Työterveyslaitos  
Haku:

Tekstiversio
På svenska
In English
 
Ohje
 
 
Aihesivut
Tapaturmat
Ajankohtaista
Työkalut
Tietoa tapaturmista
Tutkimus
Tiedonlähteet
Koulutus
Palvelut
Linkit
Toimituskunta
Palaute
Usein kysyttyä

Tapaturmat

Suomessa sattuu vuosittain lähes miljoona tapaturmaa. Niistä yli 130 000 on työtapaturmia. Tapaturmat eivät kuitenkaan tapahdu sattumalta, vaan niiden takana on erilaisia syitä, joihin voidaan puuttua. Nykyinen toimintatapa pohjautuu Nolla tapaturmaa -ajatteluun.

Joka vuosi kuolee työpaikkatapaturmassa noin 40 henkilöä sekä työmatkoilla noin 20 henkilöä. Työtapaturmissa työkyvyttömyyden keskimääräinen kesto on noin 15 päivää.

Eniten työtapaturmia on 2000-luvun alussa sattunut teollisuudessa ja rakentamisessa. Tapaturmataajuus on suurin rakentamisessa, noin 90 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Teollisuudessa tapaturmataajuus on noin 50.

Tapaturmasivuilta löydät pääasiassa Työterveyslaitoksen tuottamaa tietoa tapaturmista ja niiden torjunnasta sekä sen tarjoamia alan palveluita. Lisäksi sivuilla on linkkejä muille tapaturma-aiheisille sivuille. Sivuilla käsitellään erityisesti työtapaturmia, mutta samat periaatteet koskevat myös muita tapaturmia. 

Uutta:

Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset -tutkimushanke on valmistunut.
Voit tutustua hankkeen lehdistötiedotteeseen ja loppuraporttiin alla olevista linkeistä.
Lehdistötiedote 
Loppuraportti (pdf)

 

 


  Etusivun kuva

Lisätietoa
Tapaturma-aihesivuista kertova postikortti pdf-muodossa

 
Sivun alkuun Tulosta sivu
 
  © Työterveyslaitos | Sivuston käyttöohjeet  | Sivukartta  | Yksityisyydensuoja  | Vastuurajoitus Päivitetty 7.1.2010 Pia Perttula