Työterveyslaitos  
Haku:

Tekstiversio
På svenska
In English
 
Ohje
 
 
Ajankohtaista

Naisyrittäjät kokevat työssään iloa, mutta stressi uhkaa hyvinvointia

Naisyrittäjät ovat pääosin tyytyväisiä työhönsä. Tyytyväisimpiä ovat terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä henkilökohtaisissa palveluissa toimivat naisyrittäjät.

Tutkimuksen mukaan naisyrittäjät kokevat stressiä useammin kuin muut työssäkäyvät naiset. Stressiä aiheuttavat mm. taloudellinen vastuu, kiire ja epävarmuus työn jatkumisesta. Eniten stressiä kokevat majoitus- ja ravitsemisalan yrittäjät sekä työnantajayrittäjät. Heillä on eniten ongelmia myös työn ja muun elämän yhteen sovittamisessa.

Naisyrittäjän tärkeimmät tukipilarit ovat perhe ja muut yrittäjät. Työhyvinvointia tukisi heidän mielestään parhaiten mahdollisuus työstä irtautumiseen ja lepoon. Loman pitäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys: joka seitsemäs naisyrittäjä ei ollut pitänyt lomaa lainkaan tutkimusta edeltävänä vuonna. Myös parempi eläketurva, mahdollisuus saada apua työhön sekä kuntoutus- ja työterveyshuoltopalvelut auttaisivat jaksamaan työssä.

– Monia tutkimuksessa esiin nousseita kuormitustekijöitä voidaan ehkäistä. Esimerkiksi työterveyshuolto voisi vastata moniin naisyrittäjien hyvinvointitarpeisiin. Vain joka kolmas naisyrittäjä oli järjestänyt itselleen työterveyshuollon palvelut, toteaa kehittämispäällikkö Helena
Palmgren Työterveyslaitokselta.

Työterveyslaitoksen Naisyrittäjien työhyvinvointi -tutkimus julkaistiin Helsingissä 4.2.2010.  Koko tiedote on luettavissa Työ- ja elinkeinoministeriön www-sivuilla.


 

 
Sivun alkuun Tulosta sivu
 
  © Työterveyslaitos | Sivuston käyttöohjeet  | Sivukartta  | Yksityisyydensuoja  | Vastuurajoitus Päivitetty 4.2.2010 Eija Riitakorpi