Siirry sisältöön

Miten pidät kiinni sovituista aikatauluista?

Tulosta Palaute
Kiireisessä työssä improvisointikin vaatii
luovuutta, tuumivat Markus Luukkonen (vas.),
Tarja Koljonen ja Arto Lyytikäinen.
Aikatauluissa pysyminen saa työn sujumaan ja vaikuttaa positiivisesti työilmapiiriin. Kun työajoista ja aikatauluista sovitaan, on tärkeää ottaa huomioon sekä yrityksen että työntekijöiden tarvitsemat joustot. Etelä-Suomen Sanomat on Mediatalo ESA:n lippulaiva. Miten alati kiristyvässä mediakilpailussa pysytään deadline-aikatauluissa?

 

"Välillä on hyvä sulkea sähköposti ja keskittyä oleellisimpaan"

"Alalle päässeet ovat viimeistään toimitusharjoittelijoina seuloutuneet niin, että heillä on kyky pitää kiinni aikatauluista. Toimittajan kiire on ongelmien ratkaisemista, jutun rakentamista eri palikoista. Yleinen kiireen tuntu on toimituksessamme kasvanut. Online-vaatimus eli jatkuva uutisvirran rajapinnassa oleminen tuo siihen oman lisänsä." Markus Luukkonen, kulttuuritoimittaja, pääluottamusmies

"Toimitustyössä on hyvä muistaa, että jos joku on myöhässä, myös ketjun seuraavat lenkit myöhästyvät. Omassa työssäni aikataulut näkyvät niin, että sivujen on oltava taitettuina jo aamupäivällä. Kiirettäkin oppii käsittelemään, kun jättää varaa yllätyksille. Välillä on hyvä sulkea sähköposti ja keskittyä oleellisimpaan." Tarja Koljonen, ajankohtaisosaston tuottaja

"Viimeistään 1990-luvulla toimittajien kiireetön, einoleinomainen ajattelu ja löysyys hävisivät. Koko ajan näyttää vauhti kasvavan, joskin kaaosmaisuus on vähentynyt. Illat ovat yhä kiireisempiä: maaliin on päästävä varttia vaille yksitoista. Nykyään on hyvä asia, kun voi luottaa siihen, että netin online-uutisiin voi vielä paperilehden kiinnimenon jälkeenkin syöttää viime tietoja." Arto Lyytikäinen, toimitussihteeri

Teksti: Sulevi Pellinen (ja Johanna Tjäder)
Kuva: Sulevi Pellinen

Kävijöiden ajatuksia:

Ei ole paljon vaihtoehtoja, aikatauluissa on pakko pysyä. Tietysti on hyvä aina miettiä, että miten paljon aikataulupaine on itse aiheutettua... Nainen, 28
 

 

 

 

Päivitetty 09.07.2010 Tjäder Johanna