Ikääntyvien työpanosta tulee hyödyntää sekä yritysten ja organisaatioiden sisällä että työmarkkinoilla. Tämä vaatii ikääntyvien työkyvyn tukemista myös tietotyössä.
Työelämässä nopeat muutokset ovat yhä yleisempiä. Tietotekniikka ja tietojärjestelmät kehittyvät ja organisaatiot muuttavat toimintatapojaan. Kaksi kolmasosaa työllisistä käyttää työssään säännöllisesti tietokonetta tai mikrotietokonetta, naiset yhtä usein kuin miehet. Ikä on yhä yhteydessä tietokoneen käyttöön, se on yleisempää nuoremmilla kuin 45 vuotta täyttäneillä.
Työelämän ja tietotekniikan jatkuvan muutoksen vuoksi osaamisvaatimukset kasvavat. Työn sujuvuuden, kuormittavuuden ja jaksamisen kannalta olennaista on, miten hyvin jatkuvasti muuttuvat tietojärjestelmät hallitaan. Nuoremmat kokevat käytössä olevien tietokoneohjelmien omaksumisen ja käytön helpommaksi kuin ikääntyvät.
Muutoksen hallinnan perusedellytys on yksilöiden ja yhteisöjen kyky oppia uutta. Uusien tietojärjestelmien käyttöönotossa suositellaan seuraavaa:
- Koulutus tapahtuu oppijoiden ehdoin.
- Oppiminen on ymmärrettävä jatkuvana prosessina.
- Järjestelmät suunnitellaan kokonaisuuden kannalta.
Vaikka tietotekniikan hallinta on lisääntynyt, on yhä tärkeää suunnitella tietotekniikan koulutus ja ohjaus vastaamaan eri-ikäisten työntekijöiden tarpeita. Ikääntyvien työntekijöiden koulutukseen sopii hyvin sanonta "Aivot eivät käyttämällä kulu". Koulutuksen suunnittelussa on hyvä muistaa, että ikääntyvät toivovat nuorempia useammin vähemmän asiaa yhdellä kertaa sekä enemmän aikaa kokeiluun ja harjoitteluun. Koulutukseen kannattaa panostaa, koska kaikki ikäryhmät yleensä hyväksyvät uuden tekniikan ja tietojärjestelmät, ja ovat valmiita niitä käyttämään.
Päivitetty 26.03.2010 Aho Outi