Siirry sisältöön

Sisäilma ja sisäympäristö

Palaute
Toimitilan laadukas sisäympäristö lisää työssä jaksamista ja työn tuottavuutta. Hyvä sisäympäristö tukee ja parhaimmillaan edistää tilojen käyttäjien terveyttä ja työhyvinvointi. 
 

Käytössä olevien tilojen laadukkaan sisäympäristön osa- alueita kuvaamaan on Työterveyslaitoksella kehitetty A+ B+ C –malli. A+ B+ C -mallin mukaan sisäympäristö on laadukas, kun:

A.  sisäympäristötekijät ovat kunnossa,
B.  tilojen käyttäjät ovat sisäympäristöön tyytyväisiä, eivätkä koe tiloihin liittyviä terveyshaittoja ja
C. työpaikalla on hyvät toimintatavat rakennuksen ylläpidossa, huollossa ja sisäympäristöongelmien selvittämisessä.

Suunnitteluvaihe luo puitteet sisäympäristön laadulle. Suunnitteluvaiheessa sovitetaan yhteen eri käyttäjäryhmien tarpeet, työprosessin sujuvuusvaatimukset ja sisäympäristön laatuun vaikuttavat osatekijät kuten talotekniikka, tilajärjestelyt ja käytettävyys. Tavoitteena ovat käyttäjälähtöiset ja toimivat työtilat.

Sisäympäristön suunnittelu

Hyvän sisäympäristön suunnittelu on tavoitteellista toimintaa, jossa on otettava huomioon lukuisat, usein toisistaan riippuvat sisäympäristötekijät, eri käyttäjäryhmien tarpeet ja työprosessin sujuvuusvaatimukset.

Suunnittelussa on keskeistä selkeiden ennakolta asetettujen sisäympäristötavoitteiden asettaminen. Tavoitteiden asettamisessa ja niiden merkityksen ymmärtämisessä on tärkeää tilasuunnittelijoiden ja käyttäjien aito vuorovaikutus.

Nykyään suunnitteluprosessille onkin tyypillistä limittäinen suunnittelu, jossa käyttäjäpalautetta hyödynnetään useissa suunnittelun vaiheissa. Suunnitteluprosessissa joudutaan tyypillisesti tekemään kompromisseja vastakkaisten suunnittelupäämäärien välillä.  Suunnittelussa on lisäksi varauduttava myös tulevaisuuden muutostarpeisiin.

Sisäympäristön tavoitetasot

Sisäilman laadun ja työntekijöiden altistumisen arvioimisessa sekä rakennusten suunnittelun apuna voidaan käyttää erilaisia saatavilla olevia viitearvoja. Työterveyslaitoksen käyttämät viitearvot on hyvä työkalu sisäilmaongelmien tunnistamiseen.

Viitearvoja ovat antaneet erilaiset kansainväliset ja kansalliset organisaatiot sekä asiantuntijaryhmät. Eri tahojen antamat viitearvot eri maissa vaihtelevat suuresti. Myös poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset tekijät saattavat vaikuttaa suositusten asettamiseen. Joissakin maissa on annettu sitovia raja-arvoja, joiden ylitys ei ole sallittua.

Viitearvot ovat yleensä suosituksia eikä niitä voida virallisesti valvoa, ellei suositusta ole lisätty lainsäädännölliseen asiakirjaan. Usein suositusten asettamisen tarkoitus on minimoida väestön tai tietyn väestöryhmän kuten teollisuustyöntekijöiden tai herkkien henkilöiden terveysriskejä.

Mihin sisäilman viitearvot perustuvat?

Sisäilmalle annetut viitearvot on yleensä johdettu teollisuuden raja-arvoista (OEL-arvoista) turvallisuuskertoimia käyttäen (esim. LCI-arvot Saksassa ja Ranskassa), tai ne perustuvat pääasiassa asuntotutkimuksiin (esimerkiksi Asumisterveysohjeen arvot Suomessa).

Schleibingerin tutkimusryhmä esitti vuonna 2003, että mikäli toksikologista tutkimustietoa ei ole saatavilla, tavoitearvot pitäisi johtaa työympäristötutkimuksista esimerkiksi käyttäen tilastollisten analyysien mediaani (50 persentiili) arvoja. Ohjearvoiksi ryhmä ehdotti 90 persentiiliä.

Työterveyslaitoksen viitearvot apuna sisäilmaongelmien tunnistamisessa

Työterveyslaitoksen ehdottamat toimistotutkimusaineistoon perustuvat viitearvot sisäilman tärkeille epäpuhtauksille tarjoavat tärkeän työkalun sisäilma-asiantuntijoille sisäilmaongelmien tunnistamisessa. Viitearvo P50 kuvaa tavanomaista toimistotasoa ja viitearvo P90 (P100 homesienille ja bakteereille) kuvaa tasoa, jonka ylitys viittaa selvästi epätavanomaisen epäpuhtauslähteen olemassaoloon.

Päivitetty 16.06.2016