Siirry sisältöön

Asiantuntijamme

Asiantuntijapalvelut

Tietoa
Hyvä valaistus merkitsee viihtyvyyttä, terveellisyyttä, turvallisuutta ja tuottavuutta. Viihtyvyys merkitsee optimiolosuhteita, joissa vireystila on maksimissaan. Silmien rasitusoireet ja terveyshaitat (esim. silmien kuivuminen) vähenevät hyvässä valaistuksessa.

Valaistusvoimakkuuden lisääminen 500 luksista noin 1600 luksiin kasvattaa tuottavuutta useilla prosenteilla. Vaativissa näkötehtävissä on näin saavutettu jopa 8 - 9 % tuottavuuden nousu, myös virheiden lukumäärä on saatu jopa puolittumaan. Valaistusvoimakkuuden lisäämisellä on suurempi vaikutus iäkkäiden työntekijöiden tuottavuuden parantumiseen kuin nuorten työntekijöiden. Valaistuksen täysremontilla voi myös säästää energiaa.

Näköhavaintoon vaikuttavat työtilan koko, seinien ja kattopintojen heijastusominaisuudet, värit yms. Tärkeimmät näkemiseen vaikuttavat tekijät ovat tilan valaisimet ja niiden tuottama valaistus. Myös katseen kohde ja tehtävän työn vaatimukset vaikuttavat. Näkemiseen vaikuttavat myös katselijan yksilölliset ominaisuudet (kuten ikä, näkökyky, silmälasit ja vireystila). 

                                   Kokonaisuus vaikuttaa näköhavaintoon.

                                   Valaistukseen vaikuttavat tekijät: tila, ympäristö, valaisimet, katselun kohde

Päivitetty 08.12.2011 Vauhkonen Tuula