OVA-ohjeet: KÄYTTÄJÄN OPAS


Sisällysluettelo

Johdanto
1. Aineen ominaisuudet, merkinnät ja käyttö
2. Terveysvaara
3. Vaikutukset ympäristöön
4. Toiminta onnettomuustilanteissa
5. Käsittely ja varastointi
6. Kuljetusmääräyksiä
7. Kirjallisuus



JOHDANTO

Taustaa

Lähes kaikilla työpaikoilla teollisuudessa käytetään, varastoidaan tai kuljetetaan kemikaaleja. Kemikaalien tuottajien, kuljettajien ja käyttäjien sekä viranomaisten tiedontarve yleisimpien kemikaalien vaaroista ja ominaisuuksista on kasvanut. Suomenkielisen perustiedon tarve erityisesti onnettomuuden vaaraa aiheuttavista kemikaaleista on ilmeinen.

Ensimmäiset onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet -turvallisuusohjeet (OVA-ohjeet) syntyivät vuosina 1992-2003 Työsuojelurahaston rahoittamissa hankkeissa "Turvallisuusohjeet onnettomuuden vaaraa aiheuttaville aineille", "Tietoverkko onnettomuuden vaaraa aiheuttavista aineista (OVA)" sekä "OVA-tietoverkon laajennus". Hankkeiden hakija on ollut Kemianteollisuus ry (aikaisemmin Kemian Keskusliitto) ja toteuttaja Työterveyslaitos.

Ensimmäinen hanke perustui Myrkkyasiain neuvottelukunnan (nyk. Kemikaalineuvottelukunta) vuonna 1988 tekemään selvitykseen aineista, joiden käyttöön arvioitiin maassamme liittyvän erityistä onnettomuuden vaaraa. Selvityksessä oli mukana talouselämän, viranomaisten ja tutkimuslaitosten asiantuntijoita, ja sen perusteella syntyi luettelo, jossa oli 53 ainetta tai aineryhmää. Luettelo oli pohjana valittaessa aineita 50 ensimmäiseen OVA-ohjeeseen. Ohjeet päivitettiin "OVA-tietoverkon laajennus" -hankkeessa, joka päättyi helmikuun lopussa 2003. Hankkeessa laadittiin myös 20 uutta turvallisuusohjetta. Aineet uusiin turvallisuusohjeisiin valittiin mm. teollisuuden toivomusten perusteella. Vuoden 2009 toukokuussa päättyneessä hankkeessa OVA-tietoverkkoa laajennettiin jälleen kahdellatoista uudella OVA-ohjeella.

Uusia ohjeita tuotetaan vuosittain muutamia. Ohjeita päivitetään tarpeen mukaan.

OVA-ohjeiden sisältö

Kukin turvallisuusohje sisältää tiedot aineen fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista, reaktiivisuudesta, palo- ja räjähdysvaarasta, aineen luokituksesta ja merkinnöistä, raja-arvoista ja käytöstä. Ohjeissa on käsitelty aineiden terveysvaaraa ja vaikutuksia ympäristöön. Onnettomuustilanteissa toimimisesta ja vaaran ehkäisystä on annettu yleisohjeet. Ohjeet eivät sisällä lainsäädännössä esiintyviä teknisiä turvallisuusmääräyksiä.

Käyttäjän opas toimii lukijan apuna ohjeiden soveltamisessa. Se sisältää muun muassa selvityksen ohjeissa käytetyistä käsitteistä, kuvauksen vaara-alueiden arviointiperusteista sekä kemikaaliturvallisuutta koskevien tietolähteiden esittelyn.

Turvallisuusohjeiden ja käyttäjän oppaan sisältämät tiedot perustuvat laatimishetkellä käytettävissä olleeseen kirjallisuuteen sekä tällöin voimassa olleisiin määräyksiin.

OVA-ohjeiden käyttö

Turvallisuusohjeita voidaan käyttää varauduttaessa kemikaaleista aiheutuviin vaaratilanteisiin ja niiden torjuntaan työpaikalla, tuotantolaitosten ja kemikaalivarastojen ympäristössä ja kuljetuksessa sekä toimittaessa itse vaaratilanteessa. Ohjeita voidaan soveltaa myös suunniteltaessa yrityksen työsuojelua ja ympäristönsuojelua, arvioitaessa teknistä turvallisuutta ja työn aiheuttamaa kemikaalialtistumista. Työnantaja voi hyödyntää turvallisuusohjeita jakaessaan tietoa työntekijöille työssä käytettävistä vaarallisista aineista. Teollisuuden ja työsuojeluhenkilöstön lisäksi turvallisuusohjeita voivat käyttää terveydenhuollon, ympäristönsuojelun sekä palo- ja pelastustoimen viranomaiset.

OVA-ohjeiden toteutus

Erilaisia kemikaaliturvallisuuteen tähtääviä ohjeita on lukuisasti saatavilla sekä Suomessa että muissa maissa, mutta hankkeen sisältötavoitteita tyydyttäviä ohjeita ei löytynyt valmiina myöskään vieraalla kielellä. Tämän vuoksi kukin turvallisuusohje on koottu noin 15 eri dokumentista kriittisesti alkuperäislähteitä arvioiden.

OVA-ohjeet on valmisteltu työryhmässä Työterveyslaitoksen Kemikaaliturvallisuus -tiimissä. Viimeisimmässä hankkeessa työryhmään kuuluivat Piia Taxell, Juha Tuovila ja Tiina Santonen, ja ohjeluonnokset käsitelleen ja tarkastaneen asiantuntijaryhmän muodostivat Eliisa Irpola (Kemianteollisuus ry), Anna-Maija Hämäläinen, Maarit Priha ja Erkki Teräsmaa (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)), Kyösti Survo (Pelastusopisto), Pirjo Tynjälä (Myrkytystietokeskus) ja Risto Lautkaski.

KUVAT

Turvallisuusohjeen alussa on esitetty kunkin aineen vaararuudukko, varoitusmerkit, oranssikilpi ja varoituslipuke.

Vaararuudukko

Vaararuudukko (hazard diamond) on Yhdysvaltain palontorjuntaliiton NFPA:n käyttöönottama ohje, jonka avulla pelastustoiminnan johtaja pystyy vuoto- tai tulipalotilanteessa nopeasti arvioimaan pelastajiin kohdistuvan vaaran. Vaararuudukolla merkitään USA:ssa kemikaalien astia- ja säiliövarastot.

Vaararuudukolla pyritään antamaan onnettomuustilanteessa nopeasti tietoa kemikaalin vaarallisiksi katsotuista ominaisuuksista. Jokainen vaararuudukon neljästä ruudusta ilmaisee kemikaalin jonkin ominaisuuden: vasemmalla oleva sininen ruutu terveysvaaran, ylhäällä oleva punainen ruutu palovaaran, oikealla oleva keltainen ruutu reaktiivisuuden ja alhaalla oleva valkoinen ruutu mahdollisen erityisen vaaraominaisuuden. Terveysvaara, palovaara ja reaktiivisuus arvioidaan asteikolla 0 - 4, jossa numero neljä tarkoittaa suurinta vaaraa. Mahdollinen erityinen vaaraominaisuus ilmaistaan kirjain- tai kuvasymbolilla. Vaararuudukon tulkintakuvaan (katso kuva 1) sisältyvät aineen vaaratekijöiden ohella suojautumista ja sammutusta koskevat torjuntaohjeet.

OVA-ohjeissa olevien vaararuudukoiden lukuarvot on valittu hankkeen asiantuntijaryhmässä, jos eri tietolähteiden vaararuudukon lukuarvot ovat olleet ristiriitaisia tai niitä ei ole ollenkaan määritelty.

Painamalla hiiren vasemmalla painikkeella ohjeen vaararuudukon kohdalta avautuu uusi ikkuna, jossa vaararuudukon numerot on selitetty.

Terveysvaara

Terveysvaara on arvioitu aineen olomuodon, haihtuvuuden ja myrkyllisyyden perusteella. Terveysvaaran arvioinnissa on otettu huomioon aineen hajoamis- tai palamistuotteet silloin, kun ne ovat huomattavasti myrkyllisempiä kuin aine itse. Lisäksi terveysvaaraa arvioitaessa on otettu huomioon myös aineen syöpävaarallisuus. Aineen liekkien, humahduksen tai räjähdyksen mahdollisia vaikutuksia pelastajiin ei ole otettu huomioon. Koska pelastajat altistuvat aineelle hengityksen tai ihon kautta, terveysvaaran luokkaan voidaan liittää pelastustyössä tarvittavat henkilönsuojaimet. Kunkin aineen ohjeessa on kuitenkin vielä erikseen määritelty tarvittavat henkilönsuojaimet.

4 Erittäin vaarallinen.
Turvapaineinen paineilmahengityslaite ja kemikaalisuojapuku.
3 Vaarallinen.
(Turvapaineinen) paineilmahengityslaite ja kemikaalisuojapuku.
2 Ärsyttävä.
Paineilmahengityslaite ja paloasu, kumi- tai muovikäsineet ja kumisaappaat. Roisketiivis kemikaalisuojapuku.
1 Haitallinen.
Sammutuspuku, kumi- tai muovikäsineet ja kumisaappaat. Tarvittaessa paineilmalaite.
0 Ei erityistä vaaraa.
Sammutuspuku.

Palovaara

Palovaara on arvioitu aineen olomuodon, leimahduspisteen ja palamisnopeuden perusteella. Palovaaran luokkaan voidaan yhdistää sammutusmenetelmät.

4 Kaikissa lämpötiloissa syttyvä aine,
esimerkiksi palava puristettu tai nesteytetty kaasu. Palavaa vuotoa ei yleensä sammuteta uudelleensyttymisvaaran takia. Jäähdytä kuumenevia säiliöitä, pyri sulkemaan vuoto.
3 Tavallisissa lämpötiloissa syttyvä aine,
esimerkiksi helposti syttyvä neste. Vesi saattaa olla tehoton sammutteena aineen matalan leimahduspisteen takia. Sammuta vaahdolla, jauheella tai hiilidioksidilla.
2 Lämmitettynä syttyvä aine,
esimerkiksi syttyvä neste. Sammuta sumusuihkulla, vaahdolla tai jauheella.
1 Kuumennettuna syttyvä aine,
esimerkiksi ei-syttyvä palava neste. Sammuta sumusuihkulla, vaahdolla tai jauheella.
0 Palamaton aine.

Reaktiivisuus

Reaktiivisuuden luokittelun lähtökohtana on joko aineen epästabiilius, jolloin se polymeroituu, hajoaa tai reagoi muuten kiivaasti itsekseen, tai aineen kiivas reaktio veden kanssa. Kiivas reaktio veden kanssa merkitään sijoittamalla alhaalla olevaan valkoiseen ruutuun kirjain W, jonka yli on vedetty vaakaviiva (W). Kemikaalin mahdollista kiivasta reaktiota muun aineen kuin veden kanssa ei ole otettu huomioon luokittelussa.

4 Suuri räjähdysvaara.
Aine voi räjähtää tavallisissa lämpötiloissa paikallisen kuumennuksen tai iskun vaikutuksesta. Jos tulipalo uhkaa kuumentaa tällaista ainetta, älä sammuta paloa, vaan tyhjennä ympäristö ihmisistä ja eristä se. Suojaudu esteiden taakse.
3 Räjähdysvaara.
Aine voi räjähtää kuumennuttuaan tai aine reagoi räjähdyksenomaisesti veden kanssa. Tyhjennä ympäristö ihmisistä ja eristä se. Sammuta palo etäältä ja suojaudu esteiden taakse.
2 Voi reagoida kiivaasti.
Aine voi tavallisissa lämpötiloissa reagoida kiivaasti itsekseen tai aine reagoi kiivaasti veden kanssa. Sammuta suuri palo etäältä ja suojaudu esteiden taakse.
1 Voi reagoida.
Aine voi kuumennuttuaan muuttua epästabiiliksi tai aine reagoi veden kanssa, ei kuitenkaan kiivaasti. Lähesty paloa varovasti.
0 Ei reagoi.
Tavallinen sammutustaktiikka.
 

Kuva 1. Vaararuudukon tulkintaohje

Varoitusmerkit

Varoitusmerkeistä kerrotaan kohdassa 1.5.

Oranssikilpi

Kunkin ohjeen alussa näkyy yksi oranssikilpi. Mikäli aineella on useampia mahdollisia oranssikilpiä, niistä avautuu huomautus uuteen ikkunaan oranssikilven alapuolella olevan "kts. muut oranssikilvet" -linkin kautta. Oranssikilvestä on kerrottu enemmän kohdassa 6.

AINEEN TUNNISTETIEDOT

Esimerkki: Tolueenin tunnistetiedot


CAS-numero 108-88-3
Indeksinumero 601-021-00-3
EY-numero (EINECS-numero) 203-625-9
YK-numero 1294
Molekyylikaava C7H8
Rakennekaava

CAS-numero

Chemical Abstracts Service -numero on American Chemical Societyn kemikaalille antama numerosarja, jota käytetään yleisesti aineen tunnistamisessa.

Indeksinumero

Indeksinumero on sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa vaarallisten aineiden luettelosta (509/2005) liitteessä 1 mainittuille aineille annettu numero.

EY-numero

EY-numero on joko kaupallisessa käytössä olevien aineiden luettelossa (EINECS = European Inventory of Existing Commercial Chemical Substances) tai ilmoitettujen aineiden luettelossa (ELINCS = European List of New Chemical Substances) oleva aineen numero. Tämä numero merkitään aineen päällykseen.

YK-numero

YK-numero (UN number) liittyy aineiden kuljetukseen. Se on nelinumeroinen luku, jonka avulla voidaan tunnistaa kuljetettava vaarallinen aine tai vaaraominaisuuksiltaan samanlaisten aineiden ryhmä. Samalla aineella voi olla useampia YK-numeroita riippuen aineen pitoisuudesta tai olomuodosta. Aineiden YK-numerot on esitetty muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien suosituksessa "Transport of Dangerous Goods" sekä eri kuljetusmuotojen kuljetusmääräyksissä.

Molekyylikaava

Molekyylikaava ilmaisee aineen yhdessä molekyylissä olevien alkuaineatomien lukumäärän.

Rakennekaava

Rakennekaava osoittaa, miten molekyylin eri atomit ovat sitoutuneet toisiinsa.

Synonyymit

Esimerkki: Metyleenikloridin synonyymit


suomi: dikloorimetaani, metyleenidikloridi
ruotsi: metylenklorid, diklormetan, metylendiklorid
englanti: methylene chloride, dichloromethane, methylene dichloride, methane dichloride, methylene bichloride
saksa: Dichlormethan, Chlormethylchlorid, Methylenchlorid, Methylenbichlorid, Methylendichlorid
lyhenteitä: MC, DCM

Ohjeessa on mainittu aineen systemaattinen nimi ja muita aineesta yleisimmin käytettyjä nimiä sekä lyhenteitä, mutta ei kuitenkaan yleensä kauppanimiä. Lähteenä on käytetty muun muassa Vaarallisten aineiden synonyymihakemistoa.


1 AINEEN OMINAISUUDET, MERKINNÄT JA KÄYTTÖ

1.1 Aineen kuvaus

Esimerkki: Asetonitriilin kuvaus


Asetonitriili on väritön, kirkas neste, jolla on eetterinkaltainen, makea haju. Aineen höyry on ilmaa raskaampaa.

Tämän otsikon alla on kuvattu aineen olomuotoa, väriä ja hajua aineen tunnistamisen helpottamiseksi vuototilanteessa. Aine voi olla kiinteässä, nestemäisessä tai kaasumaisessa olomuodossa. Jos kaasumaista ainetta kuitenkin kuljetetaan ja varastoidaan nesteytettynä tai liuotettuna, tästä on maininta. Hajua on kuvattu laatusanoilla kuten makea, pistävä ja epämiellyttävä.

Lisäksi useiden yhdisteiden seoksista koostuvien aineiden koostumusta on selvitetty tämän otsikon alla. Mikäli aineen kuljetus tapahtuu erityisissä olosuhteissa, kuten lämmitettynä, myös siitä on maininta.

1.2 Yleisiä fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia

Esimerkki: Metanolin fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia


Molekyylimassa 32,0
Tiheys 0,79 (vesi = 1) 20 °C:ssa
Sulamispiste -98 °C
Kiehumispiste 65 °C
Höyrynpaine 12,8 kPa (96 mmHg) 20 °C:ssa
Höyryn tiheys 1,1 (ilma = 1)
Tasapainotilakonsentraatio 12,7 % (127 000 ppm) 20 °C:ssa;
helposti haihtuva
Liukoisuus liukenee hyvin veteen (36 g/l), asetoniin, etanoliin, eetteriin, ketoneihin, bentseeniin, kloroformiin
Jakautumiskerroin
P (n-oktanoli/vesi)
log Pow = -0,8;
ei rasvahakuinen
Henryn lain vakio 1,1×10-4 atm×m3/mol;
haihtuu helposti vedestä
Muuntokertoimet
(höyry) 20 °C:ssa
1 ppm = 1,33 mg/m3
1 mg/m3 = 0,75 ppm
Hajukynnys 100 ppm (130 mg/m3);
haju varoittaa huonosti terveysvaarasta

Molekyylimassa (molekyylipaino)

Molekyylin atomien atomimassojen summa.

Tiheys

Sarakkeessa on ilmoitettu kiinteän aineen, nesteen tai nesteytetyn kaasun tiheys suhteessa veteen. Nesteytetyn kaasun tiheyttä ei ole annettu, jos kaasua ei Suomessa nesteytetä. Jos nesteen tiheys on yli 1, veteen liukenematon osa painuu vettä raskaampana pohjaan. Jos nesteen tiheys on alle 1, veteen liukenematon osa kelluu veden pinnalla.

Sulamispiste

Sarakkeessa on aineen sulamispiste tai sulamisalue (°C), jossa aine muuttuu kiinteästä nestemäiseksi. Jotkut aineet hajoavat lämmitettäessä, jolloin on ilmoitettu hajoamislämpötila.

Kiehumispiste

Sarakkeessa on aineen kiehumispiste tai kiehumisalue (°C), jossa aine muuttuu nesteestä kaasumaiseksi normaalipaineessa. Jotkut aineet hajoavat kiehumispistettään alemmassa lämpötilassa, jolloin on ilmoitettu hajoamislämpötila. Neste, jolla on alhainen kiehumispiste, haihtuu helposti.

Höyrynpaine

Sarakkeessa on aineen höyrynpaine (absoluuttinen paine) 20 °C:ssa (kPa). Höyrynpaine kuvaa aineen kykyä vapauttaa höyryä ympäröivään ilmaan. Neste, jolla on korkea höyrynpaine, haihtuu helposti. Aineen höyrynpaine nousee sitä lämmitettäessä. Vesiliuoksilla ilmoitettu höyrynpaine on liuenneen aineen osahöyrynpaine eikä se näin sisällä veden höyrynpainetta, koska tarkoitus on arvioida liuenneen aineen pitoisuutta ilmassa. Seoksen höyrynpaine on yleensä pienempi kuin puhtaan aineen höyrynpaine.

Höyryn tiheys

Kaasun tai höyryn suhteellinen tiheys on laskettu jakamalla aineen molekyylimassa kuivan ilman keskimääräisellä molekyylimassalla 29. Laimenemattoman kaasun/höyryn tiheys saadaan kertomalla kuivan ilman tiheys (1,2 kg/m3, 20 °C:ssa) tällä suhteellisella tiheydellä.

Suhteellinen tiheys on käyttökelpoinen suure arvioitaessa kaasu- tai höyrypäästön käyttäytymistä sisätiloissa. Koska ilman virtausnopeus on sisällä yleensä pieni, kaasun/höyryn laimeneminen on vähäistä. Tällöin ilmaa kevyempi kaasu/höyry (suhteellinen tiheys pienempi kuin yksi) nousee tilan yläosaan ja ilmaa raskaampi kaasu/höyry (suhteellinen tiheys suurempi kuin yksi) valuu tilan alaosaan. Ulkona tuulen virtaus yleensä laimentaa tehokkaasti päästön, jolloin kaasun/höyryn ja ilman tiheysero häviää. Jos tuuli on heikko, ilmaa raskaampi kaasu tai höyry saattaa valua maanpinnan läheisyydessä ja kertyä kuoppiin ja painanteisiin.

Liukoisuus

Liukoisuus veteen ilmaistaan painoyksikköinä tilavuusyksikköä kohti (g/l). Sarakkeessa annettu arvo on kemikaalin liukoisuus huoneenlämmössä. Kemikaalin liukoisuus veteen on näissä ohjeissa luokiteltu seuraavasti:

erittäin hyvin liukeneva > 1 000 g/l
hyvin liukeneva 100 - 1 000 g/l
liukeneva 10 - 100 g/l
niukkaliukoinen 1 - 10 g/l
liukenematon < 1 g/l

Tämä liukoisuuden luokittelu soveltuu käytettäväksi esimerkiksi vesistöön valuneen nesteen torjuntamenetelmää ja vaatteiden sekä varusteiden puhdistusmenetelmää valittaessa. Ympäristövaikutuksia arvioitaessa käytetään toisenlaista luokittelua:

hyvin liukeneva > 1 000 mg/l
liukeneva 10 - 1 000 mg/l
vähän liukeneva 0,1 - 10 mg/l
hyvin niukasti liukeneva < 0,1 mg/l

Tasapainotilakonsentraatio

Tasapainotilakonsentraatio on suljetussa astiassa nestepinnan yläpuolelle muodostuvan kylläisen höyryn pitoisuus. Se on suurin mahdollinen aineen höyryn pitoisuus tietyssä nesteen lämpötilassa. Konsentraatio ilmaistaan tilavuusprosentteina yleensä 20 °C:ssa. Tasapainotilakonsentraatio kasvaa lämpötilan noustessa. Tasapainotilakonsentraatio voidaan laskea jakamalla aineen höyrynpaine ilmakehän paineella.

Esimerkki: 1 kPa (aineen höyrynpaine) = 0,010
  101 kPa (ilmakehän paine)

Kertomalla osamäärä miljoonalla saadaan tasapainotilassa ilmaan syntyvän aineen pitoisuus tilavuuden miljoonasosina (esimerkissä 10 000 ppm). Kertomalla osamäärä 100:lla saadaan vastaavasti pitoisuus prosentteina (esimerkissä 1,0 %).

On huomattava, että varastosäiliössä höyryn ja ilman seos kerrostuu, minkä takia pitoisuus säiliön kaasutilan yläosassa voi olla pienempi kuin välittömästi nestepinnan yläpuolella. Lisäksi on huomioitava, että vaikeasti haihtuva ainekin voi muodostaa ilmaan terveydelle haitallisia pitoisuuksia.

Kemikaalin haihtuvuus on näissä ohjeissa luokiteltu tasapainotilakonsentraation perusteella seuraavasti:

erittäin helposti haihtuva > 500 g/m3
helposti haihtuva 100 - 500 g/m3
haihtuva 10 - 100 g/m3
vaikeasti haihtuva < 10 g/m3

Luokitus koskee kemikaalin valumaa ulkona ja sen tarkoituksena on ohjata palokunnan toimintaa onnettomuustilanteessa.

pH

Liuoksen happamuus ilmaistaan pH-lukuna. Happamuus määritellään vetyionikonsentraation (mol/l) mukaan. pH-asteikko on logaritminen.

pH= -log10[H3O+]

Neutraalin liuoksen pH on 7. Happamien liuosten pH on pienempi kuin 7 ja emäksisten liuosten suurempi kuin 7.

Dissosioitumisvakio

Dissosioitumisvakiona on ohjeissa annettu happovakion negatiivinen logaritmi.

pKa= -log10Ka

Esimerkiksi, jos aineen pKa-arvo on 5, on puolet aineen molekyyleistä dissosioituneena (ionisoituneena), kun pH on 5. Dissosioitumisaste vaikuttaa aineen fotolyysiin, vedestä haihtumiseen, maahan tai sedimenttiin sitoutumiseen ja biologiseen kertymiseen.

Jakautumiskerroin

Oktanoli/vesi-jakautumiskerroin Pow tai sen logaritmi log Pow (tavallisimmin käytetty) kuvaa tasapainotilassa muodostuvien aineen pitoisuuksien suhdetta oktanolin ja veden välillä. Jakautumiskerroin kuvaa aineen rasvaliukoisuutta. Oktanolin poolisuus vastaa eläinrasvoja, joten oktanoliin liukenee samantyyppisiä aineita kuin eläinrasvoihin. Jos aineella on korkea log Pow -arvo (yli 3), aine on niin rasvahakuinen, että se on mahdollisesti myös biologisesti kertyvä.

log Pow = -1 aineen pitoisuus oktanolissa on kymmenesosa sen pitoisuudesta vedessä
log Pow = 0 aineen pitoisuus oktanolissa on sama kuin vedessä
log Pow = 3 aineen pitoisuus oktanolissa on 1 000 kertaa sen pitoisuus vedessä

Henryn lain vakio

Henryn lain vakion (H) avulla voidaan arvioida aineen taipumusta siirtyä vesiliuoksesta haihtumalla kaasufaasiin. Vakion arvo riippuu aineen vesiliukoisuudesta ja höyrynpaineesta ko. lämpötilassa.

H = aineen höyrynpaine (atm)
aineen liukoisuus veteen (mol/m3)

Yksikkönä on atm×m3/mol.

Aineen ympäristössä käyttäytymistä arvioitaessa sovelletaan Henryn lain vakiota seuraavasti:

> 10-3 aine haihtuu erittäin helposti vedestä
10-5 - 10-3 aine haihtuu helposti vedestä
10-7 - 10-5 aineen haihtuu heikosti vedestä
< 10-7 aine haihtuu hyvin heikosti vedestä

Muuntokertoimet

Muuntokertoimia käytetään haluttaessa muuntaa aineen pitoisuus eri yksiköiksi.

Hajukynnys

Sarakkeessa on ilmoitettu aineen hajukynnys. Hajukynnys on aineen pienin pitoisuus ilmassa, joka on haistettavissa. Eri lähteissä aineiden hajukynnykselle ilmoitetut arvot vaihtelevat usein hyvinkin paljon. Lisäksi hajukynnykseksi on voitu ilmoittaa joko pienin pitoisuus, jossa tuntuu hajua, tai pienin pitoisuus, jossa aine on hajun perusteella tunnistettavissa. Hajukynnyksen arvoksi on valittu eri kirjallisuuslähteitä kriittisesti arvioiden aineen pienin pitoisuus, joka on haistettavissa.

Hajuaisti ei ole yleensä luotettava kemikaalin pitoisuuden arvioimiseen ilmassa. Jotkut aineet, kuten hiilimonoksidi ovat täysin hajuttomia kun taas joidenkin haju on tunnistettavissa hyvinkin pienissä pitoisuuksissa. Ihmisten kyvyssä haistaa ilmassa olevia kemikaaleja on myös suuria yksilöllisiä eroja. Hajuaisti voi myös turtua. Esimerkiksi suuressa rikkivetypitoisuudessa hajuaistimukset häviävät kokonaan, ja monien aineiden hajuaistimukset heikkenevät, kun altistuminen jatkuu useita minuutteja.

1.3 Reaktiivisuus

Esimerkki: Akryyliamidin reaktiivisuus


Akryyliamidi polymeroituu sulaessaan kiivaasti lämpöä vapauttaen. Akryyliamidi on vesiliuoksissa huomattavasti reaktiivisempi ja alttiimpi polymeroitumaan kuin kiinteässä muodossa, joten vesiliuokset täytyy stabiloida lisäämällä niihin inhibiittoria. Happojen kanssa reagoidessaan akryyliamidi voi hajota ammoniumsuoloiksi ja akryylihapoksi; emästen kanssa reagoidessa syntyy ammoniakkia. Aine reagoi spontaanisti hydroksyyli-, amino- ja sulfhydryyliryhmiä sisältävien yhdisteiden kanssa. Akryyliamidin vesiliuos on yhteensopimaton hapettavien ja pelkistävien aineiden, happojen, emästen, kupari-ionia saostavien aineiden sekä metallien (raudan, kuparin, alumiinin, sinkin, nikkelin, messingin) kanssa.

Aineen kemiallista reaktiivisuutta, palo- ja räjähdysvaaraa ja hajoavuutta kuvaavat tiedot ovat tärkeitä kemikaalien turvallisen käsittelyn kannalta. Näin pystytään ottamaan huomioon se, etteivät kemikaalit joudu sellaisiin oloihin tai kosketuksiin sellaisten aineiden kanssa, että syntyisi esimerkiksi tulipalon vaara.

Turvallisuusohjeen reaktiivisuus-kappaleessa on kerrottu, miten aine reagoi itsensä tai muiden aineiden kanssa, reaktioiden nopeudesta ja voimakkuudesta erilaisissa olosuhteissa.

Jotkut aineet voivat reagoida vaarallisesti esimerkiksi lämpötilan, paineen, valon tai iskun vaikutuksesta. Esimerkiksi klooridioksidi hajoaa räjähdyksenomaisesti lämmön ja valon vaikutuksesta.

Aineen joutuminen kosketuksiin veden, ilman, happojen, emästen, hapettavien aineiden tai muun materiaalin kanssa voi myös aiheuttaa vaarallisen reaktion. Esimerkiksi väkevät hapot, emäkset ja happoanhydridit kehittävät lämpöä tai palavia kaasuja veden kanssa. Syanidit muodostavat myrkyllistä syaanivetyä happojen kanssa. Hapettavat aineet, kuten natriumnitriitti ja natriumkloraatti, muodostavat muiden aineiden kanssa kiivaasti palavia, jopa räjähtäviä seoksia.

Aine voi myös hajota muodostaen vaarallisia aineita. Esimerkiksi hypokloriitti hajoaa happojen vaikutuksesta huoneenlämmössä, jolloin siitä vapautuu klooria.

Jotkut aineet voivat polymeroitua eli liittyä molekyyliketjuiksi tai -verkoiksi valon, ilman tai lämmön vaikutuksesta. Aineen polymeroituessa vapautuu runsaasti lämpöä, mikä voi johtaa säiliön repeytymiseen. Polymeroitumisen estämiseksi aineeseen lisätään yleensä jotakin inhibiittoria (stabilaattoria). Nämä inhibiittorit menettävät toimintakykynsä kuumassa ja pitkään varastoitaessa. Polymeroituvia aineita ovat esimerkiksi butadieeni ja styreeni.

Yksityiskohtaisia tietoja aineiden reaktiivisuudesta on esimerkiksi kirjassa

1.4 Palo- ja räjähdysvaara

Esimerkki: Asetonitriilin palo- ja räjähdysvaara


Leimahduspiste: 6 °C
Syttymisrajat: 3 - 16 %
Itsesyttymislämpötila: 525 °C
Asetonitriili on helposti syttyvä, palava neste. Asetonitriili syttyy herkästi lämmön, kipinöiden ja liekkien vaikutuksesta.
Asetonitriilihöyry voi muodostaa ilman kanssa syttyvän seoksen. Höyry aiheuttaa räjähdysvaaran sisätiloissa ja viemäreissä. Asetonitriili reagoi voimakkaasti hapettavien aineiden, kuten rikkihapon ja rikkitrioksidin kanssa ja voi muodostaa räjähtävän seoksen typpeä ja fluoria sisältävien yhdisteiden kanssa. Asetonitriilisäiliö voi repeytyä tulipalon kuumentamana.
Asetonitriilin palamis- ja hajoamistuotteita ovat mm. erittäin myrkylliset typen oksidit ja syaanivety.

Leimahduspiste (leimahduslämpötila)

Leimahduspiste on se alin lämpötila, jossa nesteestä haihtuvan höyryn ja ilman seos saadaan koelaitteessa syttymään. Eri määritysmenetelmillä saadaan leimahduspisteelle hieman toisistaan poikkeavia arvoja. Näissä ohjeissa oleva leimahduspiste on ns. suljetun upokkaan menetelmällä määritetty. Turvallisuussyistä näihin ohjeisiin on yleensä valittu alin kirjallisuuslähteissä ollut leimahduspisteen arvo. Uudemmissa ohjeissa ensisijaisena tietolähteenä on käytetty käsikirjaa Brandes & Möller (2008): Safety Characteristic Data, Volume 1: Flammable Liquids and Gases.

Leimahduspistettä voidaan käyttää arvioitaessa syttyvän nesteen käsittelyyn, varastointiin ja vuotoihin liittyvää syttymisvaaraa. Epäpuhtaudet voivat merkittävästi alentaa leimahduspistettä. Nesteseoksien leimahduspiste voi olla alempi kuin yksittäisten seoksessa olevien aineiden leimahduspisteet. Jos nesteen lämpötila on noin 10 °C aineen leimahduspisteen alapuolella, vuodosta ei yleensä aiheudu syttymisvaaraa.

Jos aineen leimahduspiste on alle 21 °C ja muodostuvan höyry-ilma-seoksen suhteellinen tiheys on vähintään 1,1, voivat aineen höyryt voivat kulkeutua maata pitkin ja syttyminen on mahdollista pitkähkön matkan päässä päästökohdasta.

Syttymisrajat (räjähdysrajat)

Syttymisrajat ovat pitoisuuksia, joiden rajoissa kaasun/höyryn ja ilman tai pölyn ja ilman seos voi syttyä. Alempi syttymisraja ilmaisee pienimmän pitoisuuden, millä seos voi vielä syttyä. Ylempi syttymisraja on vastaavasti suurin pitoisuus. Ylemmän ja alemman syttymisrajan pitoisuusväli on aineen syttymisalue. Rajat ilmoitetaan palavan aineen määränä ilmassa tilavuusprosentteina normaalipaineen alaisena ja 20 °C:en lämpötilassa. Pölyävien kiinteiden aineiden syttymisraja ilmoitetaan painoyksikköinä tilavuusyksikköä kohti (mg/m3, g/m3). Jos kirjallisuuslähteissä on syttymisrajoille annettu eri arvoja, näihin ohjeisiin on turvallisuussyistä yleensä valittu laajin syttymisalue. Uudemmissa ohjeissa ensisijaisena tietolähteenä on käytetty käsikirjaa Brandes & Möller (2008): Safety Characteristic Data, Volume 1: Flammable Liquids and Gases.

Vertaamalla (lämpötilalle 20 °C laskettua) tasapainotilakonsentraation arvoa aineen alempaan syttymisrajaan saadaan selville, voiko 20 °C:en lämpötilassa olevasta nesteestä haihtuva höyry muodostaa syttyvän seoksen. Syttymisrajat voivat muuttua huomattavasti, jos paine tai lämpötila poikkeaa normaaliarvoista.

Itsesyttymislämpötila

Itsesyttymislämpötila on se alin lämpötila, johon kuumennettuna aine syttyy palamaan ilman ulkopuolista lämmönlähdettä (liekkiä tai kipinää) ja jatkaa palamistaan. Mitä alhaisempi itsesyttymislämpötila on, sitä herkemmin aine syttyy. Eri menetelmillä määritetyt itsesyttymislämpötilat saattavat poiketa toisistaan paljonkin. Näihin ohjeisiin on yleensä valittu alin kirjallisuuslähteissä ollut itsesyttymislämpötilan arvo. Uudemmissa ohjeissa ensisijaisena tietolähteenä on käytetty käsikirjaa Brandes & Möller (2008): Safety Characteristic Data, Volume 1: Flammable Liquids and Gases.

Kemikaalin palo- ja räjähdysvaaran määrittely

Kemikaalin palo- ja räjähdysvaarallisia ominaisuuksia ovat sen räjähtävyys, hapettavuus ja syttyvyys. Palo- ja räjähdysvaarallisia kemikaaleja ovat räjähtävät, hapettavat, erittäin helposti syttyvät, helposti syttyvät ja syttyvät kemikaalit.

Syttymislähteet voidaan jakaa vahvoihin ja heikkoihin:

Räjähdys on kyseessä silloin, kun palaminen on nopeaa ja siihen liittyy huomattava paineen nousu. Kaikki sopivassa suhteessa ilmaan tai muuhun palamista ylläpitävään aineeseen sekoittuneet syttyvät pölyt, höyryt ja kaasut saattavat räjähtää. Räjähdykset jaetaan kemiallisiin ja fysikaalisiin.

Palo- ja räjähdysvaara -kappaleessa on myös esitetty aineen palamistuotteet tai hajoamistuotteet. Palamisessa aine yhtyy kemiallisesti happeen. Palamisessa syntyvät kaasut ovat pääasiassa hiilidioksidia, hiilimonoksidia ja vesihöyryä. Näitä yleisiä palamistuotteita ei ohjeissa ole erikseen lueteltu. Rikkiä, klooria ja typpeä sisältävien aineiden palaessa voi syntyä palamisolosuhteista riippuen rikin oksideja, kloorivetyä ja typen oksideja sekä syaanivetyä. Halogeeneja sisältävistä aineista muodostuu usein halogeenivetyjä, joiden vesiliuokset ovat syövyttäviä. Eräistä klooripitoisista orgaanisista yhdisteistä saattaa syntyä myös fosgeenia.

1.5 Merkinnät

Kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskeva asetus (EY) N:o 1272/2008 eli ns. CLP-asetus, tuli voimaan tammikuussa 2009. Yksittäiset aineet tuli luokitella, merkitä ja pakata CLP-asetuksen mukaisesti 1.12.2010 mennessä ja seokset 1.6.2015 mennessä. Varoitusmerkit ja vaaraa osoittavat standardilausekkeet on näissä ohjeissa esitetty CLP-asetuksen kriteerien mukaisesti. Jos aineen luokitus ja merkinnät on yhdenmukaistettu Euroopan yhteisön tasolla, yhdenmukaistettua luokitusta on käytetty myös näissä ohjeissa. Vaarallisten aineiden yhdenmukainen luokitus- ja merkintäluettelo löytyy CLP-asetuksen liitteestä VI (taulukot 3.1 ja 3.2). Myös valmistajan antamat merkinnät on esitetty, jos ne poikkeavat oleellisesti yhdenmukaistetusta luokituksesta tai yhdenmukaista luokitusta ei ole aineelle annettu. Käyttäjiä kehotetaan tarkistamaan aina myös valmistajan antamat varoitusmerkinnät aineelle.

Esimerkki: Akryylihapon merkinnät


CLP-asetuksen ((EY) N:o 1272/2008) mukaiset varoitusmerkinnät

Varoitusmerkit

Huomiosana: VAARA

Liekki Syöpyminen Huutomerkki Ympäristö

Vaaralausekkeet

H226: Syttyvä neste ja höyry.
* H332: Haitallista hengitettynä.
* H312: Haitallista joutuessaan iholle.
* H302: Haitallista nieltynä.
H314: Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.
H400: Erittäin myrkyllistä vesieliöille.

* Vähimmäisluokitus.

Turvalausekkeet

Ennaltaehkäisyyn, pelastustoimenpiteisiin, varastointiin ja jätteiden käsittelyyn liittyvät turvalausekkeet valitaan aineen vaaraluokituksen ja käyttötapojen perusteella.

Erityiset pitoisuusrajat

Merkintä: Pitoisuus (C):
Elinkohtainen myrkyllisyys - kerta-altistuminen (STOT SE 3); H335: Saattaa aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä. C > 1 %


CLP-asetuksen ((EY) N:o 1272/2008) mukaiset varoitusmerkinnät

Varoitusmerkit, vaaralausekkeet ja turvalausekkeet

Kemikaalit luokitellaan eri vaaraluokkiin fysikaalisten vaaraominaisuuksien sekä terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien vaarojen mukaisesti. Vaaraluokat jakautuvat edelleen vaaran vakavuutta tai todennäköisyyttä kuvaaviin kategorioihin, jotka merkitään numeroin. Numero 1 kuvaa vakavinta tai todennäköisintä vaaraa.

Vaaralausekkeita (H-lausekkeet) käytetään kuvaamaan vaarallisen aineen tai seoksen vaarojen luonnetta sekä tarvittaessa vaaran astetta. Vaaralausekkeet määräytyvät aineen vaaraluokan ja -kategorian mukaisesti.

Turvalausekkeita (P-lausekkeet) käytetään kuvaamaan suositeltavia toimenpiteitä vaarallisen aineen tai seoksen käytöstä tai hävittämisestä aiheutuneen altistumisen haitallisten vaikutusten vähentämiseksi tai estämiseksi. Turvalausekkeet valitaan kemikaalien vaaraluokituksen ja käyttötapojen perusteella.

Varoitusmerkkeihin lisätään huomiosana, joka määräytyy kemikaalin luokituksen mukaisesti. Huomiosana "Vaara" varoittaa vakavimmista vaaroista ja huomiosana "Varoitus" lievemmistä.

Ohjeissa annetut luokitukset ja merkinnät ovat vaarallisten aineiden yhdenmukaistetusta luokitus- ja merkintäluettelosta (CLP-asetuksen liite VI taulukko 3.1). Aineluettelossa on ilmoitettu erityiset pitoisuusrajat niille aineille, joilla ne eroavat CLP-asetuksen liitteessä I annetuista yleisistä pitoisuusrajoista. Jos erityistä pitoisuusrajaa tietylle kategorialle ei ole annettu, on aineelle sovellettava liitteen I yleisiä pitoisuusrajoja. Myös yhdenmukaistettu M-kerroin on voitu antaa ympäristölle vaarallisille aineille (kategoria 1).

Eräiden vaaraluokkien, esimerkiksi välittömän myrkyllisyyden ja elinkohtaisen myrkyllisyyden (toistuva altistuminen), osalta aikaisemmin voimassa olleen luokitus- ja merkintäjärjestelmän (direktiivi 67/548/ETY) kriteerien mukainen luokitus ei suoraan vastaa luokitusta CLP-asetuksen mukaisiin vaaraluokkiin ja -kategorioihin. Tällöin aineluettelon mukaista luokitusta pidetään vähimmäisluokituksena. Vähimmäisluokitus on merkitty asteriskilla (*).

Joidenkin fysikaalisia vaaroja ei ole aineluetelossa kyetty luokittelemaan asianmukaisesti, koska CLP-asetuksen luokituskriteerien soveltamisesta ei ole ollut riittävästi tietoja. Nämä on merkitty neljällä asteriskilla (****). Valmistaja varmistaa oikean luokituksen testaamalla.

Räjähtävä pommi Liekki Liekki ympyrän päällä Kaasupullo Syöpyminen
Pääkallo ja ristikkäiset luut Huutomerkki Terveysvaara Ympäristö

Kuva 2. Varoitusmerkit.

Kuljetusluokitus ja -merkinnät

Esimerkki: Hydrokinonin kuljetusluokitus ja merkinnät


YK-numero: 3077 (YMPÄRISTÖLLE VAARALLINEN AINE, KIINTEÄ, tarkemmin määrittelemätön)
Kuljetusluokka: maantiekuljetus 9
merikuljetus 9 (meriympäristölle vaarallinen)
Pakkausryhmä: III
Varoituslipuke: 9
Vaaran tunnusnumero: 90 (ympäristölle vaarallinen aine)

MAANTIEKULJETUS

Vaarallisten aineiden maantiekuljetuksessa noudatetaan lakia (719/1994) ja asetusta (194/2002) vaarallisten aineiden kuljettamisesta tiellä sekä liikenne- ja viestintäministeriön asetusta vaarallisten aineiden kuljettamisesta tiellä (277/2002) (VAK).

Vaarallisina aineina pidetään aineita, jotka voivat aiheuttaa hengen-, terveyden- tai palonvaaraa, kalustovaurioita tai muita aineellisia tai ympäristövahinkoja.

Kuljetusmääräyksiä sovellettaessa vaaralliset aineet luokitellaan seuraavasti:

1 Räjähteet
2 Kaasut
3 Palavat nesteet
4.1 Helposti syttyvät kiinteät aineet
4.2 Helposti itsestään syttyvät aineet
4.3 Aineet, jotka veden kanssa kosketukseen joutuessaan kehittävät palavia kaasuja
5.1 Sytyttävästi vaikuttavat (hapettavat) aineet
5.2 Orgaaniset peroksidit
6.1 Myrkylliset aineet
6.2 Tartuntavaaralliset aineet
7 Radioaktiiviset aineet
8 Syövyttävät aineet
9 Muut vaaralliset aineet ja esineet

Asetus 277/2002 määrää mihin kuljetusluokkaan kukin aine kuuluu. Kuljetusluokituksessa aine voi kuulua vain yhteen luokkaan, vaikka sillä saattaa olla useampia vaaraominaisuuksia. Kuljetusluokan lisäksi on mainittu aineluettelon kohta.

ADR on vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehty eurooppalainen sopimus (European Agreement concerning the International Carriage of Dangerous Goods by Road). Sitä voidaan soveltaa vaarallisten aineiden tiekuljetukseen Suomessa, jos vaarallisten aineiden kuljetus alkaa, suoritetaan tai päättyy muualla kuin Suomessa. Kansalliset VAK-määräykset saattavat poiketa joiltakin osin kansainvälisistä ADR-määräyksistä. VAK-määräyksiä uusitaan aika ajoin ADR-määräysten mukaisiksi.

RAUTATIEKULJETUS

Vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksessa noudatetaan liikenne- ja viestintäministeriön asetusta vaarallisten aineiden kuljettamisesta rautatiellä (278/2002). Myös rautatiekuljetusmääräyksistä käytetään merkintää VAK. Aineiden luokituksen, pakkausmääräysten sekä kollien merkitsemisen osalta määräykset ovat yhtenevät vastaavien tiekuljetussäädösten kanssa.

MERIKULJETUS

Vesiliikenteessä noudatetaan määräyksiä vaarallisten aineiden kuljettamisesta aluksessa (IMDG-Code). IMDG-koodi (International Maritime Dangerous Goods -code) ilmaisee kansainvälisten merikuljetusmääräysten mukaisen kuljetusluokan, joka on kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn (Inter-Governmental Maritime Organization) antama. IMDG-luokituksen vaarallisuusluokat vastaavat maantiekuljetuksen luokitusta.

ILMAKULJETUS

Lentoliikenteessä noudatetaan määräyksiä vaarallisten aineiden kuljettamisessa ilma-aluksessa (ICAO-TI).

Vaaran tunnusnumero

Vaarallisia aineita säiliöissä kuljetettaessa kiinnitetään ajoneuvoon ja/tai säiliöön varoituslipukkeen lisäksi ns. oranssikilpi, jonka yläosaan merkitään vaaran tunnusnumero ja alaosaan YK-numero. Vaaran tunnusnumerossa (hazard identification number, HI) on kaksi tai kolme numeroa. Vaaran tunnusnumeron ensimmäinen numero ilmaisee pääasiallisen vaaran ja toinen sekä kolmas numero mahdolliset lisävaarat. Kun vaaran tunnusnumerossa on peräkkäin kaksi samaa numeroa, numeron ilmaisema vaara on keskimääräistä suurempi. Jos tietyn aineen vaara on osoitettavissa yhdellä numerolla, liitetään nolla toiseksi numeroksi. Kun vaaran tunnusnumeron edessä on kirjain X, aine reagoi vaarallisesti veden kanssa. Numerot perustuvat VAK-luokkien numerointiin ja ne tulkitaan seuraavasti:

Ensimmäinen numero:

2 kaasu
3 palava neste
4 helposti syttyvä kiinteä aine
5 hapettava aine tai orgaaninen peroksidi
6 myrkyllinen aine
7 radioaktiivinen aine
8 syövyttävä aine

Toinen ja kolmas numero:

0 ei lisävaaraa
2 kaasun muodostumisvaara
3 syttymisvaara
5 hapettavan vaikutuksen vaara
6 myrkytysvaara
7 radioaktiivisuus
8 syövyttävyyden aiheuttama vaara
9 itsekseen alkavan, kiivaan reaktion vaara.

Seuraavassa luetellaan kaikki käytännössä esiintyvät vaaratunnukset:

20 Tukahduttava kaasu tai kaasu, jolla ei ole lisävaaraa
22 Jäähdytetty nesteytetty kaasu, tukahduttava
223 Jäähdytetty nesteytetty kaasu, palava
225 Jäähdytetty nesteytetty kaasu, hapettava (paloa edistävä)
23 Palava kaasu
239 Palava kaasu, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
25 Hapettava (paloa edistävä) kaasu
26 Myrkyllinen kaasu
263 Myrkyllinen kaasu, palava
265 Myrkyllinen kaasu, hapettava (paloa edistävä)
268 Myrkyllinen kaasu, syövyttävä
30 Palava neste (leimahduspiste 23 - 61 °C) tai palava neste tai kiinteä aine sulassa muodossa (leimahduspiste yli 61 °C) leimahduspisteeseensä tai sen yläpuolelle lämmitettynä tai itsestään kuumeneva neste
323 Palava neste, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X323 Palava neste, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
33 Helposti palava neste (leimahduspiste alle 23  °C)
333 Itsestään syttyvä neste (pyroforinen)
X333 Itsestään syttyvä neste (pyroforinen), joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
336 Helposti palava neste, myrkyllinen
338 Helposti palava neste, syövyttävä
X338 Helposti palava, syövyttävä neste, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
339 Helposti palava neste, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
36 Palava, lievästi myrkyllinen neste (leimahduspiste 23 - 61 °C) tai itsestään kuumeneva, myrkyllinen neste
362 Palava, myrkyllinen neste, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X362 Palava, myrkyllinen neste, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
368 Palava neste, myrkyllinen, syövyttävä
38 Palava, lievästi syövyttävä neste (leimahduspiste 23 - 61  °C) tai itsestään kuumeneva, syövyttävä neste
382 Palava syövyttävä neste, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X382 Palava syövyttävä neste, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
39 Palava neste, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
40 Helposti syttyvä kiinteä aine tai itsereaktiivinen aine taikka itsestään kuumeneva aine
423 Kiinteä aine, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X423 Helposti syttyvä kiinteä aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
43 Itsestään syttyvä (pyroforinen) kiinteä aine
44 Helposti syttyvä kiinteä aine, sulassa muodossa kohotetussa lämpötilassa
446 Helposti syttyvä, myrkyllinen kiinteä aine, sulassa muodossa kohotetussa lämpötilassa
46 Helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva, myrkyllinen kiinteä aine
462 Myrkyllinen kiinteä aine, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X462 Kiinteä aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa kehittäen myrkyllisiä kaasuja
48 Helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva, syövyttävä kiinteä aine
482 Syövyttävä kiinteä aine, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
X482 Kiinteä aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa kehittäen syövyttäviä kaasuja
50 Hapettava (paloa edistävä) aine
539 Helposti syttyvä orgaaninen peroksidi
55 Voimakkaasti hapettava (paloa edistävä) aine
556 Voimakkaasti hapettava (paloa edistävä) aine, myrkyllinen
558 Voimakkaasti hapettava (paloa edistävä) aine, syövyttävä
559 Voimakkaasti hapettava (paloa edistävä) aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
56 Hapettava (paloa edistävä) aine, myrkyllinen
568 Hapettava (paloa edistävä) aine, myrkyllinen, syövyttävä
58 Hapettava (paloa edistävä) aine, syövyttävä
59 Hapettava (paloa edistävä) aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
60 Myrkyllinen tai lievästi myrkyllinen aine
606 Tartuntavaarallinen aine
623 Myrkyllinen neste, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
63 Myrkyllinen, palava aine (leimahduspiste 23 - 61 °C)
638 Myrkyllinen, palava (leimahduspiste 23 - 61 °C), syövyttävä aine
639 Myrkyllinen, palava aine (leimahduspiste enintään 61 °C), joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
64 Myrkyllinen kiinteä aine, helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva
642 Myrkyllinen kiinteä aine, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
65 Myrkyllinen, hapettava (paloa edistävä) aine
66 Erittäin myrkyllinen aine
663 Erittäin myrkyllinen, palava aine (leimahduspiste enintään 61 °C)
664 Erittäin myrkyllinen kiinteä aine, helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva
665 Erittäin myrkyllinen, hapettava (paloa edistävä) aine
668 Erittäin myrkyllinen, syövyttävä aine
669 Erittäin myrkyllinen aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
68 Myrkyllinen, syövyttävä aine
69 Myrkyllinen tai lievästi myrkyllinen aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
70 Radioaktiivinen aine
72 Radioaktiivinen kaasu
723 Radioaktiivinen kaasu, palava
73 Radioaktiivinen neste, palava (leimahduspiste enintään 61  °C)
74 Radioaktiivinen kiinteä aine, palava
75 Radioaktiivinen aine, hapettava (paloa edistävä)
76 Radioaktiivinen aine, myrkyllinen
78 Radioaktiivinen aine, syövyttävä
80 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä aine
X80 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
823 Syövyttävä neste, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
83 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä palava aine (leimahduspiste 23 - 61  °C)
X83 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä palava aine (leimahduspiste 23 - 61 °C), joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
839 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä palava (leimahduspiste 23 - 61 °C) aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
X839 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä palava aine (leimahduspiste 23 - 61 °C), joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion ja joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
84 Syövyttävä kiinteä aine, helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva
842 Syövyttävä kiinteä aine, joka reagoi veden kanssa muodostaen palavia kaasuja
85 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä, hapettava (paloa edistävä) aine
856 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä, hapettava (paloa edistävä), myrkyllinen aine
86 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä, myrkyllinen aine
88 Erittäin syövyttävä aine
X88 Erittäin syövyttävä aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
883 Erittäin syövyttävä, palava (leimahduspiste 23 - 61 °C) aine
884 Erittäin syövyttävä kiinteä aine, helposti syttyvä tai itsestään kuumeneva
885 Erittäin syövyttävä, hapettava (paloa edistävä) aine
886 Erittäin syövyttävä, myrkyllinen aine
X886 Erittäin syövyttävä, myrkyllinen aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa
89 Syövyttävä tai lievästi syövyttävä aine, joka voi aikaansaada itsestään alkavan kiivaan reaktion
90 Ympäristölle vaarallinen aine; muu vaarallinen aine
99 Muu vaarallinen aine, jota kuljetetaan kohotetussa lämpötilassa

1.6 Raja-arvoja

Osio päivitetty elokuussa 2014

Kemikaaleille on annettu useita raja-arvoja, jotka perustuvat aineen aiheuttamaan terveysvaaraan eripituisilla altistumisjaksoilla. Eri maissa samalle aineelle on saatettu antaa eri arvoja samalle aikajaksolle. Suomessa työperäisessä altistumisessa sovelletaan ns. HTP-arvoja (haitalliseksi tunnettu pitoisuus), jotka on määritelty 8 tunnille tai 15 minuutille. Nämä arvot ovat tarkoitettu työpaikan ilman puhtauden ja työntekijöiden työperäisen kemikaalialtistumisen arviointiin.

Akuutin kemikaalipäästön aiheuttaman väestön terveysriskin arviointiin on olemassa omat raja-arvonsa. Koska Suomessa ei ole omia, kansallisia raja-arvoja näihin tilanteisiin, sovelletaan Suomessa yleensä Yhdysvaltalaisia akuutin altistumisen raja-arvoja (PAC-arvoja), joita ovat AEGL-, ERPG- ja TEEL-arvot. AEGL-arvot on määritelty usealle eri altistusajalle (10 min, 15 min, 30 min, 1 h, 4 h, 8 h) ja ne ovat koko väestöä koskevia. Usein samalle aineelle on määritelty useita eri PAC-arvoja ja sen vuoksi ei aina selvää, mitä arvoa kulloinkin tulisi käyttää.

Turvallisuus ja kemikaalivirasto on julkaissut oppaan ”Tuotantolaitosten sijoittaminen”, jossa on ohjeistettu raja-arvojen käyttöä vaaranarvioinnissa. OVA-ohjeet on nyt päivitetty raja-arvojen ja vaara-etäisyysarvioiden osalta Tukesin oppaan ja kansainvälisten suositusten (PAC-ohjeistus, SCAPA, 2012) mukaisesti. Lisäksi OVA-ohjeisiin on lisätty tieto siitä, mitä arvoja vaaraetäisyysarvioinnissa on käytetty.

Kaikkia yhdelle aineelle määritettyjä raja-arvoja ei enää luetella, vaan arvot mainitaan ohjeessa seuraavan järjestyksen mukaisesti:

  1. Ensisijaisesti käytetään AEGL-arvoja (10 min tai 30 min).
  2. Jos kemikaalilla ei ole AEGL-arvoja, käytetään ERPG-arvoja.
  3. Jos kemikaalilla ei ole AEGL- eikä ERPG-arvoja, käytetään TEEL-arvoja.

Työhygieenisistä raja-arvoista mainitaan ensisijaisesti HTP-arvo. Jos HTP-arvoa ei ole, mainitaan yhdysvaltalaisen ACGIH-järjestön antama TLV-arvo (mikäli saatavilla).


Esimerkki: Rikkivedyn raja-arvoja


Akuutin altistumisen raja-arvot

AEGL-arvot
(Acute exposure guideline levels, USA)
AEGL 1 0,75 ppm (1,1 mg/m3) /10 min
0,60 ppm (0,84 mg/m3) /30 min
AEGL 2 41 ppm (57 mg/m3) /10 min
32 ppm (45 mg/m3) /30 min
AEGL 3 76 ppm (110 mg/m3) /10 min
59 ppm (83 mg/m3) /30 min

Työhygieeniset raja-arvot

HTP (2014)
(työpaikan ilman haitalliseksi tunnettu pitoisuus)
5 ppm (7 mg/m3) /8 h
10 ppm (14 mg/m3) /15 min
Ulkoilma WHO:n suositusten mukaan ulkoilman rikkivetypitoisuuden tulisi olla alle 7 µg/m3 (0,005 ppm) 30 minuutin keskipitoisuutena, jotta vältyttäisiin hajuhaitoilta.
Raja-arvojen määritelmät on esitetty käyttäjän oppaassa (kappale 1.6).


Akuutin altistumisen raja-arvot

AEGL-arvot

AEGL (Acute exposure guideline levels) -arvot ovat yhdysvaltalaisen EPA:n (Environmental Protection Agency) asettaman työryhmän määrittelemiä.

AEGL-arvo on määritelty viidelle altistumisajan jaksolle: 10 minuutin, 30 minuutin, yhden tunnin, neljän tunnin ja kahdeksan tunnin altistumiselle, joista näissä ohjeissa on annettu vain 10 ja 30 minuutin arvot. AEGL-arvo on pitoisuus, jonka yläpuolella väestölle, kemikaalin vaikutukselle herkät yksilöt mukaan luettuina, saattaa aiheutua
AEGL 1 -- huomattavaa haittaa, ärsytystä tai tiettyjä sellaisia haittavaikutuksia, jotka eivät aiheuta oireita ja joita ei voi todeta aisteilla. Nämä vaikutukset kuitenkin lakkaavat altistumisen loppuessa, eivät ole palautumattomia eivätkä aiheuta vammoja;
AEGL 2 -- pysyvää tai muuten vakavaa ja pitkäaikaista terveyshaittaa tai oireita, jotka vähentävät kykyä suojautua altistumiselta;
AEGL 3 -- hengenvaarallista terveyshaittaa tai kuolema.


ERPG-arvot

ERPG (Emergency response planning guidelines) -arvot ovat yhdysvaltalaisen AIHA:n (American Industrial Hygiene Association) asettaman työryhmän määrittelemiä.

ERPG-arvo on suurin pitoisuus, jossa lähes kaikkien ihmisten arvioidaan voivan olla tunnin ajan
ERPG-1 -- saaden enintään vähäistä, tilapäistä terveyshaittaa tai tuntien pahaa hajua;
ERPG-2 -- ilman vaaraa saada palautumattomia tai muita vakavia terveyshaittoja tai oireita, jotka heikentävät kykyä suojautua altistumiselta;
ERPG-3 -- ilman hengenvaaraa.


TEEL-arvot

TEEL (Temporary Emergency Exposure Limit) -arvot ovat yhdysvaltalaisen SCAPA:n (Subcommittee on Consequence Assessment and Protective Actions) määrittelemiä.

TEEL-0 Kynnysarvo, jota pienemmissä pitoisuuksissa lähes kaikki ihmiset voivat olla 15 minuutin ajan ilman merkittävää terveysriskiä.
TEEL-1 Suurin pitoisuus, jossa lähes kaikkien ihmisten arvioidaan voivan olla 15 minuutin ajan saaden enintään vähäistä, tilapäistä terveyshaittaa tai tuntien pahaa hajua.
TEEL-2 Suurin pitoisuus, jossa lähes kaikkien ihmisten arvioidaan voivan olla 15 minuutin ajan ilman vaaraa saada palautumattomia tai muita vakavia terveyshaittoja tai oireita, jotka heikentävät kykyä suojautua altistumiselta.
TEEL-3 Suurin pitoisuus, jossa lähes kaikkien ihmisten arvioidaan voivan olla 15 minuutin ajan ilman hengenvaaraa.


Työhygieeniset raja-arvot

HTP-arvo

HTP-arvo eli haitalliseksi tunnettu pitoisuus työpaikan ilmassa on pienin aineen pitoisuus, jonka on arvioitu aiheuttavan terveydellistä haittaa. HTP-arvot vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella ja julkaistaan määräajoin sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa HTP-arvot (viimeisin julkaisu HTP-arvot 2014). HTP-arvoluettelot ovat saatavissa työsuojeluhallinnon sivuilta.

HTP-arvoja käytetään vertailuarvoina arvioitaessa työpaikalla mitattujen epäpuhtauspitoisuuksien terveydellistä merkitystä.

Haitalliseksi tunnettu pitoisuus vahvistetaan 8 tunnin, 15 minuutin tai joissain tapauksissa hetkelliselle ilman epäpuhtauden keskipitoisuudelle. HTP-arvojen yksikköinä käytetään tilavuuden miljoonasosaa (ppm eli cm3/m3) ja/tai milligrammaa ilmakuutiometriä kohden (mg/m3).

HTP-luettelossa joidenkin aineiden kohdalla on huomautus "iho", mikä tarkoittaa, että aine voi imeytyä haitallisessa määrin elimistöön ihon läpi. Huomautus "melu" tarkoittaa, että aineen tiedetään voimistavan melun haitallisia kuulovaikutuksia.

Joillekin aineille on asetettu myös biologisten altistumisindikaattorien raja-arvoja. Altistumisindikaattorina käytetään tavallisesti aineen tai sen aineenvaihduntatuotteen pitoisuutta työntekijän virtsassa tai veressä. Biologisten altistumisindikaattorien raja-arvot on listattu HTP-arvoluettelon liitteessä 2.

Sitovat raja-arvot

Valtioneuvosto on työturvallisuuslain (738/2002) nojalla antamissaan päätöksissä määrännyt työilman epäpuhtauksille sitovia raja-arvoja, joiden ylittäminen on kiellettyä tai velvoittaa työnantajaa erilaisiin toimenpiteisiin.

TLV-arvo

TLV-arvot (Threshold Limit Values) ovat yhdysvaltalaisen ACGIH (American Conference of Governmental Industrial Hygienists) -järjestön aineille antamia ohjeellisia enimmäispitoisuuksia. Luettelo julkaistaan vuosittain.

1.7 Käyttö

Esimerkki: Butadieenin käyttö


Butadieeniä käytetään muun muassa kumi- ja muoviteollisuudessa styreenibutadieenikumin (SBR), polybutadieenikumin, nitriilikumin, akrylonitriili-butadieeni-styreeni-muovin (ABS), adiponitriilin ja kloropreenin valmistuksessa.

Suomessa butadieenista valmistetaan muun muassa styreenibutadieeni- eli SB-latekseja, joita käytetään paperi- ja kartonkiteollisuuden pigmenttipäällystyksen sideaineina. Butadieeniä kuljetetaan Suomessa myös kauttakulkukemikaalina.


Ohjeessa on mainittu aineen yleisimmät käyttötavat ja esiintyminen. Esimerkkeinä on saatettu luetella myös käyttötarkoituksia, joita ei esiinny Suomessa.


2 TERVEYSVAARA

Turvallisuusohjeiden terveysvaara-osassa on kuvattu aineen terveydelle aiheuttamia haitallisia vaikutuksia. Terveysvaikutukset on näissä ohjeissa jaettu välittömiin eli akuutteihin ja pitkäaikaisiin eli kroonisiin vaikutuksiin. Välittömällä vaikutuksella tarkoitetaan lyhytaikaisesta, yksittäisestä altistumisesta aiheutuvia terveysvaikutuksia, kun taas pitkäaikaiset vaikutukset johtuvat pitempiaikaisesta, toistuvasta altistumisesta kemikaalille.

Kemikaali voi aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ihmiselle, jos se joutuu kosketuksiin kehon pinnan, kuten ihon, silmien, hengitysteiden tai ruoansulatuskanavan limakalvon kanssa. Kemikaali voi vaikuttaa paikallisesti tai systeemisesti imeydyttyään elimistöön. Kemikaalilla on paikallinen vaikutus, kun se vaikuttaa välittömästi siinä kohdassa, missä se joutuu ensimmäiseksi kosketuksiin elimistön kanssa (esimerkiksi ihon, silmien, ruoansulatuskanavan tai hengitysteiden kanssa). Yleinen tai johonkin elimeen kohdistuva ns. systeeminen vaikutus on kemikaalilla silloin, kun aine imeydyttyään vereen kulkeutuu eri elimiin aiheuttaen jossakin niistä vaikutuksia (vaikutuksen kohde-elin). Monet kemikaalit vaikuttavat sekä paikallisesti että systeemisesti.

Kemikaalin aiheuttamat vaikutukset voivat olla palautuvia (ohimeneviä), jolloin kohteen rakenne tai toiminta palautuu entiselleen, kun kemikaalille ei enää altistuta, tai pysyviä, jolloin haitallinen vaikutus (vaurio) säilyy, vaikka altistuminen on loppunut. Vaikutukset voivat aluksi olla piileviä ja ilmetä vasta tietyn latenssiajan jälkeen (viivästynyt vaikutus). Kumulatiivinen toksisuus tarkoittaa, että aineen haitallinen vaikutus voimistuu toistuvien altistumisten myötä joko siksi, että ainetta kertyy elimistöön tai siksi, että vauriot kertyvät.

Altistumistiet

Kemikaalin terveysvaikutukset on käsitelty altistumistien eli aineen hengittämisen, silmä- ja ihokosketuksen sekä nielemisen mukaan, sillä vaikutukset tavallisesti riippuvat altistumistiestä.

Hengitysteitse voidaan altistua esimerkiksi onnettomuustilanteissa yksittäisille kaasu-, höyry- ja hiukkasmaisille aineille tai monien aineiden seoksille (palokaasut ja -savut). Aineiden kulkeutuminen hengitysteissä riippuu niiden vesiliukoisuudesta ja hiukkaskoosta. Hyvin veteen liukenevat kaasumaiset aineet liukenevat ja pidättyvät ylähengitysteiden limakalvoilla, jolloin keuhkoihin pääsevän aineen pitoisuus jää pienemmäksi. Huonosti veteen liukenevat kaasut pääsevät aina keuhkorakkuloihin saakka. Hiukkasmaisista aineista voivat keuhkorakkuloihin päästä läpimitaltaan alle 5 µm:n hiukkaset. Suuremmat hiukkaset (5 - 10 µm) pidättyvät enimmäkseen ylempien hengitysteiden limakalvoille, henkitorveen ja keuhkoputkiin. Yli 10 µm:n hiukkaset jäävät jo nenän limakalvoille. Niukkaliukoiset ainehiukkaset, jotka ovat jääneet nielun, henkitorven ja keuhkopuuston alueelle, nousevat keuhkojen puhdistusmekanismien ansiosta kurkunpäähän ja yleensä niellään. Tällöin hengitystiealtistuminen muuttuu ruoansulatuskanavan kautta altistumiseksi, jolloin aineen imeytyminen, jakautuminen, metabolia ja vaikutukset voivat muuttua.

Useat aineet, kuten orgaaniset liuottimet ja epäorgaanisista aineista syanidit, voivat imeytyä ihon läpi merkittävässä määrin, jos laaja ihon alue on kosketuksessa suuren ainemäärän (suuren pitoisuuden) kanssa. Aine voi tunkeutua ihoon lyhessä ajassa, esimerkiksi onnettomuudessa saaduista roiskeista, jonka jälkeen imeytyminen verenkiertoon yleensä tapahtuu hitaanlaisesti. Ihon kautta imeytymiseen vaikuttavat ihon laatu, kosteus, lämpötila ja aineen ominaisuudet, kuten varaus, molekyylimassa, sekä sen vesiliukoiset ja rasvaliukoiset ominaisuudet. Nopeimmin imeytyvät aineet, jotka ovat pienimolekyylisiä ja sekä rasva- että vesiliukoisia. Aineet voivat imeytyä myös silmien sidekalvon kautta, jos ainetta roiskuu silmään.

Jos ainetta on nielty, se tavallisesti imeytyy merkittävässä määrin ruoansulatuselimistön kautta.

Aineen kulku ja käsittely elimistössä

Imeytymisen jälkeen kemikaali jakaantuu verivirran mukana elimistön eri osiin. Jakaantuminen riippuu aineen kudosliukoisuusominaisuuksista ja kemiallisesta sitoutumisesta makromolekyyleihin. Aineen voimakas sitoutuminen veren valkuaisaineisiin rajoittaa sen pääsyä eri elimiin, kun taas sitoutuminen makromolekyyleihin tietyssä elimessä on monessa tapauksessa yhteydessä myrkyllisen vaikutuksen mekanismiin ao. kohde-elimessä. Jos aineen poistuminen kudoksesta on hidasta (aineella on pitkä puoliintumisaika), ainetta kertyy kudokseen toistuvassa altistumisessa (aineen varastoituminen). Kertyminen lakkaa ja elimistöön tulevan sekä sieltä poistuvan ainemäärän välille syntyy tasapainotila, kun altistuminen on jatkunut ajan, joka vastaa noin viisinkertaista puoliintumisaikaa. Varastoitumispaikkoja ovat muun muassa rasvakudos ja luukudos. Esimerkiksi PCB-aineet varastoituvat rasvaan (pysyvimpien isomeerien puoliintumisaika on vuosia) ja lyijy luukudokseen (puoliintumisaika jopa 10 vuotta). Vierasainemetabolia (pääasiallisesti maksassa) muuttaa ainetta kemiallisesti elimistössä. Rasvaliukoiset aineet metaboloituvat vesiliukoisiksi, jolloin eritys nopeutuu. Tavallisesti aine muuttuu metaboliassa vähemmän myrkylliseksi (detoksikaatio), mutta tiedetään myös lukuisia esimerkkejä, joissa tietyt metaboliset reaktiot elimistössä tekevät aineesta myrkyllisemmän (aktivaatio). Lopuksi aine erittyy esimerkiksi munuaisten (virtsan), sapen (ulosteiden) tai keuhkojen (uloshengitysilman) kautta.

Annos-vaikutussuhde

Kemikaalin erilaisten annosten (tai altistavien pitoisuuksien) ja syntyvien erilaisten vaikutusten välisen suhteen tuntemisella on keskeinen merkitys terveysvaaran arvioinnissa. Annos-vaikutussuhdetta tulee tarkastella erikseen välittömille vaikutuksille ja toistuvien altistumisien aiheuttamille vaikutuksille.

Näissä turvallisuusohjeissa on annettu tietoja kemikaalin eri pitoisuuksien ihmiselle aiheuttamista terveysvaikutuksista ja oireista. Kaikista aineista ei ole kuitenkaan ollut tietoja ihmisellä havaituista oireista. Niissä tapauksissa ohjeissa on kerrottu eläinkokeissa todetuista vaikutuksista.

Ns. Haberin säännön mukaan aineen pitoisuuden ja altistumisajan tulo eli altistumisannos määrää toksisen vaikutuksen voimakkuuden (katso viimeinen rivi taulukossa 1). Tämä sääntö pätee erityisesti aineille, jotka itse tai joiden vaikutukset ovat voimakkaasti kertyviä. Monien nopeasti vaikuttavien aineiden osalta on todettu, ettei sääntö pidä paikkaansa, paitsi tietyissä pitoisuuden ja ajan vaihtelurajoissa.

Annos-vastesuhde

Kemikaalien erilaisten annosten (tai altistavien pitoisuuksien) ja määritellyn vaikutuksen ilmaantuvuuden suhdetta altistuvassa väestössä kutsutaan annos-vastesuhteeksi. Eläinkokeissa annos-vastesuhdetta käytetään kuvaamaan paitsi tietyn vaikutuksen (esimerkiksi maksasyöpä) ilmaantuvuutta eri annostasojen eläinryhmissä, eli montako eläintä ryhmässä sai syövän, myös tietynlaisen vaikutuksen (esimerkiksi maksasoluvaurio) voimakkuuden muutosta annostason muuttuessa (esimerkiksi verenkiertoon vapautuvien entsyymien lisääntymistä annos-vasteisesti). Eläinkokeessa havaittu annos-vastesuhde on tärkeä kriteeri sille, että todettu vaikutus on todellinen eikä satunnainen.

Taulukko 1. Bentseenin terveysvaikutuksia.

ALTISTUMINEN PITOISUUS, AIKA VAIKUTUKSET
Lyhytaikainen 20 000 ppm, 5 - 10 min tajuttomuus, kooma ja kuolema
  7 500 ppm, 30 min tajuttomuus ja hengenvaara
  1 500 ppm, 1 h huumaus, huimaus, pahoinvointi, rytmihäiriön vaara
  500 ppm, 1 h päänsärky, väsymys, huonovointisuus
  50 - 150 ppm, 5 h päänsärky, väsymys
 

25 ppm, 8 h

ei selviä kliinisiä oireita
  95 ppm, 26 h tai 21 ppm, 96 h vakava luuydintoksisuus (hiirikoe)
Toistuva 95 ppm, 2 h/d 2vk:a vähäinen myrkyllisyys (hiirikoe)
Pitkäaikainen 100 ppm, 1 vuosi aiheutti lähes kaikille altistuneille luuydinvaurion
  50 ppm, 1 vuosi aiheutti puolelle altistuneista luuydinvaurion
  10 ppm, 10 vuotta aiheutti joillekin altistuneista luuydinvaurion
  40 - 200 ppm, vuosi kolminkertainen leukemiariski

Yllä esitetty taulukko selvittää bentseenin annos-vaikutus- ja annos-vastesuhteita lyhytaikaisessa, toistuvassa ja pitkäaikaisessa altistumisessa.

2.1 Välittömät vaikutukset

Esimerkki: Tolueenin välittömät vaikutukset


Tolueeni on suurissa pitoisuuksissa huumaavasti vaikuttava aine. Tunteja kestävä altistuminen yli 100 ppm:n (375 mg/m3) pitoisuudelle voi aiheuttaa väsymystä, tasapainohäiriöitä, päänsärkyä ja huonovointisuutta. Lievää silmien kirvelyn tunnetta voi ilmetä 200 - 400 ppm:n (750 - 1 500 mg/m3) pitoisuudessa. Hyvin suuret pitoisuudet (yli 2 000 ppm; 7 500 mg/m3) aiheuttavat nopeasti hengityselinten ärsytystä ja huumaantumisen tunnetta. Altistuminen yli 5 000 ppm:n (18 750 mg/m3) pitoisuudelle voi johtaa tajunnan menetykseen ja hengenvaaraan lyhyessäkin ajassa. Keuhkojen ja keuhkopuuston tulehdusta sekä maksan ja munuaisten soluvaurioita voi kehittyä.
Nesteroiskeet ja sumu ärsyttävät silmiä. Neste aiheuttaa ihon punoitusta ja kirvelyä. Samalla tolueenia imeytyy ihosta elimistöön, mutta yleensä niin vähäisessä määrin, että terveydelliset vaikutukset ovat epätodennäköisiä.
Tolueenin nieleminen aiheuttaa nielussa ja mahasuolikanavassa ärsytystä, polttavaa kipua ja pahoinvointia sekä imeydyttyään huumausta ja muita elinvaikutuksia. Oksentaminen voi johtaa tolueenin joutumiseen keuhkoihin, mikä voi aiheuttaa vakavan kemiallisen keuhkotulehduksen.

Välittömiä vaikutuksia ovat esimerkiksi limakalvojen ja ihon ärsytys ja syövytys, huumaavat vaikutukset, kudosten (varsinkin aivojen) hapenpuute, välttämättömien entsyymien estymisestä syntyvät yleishäiriöt ja lyhyessä ajassa kehittyvät kudosten soluvauriot.

Välitön myrkyllisyys

Selvitettäessä kokeellisesti aineen välitöntä myrkyllisyyttä eläimillä määritetään aineen LD50- ja LC50-arvot. LD50-arvolla tarkoitetaan sitä ainemäärää koe-eläimen ruumiinpainon kiloa kohti, joka tappaa puolet koe-eläimistä. LD50-arvo vaihtelee eläimestä (rotta, kaniini) ja annostustavasta (suun, ihon kautta) riippuen, joten ne on ilmoitettava LD50-arvon yhteydessä. LC50-arvolla tarkoitetaan aineen ilmapitoisuutta (mg/m3, cm3/m3 = ppm, mg/l), jolle 4 tunnin ajan altistetuista koe-eläimistä puolet kuolee. Kyseessä on siis hengitysteitse tapahtuva altistuminen. Mitä pienempi LD50- tai LC50-arvo on, sitä myrkyllisempi aine on. Esimerkiksi aine on erittäin myrkyllinen, jos sen LD50-arvo suun kautta rotalle on < 25 mg/kg tai LC50-arvo hengitysteitse on < 0,25 mg/l 4 tunnin ajan.

Ärsyttävyys ja syövyttävyys

Aine voi ärsyttää tai syövyttää ihoa, silmiä tai limakalvoja. Ärsyttävät aineet aiheuttavat kudoksissa tulehdusta ja syövyttävät aineet aiheuttavat kudostuhoa (nekroosi).

Ylempiä hengitysteitä ärsyttäviä vesiliukoisia aineita ovat esimerkiksi formaldehydi, ammoniakki ja rikkihappo, joiden vaikutus havaitaan yleensä välittömästi. Niiden aiheuttamia vaikutuksia ovat yskä, kirvelevä kipu, liman eritys ja hengityksen vaikeutuminen. Ylähengitysteihin ja keuhkoputkiin vaikuttavia, niin ikään voimakkaasti ärsyttäviä aineita ovat muun muassa kloori, kloorivety, klooridioksidi ja rikkidioksidi. Pääasiallisesti keuhkojen kaasujenvaihdunnasta huolehtivia rakenteita, keuhkorakkuloita, vahingoittavia aineita ovat veteen niukkaliukoiset, reaktiiviset kaasut, kuten typpidioksidi ja fosgeeni. Niiden aiheuttamat ärsytysoireet ovat lieviä ja vaikutukset ilmenevät viivästyneinä. Kaasujen hengittämisen ja keuhkopöhön oireiden alkamisen välille jää viiveaika, joka vaihtelee alle tunnista jopa kahteen vuorokauteen saakka.

Iholla ärsyttävät aineet aiheuttavat tulehdusreaktion, joka ilmenee punoituksena ja turvotuksena. Silmissä kemiallinen ärsytys ilmenee kirvelevänä kipuna, kyynelvuotona, silmäluomen lihaskouristuksena ja mahdollisesti näkemisen samentumisena. Silmissä voidaan todeta sidekalvon punoitusta ja turvotusta, sarveiskalvon samentumista ja värikehän tulehdusta.

Syövyttävät aineet tuhoavat kudosta joutuessaan kosketuksiin sen kanssa. Syövyttäviä aineita ovat esimerkiksi hapot ja emäkset riittävän suurina pitoisuuksina. Syövyttävän aineen roiskeet silmään voivat aiheuttaa pysyvän silmävamman.

Elinmyrkyllisyys

Elinmyrkylliset aineet vaikuttavat aineelle ominaisella tavalla haitallisesti kudoksiin tai elimiin. Esimerkiksi bentseeni vahingoittaa luuydintä ja voi aiheuttaa verisyövän eli leukemian. Altistuminen hiilitetrakloridille vahingoittaa maksaa ja munuaisia, kun taas altistuminen akryyliamidille vahingoittaa varsinkin hermostoa. Aineen haitalliset vaikutukset kohde-elimeen voivat ilmetä joko lyhytaikaisen tai pitkäaikaisen altistumisen seurauksena.

2.2 Toistuvan altistumisen vaikutukset

Esimerkki: Etyleenioksidin toistuvan altistumisen vaikutukset


Pitkäaikainen altistuminen 15 - 250 ppm:n (30 - 450 mg/m3) etyleenioksidin pitoisuuksille voi aiheuttaa keskushermoston oireita, kuten heikentynyttä keskittymiskykyä, muistin heikkoutta ja masennusta sekä ääreishermoston oireita, kuten alaraajojen puutumista, heikkoutta ja pistelyä. Toistuva altistuminen noin 500 ppm:n (900 mg/m3) pitoisuudelle on aiheuttanut harmaakaihia. Etyleenioksidi voi aiheuttaa allergisen kosketusihottuman.
Etyleenioksidin on epidemiologisissa tutkimuksissa ja eläinkokeissa todettu olevan syöpää ja perimämuutoksia aiheuttava aine. Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) on luokitellut etyleenioksidin ihmisessä syöpää aiheuttavaksi aineeksi (ryhmä 1).

Pitkäaikaiset vaikutukset ilmenevät toistuvan altistumisen seurauksena, monesti vasta kuukausien tai vuosien kuluttua. Tällaisia ovat useat elinvaikutukset (muun muassa hermostossa, munuaisessa, maksassa, kiveksissä), ihon ja hengityselinten herkistyminen sekä syövän syntyminen.

Herkistävyys

Herkistävät aineet muuttavat ihon tai hengityselinten limakalvon reaktiotapaa, jolloin altistuminen uudelleen aineen pienillekin pitoisuuksille aiheuttaa allergisen tulehduksen. Voimakkaita ihon herkistäjiä ovat muun muassa formaldehydi ja tärpätti, ja hengityselimiä herkistäviä (allergisen nuha tai astman aiheuttavia) aineita ovat muun muassa tolueenidi-isosyanaatti sekä ftaalihappoanhydridi.

Perimämyrkyllisyys

Aine on perimän muutoksia aiheuttava eli mutageeninen, jos se lisää mutaatioiden esiintymistä soluissa. Perimän muutos (mutaatio) on solun geneettisen rakenteen määrällinen tai rakenteellinen pysyvä muutos. Mutaatio voi tapahtua yhdessä tai useammassa geenissä (geenimutaatio tai pistemutaatio), kromosomissa (kromosomin rakennetta muuttava kromosomimutaatio) tai kromosomien määrän muutoksena (kromosomistomutaatio). Muutos voi johtaa organismin ilmiasun eli fenotyypin muutokseen. Aine on perimämyrkyllinen eli genotoksinen, jos se aiheuttaa DNA:n vauriota, joka voi kehittyä pysyväksi muutokseksi eli mutaatioksi. Solun mutaation tärkein tunnettu seurausvaikutus on solun muuttuminen pahanlaatuiseksi, mikä voi johtaa syövän kehittymiseen. Sukusolun mutaatio voi aiheuttaa muun muassa periytyviä sairauksia. Toistaiseksi on hyvin vähän tietoa tällaisista kemikaalin vaikutuksista.

Perimämyrkyllisyyttä tutkitaan muun muassa bakteeri, hiiva- ja nisäkässoluilla (erilaiset in vitro-kokeet) sekä koe-eläintutkimuksin in vivo (muun muassa hiiren luuytimen mikrotumakoe). Tutkimusten tarkoituksena on paljastaa aineelle ominainen kyky vahingoittaa perimäainesta somaattisissa soluissa, minkä seurauksena solu voi vähitellen muuntua pahanlaatuiseksi ja kehittyä syöpäkasvaimeksi, sekä paljastaa aineen kyky vahingoittaa jälkeläisten perimää sukusolujen mutaation kautta. Aineen luokitteleminen mutageeniseksi edellyttää positiivisia löydöksiä sekä in vitro- että in vivo -kokeista. Positiiviset tulokset genotoksisuus/mutageenisuuskokeissa herättävät epäilyksiä aineen syöpävaarallisista tai lisääntymiselle vaarallisista ominaisuuksista. Selvitysten mukaan mutageenisuuskokeilla on voitu tunnistaa noin 70 % eläimissä syöpää aiheuttaneista aineista.

Syöpää aiheuttavat aineet

Syöpää aiheuttava eli karsinogeeninen aine lisää pahanlaatuisten kasvainten syntymisen todennäköisyyttä (riskiä) altistuneessa ihmisryhmässä. Syövän kehittymisessä on tavallisesti pitkä latenssiaika eli karsinogeenille altistumisen alkamisen ja syöpäsairauden toteamisen välinen aika on yleensä vähintään 10 - 20 vuotta. On myös huomattava, että syöpää aiheuttaville aineille altistuneissa väestöissä todetut lisäriskit ovat yleensä olleet suhteellisen pieniä. Siten vain jos altistuneitten joukko on ollut riittävän suuri, altistuminen on ollut voimakasta ja sen määrä on ollut kohtalaisella tarkkuudella määriteltävissä, on aineesta koituvan riskin lisääntyminen voitu varmentaa epidemiologisessa tutkimuksessa. Yksilötasolla altistumisen aiheuttama lisäriski voi toisaalta jäädä hyvin abstraktiksi (esimerkiksi yksi henkilö tuhannesta saa syövän elinaikanaan) verrattuna syövän riskiin muista syistä. Koska kemikaalin syöpävaikutusta ihmisessä on vaikea tutkia, ja vastaus joka tapauksessa saadaan liian myöhään, kemikaalin karsinogeenisuutta selvitetään erilaisilla genotoksisuus-/mutageenisuuskokeilla ja eläinkokeilla.

Karsinogeeniset aineet käsittävät kemiallisesti hyvin erilaisia orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä, ja niillä on monia erilaisia vaikutustapoja. Syövän kehitykseen sisältyy pitkä ketju tapahtumia, ja normaalisti elimistö sekä korjaa että torjuu tapahtuneita muutoksia estäen syövän ilmenemisen. Perimmäinen tapahtuma on solun perimäaineksen (DNA) muuttuminen (ns. initiaatiovaihe); sitä seuraavat solunjakautumisen säätelyn muutos (promootio) ja kasvua edistävä vaihe (progressio).

Syöpää aiheuttavat aineet on ollut tapana jakaa genotoksisiin karsinogeeneihin ja epigeneettisiin karsinogeeneihin. Genotoksiset karsinogeenit muuttavat solun perimäainesta eli ne ovat mutageenisia. Monet niistä muuttuvat vasta elimistön aineenvaihdunnassa DNA-reaktiivisiksi aineiksi, kuten esimerkiksi bentseeni. Solun muuttuminen pahanlaatuiseksi edellyttää ilmeisesti lukuisien säätelevien geenien mutaatioita. Epigeneettiset karsinogeenit eivät itse reagoi perimäaineksen kanssa. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa solun aineenvaihdunnassa muutoksia, joissa syntyy DNA-reaktiivisia aineita, tai ne voivat vaikuttaa solunjakautumiseen ja kasvuun monin eri tavoin, esimerkiksi kroonisen kudosvaurion tai hormonitasapainon muutosten kautta. Sellaisille karsinogeeneille, joiden vaikutusmekanismi perustuu suoraan genotoksiseen reaktiivisuuteen, ei nykykäsityksen mukaan voida osoittaa vaikutuksetonta (turvallista) annostasoa. Ei-genotoksisten karsinogeenien vaikutuksessa voi sen sijaan esiintyä annoskynnys, ja joidenkin karsinogeenien on todettu aiheuttavan kasvaimia eläinkokeissa vain suurilla annoksilla (potenttisuudeltaan heikko karsinogeeni).

Maailman Terveysjärjestön eli WHO:n alainen Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC (International Agency for Research on Cancer) on kansainvälisesti tunnetuin syöpää aiheuttavia aineita tunnistava ja arvioiva laitos. Arviot julkaistaan monografiakirjoina, joissa keskeiset tutkimustulokset käsitellään ja aineet luokitellaan karsinogeenisuusnäytön perusteella ryhmiin. IARC:n arviossa käytetään viittä ryhmää:

Työministeriön päätöksessä syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista tekijöistä (838/1993) on mainittu työmenetelmiä ja aineita, joita on pidettävä työpaikoilla syöpäsairauden vaaraa aiheuttavina. Aineet on ryhmitelty seuraavasti:

Lisääntymiselle haitalliset vaikutukset

Lisääntymiselle vaarallisia ovat kemikaalit, jotka hengitettynä, nieltynä tai ihon kautta imeytyneinä voivat aiheuttaa jälkeläisillä muita kuin periytyviä haittavaikutuksia tai lisätä niiden esiintyvyyttä tai heikentää miesten ja naisten lisääntymistoimintoja tai -kykyä. Jälkeläisen kehitykselle myrkyllinen aine voi aiheuttaa kehittyvän alkion/sikiön kuoleman, aiheuttaa rakenteellista poikkeavuutta (teratogeenisuus), häiritä sikiön kasvua tai aiheuttaa toiminnallisia muutoksia jälkeläisessä. Lisääntymisen biologia on hyvin monimuotoinen, ja erilaisia haitallisen vaikutuksen mekanismeja tunnetaan lukuisia. Tällä hetkellä ajankohtaisia tutkimusaiheita ovat hormonitasapainoa järkyttävät aineet (ns. hormonihäiritsijäaineet) ja niiden merkitys ihmisen lisääntymisterveydelle.

Työssään altistuvilla miehillä on yksittäisten kemikaalien (muun muassa dibromiklooripropaani) todettu vahingoittaneen siittiöiden muodostusta kiveksissä, mistä on ollut seurauksena hedelmättömyys. Naisilla on havaittu mahdollinen yhteys orgaanisille liuottimille altistumisen ja spontaaniaborttien välillä. Hiilimonoksidin aiheuttamassa myrkytystilassa on alkion/sikiön vahingoittumisen vaara. Kemikaalin lisääntymiselle vaarallisia ominaisuuksia pyritään selvittämään eläinkokeilla, joista merkittävimpinä voidaan mainita rotan kahden sukupolven altistuskoe ja teratogeenisuuskoe rotalla ja kaniinilla.


3 VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN

Esimerkki: Hydrokinonin vaikutukset ympäristöön


Hydrokinoni hajoaa ilmassa suoraan valon vaikutuksesta ja sen hajoamisnopeudeksi on saatu 57 % 17 tunnissa. Hydrokinoni hajoaa myös hydroksyyliradikaalien vaikutuksesta ja sen puoliintumisajaksi on arvioitu 3 - 26 tuntia. Vesiliukoisena hydrokinoni voi huuhtoutua sateen mukana maahan.

Hydrokinoni ei juurikaan haihdu maan pinnasta, mutta se hajoaa pintamaassa fotolyyttisesti. Hydrokinoni hajoaa sekä aerobisissa että anaerobisissa olosuhteissa. Puoliintumisajaksi on saatu yhdestä seitsemään vuorokautta aerobisissa olosuhteissa. Hydrokinoni on erittäin kulkeutuvaa, joten se voi joutua pohjaveteen.

Hydrokinoni on ympäristön kannalta erittäin vesiliukoista (70 g/l). Se ei juurikaan haihdu veden pinnasta, mutta se hajoaa vedessä fotolyyttisesti. Biologisen hapenkulutuksen perusteella hydrokinonin on todettu olevan nopeasti hajoavaa aerobisissa olosuhteissa (BOD 70 %/14 vrk). Hydrokinoni ei sitoudu vedessä olevaan orgaaniseen ainekseen eikä sedimenttiin. Hydrokinoni on erittäin myrkyllistä vesieliöille. Sen akuutit LC50-arvot kalalle ovat 0,04 - 0,64 mg/l (96 h) ja sen akuutit EC50-arvot ovat vesikirpulle 0,16 - 0,29 mg/l (48 h) ja levälle noin 13 mg/l (5 vrk).

Hydrokinonin ei ole todettu kertyvän ravintoverkkoon.

Hydrokinoni on luokiteltu ympäristölle vaaralliseksi vesieliömyrkyllisyyden perusteella.


Vaikutukset ympäristöön -kappaleessa on käsitelty aineen hajoamista, kulkeutumista, kertymistä ja myrkyllisyyttä sekä ilmassa, maaperässä että vedessä. Aineen vaikutukset ympäristöön riippuvat aineen ominaisuuksien lisäksi muun muassa vuotaneen aineen määrästä, sen myrkyllisyydestä, sekä torjunta- ja keräystoimenpiteiden tehokkuudesta.

Aineen hajoaminen

Aineen pysyvyys on yksi keskeisimmistä ympäristövaarallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Hyvin nopeasti hajoavat aineet eivät ehdi vaikuttaa laajoilla alueilla, kun taas pysyvät aineet kertyvät ympäristöön ja ajan myötä lievempikin myrkyllisyys riittää aiheuttamaan haittoja. Aine voi hajota biologisesti, kemiallisesti tai valon vaikutuksesta. Aineen hajoavuuteen ympäristössä vaikuttavat aineen ominaisuudet, hajottava mikrobipopulaatio sekä ympäristön fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet. Hajoamisprosesseissa aine voi muuntua toisiksi yhdisteiksi ja hajota lopulta monien välivaiheiden kautta yksinkertaisiksi epäorgaanisiksi yhdisteiksi. Joskus hajoamisen tuloksena on alkuperäistä ainetta haitallisempia yhdisteitä, mutta yleensä aineen haitallisuus häviää hajoamisen myötä.

Monet haihtuvat aineet hajoavat ilmakehässä valokemiallisesti suoran tai epäsuoran fotolyysin kautta. Suorassa fotolyysissä aine hajoaa ultraviolettivalon tai näkyvän valon vaikutuksesta. Sen edellytyksenä on, että aine pystyy absorboimaan valoa auringonvalon sisältämillä aallonpituuksilla ja absorboidun säteilyn energia on riittävä sidosten rikkomiseksi. Epäsuorassa fotolyysissä säteilyn synnyttämä otsoni, hydroksyyliradikaalit, nitraattiradikaalit tai muut reaktiiviset yhdisteet hajottavat aineen. Turvallisuusohjeissa on yleensä ilmoitettu tietolähteissä mainitut laskennalliset puoliintumisajat eri reaktioille. Puoliintumisaika on aika, jonka kuluttua puolet aineen molekyyleistä on hajonnut.

Aine voi hajota myös hydrolysoitumalla eli muuntua toisiksi yhdisteiksi vesiliuoksessa H+- ja OH--ionien sekä vesimolekyylien vaikutuksesta. Aine on hydrolyyttisesti stabiili kyseisessä pH:ssa, mikäli alle 10 % aineesta on hajonnut 5 vuorokauden aikana (50 °C:ssa).

Aineen hajoamiseen voivat myös johtaa ympäristön hapetus/pelkistys-potentiaalissa tapahtuvat muutokset, kuten molekulaarisen hapen tai muiden reaktiivisten aineiden pitoisuuksien muutokset.

Biologinen hajoaminen on mikrobien tai korkeampien eläinten suorittamaa aineita hajottavaa toimintaa. Jos aine on hajottajille hyvin myrkyllinen, ei sen biologinen hajoaminen ole mahdollista. Myös, jos aineen pitoisuus on hyvin pieni tai vaihteleva, ei hajotuskyky välttämättä säily mikrobipopulaation geneettisessä muistissa ja hajotus voi olla hyvin hidasta. Luonnossa hajotustoiminta on vilkkainta maan usein melko ohuessa pintakerroksessa. Jos aine kulkeutuu syvemmälle, sen hajottaminen hidastuu yleensä olennaisesti. Maaperän orgaaninen aines tavallisesti lisää aineiden biologista hajotusta, joskin eräät aineet saattavat sitoutua siihen niin tiiviisti, etteivät ne ole hajottajabakteerien saatavilla.

Aineen biologista hajoamisnopeutta maaperässä voidaan arvioita puoliintumisaikojen (t½) perusteella seuraavasti:

t½ Ryhmittely
< 1 viikko nopeasti hajoava
1vko - 1 kk kohtalaisen nopeasti hajoava
1 - 3 kk kohtalaisen hitaasti hajoava
3 - 8 kk hitaasti hajoava
> 8 kk erittäin hitaasti hajoava

Nopealla biologisella hajoavuudella (ready biodegrability) tarkoitetaan aineen nopeaa hajoamista testiolosuhteissa. Se perustuu mikrobien välittömään kykyyn käyttää testiainetta aineenvaihdunnassaan sitä hajoittaen ilman että tarvittaisiin pitkää sopeutumisvaihetta. Biologisen hajoavuuden arvioimiseen voidaan käyttää monia eri OECD:n tai EY:n testiohjeita. Aine on nopeasti eli helposti biologisesti hajoava, jos 28 vuorokauden kokeessa liuennut orgaaninen hiili on vähentynyt 70 % tai hapen kulutuksen tai hiilidioksidin mittaamiseen perustuvissa kokeissa saavutetaan 60 % teoreettisestä maksimista. Nämä biologisen hajoavuuden tasot on saavutettava 10 vuorokauden kuluessa siitä, kun 10 % aineesta on hajonnut. Biologista hajoavuutta voidaan myös arvioita biologisen hapenkulutuksen (BOD5) ja kemiallisen hapen kulutuksen (COD) suhteella. Jos BOD5/COD -suhde on suurempi tai yhtä suuri kuin 0,5, ainetta pidetään biologisesti helposti hajoavana.

Luontaisella biologisella hajoavuudella (inherent biodegrability) tarkoitetaan, että hajottavalla mikrobipopulaatiolla on geeniaineksessaan informaatio tarvittavaan hajotukseen, mutta tarvitaan sopeumisaika ennen kuin hajotus alkaa. Lisäksi käytetään enemmän hajottajabiomassaa tutkittavaa kemikaalimäärää kohti. Kokeessa vähintään 20 % hajoamista pidetään osoituksena primaarisesta biologisesta hajoavuudesta ja yli 70 %:n hajoavuutta lopullisesta (ultimate) biologisesta hajoavuudesta.

Aineen kulkeutuminen

Vuototilanteessa aine voi joutua ilmaan, maaperään tai veteen. Aineen jakautuminen näiden kesken vuodon jälkeen on riippuvainen aineen fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista. Kulkeutumisen kannalta tärkeitä muuttujia ovat aineen haihtuvuus, vesiliukoisuus, rasvahakuisuus ja kiinnittyvyys maa-ainekseen tai sedimenttiin.

Aineen vesiliukoisuudesta voidaan päätellä eräitä aineen ympäristössä jakautumisen ja kulkeutumisen yleisiä piirteitä. Hyvin veteen liukenevat aineet kiinnittyvät tavallisesti huonosti esimerkiksi maa-ainekseen tai sedimenttiin, kertyvät melko vähän eliöihin ja ovat keskimääräistä helpommin biologisesti hajoavia. Aineen vesiliukoisuus edistää myös sen kulkeutumista sateen mukana maahan.

Kaasut ja helposti haihtuvat aineet päätyvät ilmaan. Ilmasta vesiliukoiset aineet voivat huuhtoutua maahan sateen mukana. Hyvin vesiliukoiset aineet ovat myös usein hyvin kulkeutuvia maaperässä ja leviävät usein ympäristössä laajalle. Hyvin kulkeutuvat aineet ohittavat nopeasti maaperän ohuen, biologisesti aktiivisen ja samalla hajottavan vyöhykkeen, ja voivat päätyä lopulta pohjaveteen. Myös veteen liukenemattomat aineet voivat kulkeutua pohjaveteen saakka. Jotkut aineet voivat muodostaa kiinteitä saostumia tai sitoutua voimakkaasti maa-ainekseen, mikä estää aineen kulkeutumisen. Aineen kiinnittymistä maaperään tai sedimenttiin kuvaavat adsorptiokertoimet Kd (jakaantumiskerroin veden ja kiinteän aineksen välillä) ja Koc (jakaantumiskerroin veden ja orgaanisen hiilen välillä). Näiden kertoimien avulla voidaan aineen kulkeutumista maaperässä arvioida seuraavalla tavalla:

Kd-arvo Koc-arvo Ryhmittely
< 0,75 < 50 erittäin kulkeutuva
0,75 - 2,25 50 - 150 helposti kulkeutuva
2,25 - 7,5 150 - 500 kohtalaisen kulkeutuva
7,5 - 30 500 - 2 000 hieman kulkeutuva
30 - 75 2 000 - 5 000 heikosti kulkeutuva
> 75 > 5 000 kulkeutumaton

Vesistössä aine voi haihtua veden pinnasta, sekoittua veteen, painua pohjaan tai sitoutua sedimenttiin. Henryn lain vakiota (H) käytetään arvioitaessa aineen jakautumista veden ja ilman välillä. Arvojen ryhmittely ja haihtuvuuden arviointi vedestä on tarkemmin kohdassa 1.2 (fysikaalis-kemialliset ominaisuudet/Henryn lain vakio). Myös erilaisten laskentamallien avulla voidaan arvioida aineen vedestä haihtumisen puoliintumisaikoja.

Aineen kertyminen

Joillakin aineilla on taipumus kertyä eliöihin ympäristöä suurempina pitoisuuksina. Aineet voivat kertyä eliöihin joko suoraan fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksiensa takia tai ravintoverkon välityksellä.

Kertymistaipumusta arvioidaan yleisimmin n-oktanoli/vesi-jakautumiskertoimen (Pow) avulla. Sillä tarkoitetaan aineen pitoisuusjakautumaa oktanolin ja veden muodostamassa kaksifaasisessa seoksessa. Jakautumiskerroin kuvaa aineen rasvaliukoisuutta. Oktanolin poolisuus vastaa eläinrasvoja, joten jakautumiskerroin kuvaa melko hyvin aineen kertymistä vedestä eläimiin. Suuri kerroin viittaa myös siihen, että aine on helposti orgaaniseen ainekseen kiinnittyvä ja veteen niukkaliukoinen. Jos n-oktanoli/vesi-jakautumiskerroin Pow on ³ 1 000 eli log Pow ³ 3, aine on mahdollisesti kertyvä. Jos log Pow on yli 5, aine on mahdollisesti erittäin kertyvä.

Biologinen kertyvyys voidaan määrittää myös kokeellisesti esimerkiksi jollakin kalalajilla. Tällöin saadaan biologinen kertyvyystekijä eli BCF-arvo, joka on aineen pitoisuus testieläimessä suhteessa pitoisuuteen testiympäristössä. Aine on kertyvä, jos BCF-arvo on koko kalalle yli 500 (CLP-asetuksen mukainen määritelmä). Aine on voimakkaasti kertyvä, jos BCF-arvo on yli 1 000. Vaikka aine on rasvaliukoinen (log Pow ³ 3), saattaa sen kertyminen testieläimeen osoittautua vähäiseksi, jos eliön metabolia hajottaa aineen vesiliukoisiksi yhdisteiksi tai jos molekyyli on suuri.

Aineen myrkyllisyys eliöille

Aineen myrkyllisyys on yksi keskeisimmistä ominaisuuksista sen ympäristövaikutusten kannalta. Myrkyllisyyttä arvioidaan erilaisilla kokeilla. Myrkyllisyyskokeet ryhmitellään kokeen kestoajan (akuutti, krooninen) tai vaikutuksen voimakkuuden (letaali, subletaali) ja vaikutustavan (organismin kuoleminen, kasvu, käyttäytyminen, elintoiminnot, lisääntyminen) mukaan. Lyhytaikaisia, akuutin myrkyllisyyden kokeita käytetään ympäristölle vaarallisten aineiden luokitteluperusteina. Käytetyimmät koe-eliöt vesiympäristössä ovat viherlevä, vesikirppu (Daphnia) ja kala (esimerkiksi seeprakala, rasvapäämutu tai kirjolohi).

Yleisimmin käytössä olevat kokeet ovat:

LC50 Pitoisuus, joka koeajan kuluessa tappaa puolet koe-eliöistä.
EC50 Pitoisuus, joka koeaikana aiheuttaa jonkin erikseen määritellyn myrkkyvaikutuksen puolelle koe-eliöistä.
IC50 Pitoisuus, jossa puolella koe-eliöistä havaitaan jonkin seurattavan toiminnan estyminen (esimerkiksi levän kasvun estyminen).

Myös muille eliöryhmille kuten mikrobeille, lieroille, hyönteisille ja linnuille on olemassa erilaisia kokeita.


4 TOIMINTA ONNETTOMUUSTILANTEISSA

Palokuntia varten on laadittu ns. TOKEVA-ohjeet (Torjuntaohjeet kemikaalien vaaratilanteille). Ohjeisiin sisältyy muun muassa onnettomuuksien torjuntataktiikkaa koskevia taktisia ohjeita (T-ohjeita) sekä eri torjuntamenetelmiä kuvailevia menetelmäohjeita (M-ohjeita). Tässä kohdassa annetaan OVA-ohjeen kemikaalille soveltuvan taktisen ohjeen numero. Taktisen ohjeen numeroa ei ole annettu niille kemikaaleille, joiden pelastajille aiheuttama vaara on vähäinen, eikä kemikaaleille, joilla on sellaisia vaaratekijöitä tai ominaisuuksia, joita OVA-ohjeissa ei ole mainittu, mutta jotka on otettava huomioon pelastustoiminnassa.

Kemikaalionnettomuuden uhrien pelastajiin kohdistuvista vaaroista ja niiltä suojautumisesta muistutetaan ohjeissa tässä kohdassa. Jos vaarat ovat vähäisiä, muistutusta ei ole.

4.1 Palo ja räjähdys

Esimerkki: Heksaanin palo ja räjähdys


Tyhjennä vaara-alue ihmisistä ja estä alueelle pääsy. Pysy tuulen yläpuolella. Siirrä säiliöt vaara-alueelta. Säiliöitä, joita ei voi siirtää turvallisesti, jäähdytetään vedellä. Älä lähesty säiliöitä päätyjen suunnasta, sillä kuumennut säiliö voi revetä. Suuressa palossa käytä miehittämättömiä suihkuja; jos se on mahdotonta, vetäydy alueelta, anna palaa ja suojaa ympäristöä.
Heksaanipalojen sammutukseen voidaan käyttää jauhetta, hiilidioksidia, sumua tai vaahtoa. Vesi voi olla tehotonta.
Käytä henkilönsuojaimina paloasua ja paineilmahengityslaitetta.

Tässä kohdassa annetaan ohjeita erilaisille palotilanteille, joissa kemikaali on osallisena:

Palotilanteita on hyvin monenlaisia ja ne vaativat erilaisia sammutustaktiikoita ja eri sammutusmenetelmiä. Näissä ohjeissa on siksi kuvattu sammutustaktiikkaa ja -menetelmiä vain yleisluonteisesti. Ohjeissa kerrotaan, mitä sammutteita voidaan ja mitä ei pidä käyttää.

Jos kemikaali ei itse pala, palava materiaali voidaan usein sammuttaa sille parhaiten soveltuvalla sammutteella. Paloon saattaa kuitenkin liittyä kemikaalin vuoto ja tämä on otettava huomioon sammutetta valittaessa. Vuotava aine voi esimerkiksi reagoida kiivaasti veden kanssa. Myrkyllisten tai ympäristövaarallisten kemikaalien tapauksessa sammutusvettä on käytettävä mahdollisimman vähän. Käytetty sammutusvesi padotaan, jotta voidaan tarkastaa, onko siihen sekoittunut vuotanutta kemikaalia.

Kemikaalin sekä sen hajoamis- tai palamistuotteiden myrkyllisyys vaihtelee suuresti kemikaalista sekä palon olosuhteista riippuen. Kemikaalipalon palokaasut ovat ainakin yhtä myrkyllisiä kuin rakennuspalon. Jos kemikaalin tiedetään (tietyissä olosuhteissa) muodostavan myrkyllisiä kaasuja, ne on mainittu. Toisaalta erittäin myrkyllisten kemikaalien palamistuotteet saattavat olla vähemmän myrkyllisiä kuin kemikaali itse.

Kemikaalipalossa kehotetaan käyttämään henkilönsuojaimina paloasua ja paineilmahengityslaitetta. Sammuttaminen ja/tai säiliöiden jäähdyttäminen on yleensä mahdollista tehdä ilman, että vuotavan kemikaalin roiskeet aiheuttavat vaaraa sammuttajille. Kemikaalisuojapuku ei kestä kuumuutta ja sen käyttö kuumassa ympäristössä on käytännössä mahdotonta.

4.2 Vuoto ja valuma

Osio on päivitetty elokuussa 2014. Päivityksen yhteydessä tuotettiin raportti OVA-ohjeiden vaaraetäisyyksien päivittäminen. Vaaraetäisyyslaskelmiin ja raporttiin tehtiin pieniä päivityksiä vuonna 2016.

Vuototilanteet vaihtelevat suuresti vuotoaukon suuruudesta, kemikaalin olomuodosta ja vaaratekijöistä sekä ympäristöolosuhteista riippuen. Kaasumaisen tai helposti haihtuvan kemikaalin vuotaessa kaasu/höyry voi aiheuttaa syttymis- tai terveysvaaran sisätilassa tai ulkona.

Vaara-alueen arviointi

Esimerkki: Fluorivedyn vaara-alueen arviointi


Seuraavat vaaraetäisyydet on arvioitu 70-prosenttiselle fluorivetyhapolle:
pieni vuoto (noin 100 l): Välitön eristys 50 metriä kaikkiin suuntiin.
suuri vuoto (noin 10 m3): Välitön eristys 50 metriä kaikkiin suuntiin sekä 250 metriä tuulen alapuolelle. Fluorivetyhappo saattaa aiheuttaa altistuneille ärsytysoireita jopa 400 metrin etäisyydellä tuulen alapuolella. Väestöä kehotetaan suojautumaan sisätiloihin, sulkemaan ikkunat ja ovet sekä pysäyttämään ilmanvaihtolaitteet.

Ulkona sattuvan vuodon vaara-alue on arvioitu erikseen pienille ja suurille vuodoille. Vuodon koko määritellään nesteytetyillä kaasuilla vuodon massavirran ja haihtuvilla nesteillä vuotaneen nesteen määrän (lammikon koon) avulla. Tämä johtuu vuotavan aineen erilaisesta käyttäytymisestä.

Vuotokohdan sijainnista riippuen paineenalaisena nesteytetyn kaasun säiliöstä voi vuotaa joko nestettä tai kaasua. Vuodon massavirta on kaasuvuodolla aina pienempi kuin nestevuodolla samankokoisesta aukosta. Tämän vuoksi vaara-alueen koko on laskettu vain nestevuodolla.

Säiliöstä purkautuva neste höyrystyy ja pisaroituu paineen laskiessa. Pisaroiden koko riippuu nesteen ylilämmöstä eli säiliön lämpötilan ja kemikaalin kiehumispisteen erotuksesta sekä aineesta. Kun ylilämpö on pienempi kuin 10–15 °C, pisarat ovat suuria ja putoavat maahan. Kun ylilämpö on suurempi kuin 15–30 °C, pisarat ovat pieniä ja haihtuvat. Kun ylilämpö on näiden rajojen välissä, osa pisaroista haihtuu ja osa putoaa maahan. Esimerkiksi ammoniakilla ja propaanilla voidaan yleensä odottaa, että kaikki pisarat haihtuvat eikä maahan muodostu lammikkoa.

Jos pisaroituva suihku törmää maanpintaan tai muuhun esteeseen, nestettä kertyy maanpinnalle lammikoksi. Tällöin päästö on pienempi ja vaaraetäisyydet lyhyemmät.

Suuri vuoto johtuu esimerkiksi purkausputken irtoamisesta tai katkeamisesta. Jotta suuri vuoto syntyisi, on lisäksi oletettava, että säiliön sisäinen venttiili ei rajoita vuotoa. Suuren vuodon massavirta on 3-15 kg/s. Pieni vuoto voi tapahtua esimerkiksi venttiilin murtuman tai laipan kautta. Pienen vuodon massavirta on luokkaa 0,1 kg/s.

Vuotoaukon koon ja vuodon massavirran arviointi on onnettomuustilanteessa vaikeaa. Pisaroituva nestevuoto muodostaa kemikaali- ja sumupisaroista koostuvan sumupilven. Sumupilven koko riippuu vuodon suuruuden lisäksi aineesta, ilman lämpötilasta ja kosteudesta sekä tuulen nopeudesta. Suurella vuodolla sumupilvi on useiden metrien ja pienellä vuodolla noin metrin pituinen. Kaasuvuoto ei muodosta sumua, mutta synnyttää ääntä.

Useimmat ohjeiden aineista ovat haihtuvia myrkyllisiä tai syövyttäviä nesteitä. Vuodon sattuessa neste höyrystyy maan tai veden pinnalle muodostuneesta lammikosta sen vuoksi, että tuuli vie pois lammikosta vapautuvan höyryn. Höyrystyminen sitoo lämpöä ja lammikko jäähtyy. Jäähtyminen lakkaa, kun lammikko on saavuttanut aineen ominaisuuksista ja ympäristöolosuhteista riippuvan tasapainolämpötilan.

Lammikon tasapainolämpötila on laskettu Kanadassa kehitetyllä menetelmällä olettaen, että vuoto on lakannut. Tämän jälkeen tasapainolämpötila saavutetaan noin 10 minuutissa. Vaaraetäisyydet on laskettu kesäpäivälle, jolloin ilman lämpötila on 20 °C ja kemikaalin lämpötila säiliössä 15 °C. Kevät- tai syyspäivänä, jolloin ilman lämpötila on 10 °C ja kemikaalin lämpötila säiliössä 5 °C, vaaraetäisyydet ovat 30 % lyhyemmät.

Haihtuvien nesteiden vaaraetäisyys riippuu ennen kaikkea lammikon koosta ja pitoisuudesta, jolla lammikosta haihtunut höyry vielä on haitallista. Ohjeissa on lammikon koon sijasta ilmoitettu vuotaneen nesteen määrä. Pieni vuoto on noin 100 litraa ja suuri vuoto noin 10 m3. Lammikon syvyydeksi on oletettu noin 3 cm, jolloin pieni vuoto vastaa halkaisijaltaan kahden metrin ja suuri vuoto 20 metrin lammikkoa.

Vaaraetäisyys on verrannollinen lammikon halkaisijaan. Tämän tiedon avulla voidaan ohjeissa annetut vaaraetäisyydet muuntaa vastaamaan minkä kokoista lammikkoa tahansa. Jos lammikko on likimain ympyrä tai neliö, arvioidaan sen halkaisija tai neliön sivu. Jos lammikko on kapean suorakaiteen muotoinen (sivut a ja b), halkaisijana käytetään sen pinta-alan ab neliöjuurta. Jos tulos on D m, suuren vuodon vaaraetäisyydet kerrotaan tekijällä D/20.

Oletetaan esimerkiksi, että neste on vuotanut maantienojaan ja muodostaa siellä lammikon, jonka leveys on yksi metri ja pituus 50 metriä. Lammikon pinta-ala on 1 m x 50 m = 50 m2. Halkaisijana D voidaan käyttää Ö 50 m2 = 7 m ja suuren vuodon vaaraetäisyydet on kerrottava tekijällä 7/20 = 0,35.

Ohjeissa käytetään kahta eri pitoisuutta:

Eristysrajaksi on valittu aineen AEGL3- (30 min), ERPG3- tai TEEL3-arvo. Varoitusrajaksi on valittu aineen AEGL2- (30 min), ERPG2- tai TEEL2-arvo. Jokaisessa ohjeessa annetaan vaara-alueen mittoja laskettaessa käytetyt eristys- ja varoitus-rajan arvot.

Paineenalaisena nesteytettyjen myrkyllisten kaasujen vaaraetäisyydet on arvioitu sekä suurelle että pienelle nestevuodolle keskimääräisissä leviämisolosuhteissa (pilvinen päivä tai yö ja tuulen nopeus 5 m/s). Tällöin on oletettu, että pisaroituva suihku ei törmää esteeseen. Kaasuvanan ja ilman tiheyseron sekä kuivadeposition vaikutukset leviämiseen on otettu huomioon. Kuivadepositio tarkoittaa kaasun molekyylien tarttumista kasvien ym. pinnoille

Haihtuvan nesteen vaaraetäisyydet on arvioitu suurelle vuodolle keskimääräisissä leviämisolosuhteissa (pilvinen päivä tai yö ja tuulen nopeus 5 m/s). Pienen vuodon tapauksessa eristettävän alueen säteeksi on valittu kymmenesosa suuren vuodon eristettävän alueen säteestä. Varoitettavan alueen pituudeksi on valittu kymmenesosa suuren vuodon tapauksessa varoitettavan alueen pituudesta.

Haihtuvien nesteiden suurten vuotojen vaara-alueet ovat pienempiä kuin nesteytettyjen kaasujen. Lammikon ympäristö eristetään joka suuntaan joko 25 tai 50 metrin säteellä. Jos kemikaalia on esimerkiksi valunut maantielle tai ojaan, saattaa (joissain suunnissa) olla tarpeen eristää suurempikin alue.

Klooritrimetyylisilaani ja tionyylikloridi ovat haihtuvia nesteitä, jotka veden kanssa reagoidessaan muodostavat myrkyllisiä kaasuja. Näille kemikaaleille on laskettu kahdet vaaraetäisyydet, jotka vastaavat vuotoa maalle ja vesistöön. Myrkyllisen kaasun tai kaasujen päästö, kun kemikaali vuotaa vesistöön, on arvioitu USA:ssa kehitetyllä menetelmällä.

TOIMENPIDEOHJEET

Tulokseksi saadut vaaraetäisyydet vaihtelivat suuresti ja siksi oli tarpeen laatia suuren vuodon vaara-alueelle kuusi erilaista toimenpideohjetta. Toimenpiteitä perustellaan kuvailemalla ilmaan päässeen kaasun tai höyryn aiheuttamaa terveyshaittaa.

1. Eristä lammikon välitön ympäristö.

Ohje annetaan kemikaaleille, jotka ovat vaikeasti haihtuvia tai haihtumattomia (esimerkiksi fosforihappo). Lammikosta ei siten pääse ilmaan haitallisia höyryjä. Ohjeen tarkoituksena on estää sivullisia joutumasta kosketukseen nesteen kanssa.

2. Välitön eristys ___ metriä kaikkiin suuntiin.

Ohje annetaan kemikaaleille, joiden lammikosta haihtuu haitallista höyryä. Jos varoitusraja saavutetaan enintään 25 m:n etäisyydellä, eristysetäisyys on 25 m. Jos varoitusraja saavutetaan 30–65 metrin etäisyydellä, eristysetäisyys on 50 m.

3. Välitön eristys ___ metriä kaikkiin suuntiin sekä ___ metriä tuulen alapuolella.

Ohje annetaan kemikaaleille, joiden varoitusrajaa vastaava etäisyys on välillä 70—200 metriä. Ympäristön eristysetäisyys on joko 25 tai 50 m. Eristysetäisyys tuulen alapuolella on joko 100, 150 tai 200 m.

4. Välitön eristys ___ metriä kaikkiin suuntiin. Kemikaali saattaa aiheuttaa altistuneille ärsytysoireita jopa ___ metrin etäisyydellä tuulen alapuolella. Väestöä kehotetaan suojautumaan sisätiloihin, sulkemaan ikkunat ja ovet sekä pysäyttämään ilmanvaihtolaitteet.

Ohje annetaan kemikaaleille, joiden varoitusraja ylittyy etäisyydellä, joka on suurempi kuin 200 metriä. Ympäristön eristysetäisyys on joko 25 tai 50 m.

5. Välitön eristys (25 -) 50 metriä kaikkiin suuntiin sekä ___ metriä tuulen alapuolella. Kemikaali saattaa aiheuttaa altistuneille ärsytysoireita jopa ___ metrin etäisyydellä tuulen alapuolella. Väestöä kehotetaan suojautumaan sisätiloihin, sulkemaan ikkunat ja ovet sekä pysäyttämään ilmanvaihtolaitteet.

Ohje annetaan kemikaaleille, joiden eristysraja ylittyy etäisyydellä, joka on suurempi kuin 50 metriä.

6. Välitön eristys 300 metriä kaikkiin suuntiin. Kemikaali saattaa aiheuttaa altistuneille ärsytysoireita jopa ___ metrin etäisyydellä tuulen alapuolella. Tuulen alapuolella alueella, joka ulottuu ___ metrin etäisyydelle, väestöä kehotetaan suojautumaan sisätiloihin, sulkemaan ikkunat ja ovet sekä pysäyttämään ilmanvaihtolaitteet.

Ohje annetaan nesteytetyille myrkyllisille kaasuille. Vuotopaikan ympäristö eristetään 300 metrin säteellä. Suurilla vuodoilla alue, jolla kaasun pitoisuus on eristysrajaa korkeampi, ulottuisi jopa 1000 metrin etäisyydelle. Tämä alue eristetään sitä mukaa kun voimavarat antavat myöten ja ulkona olevat ihmiset siirretään sisätiloihin tai, jos tämä ei ole mahdollista, pois alueelta. Varoitettavalla alueella kaasu saattaa aiheuttaa ärsytysoireita. Ihmisiä kehotetaan pysyttelemään sisällä, kunnes vuoto on suljettu ja päästö on lakannut. Lopuksi sisätilat tarvittaessa tuuletetaan.

Haihtuvien nesteiden suurten vuotojen vaara-alueet ovat pienempiä kuin nesteytettyjen kaasujen. Ensimmäisenä eristetään vuodon ympäristö 25 - 50 metrin säteellä. Tämä tarkoittaa, että 25 metrin eristys riittää, mutta vuotopaikasta riippuen saattaa olla tarpeen eristää (joissain suunnissa) suurempikin alue. Kemikaalia on esimerkiksi valunut maantielle tai ojaan.

Tämän jälkeen pelastustoiminnan johtaja tunnistaa vuotaneen aineen ja arvioi lammikon halkaisijan D. Suuren vuodon vaaraetäisyydet kerrotaan suhteella D/20.

Tuulen alapuolella oleva eristettävä alue eristetään sitä mukaa kun voimavarat antavat myöten ja ulkona olevat ihmiset siirretään sisätiloihin tai, jos tämä ei ole mahdollista, pois alueelta. Varoitettavalla alueella välitön terveyshaitta on suhteellisen vähäinen. Alueella olevat ihmisiä kehotetaan pysyttelemään sisällä, kunnes vuoto on suljettu ja päästö on lakannut. Lopuksi sisätilat tarvittaessa tuuletetaan.

Pienen vuodon vaara-alueeksi on määritelty ympyrä, jonka säde on kymmenesosa suuren vuodon vaara-alueen pituudesta, kuitenkin vähintään 25 metriä.

Torjunta ja suojautuminen

Esimerkki: Vetyperoksidin torjunta ja suojautuminen


Sulje vuoto, jos sen voi tehdä turvallisesti. Vuotava säiliö tyhjennetään pumppaamalla toiseen vetyperoksidille sopivaan säiliöön (materiaalit: austeniittinen ruostumaton teräs, puhdas alumiini, polyeteeni). Pidä aine erillään syttyvistä materiaaleista ja yhteensopimattomista metalleista (esimerkiksi rauta, kupari, sinkki, kromi, nikkeli). Estä aineen leviäminen patoamalla lammikko hiekalla tai muulla palamattomalla aineella. Älä koske vuotavaan aineeseen. Laimenna vetyperoksidilammikkoa vedellä räjähdysvaaran pienentämiseksi. Tuuleta sisätilat.
Käytä henkilönsuojaimina paloasua ja kasvojensuojainta sekä tarvittaessa paineilmahengityslaitetta ja roiske- tai nestetiivistä kemikaalisuojapukua. Väkevän liuoksen ollessa kyseessä tulee varusteet pestä huolellisesti käytön jälkeen.

TORJUNTAMENETELMÄT

Vuodon sulkemiseen tai tukkimiseen voidaan käyttää vuotavasta kemikaalista, vuotoaukon koosta ja sijainnista sekä laitteistosta riippuvia menetelmiä. Menetelmiä ovat (TOKEVA-ohjeet, ohjeet M9 ja M10a):

Vaara-aluetta voidaan pienentää rajoittamalla kemikaalin päästöä ilmaan. Tähän voidaan aineesta riippuen käyttää jotain seuraavista torjuntamenetelmistä (TOKEVA-ohjeet, ohjeet M8a, M8b, M8c ja M8d):

Maahan vuotaneen nesteen leviäminen estetään patoamalla ja peittämällä tai tukkimalla viemärikaivojen aukot tai tukkimalla viemärikaivo tai -putki. Vettä kevyemmän ja niukkaliukoisen nesteen leviäminen vesistössä estetään öljypuomilla tai juoksutuspadolla (TOKEVA-ohjeet, ohje M8b).

HENKILÖNSUOJAIMET

Pelastajien henkilönsuojaimiksi riittävät usein paloasu ja paineilmahengityslaite. Jos he joutuvat alttiiksi syövyttävän nesteen roiskeille, käytetään roiske- tai nestetiivistä kemikaalisuojapukua. Kasvot suojataan kypärän silmikolla tai paineilmalaitteen kasvo-osalla.

Kaasutiivistä kemikaalisuojapukua kehotetaan käyttämään, kun on tarpeen suojautua myrkyllisiltä ja syövyttäviltä kemikaaleilta. Kemikaalisuojapuvun käyttöohjeessa on annettu ajat, jotka puku kestää eri kemikaalien vaikutusta. Toisaalta kaasutiiviys tekee kemikaalisuojapuvun käytöstä rasittavan ja lyhentää kemikaalisukelluksen kestoa. Kemikaalisuojapuvun käyttäjien eli kemikaalisukeltajien työturvallisuus edellyttää toiminnan järjestämistä pelastustoimen kemikaalisukellusoppaan (TOKEVA-ohjeet) mukaan.

Kemikaalisuojapuku ei suojaa humahtaen syttyvältä kaasu/höyrypilveltä. Tällaisessa tilanteessa ei käytetä kemikaalisuojapukua, vaan pilveä hajotetaan ja pelastajaa suojataan sumusuihkulla. Jos käytettävissä on tulensuojapuku, se puetaan paloasun päälle.

Yleisperiaatteena on, että vuodon tiedustelun aikana käytetään parasta ohjeissa annettua suojausta (TOKEVA-ohjeet, ohje M4a). Kun tilanne selviää, suojausta voidaan usein keventää: paineilmahengityslaitetta ei tarvita tuulen yläpuolella eikä kemikaalisuojapukua muualla kuin vuodon välittömässä läheisyydessä.

Alueen puhdistaminen

Esimerkki: Kaliumsyanidilla saastuneen alueen puhdistaminen


Kaliumsyanidi kerätään talteen tiiviisiin säiliöihin. Vesiliuos voidaan imeyttää kaliumsyanidin kanssa reagoimattomaan materiaaliin. Saastunut maa kuoritaan ja lattiaa tai kestopäällystettä huuhdellaan vedellä, johon on liuotettu emäksistä ainetta (natriumhypokloriitti, natriumkarbonaatti). Käytetty liuos kerätään talteen. Vuodon lakattua tuuletetaan sisätilat syaanivedyn varalta.

Jos padotussa ojassa tai lammikossa tai viemärikaivossa on riittävän syvä kerros nestettä, se voidaan imeä sopivalla pumpulla säiliöön (TOKEVA-ohjeet, ohje M10a). Joskus on vahinkojen rajoittamiseksi välttämätöntä nopeasti poistaa vuotanut neste, vaikka sille soveltuvaa pumppua ei saada kyllin pian vahinkopaikalle. Neste voidaan tällöin pumpata palokunnan pumpulla ja letkuilla, vaikka ne ehkä turmeltuvat käyttökelvottomiksi. Paloauton pumpun sijasta kannattaa käyttää esimerkiksi siirrettävää pienoispumppua.

Jäljelle jäänyt tai alun perin pieni nestemäärä imeytetään tai tehdään vaarattomaksi kemikaalille soveltuvalla menetelmällä (neutralointi tai laimentaminen). Käytetty imeytysaine kerätään kannellisiin, merkittyihin muoviastioihin tai muovilla vuorattuihin tynnyreihin (TOKEVA-ohjeet, ohjeet M10b ja M10c).

Jos nestettä on imeytynyt maahan, pintamaa joudutaan ehkä kuorimaan, pohjaveden virtausta muuttamaan ja veden laatua tarkkailemaan.

4.3 Ensiapu

Esimerkki: Hydratsiiniille altistuneen ensiapu


Oireet voivat viivästyä, joten tarkkaile potilasta. Käytä suojavaatetusta ja tarvittaessa hengityksensuojainta potilaan ensiavussa ja puhdistamisessa.

Hengitysteitse tapahtunut altistuminen

Siirrä hydratsiinille altistunut henkilö raittiiseen ilmaan ja aseta tarvittaessa lepoon puoli-istuvaan asentoon. Jos potilaalla on hengitysvaikeuksia, anna tekohengitystä, joka on tehokkainta palkeella. Jos mahdollista, anna happea. Toimita potilas ensiapuasemalle lääkärin tutkimusta varten.

Roiskeet silmään

Huuhtele silmää runsaalla juoksevalla vedellä 15 minuuttia silmäluomia auki pitäen. Estä huuhteluveden valuminen puhtaaseen silmään. Toimita potilas ensiapuasemalle lääkärin tutkimusta varten.

Ihokosketus

Huuhdo altistunut alue runsaalla juoksevalla vedellä ja riisu heti likaantunut vaatetus. Jatka ihon pesua vedellä ja saippualla 15 minuuttia. Jos ärsytystä esiintyy huuhtelun jälkeen tai vahingoittunut ihon alue on vähäistä laajempi, on lääkärin tutkimus tarpeen. Pesussa avustavan henkilön tulee käyttää suojakäsineitä ja tarvittaessa muutakin suojavaatetusta ja hengityksensuojainta. Huuhtele myös likaantunut vaatetus ja laita se merkittyyn muovisäkkiin.

Suun kautta tapahtunut altistuminen

Jos hydratsiiniliuosta on nielty eikä potilas ole tajuton tai kouristeleva, auta potilasta huuhtomaan suunsa ja anna pari lasillista vettä. Juota myös veteen lietettyä lääkehiiltä (30 - 100 g). Älä oksennuta. Potilas on toimitettava mahdollisimman nopeasti ensiapuasemalle lääkärin tutkimusta varten.


Ensiapua antavan henkilön on suojauduttava tarpeen mukaan. Esimerkiksi hengityssuojaimia tarvitaan kloorilta ja ammoniakilta suojautumiseen sekä kestäviä suojakäsineitä vahvojen emästen ja happojen roiskevahinkojen ensiavussa.

Altistunut potilas pidetään levossa ja lämpimänä. Ärsyttävää kaasua hengittäneelle potilaalle puoli-istuva tai istuva asento on suositeltava.

Hengitysteitse tapahtunut altistuminen

Hengitysteitse tapahtuneessa altistumisessa altistunut siirretään raittiiseen ilmaan ja annetaan tarvittaessa tekohengitystä, joka on tehokkainta palkeella. Palkeeseen voidaan kytkeä happivirtaus painepullosta. Hapen antaminen on erityisen tärkeää hiilimonoksidin, rikkivedyn ja syanidien aiheuttamassa myrkytyksessä.

Roiskeet silmään

Kemikaalien vaikutukset silmään voidaan jakaa happo-, emäs- ja muihin myrkyllisiin vaikutuksiin. Erityisesti emäkset ja hyvin vahvat hapot tunkeutuvat nopeasti kudoksiin aiheuttaen silmissä vaurioita jo muutamassa kymmenessä sekunnissa. Silmän huuhteleminen runsaalla vedellä on aloitettava viivytyksettä. Emästen ja proteiineja denaturoivien aineiden, kuten lipeän ja formaliinin, roiskeissa silmää tulisi huuhdella vedellä vähintään 15 - 20 minuuttia ja tarvittaessa koko hoitopaikkaan kuljetuksen ajan. Happojen roiskeissa huuhteluaika on 5 - 15 minuuttia. Muiden ärsyttävien aineiden, kuten orgaanisten liuottimien roiskeissa silmää huuhdellaan huolellisesti runsaalla vedellä.

Ihokosketus

Altistunut ihoalue huuhdotaan mahdollisimman nopeasti runsaalla vesimäärällä. Vakavissa syövyttävien aineiden onnettomuuksissa huuhtelu (hätäsuihku) on syytä aloittaa vaatteet päällä. Sen jälkeen likaantunut vaatetus riisutaan ja eristetään tarvittaessa. Ihoa pestään saippualla ja vedellä sekä kuivataan ja lopuksi vammat peitetään steriilillä sidoksella. Joidenkin aineiden, kuten fenolin ja fluorivetyhapon onnettomuuksissa suositellaan erityisaineita ihon puhdistamiseen ja vaikutuksen neutralisoimiseen (lähempiä tietoja ao. aineiden ohjeissa). Niukasti vesiliukoisten aineiden (esimerkiksi rasvaliukoiset torjunta-aineet) poistamiseen iholta on menestyksellisesti käytetty myös adsorboivia jauheita (esimerkiksi kaoliini).

Suun kautta tapahtunut altistuminen

Vaarallisen aineen nielemisonnettomuudessa ensiaputoimenpiteet riippuvat aineen kemiallisista ja fysikaalisista ominaisuuksista, myrkyllisyydestä, ajasta, joka on kulunut aineen nielemisestä ja potilaan kliinisestä tilasta. Orgaanisten aineiden imeytymistä mahasuolikanavasta voidaan yleensä rajoittaa juottamalla potilaalle veteen lietettyä lääkehiiltä. Välitön oksennuttaminen voi tulla kysymykseen, jos aine on erittäin myrkyllinen ja saatu annos on todennäköisesti hengenvaarallinen. Syövyttäviä aineita niellyttä ei pidä oksennuttaa, vaan aineen pitoisuutta tulee laimentaa juottamalla potilaalle vettä ja huuhtomalla potilaan suu. Orgaanisten liuottimien nielemisen yhteydessä ei pidä oksennuttaa siksi, että ainetta tällöin helposti pääsee keuhkoihin, missä se voi aiheuttaa vakavan tulehduksen. Jos potilaan tajunta ei ole normaali tai hän kouristelee, ei hänelle saa antaa mitään nieltäväksi.

4.4 Lääkärin antama hoito

Esimerkki: Asetonitriilimyrkytyksessä lääkärin antama hoito


Koska lyhytaikaisen altistumisen jälkeen myrkylliset syanidi-ionin vaikutukset kehittyvät hitaasti (tuntien kuluessa), on potilasta tarkkaan seurattava ja varauduttava antidoottien antamiseen. Syanidi-ionin hidas muodostuminen edellyttää riittävän pitkäaikaista hoitoa, mutta pienemmin antidoottiannoksin kuin akuutissa syanidimyrkytyksessä. Poikkeuksena voisi olla tilanne, jossa henkilö hakeutuu hoitoon vasta vakavien oireiden ilmennyttyä monien tuntien kuluttua altistumisesta.
Antidootteja käytetään vain oireisille potilaille. Tajuissaan olevat vähäoireiset potilaat eivät tarvitse heti antidootteja, vaan heitä voidaan seurata hyvässä yleishoidossa. Syanidimyrkytyksessä annetaan antidoottihoitona ensisijaisesti hydroksokobalamiinivalmistetta 5 g suoneen 15-30 minuutissa. Voidaan tarvittaessa toistaa kerran tai kahdesti hitaana infuusiona 30 minuutissa - 2 tunnissa. Amyylinitriittiä käytetään ensiapuna, kun hydroksikobalamiinia ei ole saatavilla tai ei voida antaa (ks. kohta "Hengitysteitse tapahtunut altistuminen"). Natriumtiosulfaattia suositellaan annettavaksi hydroksikobalamiinin ja amyylinitriitin jälkeen kaikissa lievää vakavammissa syanidimyrkytyksissä. Annos on 12,5 g i.v. ja annos voidaan tarvittaessa toistaa.
Antidoottien lisäksi potilaalle annetaan happea sekä hoidetaan oireenmukaisesti huomioiden muun muassa metabolinen asidoosi.

Yleiset toimintaperiaatteet kemikaalionnettomuudessa

Kemikaalionnettomuudessa toimiminen on riskialtista. Sen vuoksi on onnettomuuspaikalle tulevan lääkintäryhmän seurattava palokunnan ja paikalla olevan henkilöstön ohjeita turvallisesta lähestymistiestä ja toimintapaikasta. Henkilökunnan täytyy myös suojautua tarkoituksenmukaisilla henkilönsuojaimilla, esimerkiksi riittävän lämpimän vaatetuksen päälle vedetty kertakäyttöinen, esimerkiksi polyeteenistä valmistettu roisketiivis kemikaalisuojapuku, kumiset tai muoviset suojakäsineet, kumisaappaat ja kemikaalille soveltuvalla suodattimella varustettu kokokasvonhengityksensuojain.

Toinen tärkeä periaate on kemikaaleille altistuneiden potilaiden puhdistaminen. Mikäli potilaiden vaatteet ovat likaantuneet myrkyllisestä tai syövyttävästä aineesta tai jos vaatetuksesta vapautuva kaasu tai höyry ärsyttää vakavasti limakalvoja, on potilaat riisuttava ja vaatetettava uudelleen heti kun se on mahdollista. Hoitopaikkaan otettaessa on varauduttava ihon pesemiseen. Ulkona kylmissä oloissa puhdistamista on vaikea toteuttaa, sillä vaatteiden poistaminen aiheuttaa välittömän hypotermiariskin. Ongelma on hoidettavissa vain ennalta varautumalla; käytössä tulisi olla tilapäisasusteita, kuten huopia, viittoja, makuupusseja ja makuualustoja.

Lääkinnällinen ensihoito

Kemikaaleille altistuneiden henkilöiden lääkinnällinen ensihoito on pääosin oireenmukaista. Eräiden myrkytystilojen hoidossa käytetään erityisiä antidoottisia lääkkeitä; ne on selvitetty kutakin ainetta käsittelevässä ohjeessa.

Seuraavassa käsitellään lähemmin OVA-ohjeisiin sisältyvien limakalvoja ärsyttävien ja hengityselimiä vahingoittavien aineiden (taulukko 2) vaikutuksia ja hoitoa. Ärsyttävän aineen ensisijainen vaikutuspaikka hengityselimissä riippuu aineen ominaisuuksista, varsinkin sen vesiliukoisuudesta, reaktiivisuudesta ja hiukkaskoosta. OVA-ohjeiden aineet voidaan jakaa vesiliukoisuuden (sekä vaikutuspaikan) mukaan (taulukko 2). On kuitenkin huomattava, että vesiliukoiset aineet aiheuttavat vauriota myös primaarista vaikutuspaikkaa laajemmalla alueella, jos aineen pitoisuus ilmassa on suuri, altistuminen kestää useita minuutteja ja henkilö aspiroi ainetta syvälle keuhkoihin. Useimmat taulukon 2 aineista voivat aiheuttaa jopa alveolivauriota, jos altistuminen on massiivista.

Hyvin veteen liukenevat aineet pidättyvät hengitysteiden limakalvoille. Tällöin muodostuu syövyttäviä ja reaktiivisia yhdisteitä, jotka vahingoittavat limakalvoa paikallisesti. Esimerkiksi altistuminen ammoniakkikaasulle on omiaan aiheuttamaan limakalvovauriota ja tulehdusta nenänielusta aina bronkustasolle saakka. Ylähengitysteissä esiintyy tyypillisesti hyvin voimakkaita ärsytysoireita, polttoa ja ahdistusta rinnassa sekä yskää. Potilailla saattaa esiintyä kurkunpään turvotusta, epiglottiittia, voimakasta trakeobronkiaalista limaneritystä ja bronkokonstriktiota, jotka heikentävät keuhkotuuletusta. Keuhkopuuston limakalvo saattaa nekrotisoitua laajalla alueella. Sekundaari-infektion ja bronkopneumonian riski on suuri.

Huonosti veteen liukenevat kaasut, höyryt ja hyvin pienet (< 5 µm) hiukkaset pääsevät hengitysilman mukana keuhkorakkuloihin saakka. Siellä ne vahingoittavat alveolikapillaarimembraania muun muassa hapettavien vaikutuksiensa perusteella ja proteiinipitoista eksudaattia vuotaa vähitellen soluvälitilaan ja keuhkorakkuloihin. Kehittyy pneumoniitti ja pahimmassa tapauksessa fulminantti keuhkopöhö, jolla voi olla vajaasta tunnista aina kahteen vuorokauteen kestävä latenssiaika. Näille aineille on tyypillistä, että ne aiheuttavat vain lievää tai kohtalaista ärsytystä ylemmissä hengitysteissä; altistuminen voi siksi jatkua varoituksetta jonkin aikaa.

Taulukko 2. Ärsytystä aiheuttavien OVA-ohjeissa käsiteltyjen aineiden pääasialliset vaikutuspaikat hengityselimissä.

YLÄHENGITYSTEIHIN VAIKUTTAVAT AINEET
akryylihappo glutaraldehydi
akryylinitriili hydrokinoni
ammoniakki kaliumsyanidi
asetonitriili metakryylihappo
butyyliakrylaatti muurahaishappo
etikkahappo rikkihappo
etikkahappoanhydridi rikkivety
fenoli trimetyyliamiini
formaldehydi vetyperoksidi
fosforihappo vinyyliasetaatti
YLÄHENGITYSTEIHIN JA KEUHKOPUTKIIN VAIKUTTAVAT AINEET
epikloorihydriini klooridioksidi
etyleenioksidi kloorivety
fluorivety natriumhypokloriitti
ftaalihappoanhydridi oleum
hydratsiini rikkidioksidi
kloori tolueenidi-isosyanaatti
KEUHKORAKKULATASOLLA VAIKUTTAVAT AINEET
typpidioksidi (väkevästä typpihaposta muodostunut typpidioksidi)

Ärsyttäville kaasuille altistunut potilas tulee pitää levossa. Jos hapetus on puutteellista, annetaan 50-prosenttista happea. Uhkaava keuhkopöhö edellyttää jatkuvaa positiivisen ilmatiepaineen käyttöä. Levottomalle potilaalle voidaan antaa diatsepaamia (tai vastaavaa) lihakseen tai suoneen 10 mg. Oireiden vaikeutuessa (hengitystaajuuden noustessa) potilaista tulisi voida tutkia verikaasuanalyysi ja keuhkoista tulisi ottaa röntgenkuva. Erityinen huomio tulisi kiinnittää keuhkopöhön ehkäisyyn, sillä alveolikapillaarimembraanin vaurio aiheuttaa kliinisesti vaikean, runsaasti hoitoresursseja vaativan tilan ja voi johtaa keuhkokomplikaatioihin ja jopa pysyvään hengitysinsuffisienssiin.

Bronkospasmin laukaisemiseen annetaan ensihoidon yhteydessä beeta-2-selektiivistä sympatomimeettiä (esim. salbutamoli, terbutaliini) inhalaationa 2 annosta tai vastaavaa inhalaatioliuosta 1 ml nebulisaattorilla ja hoito voidaan uusia 3 tunnin välein. Kurkunpään turvotusta ja epiglottiittia voidaan koettaa hoitaa adrenaliini-inhalaatioaerosolilla (raseeminen adrenaliini (Micronefrin® 22,5 mg/ml) nebulisaattorilla annoksella 0,2–0,5 ml + NaCl 0,9 % 2 ml, enintään kolme inhalaatiota puolen tunnin aikana).

Koska keuhkopöhö tavallisesti syntyy vasta tuntien kuluttua, sen kehittymistä on pyritty torjumaan lääkkein. Monissa maissa tähän on suositeltu inhaloitavia kortikosteroideja, joilla väitetään saadun hyviä hoitotuloksia aiemmin jopa hengenvaarallisiksi osoittautuneissa altistumisissa muun muassa typpidioksidille. Edellytyksenä on kuitenkin pidetty lääkityksen varhaista aloittamista (neljännestunnin kuluessa altistumisesta) ja riittävän suurten annosten käyttämistä.

Kortikosteroidihoidon hyödyllisyydestä on kuitenkin esitetty myös eriäviä mielipiteitä. Vaikka kirjallisuudessa julkaistujen ristiriitaisten havaintojen ja kokemusten perusteella kortikosteroidien kyky ehkäistä ärsyttävien kaasujen keuhkovaikutuksia ei ole kiistaton, on nykytiedon valossa perusteltua käyttää tämän hoitomuodon mahdollisuuksia hyväksi soveltaen turvallisia lääkeannoksia ja tehokasta sekä turvallista antotapaa (inhalaatioaerosoli). On turvallisempaa antaa ehkäisevää hoitoa ärsyttäville kaasuille altistuneille, vaikka altistumisen vakavuudesta ei olisikaan täyttä varmuutta, kuin jättää antamatta. Suositeltu hoito-ohjelma on esitetty taulukossa 3. Suomessa käytössä olevat valmisteet ovat beklometasoni (Becotide, Beclomet), budesonidi (Pulmicort, Cortivent) 400 mirkog 3 hengenvetoa 4 kertaa vuorokaudessa tai flutikasoni (Flixotide) 500 mikrog yksi hengenveto 4 kertaa vuorokaudessa. Aerosolin tehokas inhaloituminen ei kuitenkaan onnistu kaikilta ja onnettomuustilanteissa vallitseva hätä vaikeuttaa myös valmisteen efektiivistä käyttöä. Lääkkeen annostelussa olisi sen vuoksi parempi käyttää nebulisaattoria, esim. budesonidi 0,5 mg/ml 2 ml 4 kertaa vuorokaudessa. Erittäin voimakkaan altistumisen jälkeen voidaan harkita systeemisteroidia, esim. metyyliprednisoloni 40-80 mg 4 kertaa suoneen.

AIKA ANNOSTELU
1. - 4. vuorokausi 3 hengenvetoa (beklometasoni, budesonidi) 4 kertaa vuorokaudessa tai 1 hengenveto (flutikasoni) inhalaatioaerosolia 4 kertaa vuorokaudessa
5. päivän jälkeen Jollei keuhkolöydöksiä ole, steroidihoito lopetetaan. Jos keuhkolöydöksiä edelleen on, hoitoa jatketaan toipumiseen asti.

Lieväoireisten potilaiden seuranta ja hoito voidaan järjestää sairaalan tavallisella vuodeosastolla. Vaikeasti vammautuneet tulisi mahdollisuuksien mukaan hoitaa tehohoitotasoisissa paikoissa, joissa on mahdollisuus vaativaan respiraattorihoitoon.

Ärsyttäville kaasuille altistuneiden potilaiden kliinistä tilaa olisi hyvä seurata ainakin vuorokauden ajan. Seurantaa tulisi jatkaa aina kahteen vuorokauteen saakka, jos potilaan arvioidaan altistuneen merkittävästi alveolitoksiselle kaasulle, kuten typpidioksidille. Lieväoireiset potilaat voidaan sen jälkeen kotiuttaa oireenmukaisten lääkkeiden kera. Heitä on kuitenkin kehotettava hakeutumaan uudelleen hoitoon, jos oireet voimistuvat. Jälkitarkastus on syytä tehdä tarkoituksenmukaisessa paikassa viikon kuluessa. Ärsyttävän kaasun vaikutusten kannalta on huomattava, että lapset, vanhukset ja hengityselin- sekä verenkiertoelinten sairauksia potevat voivat olla erityisen alttiita kohderyhmiä. Esimerkiksi kroonisia hengityselinsairauksia potevilla jo lievä kaasualtistuminen voi edellyttää perustaudin tehostettua hoitoa ja antibioottiprofylaksian aloittamista.

4.5 Jätteiden käsittely

Esimerkki: Tärpättijätteiden käsittely


Tärpättiä sisältävä jäte luokitellaan pitoisuudesta riippuen joko vaaralliseksi jätteeksi (vaaralliseksi jätteeksi (ongelmajäte)) tai jätteeksi. Pieniä määriä tärpätin imeyttämiseen käytettyjä aineita voidaan käsitellä tavallisten jätteiden tapaan. Suuret määrät käsitellään esimerkiksi ongelmajätelaitoksella.

Turvallisuusohjeissa on annettu onnettomuustilanteessa syntyvien jätteiden osalta yleisiä käsittelyohjeita. Kun kysessä ovat suuret jätemäärät ja vaaralliset aineet, on aina turvauduttava asiantuntijan apuun. Jätteiden käsittelystä määräävät paikallisesti ympäristönsuojeluviranomaiset.

Jätelain (646/2011) mukaan kaikessa toiminnassa olisi huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle eikä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätteiden käsittelyllä tarkoitetaan jätelain mukaan toimintaa, jonka tarkoituksena on jätteen vaarattomaksi tekeminen tai lopullinen sijoittaminen.

Jätteet on kerättävä ja pidettävä toisistaan erillään jätehuollon kaikissa vaiheissa. Jätteitä ei saa käsitellä hallitsemattomasti eikä esimerkiksi jättää, päästää tai sijoittaa maaperään siten, että seurauksena voi olla maaperän saastuminen. Jos maaperä kuitenkin saastuu, siitä on ilmoitettava ympäristönsuojelulautakunnalle. Sen, jonka toiminnasta maaperän saastuminen aiheutuu, on selvitettävä alueen puhdistamistarve ja tila sekä tehtävä tarvittaessa itse puhdistaminen. Kunnassa jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojelulautakunta.

Jätteet luokitellaan jätteen vaaraominaisuuksien perusteella jätteiksi tai vaaralliseksi jätteeksi (ongelmajätteiksi). Vaarallisinä jätteinä pidetään jätteitä, jotka on mainittu Vna jätteistä (179/2012) 4 pykälässä tarkoitetussa luettelossa (liite 4; Jäteluettelo: yleisimmät jätteet sekä vaaralliset jätteet) ja muitakin jätteitä, joilla on jokin jäteasetuksen liitteessä 3 mainittu vaaraominaisuus. Ongelmajätteet voi käsitellä niitä tuottavassa yrityksessä, toisessa yrityksessä, jonka ympäristöluvassa ko. jätteiden vastaanottaminen on hyväksytty, ongelmajätteiden käsittelyluvan saaneessa laitoksessa, EKOKEM Oy Ab:ssa tai ulkomaisessa käsittelylaitoksessa.

Jätteet on ensisijaisesti toimitettava käsiteltäväksi ja hyödynnettäväksi laitokseen, jolla on jätelain mukaan lupa käsitellä kyseistä jätettä. Jätteiden johtaminen yleiseen viemäriin on joissakin tapauksissa mahdollista. Tällöin on lisäksi noudatettava lakia yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista sekä vesilakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä (Vna vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista 1022/2006 ja Vnp yleisestä viemäristä ja eräiltä teollisuudenaloilta vesiin johdettavien jätevesien sekä teollisuudesta yleiseen viemäriin johdettavien jätevesien käsittelystä 365/1994). Johtaminen perustuu aina viemärilaitoksen haltijan kanssa tehtyyn sopimukseen. Jätteiden johtamisessa viemäriin on erityisesti kiinnitettävä huomiota ei-vesiliukoisten liuottimien aiheuttamaan palo- ja räjähdysvaaraan. Lisäksi raskasmetallipitoisten aineiden osalta vaarana on puhdistamon toiminnan häiriintyminen. Viemäriliittymisehdoissa on yleensä asetettu tiukat raja-arvot näiltä osin.

Jos onnettomuuden, tuotantohäiriön tai vastaavan tilanteen seurauksena muodostuu jätettä, on siitä tehtävä viivytyksettä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka voi antaa jätettä tai jätehuoltoa koskevia määräyksiä.


5 KÄSITTELY JA VARASTOINTI

Käsittely

Esimerkki: Metyleenikloridin käsittely


Käytä tarvittaessa suljettuja laitteistoja ja tehokasta kohdepoistoa. Estä höyryn pääsy työpaikan ilmaan. Käytä suojakäsineitä, suojalaseja ja suojavaatetusta. Erittäin hyviä suojamateriaaleja ovat mm. polyvinyylialkoholi (PVAL), Silver Shield/4H® (PE/EVAL/PE), Trellchem® HPS, Trellchem® VPS, Tychem® Responder® ja Tychem® TK. Henkilönsuojaimissa ei suositella käytettävän esimerkiksi butyylikumia, luonnonkumia, nitriilikumia, neopreenia ja polyvinyylikloridia, sillä ne voivat haurastua kosketuksesta metyleenikloridiin. Käytä hengityksensuojainta (suodatin A2) tarvittaessa. Laboratoriotyössä käytä vetokaappia.
Käsittele ainetta erillään syttymis- ja lämmönlähteistä sekä hapettavista aineista. Tupakointi on kielletty. Tulitöissä on suositeltavaa käyttää työlupamenettelyä. Huolehdi tehokkaasta ilmanvaihdosta. Työpisteen läheisyydessä on oltava hätäsuihku ja silmienhuuhtelupaikka.
Varastoi viileässä, kuivassa, hyvin tuuletetussa, auringonvalolta suojatussa ja paloturvallisessa tilassa. Varastoi erillään syttymis- ja lämmönlähteistä, palavista nesteistä sekä hapettavista ja muista yhteensopimattomista aineista. Suuret määrät tulee varastoida mieluiten ulkona. Tarkkaile mahdollisia vuotoja.
Metyleenikloridin käsittelyä ja varastointia koskevat valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (685/2015) ja valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista (856/2012).

Kemikaalin oikealla käsittelyllä vähennetään aineen käytöstä aiheutuvia vaaroja rajoittamalla kosketusta aineeseen ja estämällä aineiden pääsy elimistöön. Altistumista voidaan ehkäistä käsittelemällä aineita suljetuissa prosesseissa tai poistamalla työympäristöön päässyt aine teknisten ratkaisujen, kuten ilmanvaihdon, avulla. Toissijaisia, tilapäisiä torjuntaratkaisuja ovat henkilönsuojainten käyttö ja altistumisajan lyhentäminen. Työntekijät on koulutettava suojainten käyttöön ja suojainten huollosta ja säilytyksestä on huolehdittava asianmukaisesti.

Käsien suojaimet

Suojakäsineitä tarvitaan silloin, kun haitallisten aineiden käsittelyä tai niiden joutumista iholle ei voida muuten välttää. Suojakäsineitä valmistetetaan kumista, muovista, nahasta tai kankaasta. Eri materiaaleja voidaan myös yhdistellä toisiinsa. Kumikäsineitä valmistetaan pääasiassa luonnonkumista, nitriilikumista, neopreenista, butyylikumista ja fluorikumista (Viton™). Tavallisimmat muovimateriaalit ovat polyvinyylikloridi ja polyeteeni. Polyvinyylialkoholista ja monikerroksisesta muovilaminaatista (esimerkiksi 4H™) valmistetaan myös muovikäsineitä. Taulukossa 4 on annettu esimerkkejä aineista, joiden käsittelyyn eri materiaaleista valmistetut käsineet soveltuvat. Käsineen valinnassa helpottavia, tarkempia, ainekohtaisia soveltuvuustaulukoita on esimerkiksi Quick selection guide to chemical protective clothing -kirjassa.

Suojakäsineiden käyttäminen on aloitettava heti, kun haitallisia aineita aletaan käsitellä. Käsineiden on oltava henkilökohtaiset. Aluskäsineet vähentävät kumikäsineisiin liittyvää herkistymisvaaraa. Muovi- ja kumikäsineet pestään käytön jälkeen. Käsineiden kunto tulee tarkastaa säännöllisesti, ja ne tulee vaihtaa riittävän usein sekä välittömästi niiden rikkouduttua.

Taulukko 4. Esimerkkejä aineista, joiden käsittelyyn eri materiaaleista valmistetut käsineet soveltuvat.

KÄSINEEN MATERIAALI AINEITA, JOIDEN KÄSITTELYYN KÄSINE SOVELTUU
Luonnonkumi
NR
alkoholit (etanoli, metanoli, propanoli, butanoli), ketonit (asetoni, metyylietyyliketoni), etyyliasetaatti, polyglykolit, laimeat hapot (5 - 25 % rikki- tai suolahappo), synteettiset pesuaineet ja vesi
Neopreeni eli kloropreeni
CR
kuten edellä, lisäksi sykloheksaani, liuotinbensiinit, hiilivetyöljyt, eläin- ja kasvikunnan rasvaöljyt; lyhytaikaisesti: klooratut liuottimet, rikki- ja suolahappo, natrium- ja kaliumhydroksidi
Nitriilikumi
NBR
alkoholit, liuotinbensiinit, sykloheksaani, tärpätti, aromaattiset hiilivetyöljyt, synteettiset öljyt, eläin- ja kasvikunnan rasvaöljyt, terva, pihka, bensiini ja muut vähäaromaattiset hiilivedyt; rajoitetusti: rikki- ja suolahappo; ei sovellu ketoneille
Butyylikumi
IIR
alkoholit, ketonit, suola- ja rikkihappo, natrium- ja kaliumhydroksidi; lyhytaikaisesti: klooratut hiilivedyt, tolueeni, liuotinbensiinit, sykloheksaani; ei sovellu bensiinille ja öljylle
Fluorikumi eli
Viton FEP
kestää useimpien edellä mainittujen aineiden käsittelyä hyvin; ei sovellu ketonien ja etyyliasetaatin käsittelyyn
Polyvinyyli-kloridi
PVC
kestää huonosti tai ei lainkaan useimpia edellä mainittuja liuottimia; käsineitä voidaan käyttää märässä työssä, tavallisessa pesussa ja puhdistuksessa, joissa käytetään synteettisiä pesuaineita, sekä lyhytaikaisesti alkoholien käsittelyssä
Polyvinyylialkoholi
PVAL tai PVA
klooratut ja aromaattiset liuottimet (tolueeni, ksyleeni); käyttöä vaikeuttaa se, että vesi ja veteen sekoittuvat liuottimet (asetoni, metyylietyyliketoni, etyyliasetaatti, alkoholit) turmelevat polyvinyylialkoholin nopeasti
Polyeteeni
PE
ei sovellu edellä mainittujen liuottimien käsittelyyn; polyeteeni kestää niitä huonosti etanolia lukuunottamatta; kertakäyttöisiä polyeteenikäsineitä voidaan käyttää elintarvikkeiden käsittelyssä ja märässä työssä

Suojavaatetus

Suojavaatteita ovat esimerkiksi suojaesiliina ja -puku. Suojavaatemateriaalit jaetaan tiiviisiin ja huokoisiin. Tiivis, hengittämätön materiaali antaa parhaan suojan. Kemikaaleja kestävänä ja niiltä suojaavana materiaalina käytetään yleensä tekokumeja tai muoveja, kuten polyvinyylikloridia, kloorisulfonoitua polyeteeniä, polyuretaania, butyylikumia, neopreenia tai nitriiliä. Riittävän mekaanisen keston saavuttamiseksi käytetään pohjakangasta, joka pinnoitetaan toiselta tai molemmilta puoliltaan sopivalla kumilla tai muovilla. Uutena materiaalina ovat hiilikuitukalvot, jolloin pukuun käytetään useita kalvokerroksia ilman pohjakangasta. Teollisuudessa voidaan etukäteen valita tehtävään ja kemikaalille parhaiten soveltuva suojavaatetus.

Palokunnat käyttävät roisketiiviitä kemikaalisuojapukuja suojaamaan esimerkiksi syövyttävien kemikaalien roiskeilta sekä kaasutiiviitä kemikaalisuojapukuja suojaamaan hengityksen ja/tai ihon kautta vaikuttavilta terveydelle haitallisilta kemikaaleilta. Kemikaalisuojapuvun käyttöohjeessa on lueteltu tavallisimmat kemikaalit, joiden vaikutusta puvun materiaali kestää ainakin jonkin aikaa. Puvun saumat, vetoketjut ja liitokset ovat kuitenkin sen heikkoja kohtia ja niiden kuntoa ja tiiviyttä on siksi tarkkailtava. Terävät esineet saattavat helposti puhkaista tai repäistä aukon kemikaalisuojapukuun.

Koska kemikaalisuojapuku soveltuu monille kemikaaleille, sen kestävyyteen kemikaalisukelluksessa voi yleensä luottaa, vaikka vuotavaa kemikaalia ei aluksi tiedetä tai sitä ei ole mainittu puvun käyttöohjeessa. Jos kemikaali alkaa tunkeutua puvun lävitse, sukellus keskeytetään ja puku huuhdellaan heti hajasuihkulla.

Kemikaalin ominaisuuksista riippuen palokunta perustaa onnettomuuspaikalle huuhtelu- tai puhdistuspaikan, jossa kemikaalisukeltajien henkilönsuojaimet ja varusteet huuhdellaan tai puhdistetaan sukelluksen jälkeen. Paloasemalla puku tarkastetaan ja huolletaan käyttöohjeen mukaisesti. On varauduttava siihen, että kemikaaliin kosketuksessa olleen kemikaalisuojapuvun materiaali kovettuu ja haurastuu, jolloin pukua voidaan käyttää enää vain harjoituksissa (TOKEVA-ohjeet, osa 7).

Hengityksensuojaimet

Hengityksensuojaimet jaetaan suodattaviin suojaimiin, jotka suodattavat ympäröivää epäpuhdasta ilmaa ja eristäviin suojaimiin, joissa hengitysilma johdetaan käyttäjälle letkuilla puhtaasta ilmasta tai säiliöstä.

Suodatinsuojainta käytetään silloin, kun työskentelypaikan ilmassa on riittävästi happea, ilmaan päässyt haitallinen aine tunnetaan, suojaimen suodatin soveltuu tälle aineelle, ja haitallisen aineen pitoisuus ja suojaimen käyttöaika eivät ylitä suojaimen käyttöohjeessa mainittuja arvoja. Suodattava suojain koostuu puoli- tai kokonaamarista, jossa on yksi tai kaksi suodatinta.

Pölynsuodattimet suojaavat erilaisilta terveydelle vaarallisilta pölyiltä, metallisavuilta, jauhemaisilta torjunta-aineilta jne. Ne eivät suojaa kaasuilta eivätkä hapenpuutteelta. Pölynsuodattimet jaetaan suojaustehonsa mukaan kolmeen luokkaan FFP1, FFP2 ja FFP3, joista FFP3 on suojausteholtaan paras (suojauskertoimet esitetty taulukossa 6).

Kaasunsuodattimet pidättävät ilmasta vain tiettyjä kaasuja, joiden pitoisuus on riittävän pieni. Suurissa pitoisuuksissa on käytettävä paineilmahengityslaitteita. Jos ilmassa on sekä pölyjä että kaasuja, on käytettävä yhdistettyjä kaasun- ja pölynsuodattimia. Kaasuja ja höyryjä vastaan tarkoitettua suodatinta käytetään tavallisesti kokonaamarin kanssa. Suodattimet on vaihdettava riittävän usein.

Taulukko 5. Kaasunsuodattimen tyypit.

TYYPPI SUOJAUSKOHDE TUNNUSVÄRI
A Orgaaniset kaasut ja höyryt, joiden kiehumispiste on yli 65 °C
(esimerkiksi fenoli, formaldehydi, tolueeni)
Ruskea
B Epäorgaaniset kaasut ja höyryt
(kloori, rikkivety, syaanivety, ei hiilimonoksidi)
Harmaa
E Rikkidioksidi ja kloorivety sekä muut happamat kaasut ja höyryt Keltainen
K Ammoniakki ja orgaaniset amiiniyhdisteet Vihreä
Erikoissuodattimet (sisältävät aina P3-suodattimen):
NO-P3 Typen oksidit NO, NO2, NOx Sinivalkoinen
Hg-P3 Elohopeahöyryt Punavalkoinen

Eristäviä suojaimia, kuten raitisilmanaamareita ja paineilmahengityslaitteita, käytetään silloin, kun vaarallisen aineen pitoisuus on suuri, ilman happipitoisuus ei ole riittävä tai, kun ei varmasti tiedetä vaarallista ainetta tai sen aiheuttaman vaaran suuruutta. Turvapaineisessa paineilmahengityslaitteessa on kasvo-osassa vähäinen ylipaine, mikä estää kasvo-osan kautta tapahtuvan myrkyllisen aineen vuodon.

Suojaimen suojaustehoa arvioidaan suojauskertoimella, joka ilmoittaa kuinka monenteen osaan epäpuhtauden pitoisuus putoaa kasvo-osan sisällä ympäröivään ilmaan verrattuna.

Taulukko 6. Tyypillisiä suojauskertoimia erilaisille suojaimille.

SUOJAINTYYPPI SUOJAUSKERROIN
Suodattava puolinaamari FFP1 / FFP2 / FFP3 4 / 10 / 30
Suodatin P1 / P2 / P3 + kokonaamari tai suuosa 4 / 15 / 400
Kaasunsuodatin + neljännes- tai puolinaamari 30
Kaasunsuodatin + kokonaamari 400
Paineilmaletkulaite puolinaamarilla ja annosteluventtiilillä 30
Paineilmaletkulaite tai puhaltimella varustettu raitisilmalaite kokonaamarilla ja säätöventtiilillä 1 000

Hengityksensuojain antaa suojan silloin, kun kasvo-osan ja ihon välissä ei ole hiuksia tai partaa, kasvo-osa on henkilökohtaisesti sovitettu (hihnojen pituus säädetty sopivaksi) ja suojain on huollettu ja käyttökunnossa. Suojainta on myös käytettävä koko altistumisen ajan. Suodattimen käyttöikä riippuu pöly- tai kaasupitoisuudesta, ilman kosteudesta ja työn raskaudesta (hengitystiheydestä).

Muita käsittelyyn liittyviä yleisiä ohjeita

Vaarallisten kemikaalien turvallisesta käsittelystä ja toimenpiteistä onnettomuustilanteissa tulee olla kirjalliset ohjeet.

Hitsaus, poltto- ja laikkaleikkaus sekä muut vastaavat työmenetelmät ovat usein aiheuttaneet tulipaloja. Tällaiset työt tulisi keskittää mahdollisuuksien mukaan kiinteille hitsauspaikoille. Mikäli hitsausta joudutaan tilapäisesti tekemään kiinteän hitsauspaikan ulkopuolella, tulee valvoa, että hitsaustyölupa on annettu ja suojelutoimenpiteet ennen työtä on suoritettu. Hitsaustyöluvan antaa hitsaustyönjohtaja, osaston päällikkö, palopäällikkö tai palosuojelujohtaja.

Räjähdysvaarallinen tila on huone, sen osa tai muu rajoitettu tila, jossa räjähdysvaaran aiheuttaa palava kaasu, palavan nesteen höyry tai sumu tai palava pöly ilmaan sekoittuneena tai varsinainen räjähdysaine. Tällaisissa kohteissa on hitsaustyö yleensä kiellettävä. Ellei hitsausta voida välttää, on laitoksen johdon asia valvoa, että räjähdysvaara koetetaan poistaa puhdistamalla ja tuulettamalla tila tai poistamalla räjähdysvaaralliset aineet. Hitsaus ja kipinöivien laitteiden käyttö räjähdysvaarallisissa tiloissa sallitaan ainoastaan käsittelyn tai varastoinnin valvojan kirjallisella luvalla tai ilmoittamalla kunnan palopäällikölle.

Räjähdysvaarallisissa tiloissa tulee avotulen käyttö ja tupakointi kieltää.

Tiloissa, joissa käsitellään palo- ja räjähdysvaarallisia aineita, tulee sähkölaitteiden olla räjähdysvaarallisiin tiloihin hyväksyttyjä.

Vaaralliset aineet on pidettävä erillään niiden kanssa yhteensopimattomista aineista.

Hätäsuihku ja silmienhuuhtelupaikka tulisi olla erityisesti syövyttävien ja ärsyttävien aineiden käsittelypaikan läheisyydessä.

Hyvään käytäntöön kuuluu, että säiliöissä työskentelyyn on kirjallinen säiliötyölupa, jonka antaa yrityksessä työtä valvova henkilö.

Syöpäsairauden vaaraa aiheuttavia aineita käsiteltäessä on noudatettava erityisiä määräyksiä ja työohjeita.

Vaarallisten aineiden käsittelyä ja varastointia koskevat valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (685/2015) ja valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista (856/2012). Palavien nesteiden, kaasujen ja kiinteiden aineiden, jotka voivat muodostaa räjähdyskelpoisen seoksen ilman kanssa, käsittelyä ja varastointi koskee lisäksi valtioneuvoston asetus räjähdyskelpoisten ilmaseosten työntekijöille aiheuttaman vaaran torjunnasta (576/2003) (ATEX-säädökset). Tilaluokituksesta on annettu ohjeita standardissa SFS-EN 60 079-10 sekä käsikirjassa SFS 59.

Varastointi

Esimerkki: Akryylihapon varastointi


Varastoi akryylihappo viileässä (15 - 30 °C), kuivassa, hyvin ilmastoidussa, auringonvalolta suojatussa ja paloturvallisessa tilassa. Älä anna akryylihapon jähmettyä (jäätymispiste noin 13 °C), koska tällöin inhibiittori jakaantuu epätasaisesti kerääntyen säiliön keskelle. Jos akryylihappo kaikista varotoimenpiteistä huolimatta jähmettyy, sulattamisen täytyy tapahtua noin 20 °C vedellä ja happo tulee sekoittaa huolellisesti, jotta inhibiittori leviäisi tasaisesti aineeseen. Ilmanvaihtojärjestelmän, rakennusmateriaalien ja valaistuksen tulee kestää syövyttävää akryylihappoa. Varastoi aine erillään syttymis- ja lämmönlähteistä, vahvoista hapoista ja emäksistä, hapettavista aineista ja amiineista. Säiliö voi olla ruostumatonta terästä, alumiinia tai polyeteeniä. Älä käytä täysin ilmatiiviitä säiliöitä, sillä polymeraatioinhibiittorit tarvitsevat ilmaa toimiakseen. Varo säiliön kolhiintumista. Tarkkaile mahdollisia vuotoja.

Oikea varastointi -kappaleessa on annettu ohjeita aineen varastoinnista ja säilyttämisestä. Varastoinnin yleisiä periaatteita ovat, että varastot on pidettävä siisteinä ja järjestyksessä sekä huolehdittava varaston ilmanvaihdon toiminnasta.

Yleisiä varastointiohjeita erilaisille aineille:

Ulkona olevat vaarallista kemikaalia sisältävät säiliöt sijoitetaan tiiviiseen vallitilaan tai muutoin estetään mahdollisten vuotojen leviäminen ympäristöön.

Tarkempia määräyksiä ja ohjeita varastoinnista on muun muassa seuraavissa lähteissä:

Kemikaalien ja kaasujen teolliseen käsittelyyn liittyvät Tukesin ohjeet ja oppaat löytyvät osoitteesta http://www.tukes.fi/fi/palvelut/

6 KULJETUSMÄÄRÄYKSIÄ

Esimerkki: Hydrokinonin kuljetus


Aine on pakattava kuljetusmääräyksissä annettujen yksityiskohtaisten pakkausohjeiden mukaan.
Jokaiseen kolliin on merkittävä aineen YK-numero ja sen eteen kirjaimet "UN" (hydrokinoni: UN 2662). Kolli on varustettava myös kyseisen aineen varoituslipukkeella (hydrokinoni: varoituslipuke 6.1).

Maantiekuljetus

Aine on pakattava kuljetusmääräyksissä annettujen yksityiskohtaisten pakkausohjeiden mukaan.

Jokaiseen kolliin on merkittävä aineen YK-numero ja sen eteen kirjaimet "UN". Kolli on varustettava myös kyseisen aineen varoituslipukkeella.

Kuljetettaessa vaarallisia aineita kappaletavarana yli kuljetusmääräyksissä määritellyn vapaarajan on ajoneuvossa tai ajoneuvoyhdistelmässä oltava edessä ja takana oranssin värinen kilpi sekä eräissä tapauksissa myös varoituslipuke. Kuljetettaessa irtotavaraa tai ainetta säiliöajoneuvossa tulee oranssin värisiin kilpiin lisäksi merkitä kyseisen aineen vaaran tunnusnumero ja YK-numero.

Rahtikirjaan on tehtävä vaarallisten aineiden kuljetusmääräysten mukaiset merkinnät. Kuljetettaessa ainetta tiellä yli vapaarajan on ajoneuvossa oltava rahtikirjan lisäksi määräysten mukaiset kirjalliset turvallisuusohjeet.

Ajoneuvon on tarvittaessa oltava VAK-hyväksytty ja siinä tulee olla määräysten mukainen varustus. Tietyissä kuljetuksissa kuljettajalla tulee olla ADR -ajolupa.

Aineen kuljetuksessa tiellä noudatettavia lakeja ja asetuksia:

Rautatiekuljetus

Rautatiekuljetuksia koskevat määräykset ovat pääpiirteissään yhdenmukaiset tiekuljetusmääräysten kanssa. Ne on julkaistu liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa 278/2002. Esimerkiksi vaarallisia aineita kuljettavassa vaunussa ja säiliövaunussa on oltava aineen varoituslipukkeet sekä säiliövaunussa lisäksi vaaratunnuskilvet.

Aineen kuljetuksessa rautateillä noudatettavia lakeja ja asetuksia:

Merikuljetus

Asetus vaarallisten aineiden kuljettamisesta kappaletavarana aluksessa (666/1998) edellyttää, että vaarallisten aineiden kuljetuspakkausten tulee olla merkitty kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n IMDG (International Maritime Dangerous Goods Code) mukaisilla varoituslipukkeilla. Pakkauksissa käytettävien varoituslipukkeiden koko on 100 mm x 100 mm. Konteissa, kuljetussäiliöissä ja muissa suurpakkauksissa käytettävien varoituslipukkeiden koko on 300 mm x 300 mm.

Ilmakuljetus

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on laatinut vaarallisten aineiden tekniset kuljetusmääräykset (ICAO-TI). Ilmailuhallitus on määrännyt nämä määräykset pakollisiksi Suomessa. Vaaralliset aineet on määräyksissä jaettu IMDG-luokkien mukaisesti yhdeksään ryhmään.


7 KIRJALLISUUS

Turvallisuusohjeiden tekemisessä on käytetty lähteinä pääasiassa Työterveyslaitokselta saatavissa ollutta kirjallisuutta ja Internet-tietokantoja. Käytetyt tietolähteet voidaan jakaa kirjoihin ja kirjasarjoihin sekä CD-ROM-levyihin ja Internet-tieokantoihin. Kirjat ja kirjasarjat sisältävät erilaisia painettuja julkaisuja, kuten käsikirjoja, monografioita ja turvallisuustiedotteita. CD-ROM-levyistä käytetyimmät ovat IUCLID-CD ja CCINFO-levyt. Internet-tietokannoista eniten käytettyjä ovat TOXNET ja TOMES PLUS, jotka sisältävät useita hyödyllisiä tietokantoja. Kaikkia tietolähteitä kannattaa kuitenkin tarkastella kriittisesti, sillä ne saattavat sisältää virheitä ja vain tiettyihin tilanteisiin soveltuvaa tietoa.

HAKUTEOKSET

Terveys:

Air quality guidelines for Europe. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe, WHO regional publications, European series, No. 91, 2000.

Altisteet työssä. Helsinki: Työterveyslaitos, Työsuojelurahasto.

American Industrial Hygiene Association (AIHA). Emergency response planning guidelines. Fairfax: AIHA, 2008.

Amoore JE & Hautala E. Odor as an aid to chemical safety: Odor thresholds compared with threshold limit values and volatilities for 214 industrial chemicals in air and water dilution. Journal of applied toxicology, 1983; vol. 3, no. 6: 272-290.

Encyclopaedia of occupational health and safety. 4th ed. Geneva: ILO, 1998.

Forsberg K & Mansdorf SZ. Quick Selection Guide to Chemical Protective Clothing. 5th ed. John Wiley & Sons, Inc., New Jersey, 2007.

Sosiaali- ja terveysministeriö. HTP-arvot 2014. Sosiaali- ja terveysministeriö; Helsinki, 2014.

IARC monographs on the evaluation of carcinogenic risks to humans -sarja. Lyon: IARC (International Agency for Research on Cancer).

Jolanki R, Tammela E, Estlander T, Jaakkola J, Kanerva L, Lähteenmäki M-T, Riihimäki V & Örn M. Käsien suojaus. Helsinki: Työterveyslaitos, Työsuojeluhallitus, Ohjeita ja suosituksia 6, 1988.

Nordiska expertgruppen för gränsvärdesdokumentation. Solna: Arbetsmiljöinstitutet, Arbete och Hälsa -sarja.

Ympäristö:

Biodegradation and bioaccumulation data of existing chemicals based on the CSCL Japan. (Ed.) Chemicals Inspection & Testing Institute Ministry of International Trade & Industry. Japan: MITI, 1992.

BUA Report xxx: Kemikaalin nimi. Gesellschaft Deutscher Chemiker - Advisory Committee on Existing Chemicals of Environmental Relevance. Beratergremium für Umweltrelevante Altstoffe (BUA). Stuttgart 19yy.

Environmental and technical information for problem spills (EnviroTIPS manuals). Ottawa: Environment Canada, Environmental Protection Service, 1984 - 85.

Howard PH et al. 1989, 1991, 1993. Handbook of environmental fate and exposure data for organic chemicals. Vol. I-IV. Chelsea: Lewis Publishers, Inc.

Miljöfarliga ämnen - exempellista och vetenskaplig dokumentation. Solna: Kemikalieinspektionen, 1989 (Rapport från kemikalieinspektionen 10).

Nikunen E, Leinonen R & Kultamaa A. Kemikaalien ympäristöominaisuuksia, Environmental properties of chemicals. Helsinki: Ympäristöministeriön ympäristönsuojeluosasto. Selvitys 91/1990.

Verschueren K. Handbook of environmental data of organic chemicals. New York: Van Nostrand Reinhold Co. Inc., 1983.

Yleisteokset ja muut:

Brandes E, Möller W. Safety Characteristic Data, Volume 1: Flammable Liquids and Gases. 2nd ed. Physikalisch Technische Bundesanstalt (PTB), Braunschweig, 2008.

Bretherick L. Handbook of reactive chemical hazards. 4th ed. London: Butterworths, 1990.

Chemical safety data sheets. Vol. 1: Solvents. Vol. 2: Main group metals and their compounds. Vol. 3: Corrosives and irritants. Vol. 4: Toxic chemicals. Cambridge: Royal Society of Chemistry, 1989 - 1991.

Chemical safety sheets. Dordrecht, Netherlands: Samson Chemical Publishers & Kluwer Academic Publishers, 1991.

Farligt gods. Stockholm, Svenska brandförsvarsföreningen.

Hase A, Koppinen S, Riistama K & Vuori M. Suomen kemianteollisuus. Tampere: Chemas Oy, 1998.

Hommel G. Handbuch der gefährlichen Güter. Berlin: Springer-Verlag.

International maritime dangerous goods code. International Maritime Organization (IMO), London, 2006.

International Programme on Chemical Safety (IPCS). Environmental Health Criteria -sarja. Geneva: World Health Organization.

International Programme on Chemical Safety (IPCS). Health and Safety Guide -sarja. Geneva: World Health Organization.

Lautkaski R & Teräsmaa I (toim.). Vaarallisten aineiden torjunta, 3. painos, Helsinki: Suomen pelastusalan keskusjärjestö, 2006.

National Fire Protection Association (NFPA). Fire protection guide to hazardous materials. 13 th ed. Quincy, MA, USA: NFPA, 2002.

Richardson ML & Gangolli S eds. The dictionary of substances and their effects. Vol. 1 -7. Cambridge: Royal Society of Chemistry, 1994.

Teräsmaa E & Teräsmaa I. Vaarallisten aineiden synonyymihakemisto. Helsinki: Suomen palontorjuntaliitto ry, 1987.

Toxicological profile for ... -sarja. Atlanta: Agency for Toxic Substances and Disease Registry, U.S. Department of Health & Human Services.

Weiss G. Hazardous chemicals data book. 2nd ed. New Jersey: Noyes Data Corporation, 1986.

TIETOKANNAT CD-ROM-LEVYILLÄ

IUCLID (International Uniform Chemical Information Database)
Tuottaja: European Chemicals Bureau (ECB)
Sisältö: Euroopan Neuvoston säädöksen EEC No. 793/93 mukaisia tietoja yli 10 000 aineesta
Käytettävissä: IUCLID CD-ROM

OHM/TADS (Oil and hazardous materials technical assistance data system)
Tuottaja:U.S. Environmental Protection Agency, Washington, D.C., Yhdysvallat
Sisältö: Yli 1400 kemikaalin haitallisten vaikutusten tietoja
Käytettävissä: CD-ROM TOMES Plus (Micromedex, Inc.)
CD-ROM CHEM-BANK (U.S.Coast Guard)

CESARS (Chemical Evaluation Search and Retrieval System)
Tuottaja: Michigan State Department of Environmental Quality Surface Water Quality Division, Yhdysvallat
Sisältö: Noin 450 ympäristölle haitallista kemikaalia; erilaisia toksisia ominaisuuksia, fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia
Käytettävissä: CD-ROM CCINFO (Canadian Centre for Occupational Health and Safety (CCOHS))

CHEMINFO
Tuottaja: Canadian Centre for Occupational Health and Safety (CCOHS), Kanada
Sisältö: Noin 1300 teollisuudessa käytössä olevaa kemikaalia; esiintyminen ja käyttö, fysikaaliset ominaisuudet, reaktiivisuus, toksisuus, räjähdysvaarallisuus, työsuojelutoimenpiteet ja ensiapu onnettomuuksien sattuessa
Käytettävissä: CD-ROM CCINFO (Canadian Centre for Occupational Health and Safety (CCOHS))

HSDB (Hazardous Substances Data Bank)
Tuottaja: National Library of Medicine, Toxicology Information Program, Yhdysvallat
Sisältö: Yli 4500 haitalliseksi tunnettua tai epäiltyä kemikaalia; aineen tunnistaminen, valmistaminen ja käyttö, kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet, turvallisuuteen ja käsittelyyn liittyvät tiedot, toksiset ja farmakologiset vaikutukset, ympäristövaikutukset, altistumiseen liittyvät standardit ja säädökset, biologisten näytteiden ainepitoisuuksien arviointi ja analyysimenetelmät
Käytettävissä: CD-ROM TOMES Plus (Micromedex, Inc.)
CD-ROM CHEM-BANK (U.S.Coast Guard)

Medical Management
Tuottaja: Micromedex, Inc., Yhdysvallat
Sisältö: tekstitietokanta kemikaalien kliinisistä vaikutuksista, altistumistavasta ja -tiestä, hoito- ja toimenpideohjeista sekä biologisten näytteiden ainepitoisuuksien arvioinnista
Käytettävissä: CD-ROM TOMES PLUS (Micromedex, Inc.)

INTERNET-OSOITTEITA TIEDONLÄHTEISIIN

AQUIRE (Aquatic Information Retrieval). U.S. Environmental Protection Agency (EPA). http://www.epa.gov/med/Prods_Pubs/ecotox.htm

ATSDR - ToxFAQs. http://www.atsdr.cdc.gov/toxfaq.html

CHEMINFO database. Canadian Centre for Occupational Health and Safety. http://ccinfoweb.ccohs.ca/

ECDIN http://ulisse.etoit.eudra.org/Ecdin/Ecdin.html

The Global Portal to Information on Chemical Substances. http://www.echemportal.org/echemportal

HSDB (Hazardous substances data bank). National Library of Medicine, Bethesda, MD. http://toxnet.nlm.nih.gov/cgi-bin/sis/htmlgen?HSDB

HTP-arvot. http://www.tyosuojelu.fi/fi/HTP-arvot/

IARC Monographs. http://monographs.iarc.fr/

International chemical safety cards. WHO, ILO, IPCS. http://www.ilo.org/dyn/icsc/

Kemikaalien ympäristötietorekisteri/Data bank of environmental properties of chemicals. Suomen ympäristökeskus. http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=4719&lan=fi

Kansainväliset kemikaalikortit. WHO, ILO, IPCS, TTL. http://www.ttl.fi/kemikaalikortit

NIOSH. Chemical listing and documentation for immediately dangerous to life or health concentrations (IDLHs). http://www.cdc.gov/niosh/idlh/intridl4.html

MEDITEXT® Medical Management. TOMES® System. MICROMEDEX. http://csi.micromedex.com/Login.asp

OPPT Chemical fact sheets. http://www.epa.gov/chemfact/

SCAPA http://orise.orau.gov/emi/scapa/, ERPG-arvot. http://orise.orau.gov/emi/scapa/teels.htm

Suodatinten valintasuositus. http://www.suojalaite.fi/hengitys/suodatti.htm

KÄYTTÄJÄN OPPAAN KIRJALLISUUS

Antti-Poika M (toim.). Työperäiset sairaudet. Helsinki: Työterveyslaitos, 1993.

Benzene. 1993. Environmental health criteria 150. International Programme on Chemical Safety. Geneva, WHO.

Happojen ja emästen varastointi ja käsittely. Helsinki: Kemikaalineuvottelukunta, Valtion painatuskeskus, 1992.

Hermelin J. Tolkning av vissa viktiga data. Stockholm: Svenska Brandförsvarsföreningen, 1984.

Hitsaus, poltto- ja laikkaleikkaus. Teollisuusvakuutus, Suojeluohje C6, 1985.

Lautkaski R, OVA-ohjeiden vaaraetäisyyksien päivittäminen, 26.3.2014.

Lautkaski R & Teräsmaa I (toim.). Vaarallisten aineiden torjunta, 2-painos. Helsinki: Suomen pelastusalan keskusjärjestö, 2000.

Liukkonen T, Korhonen K & Mäkinen R. Miten luet käyttöturvallisuustiedotetta. Helsinki: Työterveyslaitos, Ohjeita ja suosituksia 5, 1991.

Lääkinnällinen toiminta kemikaalionnettomuudessa. Lääkintöhuollon neuvottelukunnan kemikaalionnettomuustyöryhmä II:n mietintö. Helsinki: Lääkintöhallituksen julkaisuja 149, 1989.

Malm J (toim.). Kemikaalien ympäristövaikutusten arviointi. Helsinki: Vesi- ja ympäristöhallitus, Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 471, 1993.

Nikunen E. Ympäristölle vaaralliset kemikaalit. Helsinki: Kemianteollisuus ry, Chemas Oy, 1993.

Palo- ja pelastussanasto. Suomen pelastusalan keskusjärjestö; Suomen palopäällystöliitto, 2006.

Riihimäki V, Isotalo L, Jauhiainen M, Kemiläinen B, Laamanen I, Luotamo M, Riala R & Zitting A. Kemikaaliturvallisuuden tiedonlähteet. Helsinki: Työterveyslaitos, 2002.

Rusch GM. The history and development of emergency response planning guidelines. Journal of Hazardous Materials; 1993, 33: 193-202.

Sisäasiainministeriö, 1987. Ohjeet eräiden vaarallisten aineiden aiheuttaman vahingon varalta. Sisäasiainministeriön julkaisu, Sarja A:18.

TOKEVA-ohjeet. (Torjuntaohjeet kemikaalien vaaratilanteille). 2. painos. Kuopio: Pelastusopisto, 1996.

Työhygienia - Työolot ja niiden parantaminen. Helsinki: Työterveyslaitos, 1992.


Tämä käyttäjän opas on tehty Työsuojelurahaston tuella.


TÄRKEÄ HUOMAUTUS:

OVA-turvallisuusohjeet on laadittu asiantuntijaryhmässä, johon on kuulunut asiantuntijalaitosten, kemianteollisuuden sekä viranomaisten edustajia. Turvallisuusohjeiden ja käyttäjän oppaan sisältämät tiedot perustuvat laatimis- tai päivittämishetkellä käytettävissä olleeseen tietoon sekä tällöin voimassa olleisiin määräyksiin. OVA-ohjeita saa kopioida VAIN omaan käyttöön. OVA-ohjeita ei saa sellaisenaan käyttää tuoteselosteena tai käyttöturvallisuustiedotteena, niiden asemasta tai niiden liitteenä tai muuna vastaavana asiakirjana. Ohjeet laatinut asiantuntijaryhmä ja Työterveyslaitos eivät ole vastuussa tietojen perusteella tehdyistä toimenpiteistä.



Sulje 'Käyttäjän opas' -ikkuna

Päivitetty osittain 1.6.2016
Näitä ohjeita kehitetään jatkuvasti ja kaikki palaute on tervetullutta. Lähetä palautetta.

© Työterveyslaitos