Siirry sisältöön
[29.11.2011]

Työhyvinvointi kohenee työpaikan arjessa

Työhyvinvointi ei parane juhlapuheissa vaan työpaikan arjessa, osoittavat Työterveyslaitoksen Terveyden edistämistä työpaikoille -hankkeiden tulokset. Tärkeää työhyvinvoinnin kehittämisessä on saada koko työyhteisön ideat mukaan ja vahvistaa mm. henkilöstön myönteistä ammatti-identiteettiä. Yrittäjille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille hyödyllisiä ovat verkostot, joissa yritykset voivat saada tukea toisiltaan ja oppia hyviä toimintatapoja.

– Terveyden edistämistä työpaikoille -hankekokonaisuudessa on tuotettu konkreettisia toimintamalleja mm. yhteiskehittämisenä työpaikoilla. Näiden hyvien toimintatapojen näkisi mieluusti leviävän kaikkien työpaikkojen arkeen edistämään työhyvinvointia ja työterveyttä, sanoo hankekokonaisuuden vastuullinen johtaja, teemajohtaja Päivi Husman Työterveyslaitoksesta.

Myönteinen ammatti-identiteetti terveyttä edistävä tekijä
Virkeänä ratissa -projektissa on kehitetty keinoja ammattikuljettajien työvireyden, ajoterveyden ja työkyvyn edistämiseksi. Hanke sai juuri vuoden 2011 Painonhallinta-palkinnon.
– Havaintojemme mukaan ammattikuljettajat ovat hyvin työsidonnaisia vahvalla ammattikulttuurilla ja "me-hengellä" varustettuja. Kun suhde työhön on myönteinen, työ tuntuu mielekkäältä ja merkitykselliseltä. Myönteinen ammatti-identiteetti ja suhde työhön ovat taas yhteydessä hyväksi koettuun työkykyyn ja ehkäisevät jopa syrjäytymistä, kertoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Anne Salmi.
 – Terveyden edistämistä työpaikalla kannattaakin tehdä uudesta näkökulmasta - voimavarakeskeisesti, ammatti-identiteetin myönteisiä puolia vahvistaen ja muutokseen kannustaen.
Projektissa tuettiin myös kuljettajan terveellisiä valintoja vaikuttamalla työympäristöön. Vuoden Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailussa palkittiin huoltamoita eli kuljettajien työmaaruokaloita terveellisen ja virkistävän tarjonnan lisääntymisestä.
Hankkeen opit on koottu yksiin kansiin Virkeänä ratissa -käsikirjaksi, joka löytyy myös verkosta. Lue lisää tiedotteesta>>

[25.11.2011]   

Vuoden 2011 Painonhallinta-palkinto Virkeänä ratissa -hankkeelle

Suomen Lihavuustutkijat ry myöntää vuosittain Painonhallinta-palkinnon painonhallintaa edistävästä toiminnasta, joka perustuu tutkittuun tietoon lihavuuden ehkäisystä tai hoidosta ja tavoittaa suuren joukon suomalaisia. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hankkeelle. Suomen Lihavuustutkijat ry:n hallitus katsoi hankkeen toiminnan olevan kriteerit täyttävää ja hankkeen jo tuottaneen tuloksia. Palkinto jaettiin Turussa 21.11.2011. Lue lisää tiedotteesta >>;

[19.10.2011]

Terveellistä ruokaa saa nyt entistä useammalta huoltamolta – Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun voittajat löytyivät Etelä-, Keski- ja Kaakkois-Suomesta

Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hanke palkitsee nyt toisena peräkkäisenä vuotena 24 tuntia auki olevia huoltoasemia, jotka ovat ruokatarjonnassaan ja mainonnassaan ottaneet huomioon ammattikuljettajien työkykyä edistävät sekä ajoterveyttä ylläpitävät ateriat. Palkittavien valinnassa on kiinnitetty huomiota myös työntekijän työhyvinvoinnista huolehtimisen tasoon. Tärkeänä on pidetty henkilökunnan tietoa ja taitoa tarjota virkeyttä ylläpitäviä ruokavaihtoehtoja. Lue lisää tiedotteesta >>

[27.9.2011]

Virkeitä 24 h huoltoasemia etsitään jälleen Työterveyslaitoksen kilpailussa

Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hanke on käynnistänyt viime vuoden tapaan Vuoden Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun. Laillistettu ravitsemusterapeutti arvioi Virkeänä ratissa -hankkeen tuottaman arviointilistan avulla toukokuun lopun ja kesäkuun 2011 aikana huoltoasemien ruokatarjonnan ja mainonnan terveellisyyttä.
Lue lisää tiedotteesta >>

[9.9.2011]

Ammattikuljettajilla on vielä matkaa terveelliseen ateriointiin

"Ammattikuljettaja - pidä huolta itestäs!", kehottaa yksi Virkeänä ratissa -hankkeen tavoittamista kuljetusalan työnantajista. Ammattikuljettajat ovatkin ottaneet kehotuksesta vaarin. Kiinnostusta, taitoa ja tietoa terveelliseen ruokailuun ja elämäntapoihin on, mutta käytännön toteutus vielä ontuu, osoittavat Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa -hankkeen tulokset.
     Myös työterveyshuolto ja kuljetusalan työnantajat ovat aktivoituneet ja ottavat työaikaisen ruokailun esiin keskusteluissaan useammin kuin pari vuotta sitten. Huoltamot ja kahvilat ovat lisänneet terveellisen ruoan tarjontaa.

– Lähtökohdat kestävälle muutokselle ovat hyvät, sanoo tiimipäällikkö Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta.– Kyselyymme vastanneiden kuljettajien mukaan työkykyä edistävän ruokailun toteuttaminen lähtee liikkeelle oman asenteen muutoksesta ja omien tietojen ja taitojen lisääntymisestä. Muutosta terveellisempään ruokailuun edistää lähipiirin kannustus ja tuki, sopivien ruokapaikkojen olemassaolo ja neuvonta työaikaisen ruokailun toteuttamiseksi.

Kyselyvastaajista 86 % piti tärkeänä terveellistä ruokailua ja 77 % koki tärkeäksi terveellisen ruokailun työaikana.
Kuljettajista 79 % piti tärkeänä sitä, että ruokapaikoissa on tarjolla terveellisiä vaihtoehtoja.

– Ammattikuljettajien terveystottumuksissa on tapahtunut muutoksia parempaan suuntaan, vaikka tilanne on edelleen huolestuttava, muistuttaa Laitinen. Vain joka neljäs kyselyyn vastanneista kuljettajista on normaalipainoinen. Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 10 vuoden kuluessa on kohtalainen tai suuri kolmasosalla vastanneista. Erityisesti heidän pitäisi tavoitella muutoksia ruoka- ja liikuntatottumuksiinsa.

Työnantajat ja työterveyshuolto mukana ja tukena muutoksessa
Joka neljäs ammattikuljettajista on keskustellut työnantajansa kanssa työn aikataulutuksesta, jotta voisi ruokailla säännöllisesti ja terveellisesti. Hankkeen alussa 2009 näin teki vain joka viides kuljettajista, joten myönteistä kehitystä on tapahtunut.

Työterveyshuollolla on tärkeä rooli edistää ja ohjata ammattikuljettajia terveellisten ruokatottumusten pariin. Virkeänä ratissa -hankkeen aikana työterveyshuollot ovat aktivoituneet opastamaan ammattikuljettajia työaikaisen ruokailun toteutuksessa. Alkukyselyn mukaan 40 % kuljettajista sai ohjeita työterveyshuollosta, kun loppukyselyssä vastaava osuus oli 55 %.

Huoltamoalan ruoka-ammattilaiset tarjoavat yhä useammin terveellisiä vaihtoehtoja
Virkeänä ratissa -hankkeen tuella tien varsien ruokapaikat ovat kahden vuoden ajan kehittäneet tarjontaansa. Huoltamoalan ruokapalvelutoimijat ottavat aiempaa paremmin huomioon ammattikuljettajat ruokatarjonnassaan. Vuonna 2009 vain 38 % ruokapalvelupuolen ammattilaisista vastasi ruokatarjonnassa huomioitavan ammattikuljettajat, kun vastaava luku vuoden 2011 loppukyselyssä oli 59 %. Kyselytulokset kertovat hankkeen onnistumisesta: ruokatarjonnassa on terveellisiä ruokavaihtoehtoja enemmän ja niitä myös mainostetaan aiempaa näkyvämmin tien varsien ruokapaikoissa. Päivittäin noin 100 000 ammattikuljettajaa vie ja tuo ihmisiä ja tavaroita tien päällä.

Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hankkeen rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR). Vinkkejä terveelliseen ruokailuun löytyy hankkeen verkkosivuilta www.ttl.fi/virkeanaratissa. Sivustolla vinkkejä antaa mm. Jope Ruonansuu alias Äkäslompolon Mauri.

Lisätietoja:
Jaana Laitinen, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos, p. 030 474 6006, 046 8514426
Anne Salmi, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, p. 043 824 1342
Fanni Rahkonen, tutkija, Työterveyslaitos, p. 043 824 5044

Katso tilaisuudessa esitetyt kalvot (pdf)

[27.7.2011]

Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille -verkostoseminaari 29.11.2011

Tervetuloa Terveyden edistämistä työpaikoille -hankkeiden - Virkeänä ratissa, Terveyttä edistävän työpaikan kriteeristö, TEDI ja Suomen Tykyverkosto - päätösseminaariin. Tule verkostoitumaan ja saamaan uusia ideoita ja käytännön työkaluja työhyvinvoinnin edistämiseen työn arjessa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille työhyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille.

Aika        29.11.2011 klo 9 - 16
Paikka    Helsinki Congress Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki

Katso ohjelma ja ilmoittaudu tilaisuuteen >>

[23.3.2011]

Virkeänä ratissa! – SuomiMies seikkailee huoltamolla

Virkeänä ratissa -hanke on mukana Kunnossa kaiken ikää -ohjelman SuomiMies seikkailee -rekkakiertueella tämän vuoden toukokuussa ja syyskuussa. Kiertueen huoltamotapahtumien ohjelma on kokonaisuudessaan räätälöity ammattikuljettajille sekä kuljetusyrityksille.

Huoltamotapahtumat soveltuvat hyvin pienimuotoisten tyky/tyhy-päivien viettämistavoiksi tai osaksi tyky-päivän ohjelmaa koko työyhteisölle. Tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu ammattikuljettajille ja kuljetusalan työnantajille, mutta sisältö soveltuu myös muille. Yrityskohtaisia tapahtuma-aikoja on mahdollista sopia etukäteen ja myös itse päivän tapahtumaa räätälöidään mielellään kuljetusalan toiveiden mukaiseksi. Suunnitellut sisällöt sekä tyky-päivä-sisällöt ovat maksuttomia yrityksille ja osallistujille. Kaikki ovat tervetulleita mukaan täysin maksuttomaan tapahtumaan sekä yksin että joukolla.

SuomiMies-huoltamokiertueen toukokuun paikkakunnat, tapahtumapaikat ja aikataulut suomimies.fi-sivustolla.

Virkeänä ratissa -huoltamotapahtumassa on mahdollisuus mm. seuraavaan:

  • kehonkoostumusanalyysi
  • kuntotesti
  • puristusvoimatesti
  • ravitsemusneuvontaa
  • liikuntaan liittyvää ohjausta
  • liikuntatuokio 

Tervetuloa seikkailemaan!

Lisätiedot: Jarmo Sallinen, puh. 043 824 1960, jarmo.sallinen@ttl.fi ja www.ttl.fi/virkeanaratissa


[1.10.2010]

Vuoden 2010 Virkeät 24 h huoltoasemat palkittu

Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hanke palkitsi 24 h auki olevia huoltoasemia, jotka ovat ruokatarjonnassaan ja mainonnassaan huomioineet kuljettajien työkykyä edistävät sekä ajoterveyttä ylläpitävät ateriat. Palkittavien valinnassa on kiinnitetty huomiota myös työntekijän työhyvinvoinnista huolehtimisen tasoon, sekä henkilökunnan tietoon ja taitoon tarjota virkeyttä ylläpitäviä ruokavaihtoehtoja.

Vuoden 2010 Virkeä 24 h huoltoasema -palkinnon saivat:

  • ABC Viipurinportti Lappeenranta - taitavaa asiakaspalvelua kiireestä huolimatta
  • Neste Hartola Jari-Pekka - yöruokailussa virkistäviä vaihtoehtoja
  • Neste Motorest Rovanimeni Reissumies – Näkyvää informaatiota terveellisistä  ruokavalinnoista
  • Neste Tiilimäki/Porin Kepsa SBL Kallonen - monipuolinen salaattipöytä, kotiruokaa
  • Shell Helmisimpukka Lievestuore - terveellinen ruokatarjonta ja mainonta
  • Teboil Kaakkurinhovi Oulu- ruokaraaka-aineissa terveelliset valinnat

Lue lisää tiedotteesta >>


[20.8.2010]

Virkeitä 24 h huoltoasemia etsitään Työterveyslaitoksen kilpailussa

Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hanke on käynnistänyt Vuoden 2010 Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun. Laillistettu ravitsemusterapeutti arvioi kesän 2010 aikana huoltoasemien ruokatarjonnan ja mainonnan terveellisyyttä.

Vuoden 2010 Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun tulokset julkistetaan tiedotustilaisuudessa 1.10.2010 klo 10.00–11.00 Helsingissä (Työterveyslaitos, luokka Topelius, Haartmaninkatu 1 d). Samalla julkistetaan kaikille huoltamoille suunnattu julistetyöväline terveellisten aterioiden valmistamiseen ja hyvien tuotevalintojen tekemiseen.

Imoittautumiset 24.9. mennessä: eija.riitakorpi@ttl.fi, 030 474 2431, 043 824 1681.

Vuoden 2010 Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun tarkoituksena on antaa positiivista näkyvyyttä huoltoasemille, jotka ovat huomioineet ruokatarjonnassaan ja mainonnassaan terveellisyyden. Samalla tienvarsien ruokapaikkoja kannustetaan siihen, että virkistävät ruokavalinnat lisääntyisivät ja asiakkaiden olisi niitä entistä helpompi valita.

Lisätietoja: Jarmo Sallinen, tutkija, Työterveyslaitos, p. 043 824 1960, jarmo.sallinen@ttl.fi ja
Anne Salmi, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, p. 043 824 1342, anne.salmi@ttl.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty 30.11.2011 Vauhkonen Tuula