torstaina 13. lokakuuta 2011

Apudroidia peliin ja taas mentiin…

– Se vois toimia silleen, että aina kun tarvitsee jotain uutta tietoo, niin menee vaan päivityshuoneeseen mukavasti tietoavaruuskeinuun ja pistää piuhat päähän ja lataa kaikki uudet tiedot.

– Tai sitte tietysti olis vielä parempi, jos ne jutut tulisi ihan niinku itsestään, ettei tarttis kun ottaa joku pehmeä virtuaalilaturi käteen ja tuijottaa sitä tiiviisti. Tai vieläkin parempi, jos sen vois tehdä vaikka ihan vaan olemalla työpisteessä tai kahvikupin ääress, niin että ne asiat tuotais tähän mulle ihan ilman etsimistä.

– Tai eiks olis ihan kiva, jos olis joku sellainen vekkuli pikku vekotin, tiedäthän niinku vaikka siinä Tähtien sota -leffassa R2D2-droidi, joka tietää kaiken? Eiks meille vois kehitellä sellaista apudroidia, ett siltä vois saada kaikki tarpeelliset tiedot just sillon kun tarvitsee? Se tulis vaan ja tarttus pistokekäpälällä käteen ja antas tietojen hurauttaa päähän. Mut siinä vois kyllä olla paremmat pyörät kun R2D2:ssa, muuten sen vauhti ei kyllä riitä…

Kuva: sxc.hu

– Kahvipöydässä juttu lensi, meille oli tullut uus työntekijä ja puhuttiin siitä, miten perehdytyksen vois järjestää, jos oltais vaikka vuodessa 2050, ja kaikki olis mahdollista. Yks olis halunnut ne tiedot nukkuessa ja toinen heitti tietysti ett meinaatsä nukkuu työpaikall. Mut kyllä me sitten päädyttiin siihen, ett helpompaa se on jos on hereillä. Ja vielä mielellään ihan sen jutun ääressä mihin se perehdytys liittyy, eikä niitä asioita tuu liikaa kerralla. Ja sit me kyllä huomattiin kanss ett meillä kaikill on aika lyhyt muisti, ja olis hyvä jos niitä asioita löytäs helposti vielä sen perehdytyksen jälkeenkin.

Olimme sattuneet samaan bussiin töistä tullessa, naapurin Jonea nauratti vieläkin hänen kertoessaan kahvipöytäkeskustelusta. Apudroidille oli keksitty mitä ihmeellisempiä tapoja toimia ja auttaa perehtymisessä aina kun joku asia työpaikalla muuttuisi. Kuvaukset olivat niin hauskoja, että olisi ollut mukava saada ne nauhalle talteen.

Mitä asioita sun mielestä pitäisi olla perehdytyksessä, kysyin Jonelta sitten, kun kävelimme bussipysäkiltä kotiin päin. – Mitä siihen apudroidiin teidän mielestä pitäisi ladata vai puhuitteko siitä?

– Kyllä meille tuli niitä paljon mieleen. Ainakin siinä pitäs olla kaikki tärkeet jutut siitä, miten meidän työpaikalla eri asiat toimii, miten tuotannon koneita käytetään, missä on vessat ja hätäsuihkut, kuka hoitaa mitäkin, miten työterveyshuoltoon mennään, miten uusia hyviä toimintatapoja saa ehdotettua, millä tavalla ammattitaitoo voi parantaa, no joo, vaikka mitä. Kaikkee, mitä työpaikasta nyt tarttee tietää, ett osaa tehdä työnsä fiksusti, työkyky pysyy kunnossa ja ett työporukka pystyy yhdess tekeen hommansa hyvin ja kehittymään yhä monipuolisemmiks osaajiks joilla ei mene sormi suuhun. Ja tietty siihen apudroidiin pitäs ladata kaikki uudet jutut sitä mukaa kun niitä tulee. Ja sitten sen pitäs ladata itse itseensä myös tieto siitä, kelle se on tähän mennessä toimittanu mitäkin tietoo, ett se osaa rullata niiden työntekijöiden luo jolle ei viel oo kerrottu. Ett vaikka on pitkäänkin olleita työntekijöitä, niin heillekin muistettas perehdyttää uudet asiat kun niitä kuitenkin tulee aina.

Mutta nyt kun ei vielä olla siellä 2050:ssä, eikä teillä ole tuota apudroidia, miten te sitten meinasitte hoitaa tuon teille tulleen uuden työntekijän perehdytyksen? Millaiset piuhat hänelle pannaan päähän nyt, kysyin ajatellen Jonen kuvauksia apudroidista.

– Tiedäksää, Jone vastasi, ett me tajuttiin, että meill on oikeestaan aika monta apudroidii jo! Oikeestaan meilhän on jo asiat paljo paremmin kuin jos olis vaan joku koneellinen apudroidi. Meillä kaikki työkaverit ja esimiehet kertoo ja neuvoo muillekin, jos niille tulee uusii juttuja mistä ne tietää ekana tai eniten. Ja sit meillä työpaikalla pidetään säännöllisesti hyvää huolta siitä, ett asiat löytyy helposti kansioista ja tietokoneilta ja että kaikille on muistettu perehdyttää uudet jutut, mutta kyllä me keksittiin vielä pari asiaa, missä perehdytystä parantamalla saatas parempi lopputulos. Ja nää elävät apudroidit on kyllä hirveen paljon kivempia kuin koneet, niiltä saa aina hymynkin ja niiden kanssa voi miettii, ett oliks tässä nyt kaikki tarpeellinen. Ja nyt tää apudroidi pistää menoksi – tiedäksää, ett me päätettii vielä ottaa kilpailu, kuka apudroidi huolehtii parhaiten myös omasta kunnostaan, että jaksaa perehdyttää muitakin!

Marja Viluksela

Kirjoittaja on on Työterveyslaitoksen Työelämän tila ja tulevaisuus -teeman teemajohtaja, joka uskoo naapurin Jonen tavoin unelmatyöpaikkojen olevan mahdollisia, jos vain haluamme yhdessä aidosti rakentaa niitä ja uskallamme kehittyä.

13.10.2011