keskiviikkona 14. syyskuuta 2011

Hidastaminen sallittu tällä työpaikalla

Olen viime aikoina pohtinut työn nopeutuvia aikasyklejä, projektien ja innovaatioiden kiihdyttämisen kokemuksia.
Työpäivän aikana seuraamme tehtävien silpoutuvaa virtaa minuutin tarkkuudella. Yritämme kalenteroida Outlookiin palaverien ja dead-linejen lomaan työn laatuaikaa: merkittävimpiä, tärkeimpiä tehtäviä. Kuitenkin annostelemme itsellemme yhä lyhytkestoisempia hetkiä kunkin työn tekemiseen. Kun yhdestä tehtävästä toiseen siirtyminen vaatii aikaa, päädymme tekemään useita asioita samanaikaisesti, hosuen ja hutiloiden. Suunnittelemme huomattavasti enemmän kuin toteutamme. Aikaperspektiivimme on äärimmäisen lyhyt sekä eteen- että taaksepäin.
Entäpä jos skaalaamme työpäivästä ja -vuodesta reilusti ylöspäin. Mietipä omaa työorganisaatiotasi vaikkapa 500 vuoden ja omaa työuraasi 100 vuoden aikajanalla. Mikä työpaikkani toiminta olisi tällöin todella merkittävää? Minkä asian hyväksi työurani saavutukset luettaisiin 100 vuoden kuluttua?
Asettuvatko pirstoutuneet puuhasi tuntikirjanpitoineen ja suoriteraportteineen tämän ajatuskokeen jälkeen uuteen valoon?
Länsimaisia, vauraiden alueiden työpaikkoja hallitsee jatkuva kamppailu ajan riittämättömyyden kanssa. Monen mielestä kyse on ajan hallinnasta ja itsekurista: joko osaat ne tai voit ainakin yrittää opetella.
Kumman hahmon pyytäisit työpaikallesi luennoimaan ajallisuudesta ja ajan hallinnasta työssä: Kalifornian kultapojan vai Mma Ramotswen?
Kalifornian kultapoika tekee 70 tunnin työviikkoa, menestyy nettiyrittäjänä Yhdysvalloissa, pärjää maailman kovimmassa triathlonkilpailussa, pitää päivittäin Exceliä yöunistaan, urheiluharjoituksistaan, syömisistään, leposykkeestään ja veren happipitoisuudestaan ja ahdistuu viikonloppuaamuisin, jos ei saa mitään aikaan tai asiat ei etene (lomalla ahdistuu aikaansaamattomuuteen kolmessa päivässä).
Mma Ramotswe on botswanalainen yksityisetsivä ja yksityisyrittäjä (Naisten etsivätoimisto nro 1:n perustaja ja omistaja), joka selvittelee elämän pieniä arkisia mysteerejä, rakastaa hyvää ruokaa ja rooibos-teetä, arvostaa afrikkalaisia perinteitä (vanhusten kunnioittamista, maata, karjaa ja sukusiteitä) ja suhtautuu itseensä ja muihin lempeällä huumorilla ja suvaitsevaisuudella.
Kalifornian kultapoika on tosielämän henkilö, joka käy oikeasti luennoimassa yliopisto-opiskelijoille yrittäjyydestä. Mma Ramotswe on kirjailija Alexander McCallSmithin luoma romaanihenkilö – valitettavasti siis fiktiota.

Jos työpaikallani olisi aamunavaus, suosittelisin luettavaksi otteita Mma Ramotswen afrikkalaisesta viisaudesta. Kultapoika saisi minun puolestani pysytellä Exceleineen ja valkaistuine hampaineen Kalifornian auringon alla.

Mervi Hasu
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erikoistutkija, jonka mielestä työssä pitää olla enemmän rentoa meininkiä.

14.9.2011