torstaina 06. heinäkuuta 2017

Kuinka katkaista herkkukierre? – pohdintoja ravitsemuksesta

Työterveyslaitoksen kesätyöntekijät pääsivät päivittämään tietonsa ravitsemuksesta, kun johtava asiantuntija, dosentti Jaana Laitinen piti heille luennon työkykyä ja palautumista tukevasta ruokailusta. Luennon jälkeinen keskustelutuokio paljasti, mitä nuoret ajattelevat ravitsemuksesta.

Monet terveelliseen ruokailuun liittyvät asiat olivat nuorille tuttuja jo koulun terveystiedon tunneilta, mutta Jaana Laitisen luennon ansioista ne palautuivat uudelleen mieleen.

Yksi tärkeistä opeista oli hitaasti sokeristuvien hiilihydraattien eli kuidun merkitys ruokavaliossa. Kuidut ovat tärkeitä, koska ne pitävät nälän poissa ja ruuansulatuselimistön terveenä. Tämä oli nuorten mielessä ristiriidassa sen kanssa, että trendinä on viime vuosina ollut jättää leipä pois ruokavaliosta. Hiilihydraattien välttelyä näkee heidänkin lähipiirissään silloin tällöin, vaikka elimistö käyttää hiilihydraatteja polttoaineena, minkä vuoksi niiden riittävä saanti on tärkeää erityisesti paljon urheileville nuorille. Myös terveellisten, pehmeiden rasvojen käyttö ruokavaliossa jäi heille luennolta mieleen tärkeänä asiana. Nuoret ihmettelivätkin kookosrasvan suosiota blogeissa ja nuorten aikuisten keskuudessa, eivätkä itse olleet sen käytöstä innostuneita, sillä kookosrasva kuuluu koviin rasvoihin.

Nuoret olivat sitä mieltä, ettei heidän ikäistensä tulisi noudattaa tiukkoja ruokavalioita tai muotidieettejä. Tämän he perustelevat sillä, että energian tarve on yksilöllistä ja terveellisen ruokailun lautasmalli lienee paras tapa saavuttaa terveellinen ruokavalio. Muotidieettien sijaan nuoret kannattivat stressitöntä, mutta terveellistä ruokailua.

Vaikka lautasmallia ja säännöllistä ruokailurytmiä noudattaisikin, välillä makeanhimo voi ottaa vallan. Jaana Laitisen ohjeet siitä, miten herkkukierteen saa katkeamaan, sai nuorilta paljon kiitosta. Seuraavassa nuorten kokoamat vinkit Jaanan ohjeiden pohjalta:

  1. Kaikki alkaa kaupparessusta. Jos herkkuja ei osta, niitä ei tule syötyä. Nälkäisenä ei kannata mennä kauppaan, koska silloin herkkuja tarttuu helposti mukaan.
  2. Ruokapäiväkirjan pitäminen. Ruokapäiväkirjan avulla hahmottaa helpommin, mitä on tullut syötyä.
  3. Realistisia tavoitteita, ei lakkoja. Herkkulakkoa seuraa usein repsahdus, joten tiukkoja kieltoja ei kannata asettaa.
  4. Kun on nälkä, ei pitäisi syödä herkkuja. Syö nälkään kunnollista ja terveellistä ruokaa.
  5. Suunnittelu ja sinnikkyys auttavat. Herkkukierteen katkaisu vaatii tahdonvoimaa!

 

Kiitos Jaana Laitiselle kiinnostavasta ja keskustelua herättävästä luennosta!

6.7.2017