keskiviikkona 26. syyskuuta 2018

Kun työssä onnistuu, uskaltaa päästää irti

Laadukas palliatiivinen hoito on kokonaisvaltaista hoitoa, joka edellyttää moniammatillista yhteistyötä. Ja sujuva yhteistyö tukee myös hoitoon osallistuvien ammattilaisten omaa työssä jaksamista.

Millaista on mahdollisimman hyvä ja laadukas elämä, kun tiedossa on, että aika käy vähiin eikä loppuaika sairauden vuoksi ole vaivaton ja kivuton?

Kysymyksen ääressä elämän rajallisuus ja omien vaikutusmahdollisuuksien pienuus iskevät kirkkaina mieleen.

Kysymyksen äärelle joutuu moni syöpään sairastunut. Kaikki syövästä -sivuston mukaan jopa joka kolmas sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa, ja kaksi kolmesta onneksi myös paranee. Jäljelle jää kolmannes, jonka kohdalla parantavaa hoitoa ei ole. Tällöin potilas siirtyy palliatiivisen eli oireita lievittävän hoidon piiriin.

Sairastavan ja hänen omaistensa lisäksi kysymys laadukkaasta loppuelämästä koskettaa myös moniammatillista joukkoa ihmisiä, jotka tekevät työtään sosiaali- ja terveysalalla.

Olen mukana tutkijana VETÄVÄ-hankkeessa, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää ammatillista voimaantumista ja moniammatillista yhteistyötä tulevaisuuden syöpäosaamisen huippukeskuksille.

Tarvitaan yhteistä näkemystä palliatiivisen hoidon kokonaisuudesta

Olennaista palliatiivisessa hoidossa on sen kokonaisvaltaisuus: ihmisen tukeminen niin fyysisen kivun kuin psykologisten ja sosiaalisten kysymysten osalta. Jotta tällainen tuki ja hoito olisi mahdollista, tarvitaan koko joukko eri ammattilaisia, kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, kuntoutusohjaajia tai vaikkapa ravitsemusterapeutteja. Tarjolla on myös esimerkiksi mahdollisuus keskusteluun sairaalapastorin kanssa potilaan elämänkatsomuksesta riippumatta.

Jotta laadukas, moniammatillisuutta hyödyntävä ja potilaan yksilöllisessä tilanteessa palveleva palliatiivinen hoito on mahdollista, tarvitaan sote-ammattilaisten sujuvaa yhteistyötä.

Ei riitä, että tiedetään, ketkä kaikki voivat olla mukana hoitopolulla. Tarvitaan myös yhteistä näkemystä palliatiivisen hoidon kokonaisuudesta sekä keskustelumahdollisuuksia, jotta käytäntöjä voidaan yhdessä kehittää. Parhaimmillaan moniammatillinen yhteisö ja sujuvat työkäytännöt tukevat myös ammattilaisten omaa työssä jaksamista.

Yhteistyöllä luodaan hyviä irti päästämisiä

Eräästä keskustelusta palliatiivisen hoidon parissa työskentelevän hoitajan kanssa jäi mieleeni erityisesti yksi sanapari, joka tuntui kuvaavan työssä onnistumista ammattilaisen näkökulmasta: irti päästäminen.

Irti päästäminen sikäli, että hoitaja voi luottaa potilaan pääsevän hoitoverkostossa seuraavien, osaavien ammattilaisten huomaan ja sujuvan hoidon piiriin. Irti päästäminen etenkin siitä näkökulmasta, että potilas uskaltaa ja luottaa niihin hoitokontakteihin, joille hänet ohjataan siirryttäessä sairauden parantamisen polulta palliatiivisen hoidon polulle. Siirtymästä päättäminen ei varmasti ole ammattilaisenkaan näkökulmasta selkeä ja helppo – onhan oman ammatin ydintä parantaminen ja elämän vaaliminen eikä siitä irti päästäminen.

Vaan voitaisiinko juuri parantavan ja palliatiivisen hoidon rajapintaa tarkastelemalla löytää uusia näkökulmia moniammatilliseen yhteistyöhön sekä palliatiivisen osaamisen hyödyntämiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, potilaan parhaaksi?

Entä millaisin työnjaollisin keinoin turvataan palliatiivisen osaamisen saatavuus ja työntekijöiden työhyvinvointi erilaisissa organisaatioissa?

Uskon, että moniammatillista yhteistyötä kehittämällä luodaan mahdollisuuksia hyviin irti päästämisiin.

26.9.2018