tiistaina 14. maaliskuuta 2017

Lounasmatkalla maailman ympäri

Työkaveri kertoo lounaspöydässä tulleensa juuri lomamatkalta etelästä. Lämmintä oli ollut ja hyvää ruokaa. Leppoisaa oleilua perheen kanssa rannalla ja uima-altaalla. Muutama sana ja lähden itsekin kevyesti lentoon. Näen värit ja muistan miltä loma tuntuu.

Toinen työkaveri innostuu muistelemaan kauan sitten tekemäänsä matkaa tropiikkiin. Kuinka keskipäivän aurinko paahtaa iholla kuumasti. Turkoosi meri välkkyy ja palmut huojuvat. Aika pysähtyy helteen hidastamiin askeleisiin rantavedessä ja hiekka on jalan alla sileä. Sirkat sirittävät ja aaltoihin juoksevien lasten riemu tarttuu.

Olen juuri kahlaamassa uimaan syvemmälle veteen, kun kolmas työkaveri kertoo puolestaan olleensa viikonloppuna perheensä kanssa hiihtämässä. Hetkessä siirrymme kaikki hänen kanssaan keväthangille sivakoimaan. Joku lapsuutensa maisemiin, joku pohjoiseen, itse kotikuntani järven jäälle. Sinitaivaalla muutama pilvenhattara ja kimalteleva lumi häikäisee. Latu on hyvä ja suksi luistaa. Kirpeässä pikkupakkasessa posket punoittavat ja kroppa lämpenee mukavasti reippaasta hiihdosta.

Hetken hiihdeltyämme yksi kertoo haaveilevansa laskettelusta Alpeilla. Toinen nauraa ja ilmoittaa matkustavansa mieluiten kyllä omassa nojatuolissaan hyvän kirjan kanssa. Edellisenä iltanakin dekkari oli vienyt häntä iltamyöhään pitkin Dublinin katuja ja lähiseutuja. Hetkessä vilahtavat silmissäni jyrkät vuorenhuiput ja vihreät nummet, tutut ja vieraat maat ja kaupungit.

Itse muistelen ääneen syksyistä Lapin reissua. Patikointia tuntureilla ja maaruskan koristamaa karua avaruutta. Ihmisolon autuutta, kun ei ikinä ole kokenut olevansa niin lähellä taivasta. Hallan puremien puolukoiden makeutta. Yötä laavussa. Hiljaisuutta ja revontulia.

Näitä minimatkoja maailman ympäri odotan ja teen lähes joka päivä. Matkoja ilman matkustamista. Muutamassa minuutissa.

Yhteiset lounasmatkat tuovat valoa ja värejä usein kiireessä harmaantuneeseen työpäivään. Mielelläni ohjaankin keskustelua ruokapöydässä vapaa-ajan viettoon, lomasuunnitelmiin tai matkakokemuksiin.

Työkaverin silmät syttyvät loistamaan, kun hän innostuu kertomaan kokemuksiaan tai haaveitaan. Kuunnellessa pääsen itsekin kokemaan toiselle tärkeää tai unohtumatonta hetkeä. Samalla tulemme tutummaksi ja muistan hänet muustakin kuin ahkeruudesta ja ammattitaidosta.

Jokainen lounasmatka on parhaimmillaan suuri seikkailu. Kun muistetaan jotain hyvää, hymyillään.

 

14.3.2017