tiistaina 11. syyskuuta 2012

Mikä erottaa zombin ja tehokkaan työntekijän?

 

Kuva: sxc.hu

Tämä tarina on totta.

Kännykkä piipittää puoli seitsemän. Painan torkkua ja jatkan unia. Vaimo sen sijaan nousee reippaasti ja aloittaa aamun touhut. Taas piippaa. Kesken unien. Raajat painavat tuplasti ja aivotoiminta on alkuliman tasolla. Aivan kuin ruokapöydässä olisi lautanen otettu kesken kaiken nenän edestä. Njää njää, enempää ei heru. Tällä on pärjättävä. Vaimo lähtee reippaana ja ajoissa töihin kun itse valun aamupalalle. Itsekurin äärimmilleen pinnistäen selviydyn työpaikalle.

Henkinen sumu ei kuitenkaan suostu laskeutumaan ja sinnittelen iltapäivään rutiininomaisella suorittamisella. Innovatiivisuudesta en jaksa edes unelmoida kun taistelen pysyäkseni arjen kyydissä. Kotona tulee palautetta tuppisuuna jurottamisesta ja aamun äreydestä. Ei kai minun ole pakko murista kun toinen vain yrittää tsempata minua hereille? No hoidanpa edes tiskit ja iltauutisilta heti nukkumaan. Älysin lopulta sentään, että jotain tarttis tehdä. Työterveyslääkärin ja erikoishammaslääkärin kautta diagnoosiksi varmistui lievä asentoriippuvainen uniapnea.

Mikä siihen sitten tepsisi? Kaikki olimme sitä mieltä, että tennispallo paidan selkään ommeltuna-temppu oli silkkaa höpötystä. Siispä hammaslääkärini muovaili minulle melko kalliin purulelun. Ylä- ja alahampaille tuli omat akryylikiskot, jotka lukkiutuvat yhteen niin, että alaleukaa vedetään eteenpäin. Tarkoitus oli vähentää kuorsausta ja yöllisiä hengityskatkoksia tekemällä nieluun lisää tilaa hengittää. Ja toimihan se tavallaan. Mutta kun se myös piti suun auki.

Yöllä piti nousta kerran pari juomaan suun kostukkeeksi. Nukahtaminenkin oli vaikeaa suu pullollaan muovia. Lopulta kypsyin härvelin hankaluuteen ja se sai jäädä. Seuraavaksi leukalihas kipeytyi ja pureskellessa alkoi leukanivel paukkua. No voi änkeröinen! Apnean lisäksi ilmeisesti purin hampaitani öisin voimakkaasti yhteen ja ilman suojaa ne kuluisivat nopeasti. Rakennettiin siis toinen kallis purulelu. Tällä kertaa se peitti vain ylähampaat ja neutraloi leuan asennon. Hampaat ja leuka tuli näin pelastettua mutta entäs ne yölliset sukellukset?

Paras ratkaisu tähän mennessä on ollut ensi näkemältä huijaukselta vaikuttanut silikonilaastari. Olen nyt pari viikkoa katsellut sitä kirjaimellisesti nenän vartta pitkin aina nukkumaan mennessä. Mutta se toimii. Tajuan taas pitkästä aikaa miltä muista ihmisistä tuntuu kun yöunet oikeasti riittävät ja paukkuja riittää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Jäljellä on enää selvittää voiko härpäkkeen korvata pysyvämmällä ratkaisulla. Suostuvatkohan ne leikkaamaan henkireikiä isommiksi? Samalla on herännyt myös kysymys siitä kuinka moni muu mahtaakaan tyytyä luulemaan ajatuksenjuoksunsa hitauden olevan osa persoonallisuuttaan, vaikka taustalla voi olla myös diagnosoimaton uniapnea.

Jos sinuakin ihmetyttää mistä ihmeestä työtoverit ammentavat energiansa ja jos maan vetovoima tuntuu aamuisin sänkysi kohdalla erityisen suurelta, niin ota asia puheeksi työterveyshuollossa. Minullakin oli hyvin harvoin selkeitä uniapnean oireita kuten aamuisia päänsärkyjä. Sen sijaan jatkuva alisuoriutumisen tunne on kulkenut mukana kauan, minkä vuoksi kuvittelin ongelmien olevan osa elämääni. Monenlaisia virityksiä kokeilleena tiedän nyt, että hoidot voivat olla hankalia saada sekä käyttää mutta ainakin omalla kohdallani kaiken sen vaivan arvoisia. Suomi nousuun paremmin nukkumalla!


Jani Ruotsalainen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, jonka välillä onnistuu pitää jalat maassa, vaikka ajatukset lentävätkin.

11.9.2012