maanantaina 08. huhtikuuta 2019

Miten erityinen tuki toteutuu työpaikalla oppiessa?

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä oppiminen on siirtynyt aiempaa enemmän työpaikoille. Osa opiskelijoista tarvitsee erityistä tukea, ja heitä voivat auttaa pienetkin käytännön toimet.

Olemme kirjoittaneet ammatillisen koulutuksen uudistuksesta työpaikkojen valmiuksien ja oppimisen varmistamisen kannalta.

Nyt haluamme nostaa esiin erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat, jotka myös ovat yhä suuremman osan koulutuksestaan työpaikoilla oppimassa tulevaa ammattiaan.

Erityisen tuen tarpeen syynä voivat olla esimerkiksi oppimisvaikeudet, tarkkaavaisuuden ja hahmottamisen vaikeudet, kielelliset vaikeudet, vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen haasteet, mielenterveyteen liittyvät pulmat, fyysinen tai psyykkinen sairaus tai vamma. Tarvittavan tuen ja ohjauksen määrä voi yksilöllisesti vaihdella paljon.

Työpaikalla opiskelijan tärkeänä tukena voivat olla työpaikkaohjaaja, opettaja tai työhönvalmentaja ja parhaimmillaan koko työyhteisö.

Erityisen tuen tavoitteena on saada opiskelijan valmiudet ja vahvuudet käyttöön: löytää mahdollisuuksia ja vahvuuksia, tukea opiskelijan uskoa omaan pystyvyyteensä. Tässä auttaa kokeiluun rohkaiseva ilmapiiri, jossa uusia asioita voi yrittää, tehdä virheitä, palata tarvittaessa taaksepäin ja yrittää uudelleen.

Työpaikoilla toivotaan tietoa erityisen tuen keinoista

Työterveyslaitoksen Ammattitaitoa yhdessä -hankkeessa selvitettiin työpaikkojen näkemyksiä ammatillisen koulutuksen uudistuksesta verkkokyselyllä.

Vastaukset paljastivat, että työpaikoilla on paljon tarpeita tiedon, osaamisen ja materiaalin suhteen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjauksessa. Vastaajilla oli huolta erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden vaatimista resursseista työpaikkojen tiukoissa aikatauluissa ja taloudellisissa paineissa.

Ammattitaitoa yhdessä -hankkeen haastatteluissa ilmeni, että työpaikoilla toivotaan etukäteen tietoa opiskelijan mahdollisesta tuen tarpeesta, jotta tukea voidaan suunnitella.

Opiskelijat tarvitsevat ohjausta siihen, miten kertoa työpaikalla tuen tarpeestaan ja siitä, miten he oppivat parhaiten työtehtäviä. Työpaikkoja voi helpottaa tieto siitä, että vaikka ”erityinen tuki” kuulostaa vaativalta, opiskelijaa voivat auttaa pienetkin käytännön toimet.

Tuen tarpeet ovat lisääntyneet

Toisen asteen ammatilliset opettajat kokevat, että opiskelijoiden erilaiset tuen tarpeet ovat lisääntyneet viime vuosina. Tämä selvisi OAJ:n, Sakki ry:n, TSL:n, OPH:n Zoomi-hankkeen ja Kiipulan ammattiopiston toteuttamasta kyselystä.

Opettajat olivat kyselyn mukaan myös huolissaan opiskelijoiden riittävästä toimintakyvystä opiskella ja toimia ammatissa.

Lisääntyneeseen tuen tarpeeseen on reagoitu. Opettajakyselyn vastaajien mukaan opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaaminen on lisääntynyt.

Opiskelijat kulkevat yksilöllisiä opintopolkuja joustavasti. Opettajien voi olla haastavaa olla selvillä, mitä kukin opiskelee ja missä vaiheessa on opinnoissaan. Kuulumisten kysely yksittäiseltä opiskelijalta voi olla työlästä vaihtuvissa opetusryhmissä.

Erityisen tuen asiantuntemus oppilaitoksilla ja työpaikoilla

Sekä työpaikkaohjaajat että ammatilliset opettajat tarvitsevat työnsä tueksi ennen kaikkea tietoa erityistä tukea tarvitsevien opettamisesta ja ohjaamisesta.

Opiskelijan tukeminen alkaa tunnistamalla ja selvittämällä yksilölliset tuen tarpeet. Tämän jälkeen opiskelijaa voidaan pedagogisilla menetelmillä ja erilaisilla opetus- ja ohjausjärjestelyillä tukea sekä oppilaitoksessa että työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa. Haasteena on tiedon välittyminen opiskelijan kaikille opettajille tai työpaikkaohjaajalle.

Pitkän uran tehnyt ammatillinen opettaja totesi:

Minulla on tarvetta keskustella erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan haasteista erityisopettajan kanssa. Isommat pedagogiset linjat ovat jo selvillä omassa opetustyössä, mutta kaipaan juuri keskustelua ja neuvoja siitä, miten yksittäistä opiskelijaa voisi tukea ja saada sitä kautta varmuutta omiin pedagogisiin ratkaisuihin.

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen alkuun kannattaa satsata; miettiä yhdessä tavoitteet ja suunnitelma sekä perehdyttää opiskelija työyhteisöön ja työtehtäviin. Selkeästi sovitut yhteydenpitotavat opiskelijan, opettajan ja työpaikkaohjaajan välillä tukevat onnistunutta työelämässä oppimista. Työpaikkaohjaajien koulutukseen tulee panostaa yhteistyössä oppilaitosten kanssa.

Arkisia erityisen tuen keinoja

Vaikka erityisen tuen tarpeeseen on monia syitä, on olemassa käytäntöjä, jotka tukevat monessa tilanteessa. Seuraavat ohjeet auttavat työpaikkaohjaajaa ohjaamaan opiskelijaa, jolla on esimerkiksi oppimisvaikeuksia, haasteita tarkkaavaisuuden ylläpidossa tai masennukseen tai ahdistukseen liittyvää epävarmuutta työskentelyssä ja oppimisessa:

  • Kysy opiskelijalta, miten hän oppii parhaiten ja millaiset asiat ovat vaikeita.
  • Palastele työ pieniksi kokonaisuuksiksi, joiden suorittamiseen voit antaa selkeät ohjeet.
  • Varmista ohjeen ymmärtäminen: kysy opiskelijalta, miten hän aloittaisi tehtävän.
  • Mahdollista onnistumisen kokemukset ja anna palaute pienestäkin onnistumisesta.
  • Käytä suullisten ohjeiden lisäksi kirjallisia ja kuvallisia ohjeita.
  • Kannusta kysymään.
  • Lisää vastuuta vähitellen.
  • Pidä omassa työssä ja työyhteisössä arvioiva ja kehittävä ote.

Aikaa tämä palasten loksahtelu kohdalleen vie. Opitaan asioita yhdessä, niin erityisen tuen osaaminen ehtii jalkautua ja jalostua oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Ja muistetaan kysyä toisiltamme, ”mitä kuuluu, miten menee?”.

Pauliina Mattila-Holappa (pauliina.mattila-holappa(at)ttl.fi)  ja Heli Kemppinen (heli.kemppinen(at)kiipula.fi)

8.4.2019