torstaina 24. kesäkuuta 2021

Olenko keskiarvo?

Mikä on, kun tutkimuksen kohteena olevaa hoitoa ja tavanomaista hoitoa saavien ryhmien välinen ero on pieni? Ja samaan aikaan havaitaan, että tutkittavaan joukkoon kuuluvien henkilöiden voinnin kulku poikkeaa toisistaan: Osan vointi paranee tutkimushoidon aikana ja sen jälkeen. Toisten vointi heikkenee tai pysyy samankaltaisena kuin ennen tutkimushoidon alkua. Mitä tästä pitäisi päätellä?

Kun terveydenhuollossa suunnitellaan hoitoa yksilöille, sen toteutumisessa ja tavoitteissa huomioidaan yksilöön liittyvät asiat, kuten perinnölliset riskit ja ajankohtaiset kuormittavat tekijät. Toisin sanoen arvioidaan, mitkä asiat kullakin henkilöllä vaikuttavat hoidosta hyötymiseen ja millaiset yksilölliset tavoitteet hoidolle asetetaan.

Tarpeen tullen hoidon ja tuen keinoja myös yhdistellään ja niiden vaikutuksia seurataan: päästäänkö suunniteltuihin tavoitteisiin vai tulisiko hoitoja tai tavoitteita muuttaa?

Kun taas lähdetään tieteellisesti tutkimaan uusia hoitomuotoja, nojaudutaan tyypillisesti asetelmaan, jossa hoitoa saavia henkilöitä verrataan hoitoa saamattomiin henkilöihin. Toisin kuin käytännön terveydenhuollon toiminnassa, tutkimusryhmät pyritään tekemään ominaisuuksiltaan mahdollisimman samanlaisiksi. Käytännössä tämä hävittää yksilöllisen vaihtelun.

Näin lisätään ymmärrystä siitä, onko tutkimuksen kohteena oleva hoito keskimäärin hyödyllinen. Asetelma ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, ketkä hoidosta hyötyivät tai eivät hyötyneet. Vielä tärkeämpikin kysymys jää ilman vastausta: miksi he hyötyivät tai eivät hyötyneet? Nämä ovat aivan keskeisiä kysymyksiä, kun terveydenhuollossa suunnitellaan yksilöiden hoitopolkuja.

Takaisin aluksi kuvattuun kiusalliseen ongelmaan: tulosten taustalla olevat yksilölliset vaikutukset hukkuvat keskiarvoihin.

Ovatko tutkittuun tietoon perustuvat hoidot siis perusteltuja? Ainakaan ne eivät ole lopullinen totuus. Päinvastoin – hoitoja kehitetään jatkuvasti uuden tiedon lisääntyessä.

Haastavia ovat tilanteet, joissa aikaisempaa tietoa vaikuttavista keinoista terveysongelman hoitoon ei ole. Tällöin nojaudutaankin samankaltaisista terveysongelmista saatavilla olevaan tietoon: millaisia suuntaviivoja aikaisempi tieto tarjoaa vastaavissa ongelmissa? Siten käsitykset siitä, että markkinoille pyrkii jokin ”täysin uusi ja ennennäkemätön hoito” ovat lähinnä aktiivisen markkinoinnin seurausta.

Tältä osin tutkimuksen kohteena oleviin hoitoihin voi liittyä hämmennystä tai epäuskoa, kun aikaisemmasta tutut käsitykset terveysongelman tukikeinoista tulevat haastetuksi muista hoidoista saatavilla olevan tiedon perusteella.

Seuraa lisää kiusallisia mutta tutkittuun tietoon kuuluvia tilanteita: Tiedeyhteisö alkaa keskustella (lue: väitellä) siitä, miten tehdyt tutkimusvalinnat ovat perusteltavissa. Miksi on valittu tietty polku, joka nopeasti arvioituna voi vaikuttaa täysin päättömältä kyseessä olevan terveysongelman hoidossa ja tuessa?

Vanha tieto koettelee uutta ja uusi kysyy, miksi vanha tieto ei ole huomioinut kaikkia niitä näkökohtia, jotka nyt ovat käytettävissä. Ulkopuolisen silmin keskustelu (lue: väittely) voi saada pohtimaan, ovatko tulokset senkään vertaa luotettavia, kun tiedeyhteisö vääntää niistä noinkin paljon. Tiedeyhteisön silmin käynnissä on luonnollinen tulosten kirkastamiseen tähtäävä keskustelu.

Tästä päästäänkin viimeiseen kiusalliseen tilanteeseen: samalla kun tiedeyhteisössä tiedonmuodostus on hidasta – uuden kysymyksen edessä jopa vuosia – on yksilöllä kova tarve saada tukea tilanteessaan. Kun terveydenhuollossa ei ole kokemusta vaikuttavista hoidoista, ollaan pattitilanteessa.

Yksilölliset tarpeet eivät tule kohdatuksi, kun ei voida nojautua vuosien ja jopa vuosikymmenten hoitokehitykseen ja keskiarvoihin, joista hoitava taho voi yhdessä potilaan kanssa muotoilla yksilölle sopivan hoitopolun.

Tällöin saattaa korostua se mielipide, joka huudetaan äänekkäimmin. Tämä mielipide voi olla perusteltukin. Ennen kaikkea se on mielipide, joka poikkeaa tutkimukseen perustuvasta tiedosta siksi, ettei sitä ole puolueettomasti ja eri foorumeilla punnittu.

Parhaimmillaan hoidoista saatava tieto on silloin, kun samanlaisten ryhmien keskiarvoihin perustuvat vaikuttavuustutkimukset lyövät kättä yksilölliseen arviointiin perustuvien, luonnollisissa olosuhteissa toteutettujen seurantatutkimusten kanssa.

Näin keskiarvot täydentyvät ja voidaan saada tietoa siitä, miksi kukin yksilö hyötyi. Mielipiteiden sijaan.

Lisätietoja:

Digitaalinen työkyky- ja toimintakykypolku pitkäaikaisesti ja sinnikkäästi oireileville – DigiPimo (Työterveyslaitoksen tutkimushankkeen esittely)

Parhaillaan vietetään tutkitun tiedon teemavuotta 2021. Tulanet, Unifi, Arene, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen Akatemia ovat tiivistäneet blogissa esitetyt tutkitun tiedon kulmakivet teemavuoden viestintäkampanjassaan. Tutustu lisää tiedon maailmaan!

24.6.2021