maanantaina 03. kesäkuuta 2019

Onko pakko hankkia työterveyshuolto?

Onko työterveyshuollon järjestäminen pakollista, kysyvät monet minulle soittavat yrittäjät. Siihen vastaaminen on helppoa: Kyllä on, jos sinulla on palkattuja työntekijöitä. Yrittäjän ei tarvitse järjestää työterveyshuoltoa itselleen, mutta se kannattaa.

Yrityksen pyörittäminen ilman riittävää työkykyä on mahdoton tehtävä. Mutta mitä työterveyshuoltoon kuuluu ja miten se hankitaan?

Työterveyshuoltopalvelujen hankkiminen tulee monelle yrittäjälle ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun hän palkkaa ensimmäistä työntekijäänsä. Työnantajalla on työterveyshuoltolain mukaan velvollisuus järjestää ehkäisevän työterveyshuollon palvelut kaikille työsuhteessa oleville työntekijöilleen. Joskus tästä on epäselvyyttä. Moni yrittäjä on ollut siinä luulossa, että työterveyshuoltoa ei tarvita, jos työntekijöitä on vähän tai jos he ovat osa-aikaisia. On hyvä tietää, että työntekijöiden määrä, osa-aikaisuus tai se, että he ovat useamman työnantajan palveluksessa ei poista työnantajan velvollisuutta järjestää työterveyshuolto ja huolehtia työntekijän työkyvystä ja työturvallisuudesta.

Kun yrittäjänä järjestät työntekijöillesi työterveyshuoltoa, muista myös itseäsi ja hoida samalla oma työterveyshuoltosi kuntoon. Yrittäjän oma työkyky on menestyvän yritystoiminnan edellytys. Työkyvystä ja jaksamisesta huolehtimisessa kannattaa hyödyntää työterveyshuollon apua ja tukea.

Työterveyshuolto ei perustu yksittäisille toimenpiteille. Se seuraa ja tukee työkykyäsi, terveyttäsi ja työolojasi kokonaisvaltaisesti, säännöllisesti ja pitkäjänteisesti. Kun sinulla on työterveyshuolto, olet työkykyä tukevan palvelujärjestelmän piirissä. Tarvittaessa sinut ja työntekijäsi ohjataan työterveyshuollosta sujuvasti muiden palvelujen piiriin, sillä työterveyshuolto tekee tiivistä yhteistyötä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen sekä eläkevakuutusyhtiöiden kanssa.

Mitä palveluja työterveyshuoltoon kuuluu?

Moni työterveyshuollon järjestämistä pohtinut yrittäjä on jo valmiiksi hakenut tietoa netistä ja havainnut, että erilaisia työterveyden palvelupaketteja on runsaasti tarjolla. Miten ihmeessä niistä osaa valita, kun hinnatkin vaihtelevat? Entä mitä työterveyshuollon palveluita työntekijöille täytyy järjestää?

Työterveyshuollon hankkimista helpottaa, kun tietää, miten työterveyshuolto eroaa muusta terveydenhuollosta. Työterveyshuollon tehtävä on edistää ja ylläpitää työkykyä ja terveyttä sekä ehkäistä työhön liittyviä sairauksia, vaaroja ja haittoja. Tämän vuoksi ehkäisevät, työkykyä tukevat palvelut kuuluvat aina työterveyshuoltoon. Niiden järjestäminen työntekijöille on pakollista, ja ne sisältyvät myös yrittäjän omaan työterveyshuoltoon.

Näitä palveluja ovat mm.

  • työpaikkaselvitykset, joilla arvioidaan työn ja työolosuhteiden merkitys terveydelle,
  • terveystarkastukset terveyden ja työkyvyn ylläpitämiseksi, joiden yhteydessä jokaiselle tehdään henkilökohtainen terveyssuunnitelma,
  • tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus työn terveellisyyden ja turvallisuuden sekä työkyvyn ja terveyden edistämiseksi,
  • työssä selviytymisen seuranta ja tarvittaessa kuntoutukseen tai muihin palveluihin ohjaus,
  • työyhteisön hyvän toiminnan edistäminen,
  • osallistuminen ensiapuvalmiuden järjestämiseen ja työturvallisuudesta huolehtimiseen
  • yrityksen työkykyä tukevista menettelytavoista sopiminen ja niissä ohjaaminen.

Tärkeintä on siis ennaltaehkäisy, mutta jos työssä selviytymiseen tulee haasteita, työterveyshuollossa osataan auttaa. Siitä huolehtivat työterveyshuollon koulutuksen saaneet työterveyslääkärit, työterveyshoitajat, työfysioterapeutit ja työterveyspsykologit ja muut – esimerkiksi sosiaalialan ja työnäkemisen – asiantuntijat. Lisäksi he neuvovat ja ohjaavat yrittäjiä ja työpaikkoja toimimaan terveellisesti ja turvallisesti.

On tärkeää, että työpaikoilla osataan itsenäisesti tunnistaa ja ehkäistä terveysvaaroja ja -haittoja. Yhteistyötä työterveyshuollon kanssa kannattaa kuitenkin tehdä myös työturvallisuusasioissa; esimerkiksi yrityksen riskinarviointiin saa apua työterveyshuollosta. Työnantajan vastuulla oleva riskinarviointi ja työterveyshuollon työpaikkaselvitys on hyvä tehdä samanaikaisesti, työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyössä.

Ehkäisevien palvelujen lisäksi yrittäjä voi järjestää itselleen ja työntekijöilleen yleislääkäritasoisen sairaanhoidon osana työterveyshuoltoa, jos niin haluaa. Silloin työterveyshuollosta saa esimerkiksi työterveyslääkärin tai -hoitajan sairaanhoitopalveluja.

Vaikka työnantaja päättää työterveyshuoltopalvelujen laajuuden, siitä kannattaa keskustella työntekijöiden tai esimerkiksi työsuojeluvaltuutetun kanssa. Jos yrityksessäsi on työsuojelutoimikunta, työterveyshuollon järjestelyistä keskustellaan siellä.

Miten palvelut hankitaan?

Helpoin tapa järjestää työterveyshuoltopalvelut on hankkia ne yrittäjäjärjestön kautta. Jos siis kuulut yrittäjäjärjestöön, käy järjestösi nettisivuilla ja tarkasta, onko se kilpailuttanut työterveyspalvelut jäsenistölleen.

Työterveyshuollon hankkiminen omin neuvoin tuntuu monesta yrittäjästä työläältä ja vaikealtakin. Juuri sinulle ja yrityksellesi sopivan työterveyshuoltokumppanin valintaan kannattaa kuitenkin panostaa. Tässä muistilista palvelujen hankintaan:

  • Mieti, haluatko ainoastaan ennaltaehkäisevät palvelut vai myös sairaanhoidon (ks. edellä).
  • Pyydä haluamistasi palveluista tarjous työterveyshuoltopalveluja tuottavalta julkiselta tai yksityiseltä organisaatiolta. Löydät alueesi työterveyshuollot täältä: http://www.tyoterveydeksi.fi/
  • Vertaile tarjouksia.
  • Pyydä tarvittaessa lisätietoja ja keskustele palveluntuottajien kanssa tarpeistasi.
  • Valitse palveluntuottaja.
  • Tee kirjallinen sopimus työterveyshuoltopalveluista.

Kun sopimus on solmittu, työterveyshoitajasi kertoo, miten sinun ja yrityksesi työterveystarpeet selvitetään ja miten yhdessä suunnittelette työterveyshuollon toiminnan. Ole aktiivinen ja kerro, mitä odotat yhteistyöltä työterveyshuollon kanssa.  Jos sinulla on työntekijöitä, ota myös heidät mukaan. Yhteistyöhän panostamalla saat parhaan hyödyn työterveyshuollosta itsellesi, työntekijöillesi ja yrityksellesi.

Lisätietoa työterveyshuollon toiminnasta: https://www.ttl.fi/yrittaja/pienyrityksen-tyoterveyshuolto/

3.6.2019