maanantaina 05. maaliskuuta 2012

Terveys on kovaa valuuttaa

Suurena science fictionin ystävänä ajattelin käyttää lajityypin työkaluja tämänkertaiseen pohdintaani. Todettakoon heti alkuun, etten suinkaan tarkoita sädepyssyjä ja avaruusseikkailuja. Hyvä tieteistarina kun ei ole vain toiselle planeetalle siirretty länkkäri. Alan pioneerin, Philip K. Dickin mukaan tärkeintä sci-fissä on kuvitteellinen maailma, joka eroaa omasta maailmastamme ainakin yhdellä merkittävällä käsitteellisellä tavalla. Tällaista kuviteltua “entä jos” -maailmaa voidaan sitten käyttää omamme peilinä. Tilanne vastaa hieman sitä tunnetta, kun maailmalla matkatessaan vihdoin tajuaa, että onkin olemassa monia tapoja tehdä asioita sen itselle tutun yhden lisäksi. Voi sitten tehdä vaikka currywurstia makkarakastikkeen sijaan. Toisaalta meillähän on nykyään vaikutekammoisille ja mielikuvituksettomille oma Peruutuspuoluekin, jonka johdolla toitotetaan miten ennen kaikki oli paremmin ja siksi muutos on aina pahasta. Mutta menkäämme me eteenpäin ja haudotaan nyt niitä unelmia.

Miltä maailma ja unelmatyöpaikat
näyttävät tulevaisuudessa?
Kuva: sxc.hu

Millainen voisi olla unelmatyöpaikka tulevaisuudessa? Mitä kenties onkaan työterveys tulevaisuudessa? Haasteellisinta on tässä tilanteessa valita mielenkiintoisin käsitteellinen ruuvi, jota lähteä vääntämään ääriasentoon. Työhän on karuimmilleen pelkistettynä vaihdon väline. Kuten historian oppitunnilta muistamme, omavaraistaloudesta päästyään pystyi perus-Pertti moninkertaistamaan ulottuvillaan olevan tuotteiden ja palvelujen valikoiman kun kaikkea ei tarvinnutkaan tehdä itse. Työ voidaan siis pelkistetysti ymmärtää toimintana, jonka voi vaihtaa erilaisiin hyödykkeisiin. Tuo toiminta voi jo nykyisellään olla niin monenlaisia asioita, joita ei aiemmin olisi osannut kuvitella, esim. “Tosi”-TV:ssä urpoilua, nettipokerin peluuta, lumilautailuvideoiden kuvaamista ja vaikka mitä, että siihen suuntaan ei oma mielikuvitukseni veny kovin pitkälle. Kekseliäs uuden työn pioneeri vaan osaa kapitalisoida harvinaisen harrastuksen tai tuoreen trendi-ilmiön. Kehitykselle tuskin on rajoja. Mutta, voisiko työn arvon mittarina käytetyn vaihdon välineen vaihtaa? Entä jos esimerkiksi terveys olisikin konkreettisesti valuuttaa?

Oletetaan lähtötilanne, jossa jokaisen terveys on yhtä kuin tietty saldo pisteitä. Pisteiden loppuessa loppuisi myös elämä. Insinöörien harmiksi sivuutetaan tässä tarinassa systeemin tekninen toteutus täysin. Syntyessään kukin saisi siis X määrän pisteitä. Täysi-ikäisyyteen asti jokainen sairaudesta toipuminen eli pisteiden menetys korvattaisiin vanhempien saldosta, mikä kannustaisi työikäisiä mm. syntyvyyden rajoittamiseen ja ahkeroimaan saldon pitämiseksi riittävällä tasolla. Tästä myös seuraisi, että ökyrikkaat olisivat käytännössä kuolemattomia ehtymättömin saldoin ja he kulkisivat hisseillä vain ylöspäin, koska ikkunasta hyppäämällä olisi nopeammin alhaalla ja murskaantunut kroppa korjaantuisi automaattisesti täyden tilin ansiosta. Toisaalta pienituloisimmat miettisivät jatkuvasti, karsiako tällä kertaa luuston kunnosta vai munuaisten toiminnasta, jotta pikku Priscilla pääsisi satubalettiin ja itse säilyisi vielä työkykyisenä. Monista köyhistä pariskunnista yksi olisi lastensa hyväksi sokea ja toinen kuuro. Oijoi. Nyt haudotaan kyllä enemmän painajaista kuin unelmaa. Tarkoitus olikin vain hahmotella näkymä vaihtoehtoisesta maailmasta.

Romaanin tavoittelun sijaan voimmekin palata siihen miten hyvin kuvailemani visio, kaikessa äärimmäisyydessään, peilaa tämän hetken todellisuutta. Esimerkiksi oma isäni investoi omasta terveydestään urallaan suuren osan työn tekemiseen tarkasti, ajallaan ja yleensäkin niin, että hän voisi ottaa työn jäljestä vastuun kuin mies. Investoinnin suuruutta voidaan mitata esimerkiksi sillä, etten voi mennä hänen kanssaan enää uimaan tai oikeastaan harrastaa mitään muutakaan itselleni niin rakasta liikuntaa. Ei onnistu häneltä enää olkapäät tohjona taistelusukeltajaoppien havainnollistaminen. Eli jossain määrin on terveys valuuttaa jo tänäkin päivänä. Jotkut kartuttavat huolellisesti korkoa siinä missä toiset eivät ehdi muuta kuin kuluttaa, hyödyttääkseen itseään tai läheisiään. Minunkin pitäisi oikeastaan vaan lopettaa tämä itsekäs vinkuminen, sillä lapsena sain jo kaiken mihin isän saldosta riitti. Nauttikoon hän lopuista pisteistä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Jani Ruotsalainen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, jonka välillä onnistuu pitää jalat maassa, vaikka ajatukset lentävätkin.

5.3.2012