keskiviikkona 07. kesäkuuta 2017

Vien ajatukseni kävelylle metsään

Työasiat pyörivät taas mielessäni pitkän työpäivän jälkeen. Niin paljon kaikkea uutta ja innostavaa. Paljon mahdollisuuksia. Ja paljon tekemistä. Vien ajatukseni kävelylle. Sovitan ne askeleisiini.

Kymmenen minuuttia reipasta kävelyä antaa jo vähän etäisyyttä keskeneräisiin suunnitelmiin ja tekemättömiin töihin. Mieleen muistuu jotain mikä meinasi jo unohtua. Kirjoitan sen heti kännykän muistiinpanotilaan.

Tieltä luikahdan metsäpolulle. Havusormet hipaisevat hiuksiani. Pysähdyn hetkeksi vanhan kuusikon ikivihreään hämärään. Linnut visertävät alkukesän hurmassa. Kyyhkynen huhuilee kuin pöllö. Jossain kaukana tikka paaluttaa reviiriään.

Korvat kuulevat luonnon äänet ja minä kuuntelen itseäni. Hiljentyminen laskee sykettä ja verenpainetta.

Syvemmällä metsässä alusta pehmenee. Poluttomilla osuuksilla keskityn myötäilemään maastoa. Väistelen juurakkoja ja mättäitä, välillä ponnistan kiven päältä toiselle. Nyt ohjaa metsä askeleitani. Vähitellen päästän irti kiireestä.

Kävelen osan myös työmatkastani. Paras osuus on kilometrin verran puistomaisessa metsässä. Olen opettanut itseni keskittymään metsäosuuteen. Että näkisin, kuulisin, haistaisin ja maistaisin. Etten kävelisi ohi ajatuksissani. Kaikille aisteille löytyy aina jotain. Tänäkin aamuna maistelin ketunleivän kirpeyttä.

Metsä antaa usein lahjaksi jonkin elämyksellisen havainnon tai kuvan. Joskus saan jonkun loistavan työhön liittyvän idean. Tai jopa runon. Aina energiaa ja levollista mieltä. Tyyneys, mielenrauha ja keskittyneisyys lisääntyvät.

Tuttua polkua kulkiessa koen itseni osana jatkuvaa muutosta. Vuodenkierto toistuu samana, mutta paljastaa aina jotain uutta. Talvenpuista tarttuu lumen valkoinen paino ja hiljaisuus. Pakkaspäivän aurinko siirtää silmiin hankien kimalluksen ja loisteen. Keväässä innostaa aina yhtä elävästi uuden lupaus ja valossa heräävä vihreä. Kesässä lehvistön vehreys ja metsämansikat. Sinitaivaalla poutapilvien vaellus. Syksyn poskilla jälleen hillitty ruskanpuna. Lepoa odottavan maan yltäkylläinen tuoksu.

Etsin myös uusia reittejä. Vieraassa paikassa ihmettelen ja ihastelen kaikkea ensimmäistä kertaa. Painan maamerkkejä mieleeni, etten eksyisi. Alueeni laajentuu. Valloitan uutta.

Nykyelämän nopeatempoisuuden rinnalla tarvitaan myös hiljentymistä. Luonto ottaa ihmisen aina vastaan. Ympäröi valtavaan syliinsä.

7.6.2017