torstaina 07. lokakuuta 2021

Yrittäjä, vertaismentorointi tukee jaksamistasi

Yrittäjän työ on tunnetusti yksinäistä, varsinkin yksinyrittäjän. Työssä saatava sosiaalinen tuki on kuitenkin tärkeä voimavara. Kun ei työkavereita ole, kannattaa tukea hankkia muuten. Kokeile vaikka vertaismentorointia!

Mitä se sellainen vertaismentorointi on?

No ainakin Työkykyä sosiaali- ja terveysalan yrittäjän arkeen -hankkeen mentorointiin osallistuneiden yrittäjien mielestä mentorointi on vuoropuhelua, sparrailua, ajatusten pallottelua, rinnalla kulkemista sekä omien toimintatapojen ja ajatusten peilausta.

Mentorointi tarjoaa tilaisuuden tarkastella erilaisia näkökulmia ja saada tukea omaan ajatteluun sekä mahdollisuuden ihan konkreettisten neuvojen kysymiseen.

Yrittäjät mentoroivat toisiaan ryhmässä

Mentoroinnista puhuttaessa ajatellaan usein parimentorointia, jossa konkari ja alalla aloitteleva tapaavat 4–6 viikon välein keskustelun merkeissä. Konkaria kutsutaan mentoriksi ja valmennettavaa aktoriksi. Tavoitteena on edistää kummankin osapuolen oppimista ja osaamista sekä tukea ammatillista kasvua.

Vertaismentorointiryhmässä rooleja ei ole erikseen nimetty. Toimintaa ohjaa ajatus siitä, että jokainen voi vuorollaan toimia sekä aktorina että mentorina kokemuksensa ja osaamisensa mukaan. Toiminnassa korostuvat nimensä mukaisesti vertaistuki ja tasavertaisuus ryhmäläisten kesken.

Keskustelun teemat muotoutuvat ryhmän yhdessä laatimien tavoitteiden pohjalta. Ne voivat käsitellä liiketoiminnan eri osa-alueita tai kokonaisuuksia, yrittäjyyden ja arjen yhteensovittamista tai vaikkapa omaa hyvinvointia ja jaksamista.

Luottamuksen ilmapiiri ruokkii keskustelua

Mentoroinnin aluksi on tärkeää käyttää riittävästi aikaa tutustumiseen ja luottamuksellisen ilmapiirin luomiseen. Hyväksyvän ilmapiirin suuri merkitys nousi esille myös yrittäjähankkeemme vertaismentoroinnissa.

Yrittäjät kokivat, että luottamuksellinen ilmapiiri siivitti kertomaan ja kysymään. Tuntui luontevalta ja turvalliselta sekä ihmetellä ääneen että kertoa omia mielipiteitään ja kokemuksiaan. Ryhmissä korostui halu auttaa ja kannustaa toista.

Yrittäjiltä saadun palautteen mukaan vertaismentoroinnissa asioiden jakaminen ja oppiminen yhdessä toisten yrittäjien kanssa oli arvokasta. Moni koki antoisaksi saada keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka todellakin puhuvat samaa kieltä ja ymmärtävät tilanteen.

Vertaisen tuki ja häneltä saatu oppi auttoivat eteenpäin omalla yrittäjyyden polulla.

Lisätietoja:

Työkykyä sosiaali- ja terveysalan yrittäjän arkeen – keinoja työn kuormitustekijöiden hallintaan (tutkimushankkeen esittely)

7.10.2021