torstaina 17. joulukuuta 2020

Yrittäjäyhteistyöllä syntyi pieni työyhteisö

Yhteistyö toisen yrittäjän kanssa voi parhaimmillaan tarjota kollegan tukea ja taloudellista hyötyä. Näin kävi kahdelle musiikkiterapeutille.

Sote-yrittäjän työpäivä rakentuu asiakkaiden tapaamisista hoito- tai terapiatilanteisissa, yleensä yrittäjän omissa työtiloissa. Asiakkaat, oman ammattitaidon hyödyntäminen ja työn tulosten näkeminen ovat voimavaroja, jotka lisäävät yrittäjän työssä jaksamista. Myös mahdollisuus vaikuttaa omaan aikatauluunsa ja työtahtiinsa koetaan voimavaraksi.

Yksintyöskentelyllä on kuitenkin kääntöpuolensa. Moni yrittäjä kertoo kaipaavansa yhteisöllisyyttä ja kollegiaalista tukea haastavien työtehtävien ratkaisemiseen.

Yhteistyöhön ja verkostoitumiseen on erilaisia tarpeita ja malleja. Verkostoissa toimiminen voi olla epäsäännöllistä tai hyvinkin aktiivista. Pidemmällä aikavälillä sen koetaan lisäävän hyvinvointia, työkykyä ja työssä jaksamista. Verkostoituminen voi myös antaa mahdollisuuden palvelujen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Työterveyslaitoksen ”Työkykyä sote-yrittäjän arkeen” -hankkeessa olemme tutustuneet yrittäjän arkeen sekä sote-alan työhön liittyvään fyysiseen, psykososiaaliseen ja eettiseen kuormitukseen. Yhdessä yrittäjien kanssa olemme etsineet keinoja, joilla kuormitusta voi hallita.

Toinen yrittäjä ymmärtää ja kannustaa

Yrittäjää voivat askarruttaa monenlaiset asiat mahdollisessa yrittäjäyhteistyössä: Entä jos yhteistyö toisen yrittäjän kanssa tuokin kilpailua tai vie tunteen vapaudesta tehdä juuri niin kuin itse haluaa? Voiko kahden saman toimialan yrittäjän yhteistyö olla hyvä ja kannattava ratkaisu?

Kyllä voi, kokee musiikkiterapiayrittäjä Maria Hiltunen. Hänen yhteistyönsä toisen yrittäjän, musiikkiterapeutti Katri Juntusen kanssa käynnistyi tänä vuonna. Maria otti yhteyttä Katriin, koska hän oli kiinnostunut vuokraamaan Katrin toimitiloja.

Nykyisin toimitilat ovat yhteiskäytössä, ja naiset ovat hankkineet myös yhteisiä työvälineitä. Yhteisissä tiloissa esimerkiksi yhteisiä soittimia voi käyttää sujuvasti.

Yhteistyön kautta syntynyt pieni työyhteisö on osoittautunut voimavaraksi ja mahdollisuudeksi saada kollegan tukea. Yrittäjät ymmärtävät toistensa työtä, mikä tuntuu kannustavalta ja edistää myös ammatillista osaamista. Taloudellista hyötyä tulee siitä, että tilakustannukset jaetaan ja kaikkia työvälineitä ei tarvitse hankkia omalle yritykselle.

Yrittäjät pohtivat uusia yhteistyökuvioita

Tiedetään, että toimiva yhteistyö työyhteisössä edistää työntekijöiden kokemaa työhyvinvointia ja jaksamista. Yrittäjät Maria Hiltunen ja Katri Juntunen ovat sitä mieltä, että heidän yhteistyönsä lisää myös rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja ja kehittää palveluja.

Kun kummallekin yrittäjälle tuli tarjouspyyntö nuorten musiikkiryhmän vetämisestä, he tekivät yhteisen tarjouksen ja voittivat kilpailutuksen. Maria ja Katri vetivät musiikkiryhmää työparina. Jo ryhmän suunnitteluvaiheessa he tutustuivat uusiin työtapoihin ja teknologiaan, mikä kehitti heidän ammattitaitoaan.

Positiivinen kokemus on saanut yrittäjät pohtimaan uusia yhteistyökuvioita. Se voi tarkoittaa musiikkiterapian hyödyntämistä esimerkiksi syrjäytyvien nuorten auttamiseen tai aikuisten työhyvinvoinnin parantamiseen.

Kiitos Marialle ja Katrille innostavasta yrittäjäyhteistyön esimerkistä!

Lisätietoja:
Työkykyä sosiaali- ja terveysalan yrittäjän arkeen – keinoja työn kuormitustekijöiden hallintaan (tutkimushankkeen esittely)

 

17.12.2020