Ilmoittaudu mukaan Digipimo-tutkimushankkeeseen

Tässä hankkeessa selvitämme pitkäaikaisesti ja hankalasti oireilevien etäkuntoutusta. Tämän sivuston kautta on mahdollista ilmoittautua mukaan tutkimukseen.
Sisällysluettelo

Haemme 18–65-vuotiaita henkilöitä osallistumaan etäkuntoutukseen, jonka tavoitteena on auttaa hallitsemaan pitkittyneitä ja haittaavia kehollisia oireita. Uutta etäkuntoutusmenetelmää tutkitaan Digitaalinen työkyky ja toimintakykypolku -hankkeessa yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Hankkeessa kehitetään uusia keinoja oireiden kuntouttamiseksi. Tutkimusta rahoittaa Kela.

Tutkimukseen osallistuville tehdään videovälitteinen lääkärin alkuhaastattelu soveltuvuuden varmistamiseksi. Sen jälkeen tutkittavat satunnaistetaan joko 1) verkko-ohjelmaan, joka alkaa henkilökohtaisella tavoitteenasettelulla psykologin tuella, tai 2) tutkimuksen kontrolliryhmään. Molemmat ryhmät saavat tietopaketin omahoidon tueksi ja heidän tilannettaan seurataan kyselyin. Ryhmää ei voi valita, vaan arvomme ryhmiin.

Osallistuminen on maksutonta eikä edellytä käyntejä, vaan kaikki kontaktit toteutetaan etänä. Myös verkko-ohjelmaan osallistuminen tapahtuu etänä, sinulle sopivana ajankohtana. Tutkimukseen voi ilmoittautua kevään 2022 aikana.

Saatat sopia tutkimukseen, jos:

  • sinulla on pitkittyneitä sisäilmaan tai muihin ympäristötekijöihin liittyviä oireita tai pitkäkestoista väsyvyyttä ja uupuneisuutta, joka ei helpotu levolla
  • oireet eivät johdu diagnosoidusta sairaudesta
  • oireet aiheuttavat haittaa arjessa, työssä tai opinnoissa etkä ole saanut aikaisemmin riittävää apua
  • et ole pitkäaikaisesti sairauslomalla tai muusta syystä poissa työelämästä tai opinnoista.

Ilmoittaudu mukaan

Mikäli olet kiinnostunut tutkimuksesta, voit ilmoittaa kiinnostuksesta verkkolomakkeella. Tutkijamme ovat sinuun tämän jälkeen yhteydessä.

Lisätietoja

Ensisijaisesti sähköpostitse ([email protected]) Sanna Selinheimo (+358 43 825 0397) tai Aki Vuokko (+358 43 820 0578) tai puhelimitse ma-to klo 9-16. Liitä viestiisi puhelinnumerosi.