Hanke

Mitä kuuluu? -tutkimus

Mitä kuuluu? -tutkimus havainnoi, analysoi ja kehittää hyvinvointialueiden työhyvinvointia. Tutkimukseen kuuluva Mitä kuuluu? -työhyvinvointikysely tarjoaa hyvinvointialueille luotettavan keinon kartoittaa ja kehittää henkilöstönsä työhyvinvointia. Osallistuvat organisaatiot saavat käyttöönsä työhyvinvoinnin johtamista tukevan tulosportaalin, jossa oman organisaation tuloksia pääsee tarkastelemaan työyksikkötasolle saakka, tekemään analyysiä ikä- ja ammattiryhmittäin ja vertailemaan tuloksia muiden hyvinvointialueiden keskiarvoon.
Ryhmä hymyileviä sote-ammattilaisia

Aikataulu

Työhyvinvointikysely ja sen tiivistetty fokus-versio järjestetään vuosittain loka-marraskuussa, fokus-kysely tarvittaessa myös keväällä. Työhyvinvointikysely on järjestetty vuodesta 2018 lähtien.

Tavoitteet

Mitä kuuluu? -tutkimuksen tavoitteena on edistää hyvinvointialueiden työhyvinvointia ja sitä kautta mm. pidentää sote-ja pelastustoimen ammattilaisten työuria sekä kasvattaa alan veto- ja pitovoimaa. Mitä kuuluu? on osa Työterveyslaitoksen pitkäjänteistä tutkimustyötä sote-alan – ja jatkossa myös pelastusalan – työhyvinvoinnin kehittämiseksi.

Mitä kuuluu? -tutkimukseen kuuluva työhyvinvointikysely tuottaa hyvinvointialueille laadukasta työhyvinvointitietoa niiden strategisen työhyvinvointi- ja työkykyjohtamisen tueksi. Mitä kuuluu? on kokonaisvaltainen työhyvinvointikysely, joka on luotu alun perin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan organisaatioille niiden tarpeista käsin. Kysely perustuu tutkittuun tietoon ja sen taustalla on Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden laaja työhyvinvointiosaaminen ja -kokemus.

Mitä kuuluu? -kyselyn toteuttaminen tarjoaa hyvinvointialueille lähtökohdan ja suunnan työhyvinvoinnin kehittämiselle. Saatte kattavan ja monipuolisen tilannekuvan hyvinvointialueenne työhyvinvoinnista:

  • työntekijöiden psykososiaalisista kuormitustekijöistä ja palautumisesta
  • työyhteisön toimivuudesta
  • johtamisen oikeudenmukaisuudesta
  • organisaatiomuutoksesta
  • työntekijöiden työkyvystä.

Kysely kohdistaa huomion niihin varhaisiin merkkeihin ja asioihin, joihin on kiireellistä puuttua ja joita parantamalla saadaan suurimmat vaikutukset. Kyselyn mittareiden kuvaamia asioita kehittämällä lisätään työn sujuvuutta ja työhyvinvointia sekä parannetaan työpaikan veto- ja pitovoimaa.

Tutkimukseen osallistuvat organisaatiot saavat Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden laatiman analyysin työhyvinvoinnin tilanteesta sekä suosituksia, miten kehittämisessä kannattaa edetä.

Mitä kuuluu? -kyselyyn osallistuville organisaatioille Mitä kuuluu? tarkoittaa työhyvinvointikyselyä tai napakampaa fokus-kyselyä sekä niihin liittyvää tulos- ja kehittämisportaalia.

Työterveyslaitokselle Mitä kuulu? tarkoittaa sote- ja pela-alan työyhteisöjen tukemista ja kehittämistä, tutkimusaineiston keräämistä, vuosittaisen tutkimusraportin kokoamista ja tutkimustuloksista viestimistä, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä lukuisia tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka pohjaavat Mitä kuuluu? -aineistoon.

Mitä kuuluu? -kyselyn hyödyt

Työhyvinvointitietoa tarvitaan strategisen työhyvinvointi- ja työkykyjohtamisen tueksi, joka puolestaan on edellytys pitkäjänteiselle työolosuhteiden kehittämiselle. Työhyvinvoinnin kehittäminen tutkimusperusteisesti on valtti myös kilpailtaessa osaavasta työvoimasta. Osaava henkilöstö menee sinne, missä on todistetusti hyvä tehdä töitä.

Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyn avulla organisaation on mahdollista

  • saada luotettavaa tietoa työhyvinvointinsa tilanteesta ja siihen keskeisesti vaikuttavista, työhön liittyvistä tekijöistä
  • ymmärtää, mitä tekijöitä korjaamalla tai vahvistamalla työhyvinvointia voidaan parantaa
  • arvioida työolosuhteiden tilannetta kokonaisuutena
  • saada perusta henkilöstöriskien hallintaan.

Työhyvinvointikysely tuo henkilöstön äänen kuuluviin. Se antaa työntekijälle hetken aikaa pohtia omaa työhyvinvointiaan. Samalla kysely raamittaa näkökulmia työhyvinvoinnin eri osa-alueisiin.

Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyn avulla voit verrata organisaatiotasi muihin tai omiin aiempiin tuloksiinne. Mitä kuuluu? tarjoaa laajan, yli 40 000 vastaajan vertailuaineiston sote-alalta. Oman organisaation tai yksittäisen työyhteisön tuloksen osalta ei siis tarvitse pohtia, onko tulos hyvä vai keskiverto ‒ vertailu kertoo tuloksen tason. Mitä kuuluu? -kyselyn avulla oman organisaation tai yksikön tietoja on mahdollista verrata suhteessa saman organisaation tai yksikön tilanteeseen aiemmin muihin vastaaviin organisaatioihin kansallisesti

Mitä kuuluu? -kyselyn toteuttaminen

Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyn toteuttaminen on organisaatiolle helppoa. Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat mukana prosessin kaikissa vaiheissa tukemassa onnistunutta kyselyn toteutusta ja tulosten hyödyntämistä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Jaana Laitinen

Jaana Laitinen

tutkimusprofessori
Sähköpostiosoite
jaana.laitinen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 6006
henkilökuva

Mervi Halonen

vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
mervi.halonen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2483

Rahoittaja

Työterveyslaitos