Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmennus

Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmennus vahvistaa työuran loppuvaiheessa (55+) olevien työntekijöiden voimavaroja, itseohjautuvuutta ja työn imua.

Työelämän nopeat muutokset haastavat työntekijöiden hyvinvoinnin. Jatkuvassa muutoksessa tarvitaan motivaatiota ja valmiutta itsensä ja työnsä kehittämiseen. Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmennus vahvistaa varttuneen työntekijän uskoa omaan osaamiseen ja antaa valmiuksia pärjätä työelämän haasteissa.

Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmennuksen hyödyt

HILJAINEN TIETO SIIRTYY

Taitojen ja kokemusten jakamisesta tulee osa työtä.

AKTIIVISUUS LISÄÄNTYY

Valmiudet huolehtia omasta työkyvystä paranevat.

USKO TULEVAAN VAHVISTUU

Esimerkiksi työtehtävien muuttaminen voi olla mielekästä.

VASTOINKÄYMISIIN VOI VARAUTUA

Työelämän muutosten ja jopa ikäsyrjinnän kokemusten kanssa pärjää.

Kenelle valmennus on tarkoitettu?

Valmennus soveltuu erityisesti työuran loppuvaiheessa oleville (55+) työntekijöille. Tarvittaessa valmennus voidaan kohdentaa tietyille ammattiryhmille tai esimerkiksi esimiehille.

Valmennuksen sisältö ja toteutus

Valmennuksen alussa tunnistetaan henkilökohtaisia voimavaroja, tavoitteita ja ongelmia. Sen jälkeen ongelmiin kehitetään ratkaisuja yhdessä muiden osallistujien kanssa. Lopuksi ratkaisujen hyödyntämistä harjoitellaan pienryhmissä.

Ryhmässä toteutettavan valmennuksen kesto on 16 tuntia, ja se toteutetaan 2–4 osassa.

Valmennus on kehitetty yhteistyössä työpaikkojen kanssa, ja sen vaikuttavuus on osoitettu tutkimuksella.

Kouluttaudu Työn imua uran seniorivaiheeseen -ohjaajaksi

Järjestämme lisäksi Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmentajakoulutusta. Se antaa valmiudet toteuttaa valmennus oman organisaation työntekijöille. Ohjaajan koulutus soveltuu henkilöstöhallinnon ammattilaisille, työterveyshuollon asiantuntijoille sekä muille työhyvinvoinnin parissa työskenteleville.

Pyydä esittely tai tarjous

Kerromme mielellämme lisätietoja ja muokkaamme tarpeisiisi sopivan kokonaisuuden. Pyydä lisätietoja tai tarjous oheisella yhteydenottolomakkeella.

Oletko työuramenetelmien ohjaaja?

Kirjaudu työtilaan