16.9.2021

Paineilman käyttöä tulisi välttää, kun puhdistetaan työtiloja puupölystä. Puupölyn hengittäminen on terveydelle haitallista.

– On totta, että paineilma on usein ainoa tapa puhdistaa esimerkiksi työstökoneiden pienet kolot. Havaintojeni mukaan paineilmaa käytetään työpaikoilla myös moniin muihin tarkoituksiin, jopa pöytä- ja lattiapintojen yleiseen siivoukseen sekä työvaatteiden puhdistukseen, sanoo johtava asiantuntija Tuula Liukkonen Työterveyslaitoksesta.

Hän johtaa tutkimusprojektia, jossa tehtiin kevään 2021 aikana kahdeksan työpaikkakäyntiä pölymittauksineen. Havainto paineilman liiallisesta käytöstä koskee useimpia työpaikkoja, eikä ilmiö ole uusi.

Imurointi on ensisijainen puhdistustapa

Paineilman käytön minimointi on merkittävä tapa hallita hengitysilman puupölypitoisuutta. Sen sijaan tulisi suosia pölyämistä vähentäviä siivousmenetelmiä.

  1. Puhdistukseen tulisi aina käyttää ensisijaisesti imurointia.
  2. Tarvittaessa lattioilta ja muilta tasopinnoilta voi poistaa suurimmat purut lastalla, mikä yleensä tuottaa vähemmän pölyä kuin harjaus.
  3. Puhdistuksessa vain hankalimmat paikat kannattaa puhaltaa paineilmalla.

Paineilmapuhallus levittää pölyn ilmaan voimakkaasti, jolloin pöly kulkeutuu työntekijän hengitykseen. Jo muutamien minuuttien paineilmapuhallus nostaa puupölypitoisuutta merkittävästi. Pienimmät, syvälle hengityselimiin pääsevät hiukkaset jäävät leijumaan ilmaan pitkäksi aikaa, tunneiksi tai jopa päiviksi.

Alkuvuodesta julkaistussa Puupölyn hallinta puuteollisuudessa -oppaassa sivulta 37 löytyy esimerkki lyhytaikaisen paineilmapuhalluksen nostamasta pölypitoisuustasosta.

Luvassa uutta tietoa ja uusintakysely

Työterveyslaitoksen tutkimusprojektissa tärkeässä roolissa ovat kaikki ne puualan yritykset, jotka vastasivat kyselyyn ja joiden joukosta myös käyntikohteet valittiin.

Ensimmäinen kysely toteutettiin vuodenvaihteessa 2020–2021, ja uusintakysely tehdään loppuvuodesta 2021.

– Suuri kiitos kaikille kohdeyrityksille! Toivomme, että kaikki ensimmäiseen kyselyyn vastanneet ovat mukana uusintakyselyssä, niin saamme kattavasti tietoa mahdollisista muutoksista, sanoo Tuula Liukkonen.

Puupölylle altistumisen tasosta on luvassa tietoa vuoden 2022 loppupuolella.

Työterveyslaitoksen puupölyhanke

Lisätiedot

  • Tuula Liukkonen, johtava asiantuntija, Työterveyslaitos, tuula.liukkonen@ttl.fi, puh. 040 556 7737