Työterveyshuollon erityisasiantuntija (työterveyshoitaja)
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Työntekijöitä on n. 530. Lisätietoja: www.ttl.fi @tyoterveys
Tehtäväsi on vastata työterveyshuoltoon pätevöittävän koulutuksen koulutuskohtaisesta kokonaisuudesta. Suunnittelet, toteutat, arvioit ja kehität työterveyshuoltoon pätevöittävää koulutusta osana moniammatillista tiimiä. Toimit koulutuksissa koulutuksen johtajana, luennoijana, ryhmien ohjaajana/tutorina lähi- ja etäkoulutuksissa sekä verkko-oppimisympäristössä. Koulutat myös muissa Työterveyslaitoksen avoimissa ja tilauskoulutuksissa. Lisäksi osallistut työterveyshuollon asiantuntijana tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.
Odotamme sinulta vahvaa ja syvällistä osaamista työterveyshuollon aihealueelta, tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, terveydenhoitajan tutkintoa, työterveyshuollon pätevyyttä sekä vähintään kahden vuoden työkokemusta työterveyshoitajana.
Lisäksi odotamme osaamista ja kokemusta kouluttamisesta lähiopetuksena, videoyhteyksin ja verkko-oppimisympäristössä sekä vähintään 10 op laajuisia pedagogisia opintoja. Sinulle on luontevaa toimia eri ammattiryhmien kanssa ja olet valmis jakamaan osaamistasi muille. Suhtaudut kehittämiseen myönteisesti osana laajaa osaajien verkostoa. Työskentelyotteesi on asiakaslähtöinen ja oma-aloitteinen. Aiempi kokemus tutkimus- ja kehittämishankkeista katsotaan tässä tehtävässä eduksi.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haasteellisen työn moniammatillisessa työyhteisössä sekä hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamistasi. Käytössäsi on etätyömahdollisuus sekä laajat työaikaliukumat (klo 6–21). Haluamme tukea työhyvinvointiasi monipuolisilla työsuhde-eduilla, joihin kuuluvat mm. kattava työterveyshuolto, lounas-, liikunta- ja kulttuurietu sekä mahdollisuus käyttää työajasta tunti viikossa liikuntaan.
Työsuhde on vakituinen ja alkaa 15.8.2022 tai sopimuksen mukaan. Työpisteesi sijaitsee Oulun toimipisteessämme. Työsuhteessa noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy Työterveyslaitoksen TES:n mukaan.
Täytä hakemuksesi ansioluetteloineen viimeistään 15.5.2022. Haethan pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.
Lisätietoja tehtävästä antaa
