31.8.2020

Tämä käy ilmi tutkimuksesta, jonka erikoistutkija Piia Seppälä ja tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta tekivät yhteistyössä Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden kanssa. Jyväskylän yliopiston toteuttamaan kuusivuotiseen seurantatutkimukseen osallistui yli 300 esimiestä.

Lukuisat tutkimukset jo kahden vuosikymmenen ajan ovat osoittaneet, että työn imua, myönteistä hyvinvointia työssä, aikaansaavat ja edistävät työhön liittyvät motivoivat voimavaratekijät. Yksi tärkeä ja paljon tutkittu työn voimavara on autonomia eli itsenäisyys – mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja tehdä sitä koskevia päätöksiä.

Aikaisemmat tutkimukset autonomian ja työn imun välisestä yhteydestä eivät kuitenkaan ole olleet täysin johdonmukaisia. Välillä myönteinen yhteys on osoitettu, mutta ei aina. Toisaalta vielä ei ole tiedetty, voisiko yhteys olla erilaista eri aikoina.

Työn imun tiedetään vaikuttavan siihen, kuinka hyvin erilaisia työn voimavaroja, kuten autonomiaa, pystyy työssään hyödyntämään. Näin ollen työn imun kokemukset saattavat vaikuttaa siihen, millaiseksi autonomian ja työn imun yhteys muodostuu.

Jääkö vaikutusmahdollisuus hyödyntämättä?

Työterveyslaitoksen, Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, voiko autonomian ja työn imun välinen yhteys vaihdella eri aikoina ja voiko työn imun lähtötaso vaikuttaa siihen, millaisia yhteyksiä muodostuu.

Tutkimus osoitti oletukset oikeiksi. Vuosien saatossa esimiehillä saattoi olla hyvinkin erilaisia autonomian ja työn imun yhteyksiä. Vaikka valtaosa yhteyksistä oli positiivisia, yllättävää oli, että tietyissä tilanteissa yhteys oli negatiivinen. Toisin sanoen itsenäisyys ennakoi harvemmin koettua työn imua.

Lisäksi kävi ilmi, että tilanteissa, joissa esimiehet kokivat työn imua lähtökohtaisesti usein, autonomia ennakoi usein koettua työn imua tulevaisuudessakin. Sen sijaan tilanteissa, joissa esimiehet kokivat hyvin harvoin työn imua, autonomia ennakoi vielä harvemmin koettua työn imua tulevaisuudessa. Autonomian määrä ei näissä tilanteissa juurikaan vaihdellut.

Piia Seppälä selittää tulosta sillä, että esimiehen riittävä työn imun taso – eli energia ja motivaatio – on edellytys sille, että hän pystyy hyödyntämään työnsä vaikutusmahdollisuudet työhyvinvointinsa kehittämisessä.

–Tulokset myös osoittivat, että se, oliko työn imun ja autonomian yhteys positiivinen vai negatiivinen, vaihteli samalla henkilöllä.

Päätösvalta voi myös kuormittaa

Työn itsenäisyydestä ja itsensä johtamisesta on tullut eräänlainen ihanne työpaikoilla. Se, että työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä, on yleisesti ottaen kannatettavaa ja työn imun kannalta hyödyllistä. Piia Seppälä ja Jari Hakanen kehottavat kuitenkin huomioimaan työhyvinvoinnin senhetkisen tason, kun pohditaan parhaita keinoja lisätä työhyvinvointia.

–Jos työhyvinvointi on hyvin heikkoa, työn itsenäisyys ja päätösvalta voivat tuntua pikemminkin kuormittavilta vaatimuksilta, jotka heikentävät hyvinvointia entisestään, Seppälä sanoo.

–Näissä tilanteissa olisi parempi tarjota neuvoja siihen, kuinka omia vaikutusmahdollisuuksiaan voisi parhaiten hyödyntää työn imun edistämisessä. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi konkreettista ohjetta tai käytännön vinkkiä työtehtävien priorisointiin.

Työn organisoinnin itseohjautuvat mallit yleistyvät Suomessa. Toisaalta koronapandemian aikana monet ovat päätyneet työskentelemään hyvinkin itsenäisesti. Tutkijoiden mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että työn itsenäisyys on kaksiteräinen miekka, joka voi myös uhata työn imua.

Tutkimus kohdistui reiluun 300 suomalaiseen julkisen ja yksityisen sektorin esimieheen, joita tutkittiin kuuden vuoden ajan neljänä eri mittauskertana. Tutkimusaineisto on osa laajempaa Jyväskylän yliopiston tekemää FINNMA-10-tutkimusta. Tutkimushanketta johti professori Taru Feldt.

Tutkimus julkaistaan Journal for Person-Oriented Research tiedejulkaisussa: Piia Seppälä*, Anne Mäkikangas, Jari J. Hakanen, Asko Tolvanen, & Taru Feldt (2020), Is Autonomy Always Beneficial for Work Engagement? A Six-year Four-Wave Follow-Up Study.