Oireet

Audiogrammissa meluvamma näkyy ensin jokseenkin symmetrisenä terävänä 4 kHz:n taajuuteen keskittyvänä kuoppana. Aluksi melu huonontaa kuuloa vain tilapäisesti, mutta altistuksen jatkuessa kokonaismeluannoksesta riippuen muutos voi jäädä pysyväksi ja sitten suurentua. Yksilölliset erot ovat suuret.

”Melukuoppa” etenee tyypillisesti noin tasolle 50–65 dB, noin seitsemästä pariinkymmeneen vuoteen kestävän ajan kuluessa. Tavallisesti merkityksellisen meluvamman kehittymiseen kuluu pitkä aika, esim. 100 dB:ssäkin 10–15 vuotta. Melualtistuksen kokonaan päätyttyä ei meluvamma enää etene.

Altistuminen

Suomessa haitallisen tasoiselle työmelulle altistuvia on noin 200 000, joista impulssimelulle altistuvia noin 50 000. Määrä vähenee työelämän muutoksien ja meluntorjunnan myötä. Kuulonsuojaimet ovat kehittyneet, ja käyttö säännöllistynyt.

Työntekijöiden altistumista seurattaessa melutaso tulisi ilmoittaa henkilökohtaisen meluannosmittauksen perusteella, tai useammasta mittausarvosta laskennallisesti johdettuna samanarvoisena jatkuvana äänitasona (dB(A) Leq). Yleismelumittauksissa käytetään A-tyypin ja impulssihuippuja mitattaessa tavallisesti C-tyypin taajuussuotimia.

Etäisyyden kaksinkertaistuminen pienentää melutasoa 6 dB:llä. Äänienergian kaksinkertaistuminen merkitsee melutasoon 3 dB:n lisäystä. Esim. 8-tuntinen työpäivä 85 dB(A):ssa tuottaa saman meluannoksen kuin 4 tuntia 88 dB(A):ssa, tai 2 tuntia 91 dB(A):ssa jne. On arvioitu, että meluannos 40 tuntia viikossa 90 dB(A):n melussa on turvallinen noin 85 %:lle ja 85 dB(A):n melussa noin 95 %:lle väestöstä elinikäisen altistuksen aikana.

Koska meluvamman syntyyn yleensä tarvitaan pitkä altistumisaika, kuvastavat nykyään ilmoitetut uudet tapaukset lähinnä parin edeltävän vuosikymmenen aikana tapahtunutta altistumista. Useimmat uudet tapaukset ovat lieviä.

Verenkiertoelimistön sairauksiin, aineenvaihduntasairauksiin ja tupakointiin liittyy lisääntynyt riski kuulon heikkenemiseen. Jos tällaisia kuulonaleneman riskitekijöitä on samanaikaisesti hyvin useita, voivat ne jopa täysin peittää melualtistuksen määrän kuulonaleneman selittäjänä. Kaikkein ratkaisevimmin kuulon säilymiseen tai heikkenemiseen vaikuttavat perinnölliset tekijät.

Yleisyys ammattitautina

Työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitettujen meluvammojen määrä on laskenut parissakymmenessä vuodessa noin puoleen. Vuonna 2002 ilmoitettiin 821 uutta meluvammatapausta; eniten metallialan ja rakennusalan työntekijöillä. Meluvammariski on ollut suuri näiden lisäksi myös kemian prosessityössä, massan ja paperin valmistuksessa sekä elintarviketeollisuudessa ja puutyöammateissa. Meluvammoista yli 90 % on miehillä.

Työsuojelu

Suomessa esim. kuulonsuojauksen tarpeen raja-arvona on 85 dB(A). Uudessa meludirektiivissä korvien altistumisen yläraja-arvo on 87 dB(A). Direktiivissä 85 dB(A) on ns. ylempi ja 80 dB(A) ns. alempi toiminta-arvo. Nämä ovat tulleet Suomessakin voimaan helmikuussa 2006.

Suojaimien tuottama vaimennus on käytännössä usein paljon niiden teoreettista vaimennustehoa huonompi. Tehokkain tapa parantaa suojaustehoa on yleensä suojaimien käytön lisääminen kattamaan aivan tarkoin kaiken melussaoloajan. Osittainenkaan suojaaminen ei silti mene hukkaan, koska vaikkapa 3 dB:n vaimennus jo puolittaa äänienergiarasituksen ja kasvattaa meluvamman kehittymiseen tarvittavan ajan kaksinkertaiseksi.

Työterveyshuolto

Työterveyshuollossa melulle altistuvien kuuloa seurataan alku- ja määräaikaistarkastuksin. Kuuloluokat I-IV soveltuvat edelleen meluvammojen luokitteluun työterveyshuollossa. Korvalääkärin arvioon suositellaan kaikki luokkaan III sijoittuvat, sekä nopeasti etenevät tai muutoin meluvammaksi epätyypilliset kuuloviat.

Kuulolla on yhä suurempi merkitys ja painoarvo nykyajan työelämässä. EU:n työryhmän suosittelema kuulonalenemien vaikeusasteluokitus perustuu paremman korvan kynnyskeskiarvoon taajuusalueella 0,5–4 kHz. Käsitteen ”puhealueen kuulo” (keskiarvo alueella 0,52 kHz) sijaan on parempi ilmaista se taajuusalue, jonka keskiarvoa tarkoitetaan, esim. ”keskitaajuuskuulo (.5-1-2 kHz)”. Meluvamma voi nykyään kehittyä työkykyä uhkaavaksi vain erittäin harvoissa ammateissa.

Jatkotutkimukset

Meluvammadiagnostiikka perustuu altistumisselvitykseen, muiden sisäkorvakuulovikojen poissulkuun sekä koulutetun kuulontutkijan suorittamiin äänes- ja puheaudiometriaan ja tarvittaessa näiden uusintaan. Muihin kuulontutkimuksiin joudutaan turvautumaan hyvin harvoin. Diagnostisia tutkimuksia tehdään paikkakunnittain vaihtelevasti korvapoliklinikoilla ja yksityisissä lääkärikeskuksissa tms. Kuntoutustarvetta ilmenee yleensä vasta iäkkäämpänä, kun meluvammaan yhdistyy enenevästi myös ikähuonokuuloisuutta.