Tärinätaudista käytetään myös nimitystä traumaattinen vasospastinen sairaus. Tärinätautiin voi liittyä myös neuropatiaa erikseen tai yhdessä valkosormisuuden kanssa.

Altistuminen käsiin kohdistuvalle tärinälle

Täriseviä työkaluja käyttäviä työntekijöitä on Suomessa arviolta 50 000. Käsiin kohdistuvalle tärinälle altistutaan työskenneltäessä erilaisilla moottorikäyttöisillä käsityökoneilla. Suomessa tärinälle altistuminen on vähentynyt selvästi mm. metsurin työn ja kaivostyön vähennyttyä ja työkalujen tärinävaimennuksen parannuttua. Useissa ammateissa (autonasentajat, valunpuhdistajat, rakentajat jne.) altistutaan edelleen erilaisten paineilma- tai sähkökäyttöisten käsityökalujen, kuten mutteriavaimien, hiomalaikkojen, iskuporien, piikkausvasaroiden ja betonitäristimien aiheuttamalle tärinälle.

Tärinätaudin yleisyys

Työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitetaan nykyään vain 10–15 tärinätautitapausta vuodessa. Todellinen määrä on todennäköisesti moninkertainen. Tärinäsairaus on kylläkin vähentynyt ja lieventynyt erityisesti metsureilla. Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut paitsi laitteiden parantunut tärinävaimennus ja keventyminen myös mm. lämpimät kuljetukset, taukotuvat ja lämpimät ateriat.

Tärinän haitallisuus riippuu altistumisajasta, tärinän voimakkuudesta, taajuudesta ja kiihtyvyydestä. Näiden perusteella on laadittu kansainvälinen standardi (Suomessa SFS- EN ISO 5349-1: 2001), jonka mukaan tärinän ominaisuuksista voidaan ennustaa valkosormisuusoireen esiintymistodennäköisyys. Standardi aliarvioi taudin riskiä kuitenkin useissa tapauksissa, koska se ei ota riittävästi huomioon tärinän impulssimaisuutta ja suurtaajuisen tärinän osuutta. Myös työssä käytettävä puristusvoima, työasennot sekä työkalun paino ja ikä vaikuttavat käteen välittyvän tärinän määrään. Myös yksilölliset erot oireiden kehittymisessä ovat suuria.

1960-luvulla saattoi metsurin tärinätauti ilmetä 4–5 työvuoden jälkeen, mutta uusien sahojen myötä niitä on ilmennyt keskimäärin selvästi yli 10 vuoden kuluttua. Joissakin tehtävissä tärinäsairaus voi edelleen ilmetä hyvinkin nopeasti, kuten esim. penkkihionnassa valkosormisuusoireita on tullut jo alle vuoden altistumisen jälkeen.

Syntymekanismi

Tärinätaudin perusmekanismina pidetään tärinää aistivien Pacinin kerästen jatkuvasta aktivaatiosta johtuvaa jatkuvaa sympaattisen hermoston ärsytystilaa, mikä aiheuttaa vähitellen muutoksia verisuonten seinämärakenteeseen ja sen toimintaan.

Oireet ja tutkimukset

Valkosormisuusalue vaihtelee, ja oire painottuu monesti jompaankumpaan raajaan. Aluksi valkeneminen rajoittuu sormenpäihin ja ilmenee talvisin. Pitkälle edenneissä tapauksissa molempien käsien 3–5 sormea muuttuvat kokonaan valkoisiksi, myös kesällä viileällä ja kostealla säällä. Valkosormisuuskohtausten aikana käsissä on puutumista, kömpelyyttä ja puristusvoiman heikkoutta. Kohtaus helpottaa vähitellen käsiä lämmittämällä ja ravistelemalla.

Tärinätautiin voi liittyä myös ääreishermoston vaurio, jolloin sormissa ja yläraajoissa on jatkuvasti puutumista, kömpelyyttä ja puristusvoiman heikkoutta. Valkosormisuuden kanssa samanaikaisesti todettava yläraajoihin painottuva polyneuropatialöydös vahvistaa tärinäsairausdiagnoosia, mutta polyneuropatia voi esiintyä myös ilman valkosormisuusoiretta. Tärinäsairauteen voi liittyä myös rannekanavaoireyhtymä, etenkin jos työhön liittyy toistuvasti käden voimankäyttöä ja ranteen keskiviivasta poikkeavia asentoja.

Jos todetaan viitteitä tärinän aiheuttamasta sairaudesta, työntekijä lähetetään tutkimuksiin Työterveyslaitokselle tai muuhun soveltuvaan erikoissairaanhoidon yksikköön tapaturmaisen työperäisen sairauden epäilynä.

Valkosormisuus voidaan osoittaa kylmäaltistuskokeella, jossa valkosormisuusoire provosoidaan esiin. Tavallisin menetelmä on sormipletysmografia, jossa mitataan sormien jäähdyttämisen aiheuttama sormen systolisen verenpaineen lasku vertailusormeen verrattuna. Kokeen herkkyys ja tarkkuus riippuvat mm. laboratorion käyttämästä tekniikasta ja esimerkiksi lämpötilasta (kesällä vaikeampi todeta), joten osa valkosormisuusoireista ja siten tärinäsairauksista voi jäädä näyttämättä toteen. Tällöin oirehistorian ollessa vakuuttava koe on syytä toistaa.

Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon ennen kaikkea primaarinen (synnynnäinen) Raynaudin tauti, jota esiintyy noin 4–10 %:lla muuten terveestä (ei-tärinälle altistuneesta) väestöstä. Lisäksi on otettava huomioon muita sekundaarisen Raynaudin oireyhtymän syitä, kuten erilaiset sidekudossairaudet, veren ja verisuonien sairaudet, trauman ja paleltuman jälkitilat sekä verisuonia supistavat lääkkeet.

Ennuste

Tärinän tai muiden pahentavien tekijöiden vähentäminen lieventää usein oireita tai hävittää ne kokonaan. Kuitenkin pitkään jatkunut oireisto ei useinkaan korjaannu altistumisen loputtua, vaan käsien valkosormisuustaipumus ja/tai tuntohäiriöt, kömpelyys ja särkytaipumus voivat jäädä pysyvästi haittaaviksi oireiksi.

Ehkäisy

Tärkeintä on tärinän vähentäminen. Tärinää koskevan direktiivin (44/2002/EY) perusteella annettava tärinäasetus tuli voimaan 6.7.2005. Siinä käsitärinän alempana toimenpiderajana on 2,5/m2 ja raja-arvona 5 m/s2. Työnantajan on laadittava tärinäntorjuntaohjelma, jos alempi toimenpideraja ylitetään. Tärinälle altistuville työntekijöille on syytä suorittaa työterveyshuollossa terveystarkastuksia, alkutarkastus ja määräaikaistarkastukset altistuksesta riippuen (ks. ohjeet ”Terveystarkastukset erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavassa työssä”) .

Kehotärinä

Kehotärinälle voidaan altistua maanrakennus-, maasto-, rakennus- ja maatalousajoneuvoissa, kaivosporakoneiden käytössä sekä sotilasajoneuvoissa. Altistuksen selvittäminen edellyttää yleensä mittauksia. Myös kehotärinälle on annettu raja-arvot: päivittäisen altistumisen toiminta-arvo 0,5 m/s2 ja raja-arvo 1,15 m/s2. Toiminta-arvon ylittyessä ovat terveystarkastukset aiheellisia. Kehotärinä lisää selkäkivun ja mahdollisesti nivelrikon riskiä.

Säännöllinen altistuminen iskuille tai matalataajuiselle tärinälle, esim. maastoajoneuvoa ajettaessa, ja äärimmäisille liikkeille saattaa lisätä keskenmenon riskiä. Pitkäkestoinen koko vartaloon kohdistuva tärinä voi lisätä lapsen riskiä syntyä keskosena tai alipainoisena. Haitallisen kehotärinäaltistumisen tasosta ei ole selkeää tietoa, mutta ainakaan työhygieeniset raja-arvot ylittävää altistumista ei sallita raskauden aikana.