Oireet

Kroonisessa keuhkoputkitulehduksessa yskä ja hengitysteiden limaisuus ovat lisääntyneet useana kuukautena vuodesta ja vähintään kahtena peräkkäisenä vuotena.

Keuhkoahtaumataudista voi olla kyse, mikäli spirometriassa todetaan bronkodilataation jälkeisissä puhalluksissa obstruktio. Astma on syytä poissulkea, mutta sairaudet voivat myös esiintyä yhdessä. Vaikeampaan keuhkoahtaumatautiin tyypillisesti liittyy rasitushengenahdistusta ja suorituskyvyn laskua.

Aiheuttajat

Pääasiallinen keuhkoahtaumataudin aiheuttaja on pitkäaikainen tupakointi; kuitenkin myös pitkäaikainen altistumisen työympäristön pölyille (sekä orgaaninen että epäorgaaninen pöly) tai käryille voi aiheuttaa kroonista keuhkoputkentulehdusta joko yksin tai yhdessä tupakoinnin kanssa.

Aloja, joiden osalta on saatu näyttöä lisääntyneestä riskistä, on mm. kaivos-, valimo-, telakka-, rauta- ja terästeollisuustyö, maataloustyö, sekä rakennusalan työt.

Yleensä työperäisen sairauden syntymiseen tarvittavan altistumisen pitää olla pitkäaikaista, mutta joskus myös toistuvilla lyhytaikaisemmilla altistumisilla korkeille pitoisuuksille voi olla merkitystä. Suomalaisessa tutkimuksessa rakennusmaalareilla ja kirvesmiehillä yli 20 vuoden maalaustyöhön liittyi kaksinkertainen riski krooniseen keuhkoputkitulehdukseen.

Tutkimukset

Työperäisen keuhkoahtaumataudin osoittamiselle ei ole yksiselitteisiä kriteereitä, ammattitaudin pitäisi kuitenkin määritelmänsä mukaisesti olla pääasiallisesti työhön liittyvästä altisteesta johtuva. Tämä tarkoittaa riittävää epidemiologista näyttöä työhön liittyvästä keuhkoahtaumataudin riskistä ja lisäksi riittävää yksilökohtaista osoitusta altistumisesta. Mikäli keuhkoahtaumatauti on kehittynyt tupakoimattomalle tai korkeintaan 10 askivuotta tupakoineelle henkilölle, joka on työskennellyt pitkään keuhkoahtaumataudin suhteen riskialalla, on aiheellista tutkia keuhkoahtaumataudin työperäisyyden mahdollisuus.

Yksilökohtaisen altistumisen osoittamiseksi voi käyttää työpaikalla tehtyjä työhygieenisiä selvityksiä, mutta jos sellaisia ei ole saatavilla, voi altistumista arvioida alan yleisten tietojen ja yksilön työhistorian perusteella.

Työperäisen keuhkoahtaumataudin diagnostiikassa käytetään tutkimusmenetelminä mm. spirometriaa ja diffuusiokapasiteettimittausta sekä keuhkokuvaa tai ohutleikekuvausta. Erotusdiagnostiikassa huomioidaan astma, alfa-1-antitrypsiinin puutos ja keuhkokudoksen diffuusit sairaudet. Koska tarkkoja työperäisen taudin kriteereitä ei ole, tarvitaan yksilötasolla työn syy-yhteyttä arvioitaessa yleensä asiantuntijaraadin arviota Työterveyslaitoksella.

Hoito ja kuntoutus

Työperäisen keuhkoahtaumataudin tärkein hoito on työperäisen altistumisen vähentäminen työolosuhteita parantamalla, muu hoito noudattelee yleisiä keuhkoahtaumataudin hoitolinjoja. Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää.

Jos keuhkojen toimintakyvyn alenemaa ei ole, vaikutus työkykyyn on yleensä vain vähäinen. Keuhkoahtaumataudin yhteydessä työkykyä voidaan arvioida mm. kliinisellä rasituskokeella hengityskaasuseurannoin tavallisten keuhkojen toimintakokeiden lisäksi. Kuntoutus tulee harkittavaksi yleensä vasta sitten, kun keuhkojen toimintakyky on selvästi alentunut.