Kun ammatinvaihto menee pieleen

Osallistu

"Jo opiskeluaikana tajusin, että metsään meni tämä valinta", sanoo ammattia vaihtanut Sanna. Yksi tapa testata sopivuuttaan uudelle alalle on työkokeilu.

Sanna irtisanoutui nelikymppisenä vakituisesta työstään ja lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Uudelle alalle vetivät hoivavietti ja halu oppia hoitamaan varsinkin vanhuksia.

Tutkinnon suorittaminen kesti 3,5 vuotta. Opintojen vaativuus yllätti akateemisesti koulutetun Sannan:

”Kuvittelin, että nappaan tutkinnon tuosta vain,  mutta ei se ollutkaan niin. Jouduin lukemaan hillittömästi. ”

Jo opiskeluaikana Sannasta alkoi tuntua, että valinta taisi mennä pieleen. Hän kuitenkin jatkoi sinnikkäästi loppuun saakka.

Nyt valmistumisesta on kulunut muutama vuosi. Sanna tekee vanhusten vuodeosastolla työtä, joka on fyysisesti hyvin raskasta.

”Selkä ei tahdo kestää, ja käsissäni on alkava nivelrikko. Pari vuotta sitten sain riesakseni myös sydämen rytmihäiriöt.”

”Se, että lähdin opiskelemaan hoitajaksi, ei ollut hyvä ratkaisu. Olisi pitänyt ottaa huomioon, että vanhemmalla iällä krempat lisääntyvät.”

Kaikista ei ole hoitoalalle

Jokin aika sitten Sanna puolitti viikoittaisen työaikansa. Muuten hän ei jaksaisi. Työn kuormittavuutta lisäävät kiire ja se, että sairaanhoitajan on hallittava valtava määrä tietoa muun muassa lääkkeistä.

”Koen hirveän stressaavaksi potilaan terveydentilan arvioinnin: Viittaavatko oireet flunssaan vai uusiutuneeseen syöpään? Onko kehittymässä keuhkokuume tai aivoinfarkti?”

Muita ammatinvaihtajia Sanna neuvoo pohtimaan tarkasti, millaiseen työhön he sopivat.  Kaikki eivät pärjää esimerkiksi hoitoalalla:

”Kannattaa miettiä, pelottavatko toimenpiteet, kuten verikokeiden ottaminen. Tai pystyykö antamaan ensiapua henkilölle, joka on kaatunut ja josta valuu verta valtoimenaan.”

Työn keventäminen vaikeaa

Sanna haluaisi nykyistä kevyempään työhön, vaikkapa sellaiseen, johon kuuluisi enemmän paperitöitä. Aikoinaan hän ajatteli, että pääsisi sairaanhoitajana tekemään ”kaikkea mielenkiintoista”.

Hän on kyllä hakenut kevyempiä ja kiinnostavampia tehtäviä, mutta ei ole tullut valituksi: ”Pitäisi olla terveystieteen maisterin paperit tai pitkä työkokemus hoitoalalta.”

Jälkeenpäin ajatellen entinen työ sopi Sannalle hyvin. Sillä alalla on kuitenkin niukasti töitä tarjolla.

”Yritän katsoa elämää huumorin avulla. Ajattelen, että jaksan vielä tämän päivän. Onhan tämä ollut eräänlainen koulu. Ainakin olen oppinut paljon terveydenhoidosta.”

Itsetuntemus auttaa valinnassa

Psykologi Ulla Mäki Uudenmaan TE-toimistosta sanoo, että ammattia vaihtava ottaa aina jonkinlaisen riskin. Täyttä varmuutta ei voi saada etukäteen. Toisaalta on paljon keinoja, jotka auttavat ammatinvalinnassa.

”Ensinnäkin kannattaa miettiä, mihin asioihin työssä toivoo muutosta, mitä tavoittelee, mikä kiinnostaa tai innostaa. Missä on kokenut onnistuvansa? Mitkä asiat ovat olleet hankalia tai vaikeita?”

”Lisäksi on hyvä pohtia, mitä muutos käytännössä vaatii, mihin omat voimavarat riittävät ja miten toimeentulo järjestyy mahdollisen opiskelun aikana. Myös läheisten tuki voi olla tärkeää uranvaihtajalle”, Mäki sanoo.

Jututa ammatissa toimivia

Ulla Mäen mukaan toinen perusasia itsetuntemuksen lisäksi on tiedon hankkiminen niistä vaihtoehdoista, joita harkitsee. Hyviä tietolähteitä ovat kyseisissä ammateissa toimivat ihmiset ja oppilaitosten opinto-ohjaajat.

Ammattien kuvauksia ja uratarinoita voi lukea Ammattinetti-verkkopalvelusta, jota ylläpitää työ- ja elinkeinoministeriö.

Kun jokin ammatti kiinnostaa toden teolla, sen sopivuutta itselle voi testata työkokeilulla aidossa työympäristössä. Kokeilu kestää enintään puoli vuotta. Tyypillinen aika on pari kolme kuukautta.

Kokeiluun lähtevä etsii kiinnostavan paikan itse. Työkokeilusopimuksen solmivat kokeilija, kokeilupaikka ja TE-toimisto. Työpaikalle ei aiheudu kustannuksia, ja vakuutusturva tulee kuntoon sopimuksen myötä.

Kyse ei ole työsuhteesta, joten palkkaa ei makseta. Jos kokeilija on työtön työnhakija, hän saa edelleen sen työttömyysturvan, johon hän on muutenkin oikeutettu.

Isot päätökset kriisin jälkeen

Uutta suuntaa miettivä voi hakeutua TE-toimiston ammatinvalinta- ja uraohjaukseen, vaikkei hän ennestään olisi toimiston asiakas. Ohjaus voi tarkoittaa tapaamisia psykologin kanssa TE-toimistossa tai puhelinkeskusteluja Työlinjan uraohjauspalvelussa.

Jotkut Ulla Mäen asiakkaista ovat uupuneita ja kuormittuneita työssään. Heillä on kiire löytää jokin ratkaisu.

“Siinä on se riski, ettei jaksa pohtia asiaa riittävästi. Kriisin aikana virheratkaisujen todennäköisyys kasvaa. Ennen isoja päätöksiä olisi hyvä antaa tilanteen hiukan tasaantua, jos se suinkin on mahdollista.”

Mäen mielestä “väärissäkin” valinnoissa voi nähdä myönteisiä puolia. Vaikka kokee kouluttautuneensa työhön, jota ei haluakaan tehdä, koulutuksen tuomaa osaamista voi ehkä hyödyntää jossain toisessa ammatissa tai tehtävässä.

“Virheet ovat harvoin täydellisiä umpikujia. Aina löytyy jokin reitti eteenpäin.”

 

(Sannan nimi on muutettu.)

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Toimituksemme suosittelee

Työterveyslaitoksen sisältöä
Kommentointi (2)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (2)

kansalaisaloite,50th-alle |

aktiivimallin sairastuttamat,stressi,masennus,muistihäiriöt,lopuunpalanut,aiemmat sairaudet.palkaton orjapalvelu ei maksa laskuja,ei tuo koulutusta uuteen ammatiin,ei kerrytä eläkettä,käytetään ilmaisena työvoimana,jolloin uusien työntekijöiden tarve poistuu,ammattiliitot samalla linjalla.

Hoitsu |

Itse olen kokenut että sairaanhoitajan tutkinto, jonka suoritin ensimmäisenä tutkintonani oli loukku. Tein työtä noin 10 vuotta, kunnes en enää henkisesti jaksanut huonoja työyhteisöjä, henkistä väkivaltaa käyttäviä potilaita ja omaisia. Päätin uudelleen kouluttautua aivan toiseen ammattiin. Ongelmaksi muodostui opintojen rahoitus. 10 vuotta pelkkiä määräaikaisia sijaisuuksia, ja kun pohdit työnantajalle mahdollista opintovapaata ja aikuiskoulutustuen hakua, ei yht'äkkiä enää olekaan tarvetta työpanoksellesi. TE-toimisto ilmoittaa, että opintojasi ei voida rahoittaa työttömyysturvalla koska hoitajille on töitä tarjolla. Perheellisenä palaaminen 250 euron kuukausittaiseen opintotukeen ei houkuta, varsinkaan kun tukikuukausiakin on jäljellä vain kymmenkunta. Opintolainaa voisi ottaa, mutta koska aiempi korkeakoulututkinto ei lainasta saa minkäänlaisia vähennyksiä tai hyvityksiä. No hakeuduin sitten tunti töihin kaupanalalle, jotta perhettä voi jotenkin elättää opintojen ohessa, tiukkaa tekee.
Totean vain, että ainakin sairaanhoitajan tutkinto on loukku, mikäli haluaa opiskella vielä jonkin toisen ammatin.

Tuoreimmat jutut
Työterveyspsykologi Johanna Välimäki Työterveyslaitoksesta sanoo, että ammattilaisen ja asiakkaan vuorovaikutus on harvoin tasavertaista ja vastavuoroista. Juuri se on omiaan synnyttämään tunnekuormitusta. Ajatellaan vaikka hierojaa, jonka vastaanotolle tulee selkäjumista kärsivä asiakas. Rentouduttuaan asiakas alkaa kertoa raskaasta elämäntilanteestaan. Hieroja ei välttämättä ole tilanteessa ihan vapaana omana itsenään. ”Vaikka työntekijä olisi tosi väsynyt eikä millään jaksaisi olla sinä päivänä töissä, hän ei voi näyttää sitä asiakkaalle. Tunteiden hillitseminen vie voimia”, Välimäki sanoo. Hänen mukaansa rooliodotukset lisäävät kuormitusta. Työntekijän odotetaan ehkä olevan hyvin empaattinen ja aurinkoinen ja ottavan vastaan kaiken, mitä asiakas sanoo. Tunnekuormitus latistaa tunteita Tunnekuormitus on yksi asia, jota käsitellään Työterveyslaitoksen julkaisemissa Pötki pitkälle! -suosituksissa. Tietopaketti antaa keinoja työn kuormitustekijöiden hallintaan varsinkin sosiaali- ja terveysalan yrittäjille ja työntekijöille. Keinot sopivat myös muille. Tavoitteena on lievittää fyysistä, psykososiaalista, kognitiivista ja eettistä kuormitusta. Johanna Välimäki on ollut mukana laatimassa suosituksia. Hän sanoo, että ihmisten kanssa työskentelevien on hyvä tiedostaa tunnekuormitus ilmiönä. ”Muuten tunnekuorma…

Jokin uusi asia alkaa pyöriä mielessä. Se voi olla vaikka sana, joka toistuu ihmisten puheissa ja tuntuu liittyvän tähän aikaan. Ajatukset palaavat asiaan suorastaan häiritsevästi. Pitää selvittää, mistä siinä on kyse.

Minna Toivasen tutkimusideat syntyvät tyypillisesti näin. Hän kirjoittaa muistiin pieniäkin ajatuksia, joita herää vaikkapa tutkimushaastatteluja tehdessä. Meneillään oleva tutkimus on monesti poikinut aiheen seuraavaan.

”On ihana lähteä suunnittelemaan jotain täysin uutta. Silloin saa ideoida ja temmeltää vapaasti.”

Toivanen työskentelee vanhempana asiantuntijana Työterveyslaitoksessa. Hän uppoutuu työelämän uusiin ilmiöihin usein erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitalan kanssa.

Kohti yhteiseksi koettua työelämää

Kasvatustieteilijä Minna Toivanen aloitti Työterveyslaitoksessa noin 20 vuotta sitten. Sosiologi Kirsi Yli-Kaitala on ollut talossa kymmenisen vuotta – siitä lähtien, kun heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa alkoi.

Yhteiset tutkimukset ovat liittyneet muun muassa työyhteisön monimuotoisuuteen, ajanhallintaan ja psykologiseen turvallisuuteen.

”Työelämä saisi olla nykyistä yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää. Haluamme tuottaa ihmisille uusia oivalluksia ja näkökulmia”, Toivanen sanoo.

Heillä on selkeä työnjako: Toivanen suunnittelee, koordinoi ja johtaa hankkeita ja on enemmän tutkijan roolissa. Yli-Kaitalan vahvuus on tiedon yleistajuistaminen ja levittäminen. Hän kirjoittaa käytännönläheisiä oppaita, luennoi, viestii ja valmentaa työyhteisöjä hankkeiden aiheista.

Ajanhallinta on koko työyhteisön asia

Tutkimuksista varsinkin Työsuojelurahaston rahoittamat ”AikaJärjestys asiantuntijatyössä” ja ”Yhteensattumia” ovat olleet molemmille henkilökohtaisesti tärkeitä. Niissä on saanut toteuttaa itseään.

Asiantuntijoiden ajanhallintaa tarkastellut tutkimus lähestyi aihepiiriä uudella tavalla:

“Tein hankkeessa ajanhallintaoppaan. Ajanhallinnasta oli olemassa valtavasti oma-apuoppaita, jotka oli kirjoitettu yksilön näkökulmasta. Me otimme mukaan työyhteisön näkökulman”, Kirsi Yli-Kaitala kertoo.

Hän vetää Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennusta, joka perustuu tutkimustietoon. Työn merkitys tulee esille, kun kuulee, että valmennuksesta on työpaikoilla konkreettista hyötyä.

Yhteensattumia-tutkimus nosti esiin psykologisen turvallisuuden arvon työyhteisöille. Senkin hankkeen tuotoksena julkaistiin opas – Pelotta töissä.

Työtä saa tehdä levollisin mielin

Minna Toivaselle on tärkeää, että hänen tuottamansa tieto ei mene pelkästään tutkijayhteisölle, raportteihin ja tieteellisiin artikkeleihin.

”Siksi arvostan niin paljon Kirsin työtä tiedon levittämisessä ja hänen tekemiään oppaita. Ne on tarkoitettu tavallisille työntekijöille.”

”Yhteistyö Kirsin kanssa on mutkatonta ja hauskaa. Tykkään hänen ajattelustaan todella paljon. Hän ei tee asioita niin kuin aina ennenkin, vaan lähtee etsimään uusia tapoja.”

Kirsi Yli-Kaitala kuvailee työkaveriaan mahtavaksi projektipäälliköksi. Isotkin kokonaisuudet etenevät sulavasti ja ilman hätiköintiä.

”Hankkeissa ei ole kiireen tuntua. Kun puikoissa on hyvän ajanhallinnan omaava ihminen, kaikille tulee levollinen fiilis.”

Tiivis työhuoneyhteisö antaa voimaa

Tutkijoilla on ikävä Helsingin Töölössä sijaitsevaa työhuonettaan ja erityisesti huonekavereitaan. Ennen koronaa kuuden hengen porukasta ehti muodostua tiivis yhteisö.

”Meillä oli kauhean kivaa, paljon huumoria ja pieniä rupatteluhetkiä. Kaipaan myös sitä, että saan esittää kysymyksiä muutenkin kuin kirjoittamalla viestin tai soittamalla”, Kirsi Yli-Kaitala sanoo.

Hän ja Minna Toivanen istuvat töissä selät vastakkain. Toisen mielipidettä on helppo kysyä koputtamalla olalle: Miltä tämä kuulostaa? Onko suunta oikea? Mitä tekisimme tämän asian kanssa?

”Kun minulla on jokin ajatus, joka on epäselvä vielä itsellenikin, saatan höpistä siitä Kirsille. Hän nappaa nopeasti kiinni ajatuksesta ja pääsee jyvälle. Se auttaa minua eteenpäin”, Toivanen sanoo.

Pahentaako viestintä infoähkyä?

Molempien mielestä tutkijan kuuluu viestiä tutkimuksensa tuloksista. Oikea tapa ja muoto kuitenkin mietityttävät:

”Välillä tulee epätoivoinen olo. Sosiaalinen media on täynnä kaikkea. Haluaako sinne syytää vielä lisää tavaraa? Jaksaako kukaan lukea raportteja, tiedotteita, esitteitä ja mainoksia tai katsoa videoita”, Minna Toivanen pohtii.

Tulevaisuudessa hän haluaisi selvittää työn ydintä. Esimerkiksi asiantuntijan aika voi kulua tehtäviin, jotka tuntuvat turhilta tai muille kuuluvilta. Epäsopivasta tehtävästä on kyse vaikkapa silloin, kun professori joutuu huolehtimaan kopiokoneen toimivuudesta.

Toivasta kiinnostaa, miten työn ytimen löytää ja miten sitä voi kirkastaa. Olisiko siinä seuraavan tutkimuksen aihe?

Kuva: Sirpa Levonperä

Noin vuosi sitten Jie Li aloitti uudessa työpaikassa, Työterveyslaitoksessa. Kyse oli sosiaalipsykologian yliopisto-opintoihin liittyvästä harjoittelusta. Työkaverit vinkkasivat, että heillä on talossa sählyporukka.

Pelivuoro oli tiistaisin aamukahdeksalta. Lähes tunnin matka kotoa urheiluhalliin tarkoitti, että kello piti laittaa herättämään kuudelta. Se tuntui todella aikaiselta.

”Pakko sinne on mennä verkostoitumaan”, Li ajatteli.

Vasta myöhemmin hän tunnisti, että kokemus kytkeytyi ilmiöön nimeltä FOMO. Lyhenne tulee sanoista ”fear of missing out”. Se suomennetaan yleensä paitsi jäämisen peloksi.

Nykyisin Li työskentelee Työterveyslaitoksessa väitöskirjatutkijana. Hän on mukana tutkimushankkeessa Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa. Siinä tarkastellaan varsinkin nuorten aikuisten työhyvinvointia.

Some vahvistaa ikävää tunnetta

FOMO-ilmiö yhdistetään yleensä nuoriin ihmisiin. Tunne paitsi jäämisestä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tietää kaveriensa olevan parhaillaan hauskoissa bileissä. Itse ei oikein jaksaisi lähteä kotoa.

Tietoisuus siitä, että ei ole mukana yhteisessä hauskanpidossa, tuntuu ikävältä. Tunne vain vahvistuu, kun näkee sosiaalisessa mediassa välähdyksiä illan käänteistä.

Opiskelijoille voi syntyä paitsi jäämisen kokemuksia, koska tarjolla on – normaaleina aikoina – paljon opiskelijatapahtumia ja muita rientoja. Mihin osallistua? Mitä jättää väliin? Missä tutustuisi uusiin ihmisiin? Milloin on parempi viettää ilta tenttikirjojen parissa?

Jie Lin mukaan FOMO määritellään käsitykseksi tai peloksi siitä, että jää paitsi jostain palkitsevasta kokemuksesta. Kokemuksen ei tarvitse olla aina tapahtuma, vaan se voi olla myös jokin somessa käytävä ryhmäkeskustelu. Joka tapauksessa pois jääminen stressaa.

Työkaverit saavat tietoa, minä en

Paitsi jäämisen pelko nousi ilmiönä esiin parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2013 sitä käsiteltiin psykologian alan tutkimusartikkelissa, jonka mukaan ilmiötä luonnehtivat pelko, ahdistus ja huoli.

Viime aikoina FOMOsta on alettu puhua myös työnäkökulmasta. Vuonna 2020 amerikkalaistutkijat julkaisivat sitä koskevan mittarin, jonka taustalla ovat sosiaalinen vertailu kollegoihin ja uraa edistävät tilaisuudet. He tunnistivat ilmiössä kaksi ulottuvuutta:

Ensinnäkin työntekijä on huolissaan siitä, että hän jää ilman jotain työnsä kannalta olennaista tietoa. Samaan aikaan joku työkaveri pääsee käsiksi tähän tietoon. Toinen ulottuvuus liittyy työpaikan ihmissuhteisiin. Se on huolta esimerkiksi siitä, että jää paitsi tärkeistä mahdollisuuksista verkostoitua.

”Toisin sanoen ihminen pelkää jäävänsä pois jostain tärkeästä jutusta, joka saattaisi auttaa häntä työuralla tai vahvistaa suhteita työkavereihin tai asiakkaisiin”, Li kiteyttää.

Stressi ja unettomuus on yhdistetty FOMOon

Tutkimuksissa paitsi jäämisen pelko on yhdistetty muun muassa sosiaalisen median ongelmakäyttöön, tyytymättömyyteen, stressiin ja unettomuuteen. Yhdessä tutkimuksessa löydettiin yhteys myös työuupumukseen.

”Töissä FOMO voi johtaa siihen, että käy jatkuvasti tarkistamassa sähköpostia, intraa, Teamsia ja sosiaalista mediaa. Jopa lomalla pitää varmistaa, ettei mikään tärkeä viesti tai keskustelu vain jää huomaamatta”, Jie Li sanoo.

Mielenterveyttä ja nuoria aikuisia koskevaan Työterveyslaitoksen tutkimukseen ajateltiin ensin sisällyttää hieman FOMO-näkökulmaa. Se rajautui lopulta pois.

Lin mielestä työelämää on kuitenkin hyvä tarkastella myös paitsi jäämisen pelon kautta. Vaikka tutkimustietoa ei vielä runsaasti ole, voisi ajatella, että riskiryhmässä ovat työuraansa aloittelevat nuoret.

”Nuoret ja vastavalmistuneet kokevat usein epävarmuutta. Haasteena on kiinnittyä onnistuneesti työyhteisöön ja rakentaa työura, joka vastaa omaa koulutusta ja arvoja.”

Työolot voivat lievittää tai ruokkia FOMOa

Vastalääkkeeksi FOMOlle on tarjottu JOMOa. ”Joy of missing out” tarkoittaa paitsi jäämisen riemua. Keskitytään siis käsillä olevaan hetkeen sen sijaan, että mietitään, mitä jossain muualla on tarjolla samaan aikaan.

Jie Lin mielestä ratkaisu ei silti saa jäädä vain yksittäisen ihmisen harteille. Työpaikalla merkitystä on myös työoloilla:

Kun työpaikalla viestitään sujuvasti, ilman tietoa jäämisen pelko voi lievittyä. Pakonomainen viestien selaaminen taas voi vähentyä yhteisillä pelisäännöillä. Sovitaan vaikka, ettei viestejä lähetellä enää työajan jälkeen. Silloin niitä ei tarvitse käydä tarkistamassa vapaalla.

Myös yhteisöllisen työkulttuurin kautta voidaan vaikuttaa. Luodaan sellaista ilmapiiriä, jossa omaa uraa ja menestymistä ei tarvitse verrata kollegoihin.

Jutun alussa Li kertoi esimerkin tilanteesta, jossa hän ei olisi jaksanut lähteä verkostoitumaan työpaikan sählyporukkaan. Miten sen kanssa kävi?

”Raahauduin väkisin pelaamaan. Kyllä se kannatti. Liikunta virkisti mukavasti ennen työpäivää, ja samalla tutustuin ihmisiin. En kuitenkaan usko, että nykyinen työpaikkani oli sählystä kiinni.”