Askeleet, uni, stressi – oman hyvinvoinnin mittaaminen lisääntyy

Osallistu

”Meistä tallentuu yhä enemmän terveystietoa – silloinkin, kun emme itse mittaa mitään”, sanoo kehittämispäällikkö Teppo Valtonen Työterveyslaitoksesta.

Yhä useampi seuraa askeltensa määrää, juoksulenkin aikaista sykettään tai unensa laatua jonkin digitaalisen laitteen avulla.

Tällaisista hyvinvointia mittaavista laitteista yleisin on aktiivisuusranneke. Siinä on anturi, joka havainnoi ranteeseen kohdistuvaa kiihtyvyyttä. Sen perusteella päätellään, paljonko ihminen liikkuu päivällä ja nukkuu yöllä.

”Nuo perustiedot ovat jo hyvä alku oman hyvinvoinnin mittaamiselle”, sanoo kehittämispäällikkö Teppo Valtonen Työterveyslaitoksesta. Hänen erikoisalaansa on ihmisistä kertyvän mittausdatan hyödyntäminen.

Oman hyvinvoinnin mittaamista ja seuraamista kutsutaan maailmalla nimellä Quantified Self. Ilmiöstä käytetään nimitystä Quantified Employee, kun puhutaan nimenomaan työntekijöistä kertyvästä mittaustiedosta.

Tietoa kertyy – halusimme tai emme

Noin 70 prosenttia amerikkalaisista mittaa säännöllisesti omaa hyvinvointiaan – esimerkiksi pitää ruokapäiväkirjaa tai käy vaa’alla. Tästä joukosta 20 prosenttia käyttää hyvinvointinsa seuraamiseen digitaalista teknologiaa.

”Juuri tästä porukasta on kyse Quantified Self -ilmiössä”, Teppo Valtonen sanoo.

Suomalaisten itsemittaajien määrästä ei ole tietoa, mutta Valtosen mukaan kiinnostus mittaamiseen vain kasvaa.

Meistä tallentuu yhä enemmän ja yhä tarkempaa tietoa – silloinkin, kun emme itse aktiivisesti mittaa mitään:

”Taskussa oleva älypuhelin tietää joka hetki, missä olemme, kenen kanssa juttelemme ja millaisia sähköposteja saamme. Siinä on kiihtyvyysanturi, joka tietää, kuinka aktiivisia olemme. Kännykkä tietää meistä enemmän kuin tulemme ajatelleeksi.”

Mielikuvitus rajana mittaamisessa

Jos aktiivisuusranneke edustaa tavallisinta itsemittaamisen tapaa, niin toisessa ääripäässä siihen käytetään monenlaisia laitteita, palveluita ja sovelluksia. Se voi tarkoittaa vaikkapa tätä:

Makuuhuoneessa on järjestelmä, joka aistii tilan hiilidioksidipitoisuutta, valaistusta ja yön aikaisia ääniä. Sängyssä on anturi, joka mittaa nukkujan liikettä ja sykettä. Ruokapäiväkirjaa pidetään valokuvaamalla ateriat, ja älypuhelin mittaa liikuntasuorituksen keston.

Kädessä on ranneke, joka mittaa leposykettä. Sen vaihtelu kertoo kuormitustilasta, stressistä, palautumisesta ja jopa orastavasta flunssasta. Omaa mielialaa arvioidaan päivittäin kymmenportaisella asteikolla mobiilisovelluksessa.

”Melkein mitä tahansa voi mitata – vain mielikuvitus on rajana”, Teppo Valtonen sanoo.

Katse muutoksiin, ei yksittäisiin arvoihin

Parhaassa tapauksessa mittaaminen herättelee pohtimaan ja parantamaan hyvinvointia. Teppo Valtosen mukaan mittaustieto auttaa havaitsemaan varsinkin hitaita muutoksia. Esimerkiksi unidatan keräämisestä olisi hyötyä tällaisessa tilanteessa:

Jos ihmisen unentarve on kahdeksan tuntia, mutta hän nukkuu jatkuvasti vain seitsemän ja puoli tuntia, sitä ei välttämättä huomaa kovin pian. Pitkään jatkuessaan univaje kuitenkin heikentää suorituskykyä.

Valtonen huomauttaa, että yksittäisiä mittaustuloksia ei kannata tuijottaa. Aktiivisuusrannekekaan ei välttämättä anna juuri oikeaa askelten määrää. Toisen valmistajan ranneke voisi näyttää samana päivänä erilaisen lukeman.

”Fiksumpi lähtökohta on seurata tuloksia pidemmältä ajalta, kuten puolelta vuodelta. Siten näkee, onko jokin muuttunut.”

“Mihin tahansa voi hurahtaa”

Teppo Valtonen näkee myös uhkia siinä, että meistä kertyy yhä enemmän terveystietoa. Yksi uhka on, että mittaaminen alkaa hallita koko elämää. Silloin ihminen ei enää kuuntele tuntemuksiaan, vaan uskoo pelkästään mittareita.

”Pahimmillaan mittaaminen stressaa, aiheuttaa suorituspaineita ja epäonnistumisen kokemuksia. Toisaalta ihan mihin tahansa voi hurahtaa liikaa”, Valtonen sanoo.

Toinen uhka liittyy yksityisyyden suojaan:

”Pelkästään kännyköiden tallentama tietomäärä alkaa olla aika massiivinen. Jos se kertyy sellaiselle palveluntarjoajalle, joka käyttää tietoa jollain lailla väärin, olemme heikoilla jäillä.”

Pelisäännöt on tehtävä selviksi

Teppo Valtonen toivoo pelisääntöjä siihen, mihin hyvinvointidataa saa käyttää ja kuka siihen pääsee käsiksi. Työntekijäjärjestöt saisivat olla tässä aktiivisia.

”Olisi hyvä perustaa työntekijän mittaamisen eettinen toimikunta. Se olisi itsesäätelevä elin, joka keskustelisi ja loisi hyviä käytäntöjä.”

Valtonen on sitä mieltä, että työnantajien ei pitäisi käsitellä yksilöiden tietoja ollenkaan. Sen sijaan työntekijöiden ryhmätason tietoja voitaisiin hyödyntää työhyvinvoinnin kehittämisessä.

Suomessa työnantajat ovatkin olleet aika varovaisia ja edenneet yhteistyössä työterveyshuoltojen kanssa. Joillakin työpaikoilla henkilöstölle on esimerkiksi jaettu aktiivisuusrannekkeita ja järjestetty kilpailuja siitä, ketkä saavat kasaan 10 000 askelta päivässä.

Kohti yksilöllisempää hoitoa

Olennainen kysymys on, miten eri lähteistä tallentuva data saadaan yhdistettyä järkevästi. Toisin sanoen niin, että sen perusteella pystytään tekemään hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä.

”Tästä ollaan hyvin kiinnostuneita muun muassa työterveyshuolloissa”, Teppo Valtonen sanoo.

”Työn näkökulmasta on mielenkiintoista, että esimerkiksi työaikaleimaukset, sähköpostimäärät ja verkkoselaushistoria yhdistetään fysiologiseen tietoon.”

Yhdistetyn tiedon avulla työntekijä voisi vähentää esimerkiksi unta haittaavia työtapojaan, kuten sähköpostin lukemista myöhään illalla. Työterveyshuolto taas tunnistaisi uupumisen hyvin varhain ja pystyisi puuttumaan tilanteeseen ennen loppuunpalamista.

Vielä ei osata edes aavistaa, mitä kaikkea datan yhdistäminen tuo tullessaan. Valtonen uskoo sen johtavan entistä yksilöllisempään terveydenhoitoon ja automatisoituun hyvinvoinnin hallintaan:

”Kun avaan puhelimen, se kertoo minulle suoraan, mitä minun kannattaa syödä, miten treenata ja milloin minun on parasta pitää tauko työnteosta.”

 

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Työntekijän hyvinvoinnin mittaamista käsitellään Quantified Employee -seminaarissa 25.5.2018 Helsingissä.

Toimituksemme suosittelee

Työterveyslaitoksen sisältöä
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut

Teknostressi tuo mieleen ihmisen, joka kamppailee yksin jonkin teknisen ongelman kanssa. Hän hakkaa hermona tietokonetta tai tuskailee, kun etäkokouksen yhteydet pätkivät jälleen.

Sitäkin teknostressi on, mutta ilmiö on paljon laajempi. Teknologia voi kuormittaa, vaikka sitä ei parhaillaan edes käyttäisi.

”Teknostressi saattaa herätä jo silloin, kun kuulee, että työpaikalla otetaan käyttöön uutta teknologiaa”, sanoo erikoistutkija, sosiaalipsykologi Jaana-Piia Mäkiniemi Työterveyslaitoksesta.

Mäkiniemi työskentelee psykologisen työhyvinvoinnin ja työn imun parissa. Hän on tutkinut aiemmin Tampereen yliopistossa, miten teknologia vaikuttaa opettajien työhyvinvointiin.

Teknologia voi uhata ammatti-identiteettiä

Kouluissa käytetään monenlaista opetusteknologiaa:

On esimerkiksi isoja älytauluja, joiden kautta opettajat näyttävät sähköisiä oppimateriaaleja. Koodausta opetellaan legorobottien avulla. Kielenopettaja tekee sanatestin Kahoot-kyselynä tietokoneella tai puhelimella.

Jos uusi teknologia ei sovi opettajan opetustyyliin, hän saattaa stressaantua. Teknologia muuttaa työn tekemisen tapaa ja koskettaa jopa ammatti-identiteettiä: millainen opettaja olen ja haluan olla?

Jaana-Piia Mäkiniemen mukaan teknostressi on työstressin erityistyyppi, joka liittyy työssä käytettäviin digitaalisiin teknologioihin. Se voi ilmetä jännittyneisyytenä, ahdistuneisuutena, väsymyksenä, kyynisyytenä ja tehottomuutena.

Mittaattehan sitäkin, mikä innostaa?

Teknologia on työssä myös voimavara. Parhaimmillaan se keventää ja nopeuttaa työtä, vähentää virheitä ja vapauttaa aikaa merkityksellisimpiin työtehtäviin.

Teknologian käyttö voi olla suorastaan inspiroiva osa työtä. Tällaisia myönteisiä kokemuksia kuvaamaan Jaana-Piia Mäkiniemi on kehittänyt teknoimun käsitteen. Idea syntyi tutkimuksessa, jossa hän kollegoineen selvitti opettajien teknostressiä.

”Kun esittelimme tutkimushanketta tuleville osallistujille, yksi opettaja kysyi, että mittaammehan myös teknologian käytön toista puolta – innostuneisuutta. Moni opettaja hyödyntää teknologiaa mielellään.”

Mäkiniemi rakensi teknoimun käsitteen työn imun käsitteen pohjalta. Molemmissa on samat pääulottuvuudet: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen.

Usko pärjäämiseen edistää teknoimua

Teknoimua kokeva työntekijä on siis innostunut teknologian käytöstä. Vaikka vastaan tulee teknisiä ongelmia, hän ei heti anna periksi. Hän ajattelee, että tällaista sattuu, ja jatkaa eteenpäin.

”Teknoimua kokevien opettajien mielestä teknologia tuottaa lisäarvoa. Se voi esimerkiksi helpottaa työtä, innostaa oppilaita tai edistää oppimista. Opettajat selvästi nauttivat siitä, että he pääsevät kokeilemaan oppilaiden kanssa jotain jännää uutta juttua”, Jaana-Piia Mäkiniemi sanoo.

Hän nostaa esiin kolme asiaa, jotka ovat yhteydessä teknoimuun:

  1. Autonomia eli omaehtoisuus. Työntekijän mielipidettä kuunnellaan, kun digimuutosta suunnitellaan. Hän pystyy vaikuttamaan ja kokee olevansa mukana vapaaehtoisesti – ainakin jossain määrin.
  2. Pystyvyyden tunne. Työntekijä tuntee osaavansa ja uskoo selviytyvänsä esimerkiksi uusien ohjelmien tai sovellusten kanssa.
  3. Osaamisen tukeminen. Uuden teknologian opetteluun on riittävästi aikaa. Työntekijä saa tarvittavan koulutuksen ja tietää, mitä häneltä odotetaan.

Kenen työtä matkalaskuohjelma helpottaa?

Työpaikalla voidaan tukea teknoimua myös niin, että uuden teknologian hyödyt kerrotaan selvästi.

Ajatellaan vaikka, että käyttöön otetaan uusi matkalaskuohjelma. Sen opettelu voi yksittäisestä työntekijästä tuntua turhalta ja työläältä. Siitä ei välttämättä olekaan hyötyä juuri hänelle.

”Suhtautuminen uuteen ohjelmaan voi muuttua, jos selviää, millä tavalla se helpottaa esimerkiksi tiettyjen hallinnon työntekijöiden työtä”, Jaana-Piia Mäkiniemi sanoo.

Hän korostaa, että digimuutoksen alkaessa työhyvinvoinnin pitäisi olla kunnossa. Jo valmiiksi stressaantuneelta ja väsyneeltä ihmiseltä on kohtuutonta vaatia, että hän ottaisi haltuunsa uuden tietojärjestelmän sormia napsauttamalla.

Teknoimu on koko työyhteisön juttu

Yksi kiinnostava näkökulma teknoimuun on sen yhteisöllinen luonne. Jaana-Piia Mäkiniemi pyysi opettajia kuvailemaan tilanteita, joissa he kokivat teknoimua. Kävi ilmi, että kokemus on usein jaettu:

”Tilanteet olivat hyvin sosiaalisia. Teknologiaa käytettiin oppilaiden kanssa tai sen käyttöä opeteltiin yhdessä toisten opettajien kanssa. Työkaverien auttaminen innosti monia. Jotkut opettajat kutsuivat kollegan omaan luokkaansa seuraamaan opetusta ja teknologian hyödyntämistä.”

Myös teknisten vaikeuksien voittaminen tuotti tyydytystä. Aluksi kaikki oli mennyt pieleen, mutta sitten pulma saatiin ratkaistua yhdessä.

”Lyhyen teknostressipiikin jälkeen olikin herännyt paljon myönteisiä tunteita teknologiaan liittyen. Siksi näitä molempia puolia – teknostressiä ja teknoimua – on tärkeää tutkia. Minua kiinnostaa, miten ne vaihtelevat esimerkiksi digimuutosten aikana.”

Perävaunuja, venetrailereita ja kuomuja valmistavassa Juncar Oy:ssä tehdään kokoonpanotyötä, jossa on paljon toistoliikkeitä. Koville joutuvat erityisesti selkä ja olkapäät.

MSK Group -konserniin kuuluvan Juncarin tehtaassa Lapualla työskentelee parikymmentä henkeä. Kolme vuotta sitten aloitettiin projekti, jonka tarkoitus oli keventää työkuormitusta, parantaa henkistä työhyvinvointia ja lisätä tuotannon tehokkuutta.

Esitimme kolme kysymystä Juncarin tuotantopäällikölle Henri Saarimaalle ja MSK Groupin työsuojelupäällikölle Teemu Suokolle:

1. Miten Juncarilla kevennetään työn kuormitusta?

Aluksi selvitimme kuormitusmittauksilla haitalliset työasennot. Kuvasimme kaikki työtehtävät videolle ja otimme sekuntikellolla aikaa, miten kauan työntekijä teki töitä esimerkiksi kädet hartioiden yläpuolella tai selkä etukumarassa.

Huomasimme, että eniten haitallisia työasentoja on perävaunujen kokoonpanossa. Komponentit ovat isoja, minkä takia työasentoja on vaikea hallita.

Osakokoonpanossa optimaaliset työasennot taas löytyvät helposti, kun työ tehdään säädettävän pöydän päällä.

Kuormitusmittausten pohjalta otimme käyttöön työkierron. Tasasimme sillä heti haitallista kuormitusta henkilöstön kesken. Moni työntekijä oli ollut pitkään samassa työpisteessä, ja tehtävien vaihtuminen teki työstä myös entistä mielekkäämpää.

Kuormitusmittausten avulla voimme kehittää työtä, vähentää haitallista kuormitusta ja näin ehkäistä työkyvyn ongelmia.

Muutimme myös tehtaan työtilat eli koko layoutin työntekijäystävälliseksi. Järjestimme esimerkiksi lisää työtilaa ja sujuvoitimme tuotantoprosessit. Suunnittelimme ja teimme kaikki muutokset yhdessä henkilöstön kanssa.

2. Miten kuormituksen keventäminen näkyy?

Henkilöstömme voi hyvin. Tehdas toimii aiempaa paremmin ja työt sujuvat ilman turhia häiriöitä. Ylimääräisen häslingin vähentyminen näkyy suoraan työkyvyssä, hyvinvoinnissa ja tuottavuudessa.

Seurasimme projektin aikana HappyOrNot-mittarilla, millaiset fiilikset työntekijöillä oli työpäivistään. Mittari oli alussa tummanpunaisella, mutta seurannan lopussa fiilikset olivat nousseet pohjalta huippulukemiin.

Kuormituksen keventäminen näkyy meillä myös kustannussäästönä. Esimerkiksi sairauspoissaolot putosivat vuoden aikana 390 päivästä 130 päivään. Meillä ei ole myöskään ollut yhtään tapaturmaa kahteen vuoteen.

Projektin aikana kokonaistuottavuus parani jopa viisi prosenttia. Pysymme nyt paremmin tuotantovaatimuksissa, mikä osaltaan keventää henkistä kuormitusta.

3. Antaisitteko kolme vinkkiä kuormituksen keventämiseen?

Suunnittele järjestelmä, jonka avulla jokainen pystyy hallitsemaan työtään. Meillä tuotannon jokainen työntekijä tietää etukäteen, mitä hänen pitää tehdä, mitä hän tarvitsee työssään ja missä kaikki tavarat ovat.

Työntekijäystävällisessä layoutissa työt sujuvat eikä tule turhia häiriöitä ja sitä kautta henkistä kuormitusta.

Panosta itse työntekoon, siihen, miten työ tehdään sujuvasti. Meillä esimerkiksi kehitettiin tuotantoon erilaisia työn kuormitusta keventäviä ja työtä helpottavia apuvälineitä, kuten kääntölaitteita ja muotteja, joissa on säätömahdollisuuksia.

Toteuta työkierto niin, että seuraava työtehtävä kuormittaa eri lihasryhmiä kuin aiempi tehtävä. Huolehdi erityisesti, ettei siirrytä samaan tapaan haitallisesti kuormittavaan työtehtävään. Selvitä ensin eri työtehtävien haitalliset työasennot.

Kuva: Juncar Oy

Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehden toimitus sai lukijalta kirjoituksen. Nimimerkki Ladies 50+ rules? haluaa herättää keskustelua vaihdevuosista – työelämän, työuran ja työterveyshuollon näkökulmasta:

”Kipuilin muutama vuosi sitten niin sanotun viidenkympin kriisin kanssa. Kriisi kohdistui ensi sijassa omaan naiseuteeni ja parisuhteeseeni. Mietin, pystynkö vielä urheilemaan sillä tasolla kuin haluan ja onko tuo kotona asuva harmaantuva, tylsä tyyppi se, jonka kanssa tämä elämä menee näin.

Koin, ettei tämä tuska valunut työhön, vaan siellä uskalsin tehdä isoja päätöksiä, suunnata uraani ja tuli hienoja voittoja.

Pääsin vaiheesta läpi keskustelemalla puolison kanssa ja hyväksymällä, että kaikki liikunta, johon vielä pystyn ja josta nautin, on myönteistä.

Nyt muutaman vuoden seesteisen elon jälkeen huomaan, että ylitseni pyyhkii kuumia aaltoja. Kainalot kastuvat, hikoilen, olo on tuskainen. Ihan sama, onko työ- tai vapaapäivä, oireet tulevat ja menevät. Mikä ärsyttävintä, tämä häiritsee minua etenkin työssä. Ei nimittäin ole miellyttävä ajatus joutua hikoilemaan kesken tärkeän palaverin tai seminaarin.

Ounastelen siirtyneeni vaihdevuosiin. Katselin taannoin toimistolla ympärilleni. Kovin montaa kohtalotoveria ei taida olla, vaan kollegat ovat joko nuorempia tai vanhempia – tai miehiä.

Jälleen edessä on tilanne, että työtehtäviini kuuluu isojen kokonaisuuksien johtaminen, nopea reagointi, päätösten tekeminen ja pitkäjänteinen valmistelu. Onko siis tarkoitus, että teen tätä ’tuskan hiki otsalla’, varapaita laukussa?

Ehkä. Varasin toki ajan gynekologille keskustellakseni vaihtoehdoista. Uskon, että tässäkin auttaa liikunnan jatkaminen ja itsestä huolehtiminen. Silti hieman huolestuttaa, tuovatko nämä muutokset mukanaan mielialamuutoksia tai muuten haasteita jaksamiseen.

Haeskelin myös tietoa netistä, mutta näyttää, että vaihdevuodet ovat olleet keskustelussa lähinnä viihdetaiteilijoiden osalta.

Miksi me akateemiset, lasikattoja kolkuttelevat naiset emme käy keskustelua? Vai onko niin, että työelämässä menestyvän 50-vuotiaan naisen pitää olla sukupuoleton ja kova, vailla inhimillisiä ominaisuuksia?

Vaikka vaihdevuosioireeni huolestuttavat, olen täysin vakuuttunut, etteivät ne aidosti vaikuta mitenkään työsuoritukseeni. Päinvastoin – todennäköisesti vain sisuunnun ja käännän mahdolliset hikikarpalot leikinlaskuksi.

Haluaisin silti, että tämäkin elämänvaihe voisi olla osa työurakeskustelua ja esimerkiksi työterveyshuolloilla olisi tarjota tietopaketti eri vaihtoehdoista. Ja löytäisinkö kohtalotovereita ja verkostoituisimme?”

Mielekäs työ lisää myös vaihdevuosia elävän hyvinvointia

Pyysimme Eva Helaskoskea ja Salla Toppinen-Tanneria kommentoimaan lukijan kirjoitusta. Helaskoski on työterveyshuollon asiantuntija, ja Toppinen-Tannerin erikoisalaa ovat työkyky ja työura. He toimivat Työterveyslaitoksessa yksikön johtajina.

Molempien mielestä kirjoittaja on tärkeällä asialla – koskettavathan vaihdevuodet kaikkia naisia työuran varrella:

”Työura on Suomessa keskimäärin 36 vuoden mittainen. Siihen mahtuu monenlaisia vaiheita työtehtävien muutoksista aina oman perhetilanteen ja terveydentilan muutoksiin.

Työkykykin vaihtelee läpi työuran. Siihen vaikuttavat elämän eri osa-alueet, myös yksityiselämän tapahtumat ja kokemukset.

Kunkin elämä muodostaa yksilöllisen, ainutlaatuisen kokonaisuuden, mutta jaamme joitain vaiheita tai virstanpylväitä joko kaikkien muiden tai tunnistettavan vertaisryhmän kanssa.

Vaihdevuodet kohtaavat kaikkia naisia keski-iässä, useimmiten työuran loppupuoliskolla. Yli puolet 45–64-vuotiaista suomalaisista naisista kokee vaihdevuosiin liittyviä oireita. Ne saattavat vaikuttaa työhön ja muuhun elämään.

Vaihdevuosiin liittyvät fyysiset oireet ovat seurausta munasarjojen estrogeenituotannon vähenemisestä. Oireiden kirjo ja voimakkuus ovat hyvin yksilöllisiä.

Kirjoittajan kuvaamat hikoilupuuskat ovat tavallisimpia vaihdevuosiin kuuluvia oireita. Naisista jopa neljä viidestä kokee näitä kuumia aaltoja vaihdevuosien yhteydessä. Kuumia aaltoja voi esiintyä päivisin ja myös öisin, jolloin ne usein häiritsevät nukkumista.

Vaihdevuosioireet saattavat vaikuttaa mielialaan tai jaksamiseen etenkin, jos yöunet häiriintyvät. Joidenkin tutkimusten mukaan oireet voivat lisätä työn vaatimusten kuormittavuutta työkyvyn ja työhyvinvoinnin kannalta eli vaikuttaa työssä jaksamiseen.

Vaikutus saattaa kuitenkin olla senkin suuntainen, että työ vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin myös vaihdevuosia elävillä naisilla.

Vaihdevuosioireet on hyvä ottaa puheeksi esimerkiksi työterveyslääkärin vastaanotolla. Vaihtoehtoja oireiden hallitsemiseksi voi pohtia yhdessä.

Hormonikorvaushoito lieventää yleensä estrogeenitason laskuun liittyviä oireita. Monet naiset kokevat myös, että esimerkiksi riittävä lepo ja säännöllinen liikunta ovat tärkeitä keinoja oireiden lievittämiseksi.

Suurimmalla osalla naisista työkokemus, taidot ja osaaminen ovat ehtineet karttua vaihdevuosiin tultaessa. Ammatillinen itsetuntemus ja itseluottamus ovat vahvistuneet.

Parhaassa tapauksessa ihmiset pystyvät työuransa aikana hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Kokemuksen karttuessa esimerkiksi kokonaisuuksien hahmottaminen ja oleellisten asioiden tunnistaminen helpottuvat.

Yleensä vaihdevuodet ajoittuvat perhe-elämän kannalta vaiheeseen, jossa lapset ovat jo isompia. Käytössä on aiempaa enemmän aikaa ja energiaa työhön tai muuhun omaan tekemiseen. Jos työ on itselle mieluisa elämänsisältö, siihen pystyy ehkä panostamaan uudella tavalla. On mahdollista, että työstä myös nauttii entistä enemmän.

Kaiken kaikkiaan ihmiset pystyvät parantamaan työhyvinvointiaan myös erilaisten muutosten keskellä. Muutosten kielteisiä vaikutuksia voi vähentää esimerkiksi niin, että suuntautuu itselle merkityksellisiin asioihin, hyödyntää vahvuuksiaan sekä kehittää omaa työtään ja osaamistaan.

On totta, että vaihdevuodet voisi huomioida nykyistä paremmin sekä työurakeskustelussa että työterveyshuollon ohjeistuksissa.”