Erityisherkkyys ei ole heikkoutta

Osallistu

Erityisherkkyys on ominaisuus, joka esiintyy jopa noin 15–20 prosentilla väestöstä. Se ei ole siis erityisen harvinaista.

Erityisherkkyydestä puhutaan, kun henkilöllä on synnynnäinen taipumus reagoida voimakkaasti esimerkiksi ympäristön ääniin tai valoihin, uutisiin tai vaikkapa omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Hän eläytyy voimakkaasti toisten asemaan ja havainnoi ympäristöään jatkuvasti.

Erityisherkkyydellä ei tarkoiteta kuitenkaan aistien keskimääräistä parempaa toimintaa, vaan hermoston herkkää reagointia. Herkkyys ei myöskään ole sairaus tai vamma eikä sitä varten ole diagnoosia.

Usein herkät ovat introverttejä ja ujoja, mutta tämäkään ei päde aina; herkkä voi olla hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen.

Ominaisuus on noussut mediassa viime vuosina esiin Suomessakin, kun Suomen erityisherkät perustivat taannoin oman yhdistyksen ja ilmiötä paljon tutkineen yhdysvaltalaisen psykologin Elaine Aronin teoksia alettiin suomentaa.

“Herkillä ihmisillä on hyvin vahva sisäinen ohjautuvuus.”Työelämässä erityisherkkyyden kanssa selviytymisessä on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Erja Kemilä tuntee erityisherkkyyden hyvin. Hän on kouluttanut myös esimiehiä ominaisuuden tunnistamiseen.

“Erityisherkkien kohdalla jaksaminen ja kuormittuminen ovat työelämän erityisiä haasteita. Herkkä ihminen jaksaa tehdä paljon työtä, venyy ja on hyvin tunnollinen työntekijä ja kestää vaativiakin paineita, mutta herkkyys voi altistaa voimakkaalle väsymiselle. Esimiehen tehtävä on tällöin ottaa tämä henkilökohtaisena ominaisuutena huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa. Jo työturvallisuuslaki velvoittaa tähän”, Kemilä muistuttaa.

Kemilän mukaan monilla herkillä ihmisillä on hyvin vahva sisäinen ohjautuvuus. He eivät niinkään kaipaa motivointia vaan enemmänkin kannustamista – motivaatio on sisäistä, kannustaminen taas ulkoista. Parasta on, jos erityisherkkä ihminen voi itse säädellä työtään ja työn tekemisen tapojaan.

Herkkyys voi olla haaste mutta myös vahvuutta

Monet erityisherkät tuntevat olevansa jollain tavalla ulkopuolisia tai erilaisia, koska heidän kokemusmaailmansa on hankalaa avata sellaisille, jotka eivät ole samalla tavalla herkkiä.

“Työyhteisön hyväksyvä, kannustava ja lämminhenkinen ilmapiiri ovat erittäin tärkeitä tekijöitä erityisherkän henkilön työssä menestymisen kannalta. Hän saa kapasiteettinsa parhaiten käyttöön erilaisuutta arvostavassa työyhteisössä”, Kemilä huomauttaa.

Ominaisuuden tunnistaminen itsessään ja vertaisien löytäminen lisäävät erityisherkän ihmisen itsetuntemusta ja omanarvontuntoa. Tällöin hänellä on paremmat valmiudet huolehtia jaksamisestaan.

Joskus käy niin, että työyhteisössä esimies on itsekin herkkä, jolloin hänen on helppo tunnistaa sama ominaisuus alaisissaan.

“Esimerkkinä erityisen haasteellisesta työympäristöstä herkän ihmisen kannalta voisi olla vaikka jonkinlainen avokonttorissa tapahtuva puhelinpalvelutyö. Tätäkään ei ole kuitenkaan välttämätöntä sulkea kokonaan pois: herkkyys ei ole heikkoutta. Mutta kehonhuollosta, palautumisesta ja riittävästä yksinolemisesta huolehtiminen ilman jatkuvaa ärsyketulvaa on tärkeää. Vastuu herkän työhyvinvoinnista on siis sekä yksilöllä itsellään että hänen esimiehellään”, Erja Kemilä summaa.

 

Sipriina Ritaranta SipriinaR

Työterveyslaitoksen sisältöä
Kommentointi (6)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (6)

Kilustiina |

Olen kohta eläkeikäinen ja jo vuosikaudet tavannut nukkua päiväunet. Olen joutunut kamppailemaan läheisteni ja oudompienkin kanssa unieni oikeutuksesta. En tiennyt miksi, mutta minun oli / on pakko saada päivään tauko. Nyt ymmärrän miksi, mistä tämä pakko tulee. Olen puoliltapäivin jo ihan poikki enkä pysty keskittymään mihinkään. Ajatukset vain harhailevat. Olipa hienoa saada selitys!

Jossukka |

Olipa hyvä kirjoitus! Olen huomannut olevani erityisherkkä ja kokenut työn hyvin kuormittavana. Olen myös kaivannut hyväksyvää ja kannustavaa ilmapiiriä. Olen miettinyt mikä minussa on vikana kun en pärjää kovemmassa ilmapiirissä, kuten toiset. En saa itsestäni irti läheskään kaikkea, kun ilmapiiri on viileä.Tämä juttu selittää asiaa. Erittäin herkkänä tarvitsen lämpimän ilmapiirin, jotta voin hyvin töissä.

Huuto |

Voi kun olisin herännyt tähän asiaan ajoissa. Nyt vuosi kotona oloa, lepoa ja lastensuojelun kautta saatua apua. Alan pikku hiljaa toipua pahimmista, mutta vielä jaksamisen raja hienon hieno. Töissä ei tunnistettu erityisherkkyyttä, olin jo irtisanoutunut kun löytyi toinen esimies joka ymmärsi mistä kyse. Siinä vaiheessa en kyennyt enää jatkamaan töitäni. Mutta mistä nyt apu ja erityisherkkuyteen perehtynyt terapeutti? Mielenterveyshoitajani ei noteeraa asiaa millään tavalla.

Herkkupeppu |

"[...]herkkyys ei ole heikkoutta. Mutta[...]" Eiköhän tämä pieni Mutta sano kaiken. Herkkyys on helvetti maan päällä. Herkkyys on nimenomaan heikkoutta: Herkkä menee muita helpommin epätasapainoon; herkkä tarvitsee erityiskohtelua pumpulihanskojen kera; herkkä ei todellakaan jaksa enemmän vaan uupuu ja jaksaa vähemmän; herkkä tuottaa ei-niin-herkkää henkilöä vähemmän eli on kansantaloudellinen rasite; herkkä on outo eikä sovi juuri mihinkään porukkaan tekee siten joukostakin heikomman. Herkkä miettii että olisi kannattanut olla syntymättä.

Uudestisyntynyt66 |

Olen vasta ”vanhoilla päivilläni” ymmärtänyt olevani erityisherkkä ja tämä on auttanut ymmärtämään sen miksi kuormitun niin helposti työelämässä. Onko tästä tiedosta helpotusta siihen, että tämän hetkiseen eläkeikääni olisi vielä rämmittävää kymmenisen vuotta. Työpaikoillani ei ole edes tiedostettu asiaa, että osa henkilökunnasta todellakin on erityisherkkiä, on vain niitä luusereita, jotka ovat joutuneet sairauslomalle burn outin vuoksi.

Mari |

Olen myös herkkä nainen. Olen pyrkinyt hoitamaan kouluttautumiseni ja työelämän haasteet omasta mielestäni hyvin. Toki olen tehnyt jo nuorena aikuisena jaksamiselleni rajat. Tiedostin jo silloin tilanteeni.
Aistin äärettömän hyvin kaiken ympärilläni olevan epätasapainon. Tunnen mm ympärilläni olevien ihmisten mielialat heti. Kieltämättä väsyn negatiivisten ihmisten seurassa. En voisi kuvitellakaan asuvani miljoonakaupungin keskustassa melussa ja hälinässä, vilkkuvissa valoissa. Luonto on minun voimavarani. Tarvitsen aikaa palautua ja rauhoittua esim suuremmasta tapahtumasta. Pyrin välttämään asioita, joiden tiedän väsyttävän ja kuluttava voimavarojani. Olen hyväksynyt, että tarvitsen enemmän lepoa kuin moni ystävistäni.
Moni voisi ajatella, että herkkyys on ollut minulle pelkkä rasite. Näin ei kuitenkaan ole. Toki olen siitä kärsinytkin hetkittäin mutta koen myös herkkyyteni omanlaisena ”lahjana”, jota ei tule väheksyä. Olen pystynyt tekemään hyvin tärkeitä ratkaisuja ja päätöksiä pohjautuen herkkään vaistooni. Tästä olen saanut monesti kiitosta. Meitä ihmisiä on moneksi. Ei pidä heti tuomita herkkää ihmistä hyödyttömäksi yhteiskunnalle. Jokaiselle kyllä löytyy oma paikka . Olen saanut kuulla, että moni ns ”tunteettomampi” ja vain järkiratkaisuihin pystyvä ihminen on ollut jopa kateellinen joissakin tilanteissa herkkyydestäni. Itse koen, että olemme kaikki arvokkaita ja jokainen tulisi hyväksyä omana itsenään.
Toivonkin, että tästä asiasta olisi enemmän tietoa ja keskustelua. Kiitos hyvästä artikkelista.
Ja jaksamista kaikille syksyyn!

Tuoreimmat jutut

Jokin uusi asia alkaa pyöriä mielessä. Se voi olla vaikka sana, joka toistuu ihmisten puheissa ja tuntuu liittyvän tähän aikaan. Ajatukset palaavat asiaan suorastaan häiritsevästi. Pitää selvittää, mistä siinä on kyse.

Minna Toivasen tutkimusideat syntyvät tyypillisesti näin. Hän kirjoittaa muistiin pieniäkin ajatuksia, joita herää vaikkapa tutkimushaastatteluja tehdessä. Meneillään oleva tutkimus on monesti poikinut aiheen seuraavaan.

”On ihana lähteä suunnittelemaan jotain täysin uutta. Silloin saa ideoida ja temmeltää vapaasti.”

Toivanen työskentelee vanhempana asiantuntijana Työterveyslaitoksessa. Hän uppoutuu työelämän uusiin ilmiöihin usein erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitalan kanssa.

Kohti yhteiseksi koettua työelämää

Kasvatustieteilijä Minna Toivanen aloitti Työterveyslaitoksessa noin 20 vuotta sitten. Sosiologi Kirsi Yli-Kaitala on ollut talossa kymmenisen vuotta – siitä lähtien, kun heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa alkoi.

Yhteiset tutkimukset ovat liittyneet muun muassa työyhteisön monimuotoisuuteen, ajanhallintaan ja psykologiseen turvallisuuteen.

”Työelämä saisi olla nykyistä yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää. Haluamme tuottaa ihmisille uusia oivalluksia ja näkökulmia”, Toivanen sanoo.

Heillä on selkeä työnjako: Toivanen suunnittelee, koordinoi ja johtaa hankkeita ja on enemmän tutkijan roolissa. Yli-Kaitalan vahvuus on tiedon yleistajuistaminen ja levittäminen. Hän kirjoittaa käytännönläheisiä oppaita, luennoi, viestii ja valmentaa työyhteisöjä hankkeiden aiheista.

Ajanhallinta on koko työyhteisön asia

Tutkimuksista varsinkin Työsuojelurahaston rahoittamat ”AikaJärjestys asiantuntijatyössä” ja ”Yhteensattumia” ovat olleet molemmille henkilökohtaisesti tärkeitä. Niissä on saanut toteuttaa itseään.

Asiantuntijoiden ajanhallintaa tarkastellut tutkimus lähestyi aihepiiriä uudella tavalla:

“Tein hankkeessa ajanhallintaoppaan. Ajanhallinnasta oli olemassa valtavasti oma-apuoppaita, jotka oli kirjoitettu yksilön näkökulmasta. Me otimme mukaan työyhteisön näkökulman”, Kirsi Yli-Kaitala kertoo.

Hän vetää Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennusta, joka perustuu tutkimustietoon. Työn merkitys tulee esille, kun kuulee, että valmennuksesta on työpaikoilla konkreettista hyötyä.

Yhteensattumia-tutkimus nosti esiin psykologisen turvallisuuden arvon työyhteisöille. Senkin hankkeen tuotoksena julkaistiin opas – Pelotta töissä.

Työtä saa tehdä levollisin mielin

Minna Toivaselle on tärkeää, että hänen tuottamansa tieto ei mene pelkästään tutkijayhteisölle, raportteihin ja tieteellisiin artikkeleihin.

”Siksi arvostan niin paljon Kirsin työtä tiedon levittämisessä ja hänen tekemiään oppaita. Ne on tarkoitettu tavallisille työntekijöille.”

”Yhteistyö Kirsin kanssa on mutkatonta ja hauskaa. Tykkään hänen ajattelustaan todella paljon. Hän ei tee asioita niin kuin aina ennenkin, vaan lähtee etsimään uusia tapoja.”

Kirsi Yli-Kaitala kuvailee työkaveriaan mahtavaksi projektipäälliköksi. Isotkin kokonaisuudet etenevät sulavasti ja ilman hätiköintiä.

”Hankkeissa ei ole kiireen tuntua. Kun puikoissa on hyvän ajanhallinnan omaava ihminen, kaikille tulee levollinen fiilis.”

Tiivis työhuoneyhteisö antaa voimaa

Tutkijoilla on ikävä Helsingin Töölössä sijaitsevaa työhuonettaan ja erityisesti huonekavereitaan. Ennen koronaa kuuden hengen porukasta ehti muodostua tiivis yhteisö.

”Meillä oli kauhean kivaa, paljon huumoria ja pieniä rupatteluhetkiä. Kaipaan myös sitä, että saan esittää kysymyksiä muutenkin kuin kirjoittamalla viestin tai soittamalla”, Kirsi Yli-Kaitala sanoo.

Hän ja Minna Toivanen istuvat töissä selät vastakkain. Toisen mielipidettä on helppo kysyä koputtamalla olalle: Miltä tämä kuulostaa? Onko suunta oikea? Mitä tekisimme tämän asian kanssa?

”Kun minulla on jokin ajatus, joka on epäselvä vielä itsellenikin, saatan höpistä siitä Kirsille. Hän nappaa nopeasti kiinni ajatuksesta ja pääsee jyvälle. Se auttaa minua eteenpäin”, Toivanen sanoo.

Pahentaako viestintä infoähkyä?

Molempien mielestä tutkijan kuuluu viestiä tutkimuksensa tuloksista. Oikea tapa ja muoto kuitenkin mietityttävät:

”Välillä tulee epätoivoinen olo. Sosiaalinen media on täynnä kaikkea. Haluaako sinne syytää vielä lisää tavaraa? Jaksaako kukaan lukea raportteja, tiedotteita, esitteitä ja mainoksia tai katsoa videoita”, Minna Toivanen pohtii.

Tulevaisuudessa hän haluaisi selvittää työn ydintä. Esimerkiksi asiantuntijan aika voi kulua tehtäviin, jotka tuntuvat turhilta tai muille kuuluvilta. Epäsopivasta tehtävästä on kyse vaikkapa silloin, kun professori joutuu huolehtimaan kopiokoneen toimivuudesta.

Toivasta kiinnostaa, miten työn ytimen löytää ja miten sitä voi kirkastaa. Olisiko siinä seuraavan tutkimuksen aihe?

Kuva: Sirpa Levonperä

Noin vuosi sitten Jie Li aloitti uudessa työpaikassa, Työterveyslaitoksessa. Kyse oli sosiaalipsykologian yliopisto-opintoihin liittyvästä harjoittelusta. Työkaverit vinkkasivat, että heillä on talossa sählyporukka.

Pelivuoro oli tiistaisin aamukahdeksalta. Lähes tunnin matka kotoa urheiluhalliin tarkoitti, että kello piti laittaa herättämään kuudelta. Se tuntui todella aikaiselta.

”Pakko sinne on mennä verkostoitumaan”, Li ajatteli.

Vasta myöhemmin hän tunnisti, että kokemus kytkeytyi ilmiöön nimeltä FOMO. Lyhenne tulee sanoista ”fear of missing out”. Se suomennetaan yleensä paitsi jäämisen peloksi.

Nykyisin Li työskentelee Työterveyslaitoksessa väitöskirjatutkijana. Hän on mukana tutkimushankkeessa Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa. Siinä tarkastellaan varsinkin nuorten aikuisten työhyvinvointia.

Some vahvistaa ikävää tunnetta

FOMO-ilmiö yhdistetään yleensä nuoriin ihmisiin. Tunne paitsi jäämisestä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tietää kaveriensa olevan parhaillaan hauskoissa bileissä. Itse ei oikein jaksaisi lähteä kotoa.

Tietoisuus siitä, että ei ole mukana yhteisessä hauskanpidossa, tuntuu ikävältä. Tunne vain vahvistuu, kun näkee sosiaalisessa mediassa välähdyksiä illan käänteistä.

Opiskelijoille voi syntyä paitsi jäämisen kokemuksia, koska tarjolla on – normaaleina aikoina – paljon opiskelijatapahtumia ja muita rientoja. Mihin osallistua? Mitä jättää väliin? Missä tutustuisi uusiin ihmisiin? Milloin on parempi viettää ilta tenttikirjojen parissa?

Jie Lin mukaan FOMO määritellään käsitykseksi tai peloksi siitä, että jää paitsi jostain palkitsevasta kokemuksesta. Kokemuksen ei tarvitse olla aina tapahtuma, vaan se voi olla myös jokin somessa käytävä ryhmäkeskustelu. Joka tapauksessa pois jääminen stressaa.

Työkaverit saavat tietoa, minä en

Paitsi jäämisen pelko nousi ilmiönä esiin parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2013 sitä käsiteltiin psykologian alan tutkimusartikkelissa, jonka mukaan ilmiötä luonnehtivat pelko, ahdistus ja huoli.

Viime aikoina FOMOsta on alettu puhua myös työnäkökulmasta. Vuonna 2020 amerikkalaistutkijat julkaisivat sitä koskevan mittarin, jonka taustalla ovat sosiaalinen vertailu kollegoihin ja uraa edistävät tilaisuudet. He tunnistivat ilmiössä kaksi ulottuvuutta:

Ensinnäkin työntekijä on huolissaan siitä, että hän jää ilman jotain työnsä kannalta olennaista tietoa. Samaan aikaan joku työkaveri pääsee käsiksi tähän tietoon. Toinen ulottuvuus liittyy työpaikan ihmissuhteisiin. Se on huolta esimerkiksi siitä, että jää paitsi tärkeistä mahdollisuuksista verkostoitua.

”Toisin sanoen ihminen pelkää jäävänsä pois jostain tärkeästä jutusta, joka saattaisi auttaa häntä työuralla tai vahvistaa suhteita työkavereihin tai asiakkaisiin”, Li kiteyttää.

Stressi ja unettomuus on yhdistetty FOMOon

Tutkimuksissa paitsi jäämisen pelko on yhdistetty muun muassa sosiaalisen median ongelmakäyttöön, tyytymättömyyteen, stressiin ja unettomuuteen. Yhdessä tutkimuksessa löydettiin yhteys myös työuupumukseen.

”Töissä FOMO voi johtaa siihen, että käy jatkuvasti tarkistamassa sähköpostia, intraa, Teamsia ja sosiaalista mediaa. Jopa lomalla pitää varmistaa, ettei mikään tärkeä viesti tai keskustelu vain jää huomaamatta”, Jie Li sanoo.

Mielenterveyttä ja nuoria aikuisia koskevaan Työterveyslaitoksen tutkimukseen ajateltiin ensin sisällyttää hieman FOMO-näkökulmaa. Se rajautui lopulta pois.

Lin mielestä työelämää on kuitenkin hyvä tarkastella myös paitsi jäämisen pelon kautta. Vaikka tutkimustietoa ei vielä runsaasti ole, voisi ajatella, että riskiryhmässä ovat työuraansa aloittelevat nuoret.

”Nuoret ja vastavalmistuneet kokevat usein epävarmuutta. Haasteena on kiinnittyä onnistuneesti työyhteisöön ja rakentaa työura, joka vastaa omaa koulutusta ja arvoja.”

Työolot voivat lievittää tai ruokkia FOMOa

Vastalääkkeeksi FOMOlle on tarjottu JOMOa. ”Joy of missing out” tarkoittaa paitsi jäämisen riemua. Keskitytään siis käsillä olevaan hetkeen sen sijaan, että mietitään, mitä jossain muualla on tarjolla samaan aikaan.

Jie Lin mielestä ratkaisu ei silti saa jäädä vain yksittäisen ihmisen harteille. Työpaikalla merkitystä on myös työoloilla:

Kun työpaikalla viestitään sujuvasti, ilman tietoa jäämisen pelko voi lievittyä. Pakonomainen viestien selaaminen taas voi vähentyä yhteisillä pelisäännöillä. Sovitaan vaikka, ettei viestejä lähetellä enää työajan jälkeen. Silloin niitä ei tarvitse käydä tarkistamassa vapaalla.

Myös yhteisöllisen työkulttuurin kautta voidaan vaikuttaa. Luodaan sellaista ilmapiiriä, jossa omaa uraa ja menestymistä ei tarvitse verrata kollegoihin.

Jutun alussa Li kertoi esimerkin tilanteesta, jossa hän ei olisi jaksanut lähteä verkostoitumaan työpaikan sählyporukkaan. Miten sen kanssa kävi?

”Raahauduin väkisin pelaamaan. Kyllä se kannatti. Liikunta virkisti mukavasti ennen työpäivää, ja samalla tutustuin ihmisiin. En kuitenkaan usko, että nykyinen työpaikkani oli sählystä kiinni.”

Työ antaa minulle todella paljon. Olen onnellinen, kun teen työtä. Työ kannattelee minua.

Tämäntyyppiset lauseet toistuivat, kun päälle viisikymppiset yrittäjät puhuivat työstään. Erikoistutkija Sara Lindström teki havainnon vertais- ja valmennusryhmissä, joita hän työtovereineen pitää yrittäjille.

”Minua alkoi kiinnostaa, miten yrittäjät ylläpitävät arjessaan kokemusta siitä, että heidän työnsä on merkityksellistä”, Lindström sanoo.

Hän on tutkinut ja kehittänyt erityisesti pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien työtä. Nyt meneillään on EntreFox-hanke, jossa tuetaan yli 55-vuotiaiden yrittäjien uraa, työhyvinvointia ja työn tuottavuutta.

Työterveyslaitos keskittyy hankkeessa yrittäjien osaamiseen ja työhyvinvointiin. Vertais- ja valmennusryhmät liittyvät juuri niihin.

Ryhmiin on hakeutunut muun muassa sosiaali- ja terveysalan yrittäjiä, konsultteja sekä kauneusalan ja luovien alojen yrittäjiä. Useimmat ovat itsensätyöllistäjiä.

”Osallistujat ovat tosi pätevää porukkaa. He tietävät, mitä osaavat, ja kokevat työnsä mielekkääksi.”

Puhutaan iästä myönteisessä mielessä

Ennen EntreFox-hanketta Sara Lindström suhtautui hieman epäillen siihen, että kohderyhmä rajataan iän mukaan. Eikö ikä pitäisi nimenomaan unohtaa?

Projektin kuluessa hänen mielensä on muuttunut. Iästä pitää puhua – varsinkin myönteisessä mielessä. Ikään liittyy sitkeitä myyttejä, kuten se, että vanhemmat ihmiset vastustaisivat uuden oppimista.

Suomalaisista yrittäjistä reilu kolmannes on yli 55-vuotiaita, ja vanhempien ikäluokkien osuus on viime vuosina kasvanut.

Yrittäjyyteen kohdistuu meillä paljon odotuksia: sen toivotaan työllistävän ja luovan uusia työpaikkoja.

”Mitä yrittäjäksi ryhtyminen merkitsee ihmiselle, joka on tehnyt pitkän työuran jonkun muun palveluksessa? Millaisten asioiden edessä hän on? Millaisia tukikanavia on olemassa? Sen miettiminen on minusta tärkeää”, Lindström sanoo.

Yrittäjät jakavat digi- ja markkinointivinkkejä

Yrittäjien vertais- ja valmennusryhmät kokoontuvat parin kolmen viikon välein muutaman kuukauden ajan. Kullakin osallistujalla on myös henkilökohtaisia keskusteluja yhden valmentajan kanssa.

Ryhmätapaamisissa on jaettu muun muassa digityökaluihin ja markkinointiin liittyviä vinkkejä ja harjoiteltu lyhyiden esittelyvideoiden tekoa. Muilta yrittäjiltä voi pyytää kommentteja ja ideoita vaikkapa mainokseen, jota on tarkoitus jakaa sosiaalisessa mediassa.

”Sellaista apua on helppo pyytää työkavereilta, mutta nämä yrittäjät työskentelevät yleensä yksin. Ryhmä tarjoaa heille mahdollisuuden jakaa asioita”, Sara Lindström sanoo.

Tapaamisten keskeistä sisältöä on omien vahvuuksien, osaamisen ja ikään liittyvien voimavarojen tunnistaminen.

Itsetuntemus syvenee, rentous lisääntyy

Varsinkin ikään liittyvien voimavarojen pohtiminen on herättänyt vilkasta keskustelua. Yrittäjät ovat tunnistaneet esimerkiksi tällaisia voimavaroja:

  • itsetuntemuksen syveneminen
  • vapaus, levollisuus ja rentous
  • ehdottomuuden väheneminen
  • rohkeus olla oma itsensä
  • järkevyys, varmuus ja fiksu ajankäyttö
  • kokemus, näkemys ja perspektiivi asioihin
  • vakuuttavuus, kärsivällisyys ja se, että tietää selviytyvänsä

”Moni yrittäjä on pitänyt voimavarojen ja vahvuuksien listaamista hyödyllisenä. Siitä on selvästi jäänyt hyvä fiilis”, Sara Lindström sanoo.

Auttaminen luo työhön merkitystä

Kun Sara Lindström tarkasteli, miten yrittäjät säilyttävät kokemuksen työnsä merkityksellisyydestä, esiin nousi vahvimmin kolme asiaa:

Itsenäisyyttä ja oman työn hallintaa pidetään tärkeänä. Yrittäjät pystyvät päättämään ajankäytöstään ja usein siitäkin, kenen kanssa ja missä he työskentelevät.

Työssä pääsee toteuttamaan itseään ja tekemään juuri sitä, missä on hyvä. Monet arvostavat myös mahdollisuutta syventää tai laajentaa ammattiosaamistaan.

Tunne siitä, että on hyödyksi muille, tekee työstä tarpeellista ja merkityksellistä. Yrittäjä voi kokea auttavansa työllään esimerkiksi asiakkaitaan.

Kukaan yrittäjistä ei sen sijaan kokenut intohimokseen kirjanpitoa, hinnoittelua, rahoituksen suunnittelua, myyntiä tai markkinointia.

Jos tällaisia yrittäjyyteen liittyviä velvollisuuksia ja taitoja ei ole varaa ulkoistaa, ne on kuitenkin hoidettava itse.

Moni kaipaa työasioiden jakamista

Millä keinoilla yrittäjien työstä voisi tehdä vielä merkityksellisempää?

”Vaikka yrittäjäryhmiemme osallistujilla on paljon vahvuuksia, heiltä on puuttunut yksi tärkeä voimavara eli sosiaalinen tuki. He ovat kaivanneet nimenomaan työkaveruutta ja asioiden jakamista kollegojen kesken”, Sara Lindström sanoo.

”Siksi tällaiset ryhmät ovat tärkeitä. Meille on ollut aina paljon tulijoita. Ongelmana on, että hankkeiden päättyessä ryhmätoimintakin loppuu. Minun mielestäni siitä pitäisi saada pysyvää.”

Tutussa ja turvallisessa yrittäjäporukassa olisi tilaisuus jakaa myös sitä kuormaa, joka liittyy yrittäjyyden hallinnollisiin velvollisuuksiin. Silloin jokaisen yrittäjän ei tarvitsisi olla esimerkiksi kirjanpidon tai somemarkkinoinnin taitaja.

Uusi digityökalu tulossa yrittäjille

EntreFox-hankkeen henkilökohtaisissa sparrauksissa yrittäjät ovat päässeet keskustelemaan Työterveyslaitoksen valmentajien kanssa kahden kesken.

Eräs yrittäjä totesi juttutuokion jälkeen, että tämähän oli kuin hyvä kehityskeskustelu. Hän oli aiemmin tehnyt pitkän uran palkkatyössä ja toiminut sen jälkeen yrittäjänä.

Kommentti on johtanut uudenlaisen digityökalun tekemiseen:

Tämän vuoden lopussa julkaistaan kaikille maksuton ”yrittäjän kehityskeskustelu”, jossa yrittäjä ensin vastaa kysymyksiin ja miettii sen pohjalta seuraavia askeleitaan: Miten lähtisin kehittämään työtäni? Miten seuraan kehittymistäni?