Etäpalaverien kasvottomuus kyllästyttää: “Jengi vaan istuu omissa kopeissaan luurit päässä”

Osallistu
Etäkokouksen osallistuja kuulokkeet korvilla

Etäpalaverit sopivat varsinkin yksinkertaisten käytännön asioiden hoitamiseen tai tietojen vaihtoon. Vahvaa vuorovaikutusta vaativa ideoiminen onnistuu paremmin kasvokkain, sanoo Minna Toivanen Työterveyslaitoksesta.

Kun kokoukset pidetään Skypen tai muun vastaavan palvelun välityksellä, vältytään matkustamiselta. Ne sopivat etätyöhön ja mahdollistavat osallistumisen toiselta puolelta Suomea tai maailmaa.

Vaikka etäpalaverit ovat käteviä ja monesti välttämättömiä, ne myös kyllästyttävät. Tämä näkyy vastauksissa, jotka Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti sai pieneen kyselyynsä:

Meillä on Skypen käyttö lähtenyt ihan lapasesta. Nykyään hoidellaan atk:lla myös sellaiset palaverit, joissa kaikki ovat samassa talossa. Jengi vaan istuu omissa kopeissaan luurit päässä!

Jos aihe vaatii paljon yhteistä keskustelua ja yhteisen ymmärryksen löytymistä, on etänä vaikea käydä yhtä vastavuoroista keskustelua kuin samassa tilassa. Usein tuntuu, ettei ehdi tai pysty sanomaan kaikkea, mitä haluaisi, kun ei näe muiden eleitä ja ilmeitä.

Tullaan ensin tutuiksi

Vanhempi asiantuntija Minna Toivanen Työterveyslaitoksesta tutustui lukijoiden vastauksiin. Heidän palaverikokemuksensa vaikuttivat varsin tutuilta.

”Jotkut ovat selvästi alkaneet väsyä etäpalavereihin, etenkin niiden kasvottomuuteen.”

Halu kohdata työkaveri silmästä silmään nousi esiin myös Työterveyslaitoksen Rajoja rikkova työ -tutkimuksessa, jossa Toivanen haastatteli erään insinööritoimiston henkilöstöä.

Toimistolla oli työntekijöitä eri paikkakunnilla. Kun uusi kollega toiselta paikkakunnalta tuli muutamaksi päiväksi hommiin tiimikavereidensa luokse, työnteko ja etäpalaverit sujuivat luontevammin.

”Kyse on siitä, että tullaan ensin tutuiksi, tiedetään toisen toimintatavat ja luodaan yhteisöllisyyttä”, Toivanen sanoo.

Hankalat asiat kasvokkain

Minna Toivasen mielestä etäpalaverit sopivat varsinkin yksinkertaisten käytännön asioiden hoitamiseen tai siihen, että vaihdetaan tietoja.

Sen sijaan kehittäminen ja vahvaa vuorovaikutusta edellyttävä ideoiminen eivät välttämättä luonnistu etänä yhtä hyvin kuin kasvokkain.

Työpiste-verkkolehden saamissa vastauksissa kasvokkaista kohtaamista pidettiin hyvänä silloin, kun aihe on arkaluonteinen tai vaikea:

Olen työskennellyt lähinnä suurissa, monikansallisissa it-yrityksissä, joten minulle etäkokoukset ovat olleet arkipäivää jo kauan. Olen kuitenkin todennut, että silloin, kun käsitellään vähänkin hankalampia ja monimutkaisempia asioita, henkilökohtaiset palaverit ovat ylivoimaisesti parhaimpia.

Suut supussa isossa joukossa

Oli kyseessä sitten kasvokkainen kokous tai etäpalaveri, näiden perusasioiden pitää olla selvillä: Miksi kokous järjestetään? Mikä sen tavoite on? Keiden on hyvä osallistua?

Skype-palaveriin tulee helposti kutsuttua liikaa väkeä. Ja jos osallistujia on paljon, voi käydä niin, että yksi puhuu ja muut kuuntelevat.

”Jos langoilla on vaikka 30 ihmistä, niin ei siitä mitään tulisikaan, jos kaikki rupeaisivat puhumaan”, Minna Toivanen huomauttaa.

Hänen mukaansa sopiva osallistujamäärä riippuu palaverin tavoitteesta. Jos kokous on tiedotustilaisuuden tyyppinen, kuuntelijoita voi olla yhtä hyvin sata kuin kymmenen.

”Jos taas halutaan vuorovaikutusta, niin yli kymmenen on jo aika paljon. Kokemukseni mukaan iso porukka vaikuttaa niin, etteivät ihmiset oikein uskallakaan sanoa mitään. He pelkäävät vievänsä muiden aikaa.”

”Kuuletteko minua? En kuule teitä”

Työterveyslaitoksen AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimuksessa 74 prosenttia asiantuntijatyötä tekevistä ilmoitti osallistuvansa kokouksiin ja tapaamisiin vähintään melko paljon. Kokoukset raamittivat heidän ajankäyttöään vahvasti.

Vaikka etäkokoukset periaatteessa säästävät aikaa, tekniset ongelmat voivat venyttää niitä. Työpisteen kyselyssä asiasta kerrottiin näin:

Tekniikka tökkii monessa palaverissa. Onko sitten kysymys osaamattomista ihmisistä vai ovatko järjestelmät niin huonoja? Yhteyksien toimimattomuus ja katkeilu ovat todellisia aikasyöppöjä.

Minna Toivasen mielestä yksi etäpalaverien pluspuolista liittyy tekniikan hyödyntämiseen. Skypessä voi esimerkiksi toteuttaa pieniä, anonyymejä äänestyksiä, joiden tulokset näkyvät saman tien. Siten ihmiset pääsevät osallistumaan ilman, että jokainen sanoo jotain.

Kopin metsästys rasittaa

Jos palavereja on tarkoitus pitää yhä enemmän etänä, työnantajan kannattaa huomioida se työtilojen suunnittelussa: tarvitaan riittävästi Skype-koppeja ja muita vetäytymistiloja.

”Muuten työntekijät juoksevat etsiskelemässä vapaita koppeja tai joutuvat kirjoittamaan palaverissa, että en nyt pysty puhumaan, kun olen avotilassa”, Minna Toivanen sanoo.

Monella työpaikalla joudutaan miettimään myös, voivatko samassa toimipisteessä olevat työntekijät osallistua etäkokoukseen samasta tilasta käsin. Joidenkin mielestä se on huono ratkaisu:

Jos joku osallistuu etänä, niin on parasta, että kaikki laittavat kuulokkeet päähänsä, vaikka jokin joukko olisikin samassa toimistossa. Muuten homma ei tunnu toimivan. Eli kaikki kasvokkain tai kaikki kuulokkeet päässä omissa kopeissaan.

Esimerkiksi 20 hengen tiimipalaverissa tuo tarkoittaisi jopa 20 kopin tarvetta.

Kunnioittava asenne avuksi

Minna Toivanen arvelee, että etäpalavereihin ei aina suhtauduta samanlaisella kunnioituksella kuin kasvokkaisiin kokouksiin. Jos kyseessä on ”vain Skype”, siihen ei ehkä valmistauduta kunnolla.

Kaikenlaisia palavereja vaivaa se, että ihmiset selailevat puhelimiaan ja hoitavat samalla muita asioita. Etäpalaverissa tällaisesta päällekkäisestä touhuamisesta ei edes jää kiinni.

Suuri osa osallistujista puuhailee samaan aikaan jotain muuta. Jotkut sanovat ihan suoraan, että käyvät siinä sivussa puhelinkeskusteluja tai kirjoittavat raporttia. Mitä järkeä silloin on osallistua? Pahimmassa tapauksessa kokouksesta tulee näytös tai suoritus, joka pitää vain lusia.

Etäpalaverista on myös helppo liueta pois kesken kaiken: ”Minulla alkaa nyt toinen palaveri. Heippa!”

Kirjoittaminen sopii hiljaiselle

Etänä ja silmätysten hoidetut neuvonpidot täydentävät toisiaan. Molempia tarvitaan.

”Toivottavasti opimme arvioimaan entistä paremmin, milloin on syytä olla kasvokkain”, Minna Toivanen sanoo.

Skype-kokouksiin osallistuminen saattaa olla mieluinen vaihtoehto esimerkiksi hieman ujoille ja hiljaisille työntekijöille. Työpiste-verkkolehden lukijakyselyssä tämä tuli esiin näin:

Parasta niissä kokouksissa on mahdollisuus esittää kommentteja myös kirjoittamalla. Se osallistumistapa sopii minulle.

Yhteydenpito työpaikallani tapahtuu Skype-puheluilla ilman kuvaa, ja tämä on mielestäni paras oletustilanne. Näin myös ne ihmiset, jotka eivät välitä olla ”valokeilassa”, saavat asiansa sanottua ilman, että stressaavat siitä, kun muut katsovat. Lisäksi ilmapiiri pysyy neutraalina eikä yksi hapannaama pääse mököttämään jokaisen nenän eteen.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Lisää tietoa:

Ajanhallinta (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (1)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (1)

Toimihlö |

Juuri näin. Kun muutenkin ollaan 8 tuntia päivässä koneella omissa oloissa, ja vuorovaikutus työkavereiden kanssa rajoittuu ruoka- ja kahvitauolle, ei Skype-palaverit todellakaan ole mieluinen vaihtoehto. Semminkin jos kaikki istuvat samassa toimitalossa eikä lähipalaverille ole mitään estettä. Jos tiimi on hajautettu useampaan yksikköön eri toimistoihin tai jos halutaan pitää isompi koko henkilöstöä koskeva tiedotustilaisuus, Skypen ymmärtää.

Tuoreimmat jutut

Työuupumus on ilmiö, josta puhutaan hyvin vahvoin äänenpainoin. Siihen liittyviä käsityksiä ja uskomuksia voidaan heitellä tosiasioina, vaikkei itsellä olisi oikeasta työuupumuksesta kokemusta tai tietoa, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriö, jossa ihmisen psyykkiset voimavarat ehtyvät.

Hakanen on tutkinut työuupumusta yli 20 vuotta muun muassa opettajilla, hammaslääkäreillä ja Arvo Ylpön 1960-luvun alussa tutkimilla lapsilla, kun heistä oli tullut seniori-ikäisiä työntekijöitä. Viimeksi hän tutki työuupumusta 34 kunnan henkilöstössä. Hakanen on tehnyt työuupumuksesta myös väitöstutkimuksensa.

Hakanen ottaa kantaa työuupumukseen liittyviin myytteihin, jotka hänen mukaansa pulpahtelevat esiin vuodesta toiseen:

1. Intohimo työhön aiheuttaa työuupumuksen

Käsitys intohimosta työuupumuksen aiheuttajana voi olla peräisin professori Ayala Pinesin 1970-luvulla kirjoittamasta ajatuksesta: In order to burn out a person needs to have been on fire at one time. Uupuakseen ihmisen on siis pitänyt ensin olla liekeissä.

Siinä on tietty järki, mutta ajatus uupumiseen johtavasta mekanismista on otettu vastaan itsestäänselvyytenä, kyseenalaistamatta.

Viime vuonna julkaistiin minun ja kahden hollantilaisen kollegani seurantatutkimus suomalaisista hammaslääkäreistä. Sen mukaan työn imun kokeminen ennustaa pitkällä aikavälillä vähäisempää työuupumusriskiä.

Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Tällainen positiivinen intohimo työhön siis suojaa työuupumukselta.

Työn imu sotketaan helposti toiseen intohimon lajiin eli työholismiin. Se tarkoittaa kielteistä, pakkomielteistä ja kohtuutonta työntekoa, jossa työstä irrottautuminen on vaikeaa ja jossa työ on tekijälleen elämää suurempi missio. Työholistilla onkin tavallista suurempi riski uupua työssä.

2. Liiallinen työmäärä on syy työuupumukseen

Usein ajatellaan yksioikoisesti, että työuupumus johtuu pelkästään kohtuuttomasta työmäärästä. Työuupumuksen kehittymiseen vaikuttavat muutkin kuormittavat asiat, kuten epäselvät tavoitteet, huono johtaminen, arvostuksen puute ja työntekoa hankaloittava byrokratia.

Ei pidä unohtaa myöskään voimavaratekijöitä, jotka vahvistavat työn imua ja suojaavat työuupumukselta. Niitä ovat esimerkiksi hyvät vaikutusmahdollisuudet, palautteen saaminen, työyhteisön hyvä henki ja yhdessä jaettu käsitys työpaikan olemassaolon tarkoituksesta.

Jos tällaisia työn voimavaroja on paljon, työn vaatimukset voivat olla kovatkin – eikä työ silti kuormita liikaa. Kysymys on antamisen ja saamisen tasapainosta.

Esimerkiksi yrittäjät, johtajat ja itsensätyöllistäjät tekevät tyypillisesti paljon töitä. Työhyvinvointikyselyissä juuri nämä ryhmät voivat yleensä parhaiten. Uskon sen kertovan siitä, että heidän työssään on vastaavasti paljon vapautta ja muita voimavaroja.

3. Ei työ uuvuta, vaan yksityiselämän kriisit ja paineet

Yksityiselämän asioilla ei näytä olevan merkittävää roolia työuupumuksessa. Tutkin tätä vuonna 2005 väitöskirjassani, jota varten haastattelin työuupuneita ihmisiä.

Meillä on kyllä keinot todeta, milloin kyse on työuupumuksesta eli työperäisestä häiriöstä. On tietysti olemassa työn ulkopuolisestakin elämästä johtuvaa kuormitusta, mutta se on sitten eri asia.

Jos työssä on jo pitkään ollut kohtuutonta kuormitusta ja yksityiselämässä sattuu jotain ikävää, kuten avioero tai läheisen vakava sairastuminen, kamelin selkä voi katketa.

Olen huolissani siitä, että nykyiseen työelämään ei tahdo mahtua elämään kuuluvia vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja kriisejä.

4. Työuupumus johtuu ihmisen persoonallisuudesta

Työuupumuksen sanotaan joskus aiheutuvan yksilön heikkoudesta, ylitunnollisuudesta tai vääristä työtavoista.

Koska jaksamisongelmat ilmenevät yksilössä, harhaudutaan helposti siihen myyttiin, että kaikki johtuu yksilöstä. Työuupumus on kuitenkin myös sosiaalinen ilmiö, joka voi jopa tarttua työntekijästä toiseen.

Väitöskirjassani tutkin ”korostunutta vastuuntuntoisuutta”, koska sen mahdollisesta yhteydestä työuupumukseen puhuttiin jo silloin. Yhteys osoittautui hyvin lieväksi. Paljon vahvempi yhteys työuupumukseen oli esimerkiksi sillä, että työssä on rooliristiriitoja ja jatkuvaa kiirettä.

Kun työntekijä uupuu, työyhteisössä nähdään herkästi, mitä hänen olisi kannattanut tehdä toisin. Siinä voi olla perääkin. Ihmisen omilla selviytymiskeinoilla ja työtavoilla on väliä.

Kuitenkin esimerkiksi työholistista, rajatonta työskentelyä voidaan pitää työpaikalla suotavana aina siihen asti, kun se tuottaa ongelmia ja uupumusta.

Ajattelen kuitenkin, että meillä kaikilla on oma persoonallisuutemme, osaamisen tasomme, omat asenteemme, tapamme ja elämäntilanteemme. Tuntuu, että nyt ne nousevat ongelmaksi. Työn henkiset vaatimukset ovat koventuneet niin, että meidän pitäisi olla kuin yhdestä muotista valettuja.

5. Tietty ihmisryhmä on paljon uupuneempi kuin muut

Median huomion kohteeksi ja keskusteluihin nousee välillä jokin ryhmä, jonka sanotaan olevan erityisen uupunut.

Esimerkiksi viime aikoina on puhuttu nuorten naisten jaksamisvaikeuksista. 2000-luvun alussa ongelmaryhmänä pidettiin nuoria – varsinkin it-alalla työskenteleviä.

Meillä ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että tietty ihmisryhmä kärsisi työuupumuksesta olennaisesti muita enemmän. On toki mahdollista, että jokin ryhmä on yliedustettuna vaikkapa jollain työterveyshuollon vastaanotolla.

Kattavat tutkimustiedot työuupumuksen yleisyydestä eri ryhmissä ovat toisaalta lähes kymmenen vuoden takaa.

Voisi kuvitella, että naisten miehiä suurempaan uupumiseen olisi paljon syitä. Työelämässä naisten asema ei ole yhtä hyvä kuin miesten, ja kotona monilla naisilla on edelleen enemmän vastuuta kuin miehillä. Arvelen, että naisilla pitää olla myös sellaisia voimavaratekijöitä, jotka suojaavat heitä uupumiselta.

Jonkin ryhmän nostamisella huomion kohteeksi voi olla hyviä seurauksia. Ehkäpä nuorten naisten hyvinvointiin aletaan sen ansiosta kiinnittää lisää huomiota. Haittana voisi olla se, että jokin toinen uupumuksesta kärsivä ryhmä jää yhteiskunnassa pimentoon ja vaille tukea.

6. Työuupumus on muotiasia, jolla kerskutaan

Olen kuullut, että työuupumuksella diivailtaisiin ja kerskailtaisiin. Se on ihmeellinen harhakuvitelma. En usko, että yksikään työuupumuksen kokenut tai sitä läheltä seurannut keksisi siitä mitään ylpeilyn aihetta.

Työuupumukseen liittyy päinvastoin syyllisyyden, riittämättömyyden ja häpeän tunteita sekä itsensä soimaamista. Vasta toipumisprosessin aikana työuupunut alkaa nähdä, että taustalla on paljon muuta kuin oma epäonnistuminen: työolot ovat olleet pitkään kestämättömällä pohjalla.

Olisi hyvä, jos ihmiset pystyisivät leveilemään sillä, että he lopettivat työpäivänsä ajoissa ja lähtivät merenrantaan syömään jäätelöä. Se on nykyisin rohkeampaa kuin työn tekeminen tauotta ja kellon ympäri.

Kun asiantuntija saa työhönsä liittyvää kuormittavaa palautetta, ongelma koskettaa koko organisaatiota. Epäasiallisen palautteen tarkoituksena voi olla mitätöidä asiantuntijan työtä tai saada hänet vetäytymään julkisuudesta.

On tärkeää, että asiantuntijat uskaltavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Häiritsevää palautetta voi joutua kohtaamaan myös tavallisten työtehtävien tai asiakaskohtaamisten yhteydessä. Palaute saattaa ahdistaa tai lamaannuttaa työntekijän ja tuntua häpeälliseltä.

Häiritsevä palaute -verkkosivusto tarjoaa perustietoa ja neuvoja epäasiallista palautetta tai vihapuhetta kohdanneelle asiantuntijalle, hänen esimiehelleen ja työyhteisölleen. Sivustoa voi käyttää ennakointiin, ensiapuun ja koulutukseen.

Kun saat epäasiallista palautetta, tee näin:

  1. Tallenna viestit heti. Sosiaalisen median viestit voivat kadota ja muuntua. Myös sähköpostit, tekstiviestit tai muiden kanavien kautta saamasi viestit pitää tallentaa, ei hävittää. Tee kuvakaappaus näyttökuvasta tai ota kuva viestistä ja tallenna se päivämäärän, kellonajan ja lähettäjän tietojen kera. Lisäksi häiritsijän mahdollinen someprofiili kannattaa kuvata esimerkiksi rikosilmoitusta varten.
  2. Jos olet vaarassa, toimi heti. Jos uhkaus kohdistuu suoraan sinuun, ota yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin. Oli uhkaus suora tai epäsuora, tallenna se. Epäsuorakin uhkaus voi täyttää rikoksen tunnusmerkit.
  3. Ilmoita asiattomasta viestistä. Ota yhteyttä verkkosivuston tai sosiaalisen median kanavan ylläpitäjään ja pyydä poistamaan viesti. Voit myös estää käyttäjän, minkä jälkeen hän ei enää voi lähettää sinulle viestejä tai kirjoittaa sivuillesi.
  4. Hae apua, älä jää yksin. Informoi esimiestäsi ja organisaatiotasi. Ei ole yksityisasia, jos asiantuntija saa työhönsä liittyvää häiritsevää palautetta. Vihapuhe voi laajentua ja lähteä vyörymään, jolloin organisaation maine on vaarassa ja nopea reagointi on tärkeää.
  5. Älä menetä malttiasi. Hyvä käytös ja asiallinen kielenkäyttö ovat oma etusi, vaikka keskustelun toiselta osapuolelta olisivat hukassa muita ihmisiä kunnioittavat keskustelutaidot. Älä lähde vastaamaan viesteihin, ennen kuin olet arvioinut tilanteen.

Työtä ja työprosesseja kehitetään siksi, että työnteosta tulisi entistä sujuvampaa ja mielekkäämpää. Jotta työntekijä voisi hyvin, työssä pitää olla tolkkua ja tarkoitusta.

Esimerkiksi muutokset työpaikalla voivat synnyttää tarpeen uudistaa työtapoja ja hahmottaa uudelleen, mikä on työn punainen lanka.

Tutkija Heli Heikkilä Työterveyslaitoksesta sanoo, että uusien kehittämismenetelmien käyttöönotto työyhteisöissä on usein vaikeaa. Lisäksi yhteisestä kehittämisestä luovutaan helposti kiireessä ja silloin, kun joku kehittämisen avainhenkilö vaihtaa työpaikkaa.

Heikkilä vetää hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan Muutosvuoropuhelu-menetelmä työpaikkojen käyttöön. Esitimme hänelle kuusi kysymystä työn kehittämisestä:

1. Millaisille kehittämismenetelmille työpaikoilla olisi tarvetta?

Hyvä menetelmä on ensinnäkin niin ymmärrettävä ja ketterä, että työyhteisön tai organisaation on helppo käyttää sitä.

Toiseksi menetelmän tulee perustua johonkin teoreettiseen näkemykseen siitä, miten työssä opitaan ja miten osaamista kehitetään.

Menetelmän kehittäjän pitäisi siis pystyä kertomaan, mikä ajatusmalli ja vaikutusmekanismi siellä taustalla oikein on.

2. Kenen vastuulla kehittäminen on työpaikalla?

Vaikka sanotaan, että ”kehittäminen kuuluu kaikille”, toteutusmalleja on monenlaisia.

Kehittämisvastuu on usein esimiehellä, koska työnantajan edustajana hän vastaa toiminnan sujuvuudesta ja turvallisuudesta. Esimiesten osaamistausta on kuitenkin kirjava. Esimieheksi saatetaan ikään kuin ajautua, eikä organisaatio välttämättä huomaa tarjota hänelle kehittämisen välineitä.

Paljon on edelleen myös perinteistä ylhäältä alas -tyyppistä kehittämistä – tai sen yrittämistä. Oletetaan, että johdon tuore oivallus voidaan noin vain tiedottaa ja jalkauttaa uusiksi käytännöiksi ilman, että henkilöstö on alusta asti mukana luomassa uutta.

HR-tutkimuksissa taas on nostettu esiin, että henkilöstöpuolen ammattilaiset ovat jääneet aika lailla sivuun kehittämisestä.

Tyypillisesti HR vastaa tietyistä järjestelmistä ja työsuhdeasioista sekä organisoi henkilöstökoulutusta toiveiden mukaan. Yksittäisen työyksikön arki voi jäädä kaukaiseksi.

3. Millaista muutosta toivoisit HR-ammattilaisten rooliin kehittämisessä?

Järjestelmä- ja työsuhdeasioiden osaajista voisi tulla organisaation sisäisen kehittämisen ammattilaisia.

HR-ammattilainen ja esimies olisivat kehittämisessä hyvät kumppanukset, koska muutoksen työstäminen sekä työurien ja ammatillisen osaamisen tukeminen kuuluvat molempien tontille.

HR voisi olla se taho, joka veisi kehittämisen keinot ja välineet organisaation prosesseihin niin, etteivät ne jää kertailoksi, vaan tulevat pysyväksi toiminnaksi. HR-ammattilaisista tulisi hyviä muutosagentteja.

Muuten kehittämisosaaminen voi olla vain yhden innostuneen esimiehen varassa. Ja kun tämä esimies vaihtaa työnantajaa, osaaminen lähtee hänen mukanaan.

4. Millaista kehittämismenetelmää teidän hankkeessanne jalostetaan?

Muutosvuoropuhelu-menetelmämme pohjautuu kehitysvuoropuheluun. Se taas on menetelmä, joka auttaa tarkastelemaan työn muutosta ja työntekijän ammatillista kehitystä rinnakkain.

Kehitysvuoropuhelu tähtää puheesta tekoihin asti. Tarkoitus on, että osallistujat löytävät itseään innostavat ja motivoivat kehittämiskohteet, jotka kannattelevat sekä omaa että yhteistä työtä.

Vuoropuhelua käyvät työyhteisö yhdessä esimiehen ja HR:n kanssa sekä kollegoista muodostetut pienryhmät keskenään. Tässä kehitysvuoropuhelu poikkeaa esimerkiksi perinteisestä kehityskeskustelusta.

5. Millaisia tuloksia kehitysvuoropuhelusta on saatu?

Tulokset ovat olleet hyviä. Kehitysvuoropuhelu on muun muassa vahvistanut työyhteisön muutoskyvykkyyttä ja avannut esimiehille sitä, miten työntekijät kokevat työnsä.

Työntekijät ovat löytäneet uusia innostuksen lähteitä työstään.

Vuoropuhelu on myös johtanut konkreettisiin ideoihin siitä, miten ratkaistaan työn arjessa hiertävät asiat, kuten työnjakoon liittyvät pulmat.

6. Milloin Muutosvuoropuhelu-menetelmä valmistuu?

Kehitämme parhaillaan välineitä muutoksen hallintaan yhdessä esimiesten ja HR-toimijoiden kanssa. Muutosvuoropuhelu-menetelmä julkaistaan vuoden 2020 loppupuolella, jolloin hankkeemme päättyy. Sen jälkeen menetelmä on vapaasti työpaikkojen käytössä.