Hae työuupumukseen apua ajoissa – kun vielä jaksat

Epävarmuuden ja isojen muutosten aikaan työpaikalla pitäisi erityisesti panostaa yhteiseen hyvään. Valitettavan usein juuri silloin kaikesta sellaisesta tingitään, sanoo Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.
-

Terveydenhuoltoalan työntekijöiden keskuudessa vallitsee epävarmuus tulevaisuudesta. Lisäksi kiire, kasvanut työmäärä ja pitkät jonot näkyvät sairauspoissaoloissa. Esimerkiksi Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupungeissa hammashoitajien lyhyet sairauslomat kasvoivat yli 40 prosenttia vuosina 2008–2016.

Mitä voimme tehdä jaksaaksemme paremmin? Kysymyksiin vastaa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen, joka on myös sosiaalipsykologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tutkinut paljon työuupumusta ja työn imua.

1. Millaisia ovat ne uupumuksen merkit, joiden pitäisi hälyttää pysähtymään?

”On monenlaisia merkkejä. Keho antaa fyysisiä merkkejä. Voi olla esimerkiksi kipuja tai muita kehollisia tuntemuksia, joita ei ennen ole ollut. Mieliala vaihtelee, ihminen ärsyyntyy helpommin. Unen häiriintyminen kertoo paljon: on vaikea saada unta, tulee heräilyä, eikä aamulla ole levännyttä oloa.

Työtä koskevat asenteet ja tavat toimia muuttuvat. Työn ilo ja merkityksellisyys katoavat. Työntekijä kyynistyy ja kyseenalaistaa ammatillisen pätevyytensä, ja hänen ammatillinen itsetuntonsa nakertuu.

Kannattaa myös miettiä, miten suhtautuu tulevaan työpäivään: tavallisesti on ollut kiva tehdä hyvää työtä, on ollut onnistumisen iloa, mutta nyt asiat ovat kääntyneet toisinpäin.

Työuupumus voi kehittyä vapaa-aikanakin näkyväksi. Työssä ponnistelee, tsemppaa ja työsuorituskin voi pysyä hyvänä, mutta työpäivän jälkeen ei jaksa enää mitään. Ei jaksa harrastaa, tavata ystäviä, huolehtia kodista ja kohdata perheenjäseniä – on siis hyvä tarkastella myös, onko niitä palauttavia toimia ja niihin voimia.”

2. Mitä tehdä, jos on kovasti stressaantunut ja epämääräisesti huono olo?

”Tärkeintä on, ettei jää yksin. Helposti käy niin, että ihminen vetäytyy yksin olotilaansa. Siitä voi muodostua noidankehä, jossa jää ilman tukea ja tilanne pahenee.

Kenen kanssa voisi jutella? Työkaverien, esimiehen? On tärkeää jakaa asioita, koska silloin voi huomata, että tuskinpa sitä onkaan yksin näiden tunteiden kanssa. Usein samassa työyhteisössä moni jakaa samat tuntemukset. Ihminen tarvitsee tukea ja korvia. On hyvä mennä ajoissa juttelemaan, ettei pitkitä pahaa oloaan.

On tärkeää löytää vastavoimia stressille. Hyviä asioita ja ilonaiheita elämästä, sosiaalista tukea työssä ja muussa elämässä. Siksi asioihin pitää pyrkiä tarttumaan omien oireiden alkuvaiheessa, kun jaksaa vielä hakea apua ja tukea.

Kannattaa rakentaa muutakin identiteettiä kuin vain työntekijänä. Työrooli on varsinkin vanhemmille sukupolville hyvin keskeinen asia, mutta oman hyvinvoinnin vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei se ylikorostu. Että on voimia nauttia elämän muistakin osa-alueista ja etsiä itselle monenlaista rakasta ja hyvää, jolloin ammattiminäkin on kestävämmällä pohjalla.”

3. Onko siinä erityistä riskiä, että työssään huolehtii muiden terveydestä ja hyvinvoinnista? Ja ovatko naiset alttiimpia uupumaan?

”On totta, että siinä on se mahdollisuus, että jää itse ilman hoivaa. Kuntasektorilla on paljon naisia töissä, ja naisilla on vielä perinteisesti se kodissa tapahtuva hoivaaminen päävastuullaan.

Mutta tutkimukset eivät vahvista sitä, että naiset voisivat työssään huonommin kuin miehet. Päinvastoin on yleisempää, että työn imua – eli omistautumista, tarmokkuutta ja uppoutumista – naiset tuntevat hieman enemmän kuin miehet.

Toisaalta joissain terveystutkimuksissa näkyy naisten masennusoireilu ja sairastavuus, mutta toisaalta naiset osaavat hakea apua. Apu myös tavoittaa heidät paremmin, ja vastaavasti miehet usein tunnistavat oireilua huonommin. Naiset osaavat usein myös sanoittaa tuntemuksensa paremmin kuin miehet, jotka voivat kuitata tilanteen yhdellä v-alkuisella sanalla.

Isossa eurooppalaisessa, 30 maata kattavassa tutkimuksessamme huomasimme, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ja opetustyössä, joissa ollaan ihmisten kanssa, koetaan enemmän työn imua kuin muilla sektoreilla. Eli työ, jossa työn tarkoitus on vahva, suojelee hyvinvointia – se voimaannuttaa ja koetaan palkitsevana.”

4. Mitkä ovat työyhteisön keinot auttaa jäseniään jaksamaan isossa muutosvaiheessa?

”Tarvitaan myönteisiä, hyviä käytäntöjä, sosiaalista tukea, yhteen kokoontumista, myönteistä palautetta, arvostusta. Hyvää johtamista.

Muutostilanteissa hyvän johtamisen merkitys korostuu. Se tarkoittaa, että empaattisuuden, myötätunnon tarve ja merkitys korostuvat. Kun on epävarmuutta ja isoja muutoksia, silloin pitäisi eniten panostaa kaikkeen yhteiseen hyvään, mutta valitettavasti usein juuri silloin kaikesta sellaisesta tingitään. Luovutaan kaikista yhteisistä ylimääräisistä asioista ja yhdessäolon hetkistä. Kahvihuoneessakaan ei enää viihdytä yhdessä.

Hyvä lähijohtaminen korostuu. Palvelevan johtajan tärkein tehtävä on varmistaa oman joukon hyvä tulos, ja se tapahtuu hyvää palautetta antamalla, hyvillä henkilöstökäytännöillä, selkiyttämällä vastuita ja antamalla tilaa työntekijälle, todellisella kohtaamisella ja kuuntelemisella. Tutkimustemme mukaan se johtaa siihen, että ihmiset voivat paremmin, sitoutuvat työpaikkaansa ja ovat lojaaleja työnantajalleen tässä muutostilanteessa.

Jos johto hoitaa tehtävänsä hyvin, työntekijä hyväksyy jopa itselleen ikävät muutokset, koska näkee asian välttämättömyyden.

Muutokseen voi heittäytyä uteliaalla asenteella. Siitä ei myöskään kannata ottaa itselleen liikaa vastuuta, vaan keskittyä tekemään vain omaa työtään mahdollisimman hyvin.”

5. Miten voi auttaa uupunutta työkaveriaan?

”Läsnäolo on tosi tärkeää. Uupunut työkaveri voi toki myös loukkaantua lähestymisestä, jonka voi kokea puuttumisena. Tulee suuttumus, kun ei ole voimia kohdata tilannetta. Ei silti saa karata. Uskalletaan olla läsnä, uudelleenkin. Kerrotaan ääneen, että jos ei nyt ole hyvä hetki, käy myöhemminkin, kun toinen on valmis.

Toisen huomioiminen ja välittäminen on tärkeintä. Huomataan, pysähdytään, kuunnellaan aktiivisesti ja tarjotaan apua – on kysymys myötätunnosta. Voi ehdottaa eri asioita, muttei liian nopeasti kannata hypätä neuvomaan. Ei pidä myöskään jättää yksin, vaikka toinen torjuisi kaikki ehdotukset.

Jokainen voi myös pyrkiä omalta osaltaan luomaan hyvää työpaikkakulttuuria. Jos on hyväntahtoinen ilmapiiri, tervehditään ja kysytään kuulumisia ammattiryhmästä riippumatta. Psykologisesti turvallisessa ja palkitsevassa ilmapiirissä ei uuvuta.”

6. Aristoteleen mielestä elämän tärkein päämäärä on onnellisuus. Oletko samaa mieltä? Onko yksilökeskeisyys pahaksi ihmiselle?

”Merkityksellinen, mielekäs elämä on Aristoteleen tarkoittama onnellisuuden perusta. Mutta jos elämässä saa olla vain myönteisiä tunteita, tulee elämästä hyvin vaativaa.

Hyvään elämään mahtuu erilaisia, monenlaisia tunteita. Yksilökeskeinen kulttuuri korostaa, että jokainen on oman onnensa seppä. Yhteisöllinen onnellisuus olisi hienoa. Me kaipaamme kovasti yhteisöllistä kokemusta, sitä, että olemme osa jotain ryhmää. Työpaikalla yhteisöllisyyttä nakertavat kiire, epävarmuus ja epämääräisyys.

Miten yhteisöllistä onnellisuutta rakennetaan nykyajan työelämässä? Siinä on meille iso haaste ja hyvä tutkimusaihe.”

Kirjoittaja: Maire Soiluva

Juttu on julkaistu Suun Terveydeksi -lehden numerossa 2/2018. Lehteä julkaisee Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry.

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!