Kasvokkain vai etänä? Kerro meille palaverikokemuksistasi

Osallistu

Miten etäkokouksia voisi tehostaa? Milloin olisi parasta tavata kasvokkain?

Osallistutko palavereihin enimmäkseen Skypen tai muiden vastaavien palvelujen välityksellä? Mikä toimii hyvin ja missä olisi parannettavaa? Kaipaatko kasvokkaista vuorovaikutusta?

Millaisten asioiden käsittelyyn sinun mielestäsi sopii tapaaminen kasvokkain?

Voit vastata muutamalla lauseella tai kirjoittaa pidemmästi.

Kirjoita alla oleviin kenttiin ja klikkaa Lähetä-nappia.
Voit lukea muiden vastauksia lomakkeen alapuolelta.

Vastaa kyselyyn

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä. Vain tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ei näy kommentissasi, tieto kerätään ainoastaan toimitusta varten.

Vastaukset

Lukijamme innostuivat kommentoimaan seuraavasti:

Kasvotonna

Yhteydenpito työpaikallani tapahtuu Skype-puheluilla ilman kuvaa, ja tämä on mielestäni paras oletustilanne. Näin myös ne ihmiset, jotka eivät välitä olla "valokeilassa", saavat asiansa sanottua ilman että stressaavat sitä kun muut katsovat. Tämän lisäksi ilmapiiri pysyy neutraalina ja yksi hapannaama ei pääse mököttämään jokaisen nenän eteen.

Kasvoton   |    26.4.2018 07:57

Kirjoitan mieluummin kuin puhun

Meillä on käytössä skype. Parasta niissä kokouksissa on mahdollisuus esittää kommentteja myös kirjoittamalla. Se osallistumistapa sopii minulle.

Hiljainen   |    26.4.2018 08:09

Opetusta etänä

Etä tulee pikkuhiljaa opetuksen kautta. Koulumaailmassa opetus monipuolistuu (paras opettaja/asiantuntija ei aina löydy omalta kampukselta), ryhmäytyminen monipuolistuu (kootaan tarvittaessa etäryhmä useammasta koulusta yms.) ja opetustilat eivät sovi kaikille (esim. rakennusten ongelmien aihetuttamien terveyshaittojen vuoksi).

Käytössä on ollut monenlaista: Teams, Skype, ConnectPro, Zoom, Webex / Cisco, Tandberg yms.

Niistä opit leviävät erilaisten kerhojen ja yhteisöjen kautta myös pikkuhiljaa työpaikoille, kun ihmiset tottuvat tekemään etänä.

Koulumaalimasta   |    26.4.2018 08:33

Ajatukset jossain muualla

Etäpalaverit säästävät matkustamiselta. Huono puoli on siinä, että suuri osa osallistujista puuhailee samaan aikaan jotain muuta, jotkut sanovat ihan suoraankin, että käyvät siinä sivussa puhelinkeskusteluja, kirjoittavat raporttia tai muuta. Mitä järkeä on silloin osallistua? Pahimmassa tapauksessa kokouksesta tulee näytös tai suoritus, joka pitää vain lusia. Aidosta vuorovaikutuksesta ei tietoakaan.

Peppi   |    26.4.2018 12:45

Kaikkea ei voi hoitaa etänä

Ai milloin pitää tavata kasvokkain? 1) Kun on tarkoitus ideoida vapaasti ja rennosti 2) Kun käsitellään arkoja tai henkilökohtaisia asioita

Kokemusta on   |    26.4.2018 13:19

Tavoitteet

Kokemukseni mukaan etäkokouksia, ja kokouksia yleensäkin, vaivaa sellainen ongelma, että niissä on liikaa osallistujia. Kokouksilla ei myöskään aina ole tarpeeksi selkeitä tavoitteita tai yhdessä kokouksessa on niin paljon asioita, että ne jäävät enemmän tai vähemmän puolitiehen tai jopa käsittelemättä, kun aika loppuu. Joillain on myös käsitys, että kokouksissa on tarkoitus esitelmöidä kaikkea mahdollista, mitä mieleen juolahtaa. Kokoukset on kyllä ihan kivojakin, mutta kun pitäisi saada hommia eteenpäin. :) Etäkokouksissa edellä mainitut ongelmat korostuvat. Ne vaativat jämäkän puheenjohtajan. Jos palaverin tavoitteena on esim. villi ideointi, niin kasvokkain se on helpompaa ja tuottaa parempia tuloksia. Myös vaikeita asioita, joissa on suuri väärinkäsitysten vaara, on syytä käsitellä kasvokkaisissa tapaamisissa.

Kokouseläin   |    26.4.2018 13:44

Yhteinen ymmärrys löytyy kasvotusten

Valtaosan asioista voi hoitaa myös etäyhteyksin - tai useimmiten jopa ihan sähköpostilla ripeästi hoitaen. Mutta jos aihe vaatii paljon yhteistä keskustelua ja yhteisen ymmärryksen löytymistä, on etänä vaikeaa käydä yhtä vastavuoroista keskustelua kuin samassa tilassa. Usein nimittäin tuntuu, ettei ehdi tai pysty sanomaan kaikkea mitä haluaisi, kun ei näe muiden eleitä ja ilmeitä.

Etäilijä   |    26.4.2018 14:47

Kasvokkain kivempi

Meillä on Skypen käyttö lähtenyt ihan lapasesta. Toki ymmärrän, että jos palaveriin osallistuu ihmisiä eri toimipisteistä, on Skype kätevä ratkaisu. Mutta nykyään hoidellaan atk:lla myös sellaiset palaverit, joissa kaikki ovat samassa talossa. Jengi vaan istuu omissa kopeissaan luurit päässä! Ei näe ihmisten ilmeitä ja reaktioita ja kaikki taitavat yleensä puuhailla samalla myös jotain muuta. Ehkä joskus olisi hyvä kohdata kasvokkainkin.

No more Skype   |    26.4.2018 15:12

Kaaos ja keskittyminen

Skype-palaveriin voisi kutsua osallistujat vartin muita myöhemmin jotta ei tarvitse kuulla toisiaan tapaavien hölinöitä vaan pystyisi keskittymään asiaan. Kokousta tulisi johtaa niin ettei mene päälle huutamiseksi ja etäosallistujille annettaisiin aina myös puheenvuorot osallistua kommentoiden ja kysyen. Joku päivystäisi kirjoitettuja kommentteja ja kysymyksiä jotta niihin saadaan vastauksia ja tulevat huomioitua.

Etä-Elli   |    26.4.2018 18:35

Kuuletteko minua? Minä en kuule mitään

Tekniikka tökkii luvattoman monessa palaverissa, onko sitten kysymys osaamattomista ihmisistä vai ovatko järjestelmät niin huonoja. Yhteyksien toimimattomuus ja katkeilu ovat todellisia aikasyöppöjä.

Kyllästynyt   |    26.4.2018 18:37

Skypetystä ja teknisiä ongelmia

Yhdistystoiminnassa kokoustamme etänä Skypen välityksellä. Se toimii periaatteessa hyvin, kokoukset saadaan pidettyä. Välillä osalla on yhteysongelmia. Ilman etäyhteyttä yhdistyksemme hallitus olisi todennäköisesti hyvin pääkaupunkikeskeinen, nyt edustus on maantieteellisesti huomattavsti laajempi.

Myös työelämässä hyödynnämme etäyhteyttä. Ilman sitä sisäilmasta oireilevat eivät voisi osallistua kokouksiin. Eihän se tietenkään kasvokkaista läsnäoloa korvaa, mutta toimii tilapäisratkaisuna.

Skypettäjä   |    26.4.2018 23:28

Yhä enemmän kasvokkain

Meidän työpaikallamme ihastuttiin joku vuosi sitten skypepalavereihin. Muita ei pahemmin pidettykään. Kunnes viime syksynä päätettiin ottaa askel taaksepäin. Nyt suositellaan ensisijaiseksi tavaksi perinteistä kokousta. Syynä se, että etäkokoukset alkoivat tympäistä monia, niissä ei oltu oikeasti läsnä jne.

Arska   |    27.4.2018 14:36

Skype käytännön sanelema juttu

Välimatkojen takia on skypettäminen pakollinen juttu. Viime aikoina esimerkiksi olen suunnitellut Turusta uutta projektia yhdessä kuopiolaisten kollegoiden kanssa, joten skypettely on ainut vaihtoehto. Kokemuksesta skypettely ei sovi kovin hyvin pitkiin palavereihin, koska keskittyminen hiipuu. Siten ei täysin korvaa kasvokkaista neuvonpitoa, mutta on kuitenkin parempi kuin sähköpostittelu.

Suomi on suuri maa   |    27.4.2018 20:24

Monimutkaiset asiat mieluiten kasvokkain

Olen työskennellyt lähinnä suurissa, monikansallisissa IT-yrityksissä, joten minulle etäkokoukset ovat olleet arkipäivää jo kauan. Olen kuitenkin todennut, että silloin kun käsitellään vähänkin hankalampia ja monimutkaisempia asioita, niin henkilökohtaiset palaverit ovat ylivoimaisesti parhaimpia. Usein se vain ei ole mahdollista, jos osa projektin henkilöistä työskentelee toisessa kaupungissa tai maassa.

Ja pienenä yksityiskohtana: jos joku osallistuu etänä, niin olisi parasta että kaikki laittavat kuulokkeet päähänsä vaikka jokin osajoukko ihmisistä olisikin samassa toimistossa. Nimittäin kun osa ihmisistä on kasvokkain neuvotteluhuoneessa, ja jotkut osallistuvat kaiutinpuhelimen välityksellä, niin homma ei vain oikein tunnu toimivan. Eli kaikki kasvokkain tai sitten kaikki kuulokkeet päässä omissa kopeissaan, ellei sitten kyseessä ole tilaisuus jossa lähinnä kuunnellaan esitystä.

Haldemar   |    14.5.2018 13:47
Tutustu myös:
Tuoreimmat jutut

Noin 70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt joskus jotain haastavaa sosiaalista tilannetta. Työelämässä jännittämiselle altistavat erilaiset vuorovaikutustilanteet, kuten esitykset, palaverit ja puhelinkeskustelut. Ne ovat tuttuja ainakin esimies- ja asiantuntijatyötä tekeville.

Toisaalta työ saattaa vaatia yhä enemmän sosiaalisia taitoja myös sellaisissa tehtävissä, joihin ei aikaisemmin ole liittynyt vuorovaikutusta esimerkiksi asiakkaiden kanssa.

”Jännittäminen saa alkunsa, kun jännittäjä alkaa pohtia, että mitäköhän muut ajattelevat minusta. Todellisuudessa ihmisillä ei ole yleensä edes aikaa miettiä muista mitään erityistä”, sanoo psykologi Minna Martin.

Hänellä on jännittämiselle selitys: ei ole jännittämistä ilman vaativuutta. Usein jännittäjä vaatii itseltään kohtuuttoman paljon, vaikka hän ei itse tunnista vaatimuksiaan.

Työyhteisö voi lievittää jännitystä

Minna Martin tunnetaan erityisesti sosiaaliseen ahdistukseen ja jännittämiseen liittyvien ongelmien ratkaisijana. Hän on muun muassa kirjoittanut kirjan Saa jännittää – jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017).

Martin asettelee työyhteisölle suurta roolia jännittämisen hyväksymisessä: jännittämisessä ei ole kyse vain jännittäjästä, vaan haaste on koko työyhteisön. Parhaimmillaan organisaatio voi saada monien ihmisten työpanoksen aiempaa tehokkaampaan käyttöön:

”Puhumisen määrä ei korreloi älykkyyden kanssa. Jos ei mietitä, miten hiljaisten äänet saadaan kuuluviin, syntyy vinouma, jossa kuullaan vain puheliaita.”

Työyhteisön pitäisi kyseenalaistaa omia luutuneita käsityksiään ja miettiä, miksi jännittämiseen suhtaudutaan epänormaalilla tavalla, vaikka se on mitä tavallisin asia. Martin heittääkin kysymyksen: kummalla on lopulta isompi ongelma, jännittäjällä vai sillä, jolla on vääriä käsityksiä jännittämisestä?

Hän suosittelee kertomaan omasta jännittämisestään esimiehelle ja työkavereille, mutta ymmärtää hyvin, ettei se aina ole mahdollista.

Turvallisuus edistää luovuutta

Vinkkinä jännittämisen lievittämiseen Minna Martin mainitsee kokousten pilkkomisen hetkellisesti parikeskusteluiksi, jolloin jännittyneetkin ihmiset puhuvat yleensä ihan hyvin. Rohkeamman osapuolen on sitten helppo nostaa esille parikeskustelussa käsiteltyjä asioita.

Martin muistuttaa, että me kaikki työskentelemme, opimme ja saamme luovuutemme käyttöön turvallisissa oloissa. Myös eriävien mielipiteiden ilmaisemisen pitäisi olla turvallista, ja toisinaan kannattaa tarjota mahdollisuutta anonyymiin kommentointiin.

Esimiehellä on tärkeä rooli turvallisen ryhmädynamiikan luojana ja jännittämisen lievittäjänä, mutta myös työntekijällä on vastuunsa. Työntekijän olisi hyvä järjestää työtään itselleen sopivaksi siten, että kalenterissa on myös toipumisaikaa jännittävistä ja kuormittavista tehtävistä. Aina se ei tietenkään onnistu.

Martin pohtii, tarvitseeko kaikkien työntekijöiden tehdä kaikkia asioita. Tärkeintä olisi löytää jokaiselle oma rooli. Ei kai kaikkien ole pakko esimerkiksi esiintyä?

”Työyhteisöissä kannattaa miettiä, annetaanko ihmisten olla erilaisia ja voidaanko työtä sovittaa juuri yksilöille sopivaksi. Toisaalta voidaan myös miettiä, missä asioissa työntekijä voisi taitojaan kehittämällä oppia sietämään uusia tehtäviä.”

Välttely vain pahentaa ongelmaa

Jännittämiseen kannattaa hankkia apua, jos se tuottaa kohtuutonta kärsimystä, heikentää selkeästi toimintakykyä tai jos se johtaa esimerkiksi palavereiden tai esiintymisten välttelemiseen.

Sosiaalisten tilanteiden välttely pahentaa usein ongelmaa. Voi syntyä ikävä kierre, jossa jännittäminen leviää sellaisiinkin tilanteisiin, jotka eivät ole aiemmin aiheuttaneet jännittämistä.

Jännittämisestä toipumisessa pelkkä altistuminen sosiaalisesti haastaville tilanteille voi auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta sellaisenaan se ei ole kovinkaan tehokas lääke. Tarvitaan myös asennoitumisen muutosta ja omien ajatusten työstämistä vapaa-ajalla vertaistuen tai ammattilaisen avun kanssa.

”Monet jännittäjät tarvitsevat vain lempeän ravistelun sille, että heidän ajattelutapansa ovat itse asiassa aika kohtuuttomia. Kun niistä luopuu, oma olotila paranee huomattavasti”, Minna Martin kertoo.

Henkisen haban kasvatus auttaa

Jännittämisen hallitseminen ei tarkoita, etteikö ihminen enää jännittäisi. Olennaista on oppia hyväksymään, että itselle tärkeät tilanteet jännittävät ja herättävät tunteita. Niistä ei kuulukaan päästä eroon.

Enemminkin kyse on siitä, kuinka oppii rauhoittamaan itseään ja kasvattamaan henkistä habaa, jotta sietää omia tunteitaan.

Minna Martin huomauttaa, ettei kulttuurimme tue parhaalla mahdollisella tavalla jännittämisestä puhumista. Suomalaisilla ei ole tapana puhua tunteista. Työelämässä voi olla jopa niin, että stressaantunutta kollegaa pidetään tehokkaana ja ahkerana, mutta jännittyneisyys nähdään heikkouden merkkinä ja sitä pyritään peittämään.

 

Pidä mielessä nämä:

  • Jännittäminen on normaali tunnereaktio haastavassa tilanteessa.
  • Normaalista jännityksestä ei voi eikä tarvitse vapautua.
  • On tärkeä oppia sietämään omaa ja toisten jännittyneisyyttä.
  • Jännittämisen jännittämisestä sen sijaan voi vapautua, ja se on usein elämänlaadun parantamiseksi tarpeellistakin.
  • Voimakkaaseen jännittämiseen tarvitaan ammattiapua, koska se ei välttämättä mene itsellään ohi.

Olen ehdottomasti kesäihminen. Haluaisin nukkua talvet ja olla kesällä hereillä ympäri vuorokauden, sanoo organisaatiotutkimuksen dosentti, vanhempi tutkija Minna Janhonen Työterveyslaitoksesta.

Kesäloman alkupäivinä hänen mieleensä alkaa pulpahdella työhön ja tutkimuksiin liittyviä ajatuksia. Ne ovat muhineet jossain alitajunnassa.

”En ahdistu, sillä vähitellen työ kyllä jättää minut rauhaan. Kirjoitan ajatukset heti ylös ja palaan niihin loman jälkeen. Silloin puntaroin, olivatko ne käyttökelpoisia vai eivät.”

Janhosen loma sisältää jonkin verran suunniteltua tekemistä, paljon löysää aikaa ja irtioton heti loman alussa. Irtiotto voi olla yhtä hyvin ulkomaanmatka kuin päivän reissu Kemiöön tai Hankoon.

Kahden teini-ikäisen pojan äidille perhe on tärkein voimavara. Nämä asiat toimivat vastapainoina työlle:

1. Käsityöt lepuuttavat aivoja

”Neulon itselleni villatakkeja ja villapaitoja. Yhdessä vaiheessa tuli neulottua paljon sukkia, mutta nyt perheeni ja lähisukuni on hyvin sukitettu.

Välillä teen vaikeita neuleita, joissa pitää koko ajan laskea silmukoita. Siinä ei tule mietittyä työasioita. Helppoa käsityötä tehdessä taas saatan tarkoituksella jäsennellä mielessäni jotain työasiaa.

Olen hurahtanut käsinvärjättyihin lankoihin. Olen tehnyt värjäyskokeiluja, mutta pääosin ostan muiden värjäämiä lankoja. Tilaan niitä ulkomailta ja aina matkoillakin minun pitää päästä paikalliseen lankakauppaan.

Löydän ideoita ja inspiraatiota Instagramista, missä seuraan neulesuunnittelijoita, aktiivisia käsityöihmisiä ja lankafirmoja. Jaan itsekin kuvia käsitöistäni.”

2. Liikunta pitää kropan kunnossa

”Käyn jumpassa kolme kertaa viikossa ja välipäivinä vähintään kävelylenkillä. Asumme Lohjalla, ja kotimme vierestä pääsee Lohjanharjun lenkkipoluille.

Kun tulee ikää, hyvän fyysisen kunnon ylläpito on entistä tärkeämpää. Tanssilliset jumpat koreografioineen auttavat minua myös nollaamaan aivot. Samalla ei voi miettiä työasioita eikä räplätä puhelinta.”

3. Marttailussa tapaa kavereita

”Neljä vuotta sitten olin mukana perustamassa kylällemme omaa marttayhdistystä, Muijalan marttoja. Porukkamme oli tutustunut toisiinsa hiekkalaatikon reunalla leikkipuistossa. Lasten kasvettua halusimme edelleen pitää yhteyttä.

Kokoonnumme kerran kuussa, yleensä koulussa tai seurakuntatalossa. Olemme esimerkiksi käyneet teatterissa, askarrelleet onnittelukortteja, tutustuneet papujen viljelyyn ja osallistuneet hyväntekeväisyystempauksiin.

Marttailussa minulle on tärkeintä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.”

4. Kukkien kauneus tekee hyvää

”Pidän kovasti kukista. Minulla on niitä melkein aina, vähintään leikkokukkia maljakossa. Pienellä, helppohoitoisella rivitalopihallamme kasvaa muun muassa tulppaaneja ja vuorenkilpiä. Lempikukkiani ovat tällä hetkellä pioni ja lemmikki.

Kukat tuovat arkeeni kauneutta ja värejä. Talvella omia kukkavalokuvia on kiva katsella Instagramista, muistella kesää ja haaveilla seuraavasta keväästä.”

5. Matkailu irrottaa tutuista kuvioista

”Lähden perheeni kanssa ulkomaanmatkalle pari kertaa vuodessa. Turistinähtävyyksien katselun ja luonnossa oleilun lisäksi teemme matkakohteessa myös arkipäiväisiä juttuja, kuten käymme ruokakaupassa ja laitamme ruokaa.

Matkat ovat irtiottoja. Olen utelias ja haluan nähdä, mitä kaikkea tällä maapallolla on. Vaikuttavia kohteita ovat olleet esimerkiksi Uusi-Seelanti ja Madeiran saari.”

6. Kirjan teko on pitkäaikainen haave

”Kirjoitan kirjaa työn organisoinnin muutoksesta. Käsittelen sitä, miten eri vuosikymmenten johtamiskäytännöt ovat vaikuttaneet työn tekemiseen. Esimerkiksi tietyt 1970-luvun byrokraattiset käytännöt näkyvät työelämässämme edelleen.

Kirja on pitkäaikainen haaveeni. Kokoan samoihin kansiin tekemäni tutkimukset ja tähänastisen työurani.

Kirjoittaessa saan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Olen tehnyt kymmenen vuotta intensiivistä projektityötä, jossa seuraava projekti alkaa ennen kuin edellinen ehtii loppua.”

Työn imulla tarkoitetaan myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sen kokeminen on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, ja se on yhteydessä työntekijän terveyteen. Työn imuun liittyy kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen.

Kysyimme kolmelta Työterveyslaitoksen asiantuntijalta, mikä saa heidät kokemaan työn imua:

  1. Mikä työssäsi on erityisesti innostanut sinua viime aikoina?
  2. Millaisiin asioihin uppoudut työssäsi niin, että aika kuluu melkein huomaamatta?

Erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitoksesta

Pauliina Mattila-Holappa, erityisasiantuntija

Mattila-Holappa on psykologi, jonka väitöskirja on juuri valmistumassa. Se käsittelee nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöistä johtuvaa työkyvyttömyyttä.

1. ”On innostavaa nähdä, että omia tutkimustuloksia hyödynnetään päätöksenteossa. Tuntuu hienolta myös, jos näkee yrityksissä käyttöön otettujen päätösten vaikuttavan yksittäisen ihmisen elämään. Päätökset ja käytännöt voivat vaikuttaa esimerkiksi niin, että työntekijä pystyy olemaan töissä terveydellisistä rajoitteista, kuten erilaisista sairauksista ja mielenterveyshäiriöistä, huolimatta.

Olen tavannut pitkään työttömänä olleita ihmisiä, jotka ovat osallistuneet hankkeisiin, joiden kautta heidän elämänsä on muuttunut.”

2. “Uppoudun työhöni eniten, kun saan ensimmäiset tulokset uudesta tutkimusaineistosta. Kiinnostavin vaihe on, kun pääsen tutkimaan tuloksia tarkemmin ja näen, ovatko ne menossa samaan suuntaan kuin aluksi on ajateltu. Aika hurahtaa nopeasti myös kirjoittaessa.”

Tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta

Mikko Härmä, tutkimusprofessori

Härmä on taustaltaan lääkäri. Hän tutkii ikääntymistä, työaikoja ja unta.

1. “Innostavinta on, jos työstäni on ollut hyötyä työpaikoilla tai koetaan, että tiedontarpeeseen on vastattu. Iloa tuottaa myös se, että on itse pystynyt tuottamaan raportin pitkän tutkimustyön jälkeen. Erityisesti, jos on omasta mielestään onnistunut työssä ja lisäksi kokee, että se on ollut hyödyllistä muille. Tieteellisen mielenkiinnon lisäksi tuotamme tietoa parantaaksemme muiden hyvinvointia.”

2. “Kirjoittamisen parissa aika kuluu huomaamatta, erityisesti tieteellisiä artikkeleita tehdessä. Ajantaju karkaa helposti raportteihin syventyessä. Varsinkin kotona etätöissä on helpompi keskittyä ja huomaa yhtäkkiä, että onkin kulunut pari tuntia kauemmin kuin on suunnitellut.“

Erikoistutkija Kirsi Jussila Työterveyslaitoksesta

Kirsi Jussila, erikoistutkija

Jussila on tekniikan tohtori. Hänen erikoisalaansa ovat suojautuminen, suojavaatetus ja kylmässä työskentely.

1. “Monipuolisuus ja työtehtävien vaihtelevuus tekevät työstäni mielenkiintoista. Välillä teen mittauksia laboratoriossa tai kentällä ja välillä saan verkostoitua kansainvälisesti. Teen paljon projektityötä eri aihealueista ja eri ammattiryhmien kanssa. On kiinnostavaa tutustua useaan eri toimialaan ja työntekijöihin. Parasta on ollut päästä kentälle seuraamaan muun muassa sotilas -ja pelastusalan, kaivostyöntekijöiden ja eräoppaiden työtä.”

2. “Aika voi kulua huomaamatta, kun luen mielenkiintoista dataa tai teen mittauksia. Välillä uppoudun esimerkiksi kirjallisuuden etsimiseen.”

 

Jutun tekijät ovat Työterveyslaitoksen kesäharjoittelijoita.