Kymmenen askelta arvostavaan keskusteluun työyhteisössä

Millä tavalla teillä töissä keskustellaan? Millainen keskustelija olet itse? Onko sinulle tyypillistä esimerkiksi vetäytyä kuoreesi tai pyrkiä käännyttämään muut kannallesi?
-

Kun vuorovaikutuksesta välittyy kunnioitus toista osapuolta kohtaan, myös hankalia ja jopa pelottavia asioita on helpompi nostaa esiin. Arvostava keskustelutapa edistää työyhteisön psykologista turvallisuutta.

Psykologisesti turvallisessa ilmapiirissä uskaltaa olla oma itsensä ja tuoda esiin mielipiteensä ja ideansa. Tämä ei tarkoita, että kaikesta oltaisiin samaa mieltä tai että kaikkia ehdotuksia tuettaisiin.

Työterveyslaitos on julkaissut oppaan Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä. Sen ovat tehneet erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala ja vanhempi asiantuntija Minna Toivanen. Oppaassa käsitellään muun muassa työyhteisön keskustelukulttuuria.

Vuoropuhelua kannattaa harjoitella

Keskustelua voi käydä monella tapaa, kuten väittelemällä tai neuvottelemalla. Väittelyssä tähdätään voittoon, joten oikeassa olemisen tarve voi ohittaa halun löytää paras ratkaisu. Neuvottelussa lopputuloksena on usein kompromissi.

Työyhteisön keskusteluissa kannattaa pyrkiä kohti dialogia eli vuoropuhelua, jossa tavoitellaan ymmärrystä. Ymmärrystä haetaan niin käsiteltävästä asiasta, toisesta ihmisestä kuin omasta itsestäkin.

Dialogissa tavoitteena ei ole voitto eikä kompromissi. Parhaimmillaan siinä syntyy uutta, jaettua ajattelua.

Aitoon vuoropuheluun pääseminen ei aina ole helppoa. Erityisen vaativaa se on, kun käsitellään vaikeita asioita ja näkemykset ovat kaukana toisistaan. Siksi vuoropuhelua on hyvä harjoitella.

Kiinnitä keskustelussa huomiota näihin asioihin:

  1. Ole avoin, kuuntele ja kiinnostu muiden näkemyksistä.
  2. Älä vetäydy kuoreesi, vaan kerro ajatuksesi.
  3. Viittaa aiemmin sanottuun ja kehitä ajatuksia edelleen.
  4. Suhtaudu arvostavasti erilaisiin mielipiteisiin.
  5. Älä korosta itseäsi äläkä käy pitkiä yksinpuheluja.
  6. Anna toisille tilaa puhua, älä keskeytä.
  7. Älä vastusta periaatteesta, vaan jäsennä näkemyksesi.
  8. Älä vetoa auktoriteetteihin, vaikka asiaperusteesi loppuisivat.
  9. Kannusta muita tuomaan esiin omia näkökulmiaan.
  10. Etsi ratkaisuja.

 

Aiheesta lisää:

Opas Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä on toteutettu Työsuojelurahaston rahoittamassa Yhteensattumia-hankkeessa.

Osoita haavoittuvuutesi – rakennat luottamuksen ilmapiiriä töissä (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä ei peitellä (Kirsi Yli-Kaitalan haastattelu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä)

Psykologinen turvallisuus kannustaa ideoiden jakamiseen (Minna Toivasen haastattelu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä)

Puhua vai vaieta – psykologinen turvallisuus voi rikkoa hiljaisuuden (Kirsi Yli-Kaitalan blogikirjoitus)

Jaa sisältö somessa!