Lisää tehoa työpaikkaselvityksiin: Digitaaliset ratkaisut ja koulutus auttavat työfysioterapeuttia

Osallistu

Hoitoalalle tehtävien työpaikkaselvitysten tyypillinen haaste on, että kaikki työntekijät eivät ole koskaan yhtä aikaa paikalla. ”Tavoitteemme on saada enemmän irti siitä ajasta, joka työpaikkaselvitykseen on käytettävissä”, kertoo työfysioterapeutti Minna Toikka Terveystalosta.

Työterveyshuollon toiminta ja sen suunnittelu perustuvat työpaikan tarpeisiin. Työterveyshuollon ammattilaisten tekemässä työpaikkaselvityksessä arvioidaan, millaisia terveysvaaroja, kuormitustekijöitä ja voimavaroja työpaikalla on.

Työpaikkaselvitystä voidaan tarpeen mukaan täydentää suunnatulla työpaikkaselvityksellä, jossa on mahdollisuus perehtyä tarkemmin tiettyihin työpaikan kuormitus- tai vaaratekijöihin, kuten esimerkiksi fyysisiin tai psykososiaalisiin kuormitustekijöihin.

Muun muassa työterveyspalveluja tarjoava Terveystalo kehittää toimialakohtaista, suunnattua työpaikkaselvitystä. Sähköinen työpaikkaselvitys sisältää pian mahdollisuuden esitietokyselyyn, joka on räätälöity sosiaali- ja terveysalan työpaikoille.

Terveystalo järjestää työfysioterapeuteilleen täydennyskoulutusta suunnatun selvityksen tekoon ja hoitotyön ergonomiaan. Täydennyskoulutuksessa hyödynnetään Työterveyslaitoksen Potilassiirtojen Ergonomiakortti® -koulutusta.

Sähköinen työkalu sujuvoittaa työtä

Terveystalolla toimialakohtaista, suunnattua työpaikkaselvitystä ovat ideoineet ja kehittäneet työfysioterapeutti Minna Toikka Terveystalon Pasilan toimipisteestä Helsingistä ja Terveystalon johtava työfysioterapeutti Anna Gustafsson.

Terveystalossa siirryttiin noin vuosi sitten käyttämään sähköistä työpaikkaselvitystyökalua. Nykyisin kaikki työpaikkaselvitykset pyritään aloittamaan sähköisellä esitietokyselyllä, jota seuraa normaali työpaikkakäynti.

”Sähköinen työkalu yhtenäistää ja sujuvoittaa työpaikkaselvityksen tekemistä aina esikyselystä terveydellisen merkityksen arviointiin ja toimenpidesuosituksiin asti”, Toikka kertoo.

”Näin tässä sellaisen potentiaalin, että samalla kun siirrymme sähköiseen esitietokyselyyn, syntyy hyvä tilaisuus eriyttää toimialakohtainen kysely. Niinpä lähdimme kokeilemaan asiaa hoitoalalla, jolla tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia poissaoloja on tyypillisesti paljon.”

Apua työfysioterapeutin työhön

Käynnistyneeseen pilottikokeiluun osallistuu 15 työfysioterapeuttia Terveystalosta. Työfysioterapeutit käyvät Työterveyslaitoksen Potilassiirtojen Ergonomiakortti®-koulutuksen, johon on sisällytetty osio nyt ideoidusta toimialakohtaisesta työpaikkaselvityksestä.

Työterveyslaitos on lisäksi tuottanut koulutuksen tueksi työterveyshuollolle suunnattua materiaalia fyysisten kuormitustekijöiden tunnistamisesta ja terveydellisen merkityksen arvioinnista. Hyvä toimialatuntemus on tärkeää ja auttaa selvityksen tekemisessä.

Sähköisen esitietokyselyn avulla saadaan paljon oleellista perustietoa työpaikasta, toimintatavoista ja kuormitustekijöistä ennen varsinaista käyntiä. Siten työfysioterapeutti pystyy valmistautumaan itse käyntiin paremmin. Samalla työpaikka orientoituu tulevaan työpaikkakäyntiin.

Esitietokyselyn yhteydessä selvitetään muun muassa, millaisten potilaiden kanssa työntekijät työskentelevät, millaista ergonomiaopastusta työntekijät ovat saaneet ja millaisia apuvälineitä työpaikalla on käytössä.

”Esikyselyyn liittyvän apuvälinekartoituksen myötä työpaikka tulee samalla selvittäneeksi, mitä apuvälineitä työpaikalla on käytössä. Voi olla, että joitain apuvälineitä on unohtunut varaston perukoille käyttämättöminä”, Minna Toikka huomauttaa.

Ergonomia-asiat näkyviksi

Työpaikkojen välillä on isoja eroja ergonomisten ratkaisujen suunnittelussa ja toteuttamisessa. On työpaikkoja, joilla ei välttämättä ole järjestelmällistä toimintamallia fyysisten kuormitustekijöiden kartoittamiseen. Saatetaan myös ajatella, että hoitoalan kuuluukin olla raskasta.

Toisaalta on paljon työpaikkoja, joilla riskejä arvioidaan säännöllisesti ja ergonomiaratkaisut ja -käytännöt on viety pitkälle.

Esitietokysely on räätälöitävissä kunkin työpaikan tarpeisiin. Kysymyksiä voi esimerkiksi lisätä tai poistaa sen mukaan, mitä työpaikasta jo tiedetään. Työpaikkaselvityksessä esiin nousevat tulokset, suositukset ja raporttipohjat löytyvät myös työkalusta valmiina ehdotuksina, joita asiantuntija voi sitten itse muokata tarpeen mukaan.

Minna Toikka kertoo, että sähköistetyn työpaikkaselvitysprosessin avulla tehdään näkyväksi työpaikan ergonomiaan vaikuttavat tekijät. Esimiehille lähtee työpaikan taustatietoja kartoittava kysely, jossa kysytään muun muassa riskienhallinnasta ja apuvälinesaatavuudesta.

”Potilaat luokitellaan toimintakyvyn ja avuntarpeen mukaan, mikä auttaa asiantuntijaa arvioimaan, onko työpaikan apuvälineistö riittävällä tasolla. Työntekijät vastaavat puolestaan konkreettisiin, työn suorittamista ja työssä kuormittumista koskeviin kysymyksiin.”

”Halusin helpottaa omaa työtäni”

”Lähdin alun perin ehdottamaan toimialakohtaisen suunnatun selvityksen luomista, koska halusin helpottaa omaa työtäni. Tästä onneksi innostuttiin laajemminkin, ja pian minulla on käytössä työkalu, jolla voin luottaa saavani kaiken olennaisen tiedon työpaikasta ennen käyntiä”, Minna Toikka sanoo.

Hänen mielestään jo sähköisyys itsessään helpottaa työtä. Samalla raportointi helpottuu systemaattisen rakenteen ansioista.

Toikka uskoo, että kyselystä on erityistä hyötyä sellaisille kollegoille, jotka ovat harvemmin tekemisissä hoitoalan kanssa. Esikysely tavallaan osoittaa heille työpaikkakäynnillä tarvittavat lisäkysymykset, joilla he saavat oikean tiedon kuormituksesta.

”Työkalun avulla meidän on mahdollista entistä luotettavammin löytää juuri ne tekijät, jotka kyseisellä työpaikalla aiheuttavat fyysistä kuormittumista ja siitä aiheutuvia riskejä. Sitten voimme pureutua juuri näihin tekijöihin itse käynnillä.”

Enemmän irti työpaikkaselvityksestä

Hoitoalalle tehtävien työpaikkaselvitysten mukaan alan tyypillisiä haasteita ovat vuorotyö ja vaihtelevat asiakastilanteet. Kaikki työntekijät eivät ole koskaan yhtä aikaa paikalla, ja helposti työfysioterapeutin työ keskittyy käynneillä liian yksityiskohtaiseen neuvontaan.

Työfysioterapeutilta saatetaan kipeästi kaivata ratkaisuja yksittäisten hankalien tilanteiden ratkaisuun, mutta jos kokonaisuus ja kuormituksen taustalla olevat tekijät jäävät pimentoon, on olemassa riski, että ongelmat työpaikalla edelleen jatkuvat.

”Tavoitteemme on saada enemmän irti siitä ajasta, joka työpaikkaselvitykseen on käytettävissä koko työyhteisön näkökulmasta. Sähköinen esitietokysely myös osaltaan ohjaa työfysioterapeuttia valitsemaan oikeansuuntaisia suosituksia työnantajalle”, Minna Toikka sanoo.

Kohti kannattavampia investointeja

Minna Toikan mukaan työnantajan haasteena on usein löytää aidosti tehokkaat ja kustannusvaikuttavat toimenpiteet työkuormituksen vähentämiseksi. Päätöksiä tehdään ehkä puutteellisilla tiedoilla ja investoinnit ovat ymmärrettävästi varovaisia.

”Kuitenkin tiedetään, että lyhyillä interventioilla ei ole pitkäaikaista vaikutusta kuormituksen vähenemiseen hoitoalalla. Välittömiä seurauksia toiminnan kehittämisestä ei myöskään synny heti. Sairauspoissaolot eivät esimerkiksi useinkaan vähene saman tien vaikkapa seuraavan puolivuotiskauden aikana.”

Toikka uskoo, että tämä voi olla yksi tekijä, joka jarruttaa investointeja esimerkiksi koulutukseen ja apuvälineisiin. Sähköisen työkalun etuna on, että se on osa työterveyshuollon perustoimintaa eikä maksa työnantajalle ekstraa.

”Ja kun tarkan kartoituksen myötä toimenpiteet osataan kohdistaa täsmällisemmin oikeisiin asioihin, tulee jatkotoimenpiteistäkin kustannusvaikuttavampia.”

Sähköinen työkalu helpottaa myös seurantaa. Kun samalle työpaikalle tehdään seuraava työpaikkaselvitys, nähdään suoraan, millaisia suosituksia edellisellä kerralla on annettu ja mitä ongelmakohdille on tehty.

Tiina Kaksonen

Potilassiirtojen Ergonomiakortti® -koulutus (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut

Tavoitteet motivoivat ihmisiä eri tavoin. Yksi pitää mitattavista tavoitteista, toiselle riittävät yhdensuuntaiset arvot työnantajan kanssa. Joka tapauksessa työpaikalla ollaan toteuttamassa työn tavoitteita ja niistä on syytä puhua ääneen ja usein.

Omia tai tiimin tavoitteita kannattaa lähestyä tietoisen ratkaisukeskeisesti. Kyse ei ole omien ratkaisujen tarjoamisesta keskustelukumppanille, vaan yhteisten ideoiden, näkökulmien, tavoitteiden ja toimintatapojen hakemisesta.

Esimies voi hyödyntää ratkaisukeskeisyyden periaatteita kehittyäkseen itse ja johtaessaan työryhmäänsä.

Ratkaisukeskeisyydessä lähdetään siitä, että hankalissakin tilanteissa on mahdollista löytää päämäärä ja tavoitteita. Tarkoitus on etsiä voimavaroja, jotka auttavat pääsemään hankaluuksista eteenpäin tai kestämään niitä paremmin.

Esimerkiksi yt-neuvottelujen aikana organisaation tunnelma on yleensä ainakin jossain määrin ahdistunut. Silti jotkin työryhmät selviävät katsomalla eteenpäin, konkreettisia toimintatapoja etsien ja keskustelemalla niistä yhdessä. Toiset taas jäävät ”nuolemaan mustaa kiveä” vailla ratkaisujen ja tavoitteiden hakemista.

Keskustelukulttuuri muuttuu hitaasti

Nopeutta ja tehokkuutta arvostavassa työelämässä ratkaisukeskeinen toimintatapa vaatii hieman vaivannäköä: pysähtymistä ja aikaa. Keskeistä on keskustelukumppanien – esimerkiksi oman työryhmän jäsenten – arvostaminen, tasaveroinen keskustelu ja yhteistyön painottuminen.

Tavoitteiden saavuttamista edistää se, että ottaa lähtökohdaksi keskustelukumppanin omat tavoitteet – samalla toki huomioiden organisaation tavoitteet.

Esimiehen on hyödyllistä nähdä, että työpaikalla jokaisella on viisautta, taitoja ja kykyjä päästä eteenpäin. Voidaan sanoa, että ihminen tietää mikä hänelle on parhaaksi – hän ei vain välttämättä tiedä tietävänsä.

Siksi esimiehen kannattaa kysyä myös hiljaisten ja ujojen mielipidettä. Eikä pidä lannistua, jos joku oman työryhmän jäsenistä ei heti lämpene yhteiseen ideointiin.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat hyveitä varsinkin silloin, kun halutaan muuttaa työpaikan kulttuuria ratkaisukeskeisemmäksi. Esimerkiksi keskustelukulttuuria ei muuteta yhdessä palaverissa eikä välttämättä vielä kymmenessäkään.

Mikä sai meidät onnistumaan?

Työhön ratkaisukeskeisesti suhtautuva esimies nostaa haasteiden ohella esiin voimavaroja ja onnistumisia. Onnistumisia voi pyrkiä lisäämään ja laajentamaan:

  • Missä olemme onnistuneet viime aikoina yksilöinä tai työryhmänä?
  • Miten onnistuminen saatiin aikaan?
  • Ketkä olivat mukana? Ketkä auttoivat ja tukivat?
  • Miten ja missä tilanteessa tästä saatua oppia voisi seuraavan kerran hyödyntää?

Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja voimistuu. Tätä sanontaa voidaan pitää ratkaisukeskeisyyden kivijalkana.

Ongelmia loputtomiin vatvomalla ja muista ikävään sävyyn puhumalla voimistetaan käsitystä siitä, että oma työpaikka tai ryhmä on ongelmien kenttä. Sen sijaan kun puhutaan taidoista ja ryhmäläisten osaamisesta, vahvistetaan myönteistä identiteettiä ja yhteistä innostusta.

Aiemmat onnistumiset auttavat suunnittelemaan tulevaisuutta. Sama ajatus menee kääntäen niin, että ihmisen kykyjä ja taitoja ei ole työyhteisössä oikeastaan olemassa, jollei niistä puhuta.

Ongelmasta konkreettiseen toimintaan

Myönteisten näkökulmien esiin tuominen ei tarkoita, etteikö ongelmista pitäisi puhua avoimesti. Onnistumispuheesta voimaantumisen myötä ihmisten on helpompi ratkoa myös ongelmia.

Yksi ratkaisukeskeinen näkökulma ongelmiin on niiden tavoitteellistaminen. Kun ongelma on todettu ja riittävästi analysoitu, kannattaa yrittää kääntää se tavoitteen ja konkreettisen toiminnan muotoon.

Sen sijaan että märehdimme itse ongelmaa, keskustelemme siitä, miten toivoisimme asian olevan ja millaisilla toimenpiteillä tähän tavoitteeseen pääsemme.

Virheitä pelätään paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Siksi meiltä jää valtava potentiaali käyttämättä. Haluan rohkaista ihmisiä jakamaan epäonnistumisen kokemuksensa yhteiseksi hyväksi, sanoo Mika Sutinen.

Sutinen tunnetaan yrittäjänä ja pitkän linjan toimitusjohtajana. Viimeksi hän oli toimitusjohtaja lemmikkieläintarvikkeita myyvässä Musti ja Mirri -liikeketjussa. Sinä aikana ketju kasvoi kooltaan kymmenkertaiseksi ja samalla Suomen kansainvälisimmäksi vähittäiskauppaketjuksi.

Nykyisin hän toimii pääomasijoittaja Vaaka Partners Oy:n industrial partnerina ja hallitusammattilaisena useissa yhtiöissä. Sutinen kertoo, että kyky elää mokaamisen riskin kanssa on auttanut häntä menestymään.

”Olen opetellut kaksi taitoa, joista kumpikaan ei ole ollut minulle synnynnäinen. Ensinnäkin olen opetellut kokeilemaan ja yrittämään uutta sitkeästi, vaikka epäonnistumisen riski olisi suuri. Toiseksi olen pakottanut itseni raadollisen rehelliseksi virheistä oppimisen äärellä.”

Sutinen puhuu virheistä oppimisen kulttuurista Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Turvallisuus on tekoja, joka pidetään Kuopiossa toukokuussa 2019.

Virhe on teko, josta ei opita

Meille on luontaista selittää asiat parhain päin niin, ettei epäonnistumista tarvitse kohdata. Mokan paljastuminen hävettää. Siksi virheitä ei analysoida, vaan porskutetaan kohti mukavampia asioita.

Mika Sutisen mukaan oppiminen vaatii kuitenkin epäonnistumisten analysoimista ja saadun opin jakamista koko organisaatioon. Kannattaa luoda kulttuuri, joka rohkaisee ihmisiä tuomaan omat epäonnistumisensa muiden tietoon.

Sutinen määrittelee virheen teoksi, josta ei opita mitään. Onnistumisesta oppiminen voi olla vieläkin vaikeampaa:

Organisaatiossa on onnistuttu, mikä näkyy esimerkiksi hyvistä myyntiluvuista. Jos ei tiedetä, mistä hyvä tulos johtuu, ollaan epäonnistuttu. On toki hienoa, että menee hyvin. Jonkin ajan kuluttua ei välttämättä mene, ellei myös onnistumisten mekanismi ole tiedossa.

”Uskon, että lähes kaikissa organisaatioissa helpot asiat on jo tehty. Jäljellä on näitä vähän monimutkaisempia asioita toiminnan kehittämiseksi. Yritysten suurin kehityspotentiaali on virheistä ja onnistumisista oppimisen taidoissa.”

Yksi moka kirvelee edelleen

Mika Sutinen arvelee epäonnistuneensa vuosittain satoja tai jopa tuhansia kertoja. Joistain virheistä hän on oppinut enemmän, joistain vähemmän.

Sitten on joukko mokia, jotka ovat olleet ihan turhia – joko huolimattomuuden tai esimerkiksi väsymyksen aiheuttamia. Yksi niistä kirveltää Sutista kaikkein eniten:

Parikymmentä vuotta sitten eräässä yhtiössä jouduttiin toteuttamaan valtava henkilöstösaneeraus yhtiön pelastamiseksi. Kolmannes henkilökunnasta sai potkut. Irtisanomisten julkistamista edeltävänä iltana – tai pikemminkin yönä – tehtiin viimeisiä päätöksiä.

Sutinen oli lähettämässä perusteluja erään henkilön irtisanomisesta mielestään johtoryhmälle, mutta hän lähettikin aamuyöllä viestin irtisanottavalle itselleen.

”Se oli karmea moka, joka varmasti jätti asianomaiseen lähtemättömän jäljen. Pyysin sitä toki aikoinaan anteeksi, mutta luulen, ettei hän pysty koskaan täysin antamaan anteeksi. Tuskin hän on päässyt asian yli vieläkään. Tämä muisto nostaa yhä pienen hien pintaan.”

 

Mika Sutinen puhuu aiheesta ”Mahtava moka – matkalla systeemiseen virheistä oppimiseen” Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Kuopiossa 21.5.2019. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Sähköinen kalenteri täyttyy palaverivarauksista niin, että työpäivästä on jäljellä enää puolen tunnin rako kello 12:sta alkaen. Lopulta joku varaa senkin ajan kokoukseen. Se siitä lounaasta.

”Tilanne on tuttu monelle asiantuntijatyötä tekevälle”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen, jonka erikoisalaa ovat työaika ja ajankäyttö.

”Miksi ihminen priorisoi oman asiansa niin tärkeäksi, että hänen on varattava kollegaltaan jopa se viimeinen puolituntinen? Onhan ilmiselvää, että siihen aikaan päivästä tarvitaan ruokatauko”, Ropponen hämmästelee.

Kokouskutsun lähettäminen käy muutamalla klikkauksella. Ehkä työkaverin aikataulujen ajattelu unohtuu sen takia. Ropposen mielestä kyse on myös siitä, kunnioitammeko toistemme ajankäyttöä. Ajankäytön ongelmiin tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennus.

Kokouksia peräkkäin ja päällekkäin

Yksi sähköiseen kalenteriin liittyvä harmin aihe on, että kokousaikoja varataan päällekkäin tai tiiviisti peräkkäin: seuraava palaveri alkaa samalla kellonlyömällä kuin edellinen loppuu.

Niin tehdään, vaikka kalenterista kävisi selvästi ilmi, että osallistujan aiempi tapaaminen on toisella puolella kaupunkia. Jos tarkoitus on kohdata kasvokkain, paikasta toiseen siirtymiseen pitää varata aikaa.

Yhteisten kokousaikojen löytäminen voi olla työlästä. Annina Ropposen mukaan samalla vaivalla voisi kuitenkin huolehtia siitä, että osallistuminen on kaikille ylipäätään mahdollista.

”Päällekkäisten varausten takia osallistujat joutuvat pohtimaan, mitä tehdä, kenelle ilmoittaa tai pystyykö jostain lähtemään kesken pois. Näin kutsun lähettäjä tavallaan sälyttää työtään muille.”

Palaverikutsun saajallakin skarpattavaa

Annina Ropposen mielestä myös palaverikutsun vastaanottajilla on skarpattavaa. Kun kutsu kilahtaa sähköpostiin, kannattaa harkita tovi, ennen kuin klikkaa hyväksyvänsä sen. Esimerkiksi tällainen tilanne on kurja muille osallistujille:

Kutsu aamupalaveriin on lähetetty hyvissä ajoin ja lähettäjä on erikseen pyytänyt ilmoittamaan, jos ajankohta on jollekulle huono. Kaikki ovat hyväksyneet kutsun, mutta edellisenä iltana yksi osallistuja viestittää: Katsoin huomista kalenteriani vasta nyt. Myöhästyn alusta puoli tuntia.

”Muut ovat suunnitelleet päivänsä niin, että palaveri voi alkaa sovitusti. Yhden henkilön myöhästymisen takia kaikkia asioita ei ehkä ehditäkään käydä läpi tai ainakaan tarpeeksi perusteellisesti”, Ropponen huomauttaa.

”Ja jos myöhässä alkanut palaveri venyy, osallistujat alkavat myöhästyä taas seuraavista tapaamisistaan.”

Keskustelkaa töissä ajanhallinnasta

Annina Ropponen on pannut merkille, että palaveriajan varaaminen sähköisesti tekee siitä jollain tapaa ”anonyymiä” ja tunteetonta. Jos etsisimme sopivaa aikaa kasvokkain tai puhelimessa jutellen, toisten ajankäytön kunnioittaminen tuntuisi luonnolliselta.

”Työpaikalla kannattaa keskustella ajanhallinnasta ja luoda yhteisiä käytäntöjä palaverien varaamiseen. Pienetkin asiat voivat helpottaa elämää hurjasti.”

Yksi keino helpottaa kokousaikojen löytämistä on sähköisen kalenterin pitäminen ajan tasalla. Myös kalenterimerkinnöillään voi vaikuttaa. Ropponen itse tekee nykyisin 80-prosenttista työaikaa, ja vapaaviikot näkyvät hänen kalenterissaan. Tiistaisin ja perjantaisin siellä lukee, että hän on työpaikalla aikaisintaan kello 9.15.

”Minulla on kolmasluokkalainen poika, ja teen etätöitä niinä aamuina, jolloin hänen koulunsa alkaa yhdeksältä. Lähdemme kotoa yhtä matkaa. Olen aamuvirkku, ja muina päivinä voin tulla töihin vaikka seitsemältä.”

”Jos joku haluaa varata aamupalaverin, hän näkee kalenteristani heti, jos en pysty aloittamaan esimerkiksi kahdeksalta.”

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 3.2.2017.