Luottamuksen osoittaminen on merkki arvostuksesta

Osallistu

Hyvä esimies näyttää, että hän arvostaa työyhteisönsä kaikkia jäseniä. Arvostuksesta kertovat esimerkiksi palautteen antaminen ja mielipiteen kysyminen.

Suurehkon organisaation esimies oli myöntänyt alaiselleen etätyöluvan ja oli iloinen voidessaan siten helpottaa tämän työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kun esimies samalla tutustui organisaationsa etätyöohjeeseen, häntä järkytti, miten paljon hänen tulisi seurata ja kontrolloida alaisensa työtä.

Joskus on niin, että esimies luottaa alaisiinsa, mutta organisaation toimintatapa kannustaa pikemminkin epäluottamukseen.

Luottamuksen osoittaminen on samalla arvostuksen osoittamista. Se kertoo, että työntekijän uskotaan suoriutuvan tehtävistään ja projekteistaan.

Luottamus kannustaa ja motivoi

Ihmiset eroavat toisistaan tuen tarpeessa: toisille riittää epämääräinenkin pyyntö, toiset tarvitsevat tarkemman ohjeen reunaehtoineen. Kaikille on kuitenkin yhteistä, että muiden osoittama luottamus kannustaa ja motivoi parempaan työsuoritukseen. Kun meihin luotetaan, toimimme mielellämme vastuullisesti.

Moni työskentelee etätyöpäivinään jopa enemmän ja pidempään työtä kuin työpaikallaan. Etätyön ja luottamuksen osoittamisen tavoitteena ei tietenkään ole saada työntekijöitä tekemään ylipitkiä päiviä palkatta. Ehkä tämä kuitenkin osoittaa todeksi sananlaskun ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”.

Valtionhallinnossa työskentelevä johtaja oli huomannut, että eräs henkilö hänen yksikössään ei suoriutunut työstään ja sen vaatimasta tiimityön vuorovaikutuksesta kovinkaan hyvin. Johtaja pohti tilannetta ja päätyi tarjoamaan kyseiselle työntekijälle erilaista tehtävää, jossa tällä oli itsenäisesti hoidettavana oma asiakaspalvelupisteensä ja -toimintonsa. Vastedes työntekijän suoriutuminen oli huomattavasti parempaa, ja hän sai hyvää palautetta sekä asiakkailta että työyhteisöltä.

Johtuuko pahantuulisuus minusta?

Jokaisen ihmisen perustarve on tulla arvostetuksi. Se, millaista kohtelua saamme, kertoo meistä itsestämme: Miten minut nähdään? Millainen minä olen? Kunnioittava, ystävällinen kohtelu työpaikalla vahvistaa ja tukee ihmisarvoa.

Asiallinen työkäyttäytyminen ja vuorovaikutuksen perusasiat tervehtimisestä alkaen ovat nekin toisten arvostamista. Toisinaan työpaikoilla törmää käsitykseen, että omat negatiiviset tunnelmat yksityiselämän puolelta on hyvä tuoda reippaasti esiin ja että kiroilu ja muu ”tunteiden tuulettelu” tekevät hyvää työyhteisölle.

Tässä mielessä työpaikat ja niiden kulttuurit eroavat toisistaan, mutta jatkuva kielteinen ja epäystävällinen käytös työyhteisössä ei ole arvostavaa muita kohtaan. Vaikka yksityiselämässä olisi asioita, jotka ”kiroiluttavat” työpaikalla, kannattaa ainakin selventää, mistä oma huono tuuli johtuu.

Muuten ärtyisyys saattaa hämmentää työyhteisöä: Johtuuko pahantuulisuus minusta? Teinkö jotain väärin? Aina meillä vain kiroillaan ja huudetaan.

Teeskennelty arvostus ei tepsi

Arvostuksen osoittaminen työyhteisön kaikille jäsenille on elinehto hyvänä esimiehenä toimimiselle. Kukaan ei halua kokea, että häntä ei arvosteta.

Vaikka esimies ei olisi kaikista asioista samaa mieltä alaistensa kanssa ja joutuisi ottamaan esiin kielteisiä asioita tai tekemään alaisen kannalta epämieluisia päätöksiä, hänen on silti pyrittävä näkemään asia myös toisen ihmisen näkökulmasta.

Näin voit osoittaa, että arvostat alaistasi:

  1. Kysy hänen näkemystään tai mielipidettään.
  2. Kuuntele ja ole oikeasti läsnä, kun toinen puhuu. Kysy lisää.
  3. Asennoidu toisen ajatuksiin myönteisesti.
  4. Kannusta avoimuuteen ja uusien asioiden – vaikkapa työtapojen – kokeilemiseen mahdollisia virheitä pelkäämättä.
  5. Anna palautetta.
  6. Pyydä apua tai tarjoa mielenkiintoista työtä, esimerkiksi vastuullista tehtävää.
  7. Anna työrauha: Uskon, että pärjäät ja osaat. Kysy, jos tarvitset apua.
  8. Osoita olevasi itse ”samassa liemessä”. Joissain työyhteisöissä esimies tekee samoja töitä kuin hänen ryhmänsä.
  9. Katso silmiin ja käänny kohti, kun puhut. Kehonkieli on tärkeä keino osoittaa arvostusta.
  10. Ole aito. Mieti, miten ja missä asioissa oikeasti arvostat kutakin alaisistasi. Päälleliimatun tuntuinen näennäisarvostus herättää hämmennystä.
  11. Pyydä palautetta. Voit kysyä, milloin alaisesi ovat erityisesti kokeneet, että arvostat heitä.

Juttu perustuu oppaan ”Pomohautomo – Opi esimieheksi” käsikirjoitukseen, jonka ovat tehneet työsuojelupäällikkö, työnohjaaja, kouluttaja, valmentaja Tommy Larvi ja henkilöstösuunnittelija, kouluttaja, valmentaja Anna Vanhala.

He työskentelivät Työterveyslaitoksessa muun muassa esimiesten kouluttajina. Nykyisin molemmat ovat Kotkan kaupungin palveluksessa.

Pomohautomossa käydään läpi esimiestyön keskeiset asiat, ja se on tarkoitettu varsinkin tuoreille esimiehille. Heille tärkeitä näkökulmia on kerätty muun muassa Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehden lukijakyselyillä ja joukkoistamalla aihetta sosiaalisessa mediassa.

Työpiste-verkkolehti julkaisee Pomohautomon juttusarjana kevään 2018 aikana. Lue sarjan aiemmat osat kohdasta Toimituksemme suosittelee.

Pomohautomoa voi seurata myös Twitterissä: @pomohautomo

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (1)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (1)

Arvostaen, ei arvostellen |

Ari Rämön sanoja lainatakseni: ”Arvostus ja luottamus joko 100% tai ei mitään”. Oikea arvostus syntyy vastavuoroisesta arvostuksesta. Luottamus ja arvostus ovat siis ehdottomat menestyksen avaimet. Pomon täytyy olla ihmisiä varten, ei ihmisten pomoa varten!

Tuoreimmat jutut

Noin 70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt joskus jotain haastavaa sosiaalista tilannetta. Työelämässä jännittämiselle altistavat erilaiset vuorovaikutustilanteet, kuten esitykset, palaverit ja puhelinkeskustelut. Ne ovat tuttuja ainakin esimies- ja asiantuntijatyötä tekeville.

Toisaalta työ saattaa vaatia yhä enemmän sosiaalisia taitoja myös sellaisissa tehtävissä, joihin ei aikaisemmin ole liittynyt vuorovaikutusta esimerkiksi asiakkaiden kanssa.

”Jännittäminen saa alkunsa, kun jännittäjä alkaa pohtia, että mitäköhän muut ajattelevat minusta. Todellisuudessa ihmisillä ei ole yleensä edes aikaa miettiä muista mitään erityistä”, sanoo psykologi Minna Martin.

Hänellä on jännittämiselle selitys: ei ole jännittämistä ilman vaativuutta. Usein jännittäjä vaatii itseltään kohtuuttoman paljon, vaikka hän ei itse tunnista vaatimuksiaan.

Työyhteisö voi lievittää jännitystä

Minna Martin tunnetaan erityisesti sosiaaliseen ahdistukseen ja jännittämiseen liittyvien ongelmien ratkaisijana. Hän on muun muassa kirjoittanut kirjan Saa jännittää – jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017).

Martin asettelee työyhteisölle suurta roolia jännittämisen hyväksymisessä: jännittämisessä ei ole kyse vain jännittäjästä, vaan haaste on koko työyhteisön. Parhaimmillaan organisaatio voi saada monien ihmisten työpanoksen aiempaa tehokkaampaan käyttöön:

”Puhumisen määrä ei korreloi älykkyyden kanssa. Jos ei mietitä, miten hiljaisten äänet saadaan kuuluviin, syntyy vinouma, jossa kuullaan vain puheliaita.”

Työyhteisön pitäisi kyseenalaistaa omia luutuneita käsityksiään ja miettiä, miksi jännittämiseen suhtaudutaan epänormaalilla tavalla, vaikka se on mitä tavallisin asia. Martin heittääkin kysymyksen: kummalla on lopulta isompi ongelma, jännittäjällä vai sillä, jolla on vääriä käsityksiä jännittämisestä?

Hän suosittelee kertomaan omasta jännittämisestään esimiehelle ja työkavereille, mutta ymmärtää hyvin, ettei se aina ole mahdollista.

Turvallisuus edistää luovuutta

Vinkkinä jännittämisen lievittämiseen Minna Martin mainitsee kokousten pilkkomisen hetkellisesti parikeskusteluiksi, jolloin jännittyneetkin ihmiset puhuvat yleensä ihan hyvin. Rohkeamman osapuolen on sitten helppo nostaa esille parikeskustelussa käsiteltyjä asioita.

Martin muistuttaa, että me kaikki työskentelemme, opimme ja saamme luovuutemme käyttöön turvallisissa oloissa. Myös eriävien mielipiteiden ilmaisemisen pitäisi olla turvallista, ja toisinaan kannattaa tarjota mahdollisuutta anonyymiin kommentointiin.

Esimiehellä on tärkeä rooli turvallisen ryhmädynamiikan luojana ja jännittämisen lievittäjänä, mutta myös työntekijällä on vastuunsa. Työntekijän olisi hyvä järjestää työtään itselleen sopivaksi siten, että kalenterissa on myös toipumisaikaa jännittävistä ja kuormittavista tehtävistä. Aina se ei tietenkään onnistu.

Martin pohtii, tarvitseeko kaikkien työntekijöiden tehdä kaikkia asioita. Tärkeintä olisi löytää jokaiselle oma rooli. Ei kai kaikkien ole pakko esimerkiksi esiintyä?

”Työyhteisöissä kannattaa miettiä, annetaanko ihmisten olla erilaisia ja voidaanko työtä sovittaa juuri yksilöille sopivaksi. Toisaalta voidaan myös miettiä, missä asioissa työntekijä voisi taitojaan kehittämällä oppia sietämään uusia tehtäviä.”

Välttely vain pahentaa ongelmaa

Jännittämiseen kannattaa hankkia apua, jos se tuottaa kohtuutonta kärsimystä, heikentää selkeästi toimintakykyä tai jos se johtaa esimerkiksi palavereiden tai esiintymisten välttelemiseen.

Sosiaalisten tilanteiden välttely pahentaa usein ongelmaa. Voi syntyä ikävä kierre, jossa jännittäminen leviää sellaisiinkin tilanteisiin, jotka eivät ole aiemmin aiheuttaneet jännittämistä.

Jännittämisestä toipumisessa pelkkä altistuminen sosiaalisesti haastaville tilanteille voi auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta sellaisenaan se ei ole kovinkaan tehokas lääke. Tarvitaan myös asennoitumisen muutosta ja omien ajatusten työstämistä vapaa-ajalla vertaistuen tai ammattilaisen avun kanssa.

”Monet jännittäjät tarvitsevat vain lempeän ravistelun sille, että heidän ajattelutapansa ovat itse asiassa aika kohtuuttomia. Kun niistä luopuu, oma olotila paranee huomattavasti”, Minna Martin kertoo.

Henkisen haban kasvatus auttaa

Jännittämisen hallitseminen ei tarkoita, etteikö ihminen enää jännittäisi. Olennaista on oppia hyväksymään, että itselle tärkeät tilanteet jännittävät ja herättävät tunteita. Niistä ei kuulukaan päästä eroon.

Enemminkin kyse on siitä, kuinka oppii rauhoittamaan itseään ja kasvattamaan henkistä habaa, jotta sietää omia tunteitaan.

Minna Martin huomauttaa, ettei kulttuurimme tue parhaalla mahdollisella tavalla jännittämisestä puhumista. Suomalaisilla ei ole tapana puhua tunteista. Työelämässä voi olla jopa niin, että stressaantunutta kollegaa pidetään tehokkaana ja ahkerana, mutta jännittyneisyys nähdään heikkouden merkkinä ja sitä pyritään peittämään.

 

Pidä mielessä nämä:

  • Jännittäminen on normaali tunnereaktio haastavassa tilanteessa.
  • Normaalista jännityksestä ei voi eikä tarvitse vapautua.
  • On tärkeä oppia sietämään omaa ja toisten jännittyneisyyttä.
  • Jännittämisen jännittämisestä sen sijaan voi vapautua, ja se on usein elämänlaadun parantamiseksi tarpeellistakin.
  • Voimakkaaseen jännittämiseen tarvitaan ammattiapua, koska se ei välttämättä mene itsellään ohi.

Olen ehdottomasti kesäihminen. Haluaisin nukkua talvet ja olla kesällä hereillä ympäri vuorokauden, sanoo organisaatiotutkimuksen dosentti, vanhempi tutkija Minna Janhonen Työterveyslaitoksesta.

Kesäloman alkupäivinä hänen mieleensä alkaa pulpahdella työhön ja tutkimuksiin liittyviä ajatuksia. Ne ovat muhineet jossain alitajunnassa.

”En ahdistu, sillä vähitellen työ kyllä jättää minut rauhaan. Kirjoitan ajatukset heti ylös ja palaan niihin loman jälkeen. Silloin puntaroin, olivatko ne käyttökelpoisia vai eivät.”

Janhosen loma sisältää jonkin verran suunniteltua tekemistä, paljon löysää aikaa ja irtioton heti loman alussa. Irtiotto voi olla yhtä hyvin ulkomaanmatka kuin päivän reissu Kemiöön tai Hankoon.

Kahden teini-ikäisen pojan äidille perhe on tärkein voimavara. Nämä asiat toimivat vastapainoina työlle:

1. Käsityöt lepuuttavat aivoja

”Neulon itselleni villatakkeja ja villapaitoja. Yhdessä vaiheessa tuli neulottua paljon sukkia, mutta nyt perheeni ja lähisukuni on hyvin sukitettu.

Välillä teen vaikeita neuleita, joissa pitää koko ajan laskea silmukoita. Siinä ei tule mietittyä työasioita. Helppoa käsityötä tehdessä taas saatan tarkoituksella jäsennellä mielessäni jotain työasiaa.

Olen hurahtanut käsinvärjättyihin lankoihin. Olen tehnyt värjäyskokeiluja, mutta pääosin ostan muiden värjäämiä lankoja. Tilaan niitä ulkomailta ja aina matkoillakin minun pitää päästä paikalliseen lankakauppaan.

Löydän ideoita ja inspiraatiota Instagramista, missä seuraan neulesuunnittelijoita, aktiivisia käsityöihmisiä ja lankafirmoja. Jaan itsekin kuvia käsitöistäni.”

2. Liikunta pitää kropan kunnossa

”Käyn jumpassa kolme kertaa viikossa ja välipäivinä vähintään kävelylenkillä. Asumme Lohjalla, ja kotimme vierestä pääsee Lohjanharjun lenkkipoluille.

Kun tulee ikää, hyvän fyysisen kunnon ylläpito on entistä tärkeämpää. Tanssilliset jumpat koreografioineen auttavat minua myös nollaamaan aivot. Samalla ei voi miettiä työasioita eikä räplätä puhelinta.”

3. Marttailussa tapaa kavereita

”Neljä vuotta sitten olin mukana perustamassa kylällemme omaa marttayhdistystä, Muijalan marttoja. Porukkamme oli tutustunut toisiinsa hiekkalaatikon reunalla leikkipuistossa. Lasten kasvettua halusimme edelleen pitää yhteyttä.

Kokoonnumme kerran kuussa, yleensä koulussa tai seurakuntatalossa. Olemme esimerkiksi käyneet teatterissa, askarrelleet onnittelukortteja, tutustuneet papujen viljelyyn ja osallistuneet hyväntekeväisyystempauksiin.

Marttailussa minulle on tärkeintä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.”

4. Kukkien kauneus tekee hyvää

”Pidän kovasti kukista. Minulla on niitä melkein aina, vähintään leikkokukkia maljakossa. Pienellä, helppohoitoisella rivitalopihallamme kasvaa muun muassa tulppaaneja ja vuorenkilpiä. Lempikukkiani ovat tällä hetkellä pioni ja lemmikki.

Kukat tuovat arkeeni kauneutta ja värejä. Talvella omia kukkavalokuvia on kiva katsella Instagramista, muistella kesää ja haaveilla seuraavasta keväästä.”

5. Matkailu irrottaa tutuista kuvioista

”Lähden perheeni kanssa ulkomaanmatkalle pari kertaa vuodessa. Turistinähtävyyksien katselun ja luonnossa oleilun lisäksi teemme matkakohteessa myös arkipäiväisiä juttuja, kuten käymme ruokakaupassa ja laitamme ruokaa.

Matkat ovat irtiottoja. Olen utelias ja haluan nähdä, mitä kaikkea tällä maapallolla on. Vaikuttavia kohteita ovat olleet esimerkiksi Uusi-Seelanti ja Madeiran saari.”

6. Kirjan teko on pitkäaikainen haave

”Kirjoitan kirjaa työn organisoinnin muutoksesta. Käsittelen sitä, miten eri vuosikymmenten johtamiskäytännöt ovat vaikuttaneet työn tekemiseen. Esimerkiksi tietyt 1970-luvun byrokraattiset käytännöt näkyvät työelämässämme edelleen.

Kirja on pitkäaikainen haaveeni. Kokoan samoihin kansiin tekemäni tutkimukset ja tähänastisen työurani.

Kirjoittaessa saan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Olen tehnyt kymmenen vuotta intensiivistä projektityötä, jossa seuraava projekti alkaa ennen kuin edellinen ehtii loppua.”

Työn imulla tarkoitetaan myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sen kokeminen on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, ja se on yhteydessä työntekijän terveyteen. Työn imuun liittyy kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen.

Kysyimme kolmelta Työterveyslaitoksen asiantuntijalta, mikä saa heidät kokemaan työn imua:

  1. Mikä työssäsi on erityisesti innostanut sinua viime aikoina?
  2. Millaisiin asioihin uppoudut työssäsi niin, että aika kuluu melkein huomaamatta?

Erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitoksesta

Pauliina Mattila-Holappa, erityisasiantuntija

Mattila-Holappa on psykologi, jonka väitöskirja on juuri valmistumassa. Se käsittelee nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöistä johtuvaa työkyvyttömyyttä.

1. ”On innostavaa nähdä, että omia tutkimustuloksia hyödynnetään päätöksenteossa. Tuntuu hienolta myös, jos näkee yrityksissä käyttöön otettujen päätösten vaikuttavan yksittäisen ihmisen elämään. Päätökset ja käytännöt voivat vaikuttaa esimerkiksi niin, että työntekijä pystyy olemaan töissä terveydellisistä rajoitteista, kuten erilaisista sairauksista ja mielenterveyshäiriöistä, huolimatta.

Olen tavannut pitkään työttömänä olleita ihmisiä, jotka ovat osallistuneet hankkeisiin, joiden kautta heidän elämänsä on muuttunut.”

2. “Uppoudun työhöni eniten, kun saan ensimmäiset tulokset uudesta tutkimusaineistosta. Kiinnostavin vaihe on, kun pääsen tutkimaan tuloksia tarkemmin ja näen, ovatko ne menossa samaan suuntaan kuin aluksi on ajateltu. Aika hurahtaa nopeasti myös kirjoittaessa.”

Tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta

Mikko Härmä, tutkimusprofessori

Härmä on taustaltaan lääkäri. Hän tutkii ikääntymistä, työaikoja ja unta.

1. “Innostavinta on, jos työstäni on ollut hyötyä työpaikoilla tai koetaan, että tiedontarpeeseen on vastattu. Iloa tuottaa myös se, että on itse pystynyt tuottamaan raportin pitkän tutkimustyön jälkeen. Erityisesti, jos on omasta mielestään onnistunut työssä ja lisäksi kokee, että se on ollut hyödyllistä muille. Tieteellisen mielenkiinnon lisäksi tuotamme tietoa parantaaksemme muiden hyvinvointia.”

2. “Kirjoittamisen parissa aika kuluu huomaamatta, erityisesti tieteellisiä artikkeleita tehdessä. Ajantaju karkaa helposti raportteihin syventyessä. Varsinkin kotona etätöissä on helpompi keskittyä ja huomaa yhtäkkiä, että onkin kulunut pari tuntia kauemmin kuin on suunnitellut.“

Erikoistutkija Kirsi Jussila Työterveyslaitoksesta

Kirsi Jussila, erikoistutkija

Jussila on tekniikan tohtori. Hänen erikoisalaansa ovat suojautuminen, suojavaatetus ja kylmässä työskentely.

1. “Monipuolisuus ja työtehtävien vaihtelevuus tekevät työstäni mielenkiintoista. Välillä teen mittauksia laboratoriossa tai kentällä ja välillä saan verkostoitua kansainvälisesti. Teen paljon projektityötä eri aihealueista ja eri ammattiryhmien kanssa. On kiinnostavaa tutustua useaan eri toimialaan ja työntekijöihin. Parasta on ollut päästä kentälle seuraamaan muun muassa sotilas -ja pelastusalan, kaivostyöntekijöiden ja eräoppaiden työtä.”

2. “Aika voi kulua huomaamatta, kun luen mielenkiintoista dataa tai teen mittauksia. Välillä uppoudun esimerkiksi kirjallisuuden etsimiseen.”

 

Jutun tekijät ovat Työterveyslaitoksen kesäharjoittelijoita.