Näin järjestät itsellesi keskittymisrauhaa töissä

Onko sinun vaikea löytää aikaa keskittymistä vaativiin tehtäviin? Esimerkiksi suunnittelu, valmistelu, tutkimus, kirjoittaminen ja uuteen asiaan perehtyminen voivat vaatia erityistä rauhaa.
-

Marja Sarkkinen

Työterveyslaitoksen AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimushanke piti työpajan, jossa 70 asiantuntijaa ja esimiestä etsi ratkaisuja ajanhallintansa pulmiin. Heidän mielestään keskittymisajan luomiseen voi käyttää esimerkiksi näitä keinoja:

  • Varaa kalenteristasi aikaa suunnitteluun.
  • Sulje viestintäkanavat määräajaksi, jos työsi luonne sallii sen.
  • Pidä välillä sähköpostivapaita päiviä ja somepaastoa.
  • Rajoita sähköpostiin vastaamista tiettyihin aikoihin. Automaattisella vastauksella voit kertoa, että lähettäjän viesti on huomattu ja että palaat siihen myöhemmin.
  • Tule työpaikalle aikaisin, ennen kuin paikalla on muita.
  • Vetäydy työskentelemään hiljaiseen tilaan.
  • Pidä etätyöpäiviä.
  • Ole myönteisellä tavalla itsekäs ja vaali omaa työrauhaasi.

  Nämä asiat kuitenkin mietityttävät:

  • Jos etätyöpäiviä pidetään paljon, onko vaarana yhteisöllisyyden heikentyminen ja työntekijöiden eristäytyminen?
  • Etätyöpäiville kertyy helposti liikaa töitä, joten maltti on tarpeen.
  • Mitä tehdä, jos kalenteriin merkityn suunnitteluajan tai etätyöpäivän päälle ilmestyy kokousvarauksia?
  • Voiko etätyöpäivinä sulkea itsensä ulos eri viestintäkanavista? Onko puhelin ja sähköposti pidettävä auki?
  • Miten hoidetaan ne yhteydenotot, jotka kasautuvat rauhoitetun työajan aikana?
  • Tarvitseeko aina olla tavoitettavissa? Vaivaako huono omatunto, jos ei ole tavoitettavissa? Onko sähköpostiin reagoitava välittömästi?

  Ajankäytön ongelmat eivät ole vain yksilön, vaan koko organisaation vastuulla. Esimiehille ja asiantuntijoille suunnattu opas Fokus kateissa, aika palasina? auttaa palauttamaan työn fokuksen oleelliseen. Tutustu myös Aika & fokus -verkkovalmennukseen

Jaa sisältö somessa!