Näin otat ideoinnin arkikäytännöksi

Kun työyhteisössä syntyy uusi idea, sitä kannattaa pian kokeilla pienimuotoisesti. Nopea kokeilu on parempi kuin asioiden pakoilu.

Työn kehittämiseen ei aina tunnu löytyvän aikaa. Parhaassa tapauksessa kehittäminen ja ideointi ovat luonteva osa tavallista työpäivää:

 

Edistä arkisen kehittämisen kulttuuria

 

  1. Suosi kehumista. Ensimmäinen reaktiosi ideoihin on aina: ”Hyvä juttu!”
  2. Varmista selkeät reitit ideoiden edistämiseksi: kenelle uudesta ajatuksesta kerrotaan, jotta asia saadaan eteenpäin?
  3. Osoita, että arvostat työkaveria. On tärkeää, että kaikki tuntevat olevansa tarpeellisia työporukan jäseniä.
  4. Hyväksy keskeneräisyys. Uudistuksen ei tarvitse olla heti täydellinen.
  5. Kyseenalaista. Älä hyväksy asioita niin kuin ne on aina tehty, vaan mieti, voisiko ne tehdä toisin.
  6. Ehdota yhteistä ideointikanavaa. Se voi olla vaikka ideaseinä, liitutaulu, nettisivu tai vihko, johon voi kirjoitella huomioita, asiakaspalautetta tai ideoita. Työkaverit voivat kehitellä alkuperäistä ideaa eteenpäin.

 

Kokeile rohkeasti uusia ideoita

 

  1. Kun uusi idea syntyy, sitä kannattaa pian kokeilla pienimuotoisesti. Muuten idea voi kadota. Älä murehdi liikaa esteitä ja epäonnistumisen mahdollisuutta.
  2. Kokeilun tavoitteena ei ole täydellinen ratkaisu, vaan kokemusten kerääminen jatkokehittämistä varten.
  3. Älä aloita etsimällä valmista ratkaisua. Kaikkia vaiheita ei tarvitse suunnitella etukäteen. Ongelmia voi ratkaista sitä mukaa kuin niitä tulee.
  4. Nopea kokeilu on parempi kuin asioiden pakoilu. Pienimuotoisesti kokeiltaessa ei haittaa, vaikka kokeilu epäonnistuu. Sittenpähän tiedetään, mikä toimii ja mikä ei.
  5. Älä anna esteiden halvaannuttaa toimintaa. Mieti, onko kyseessä oikeasti este. Voiko sen kiertää? Voiko sen poistaa?

 

 Jutun lähde: ITU! - Innovaattorin työkirja (Työterveyslaitos, 2015)

 

Jaa sisältö somessa!