Näin tuunaat työtäsi ja löydät siihen uutta innostusta

Osallistu
Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta

Miten työn tuunaamista voi opetella? Pystyykö kaikenlaisia töitä tuunaamaan? Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta vastaa kymmeneen kysymykseen työn tuunaamisesta.

Työn tuunaaminen tarkoittaa oman työn muokkaamista itselle mielekkäämmäksi. Se on arjen innovatiivisuutta, rutiinien ravistelua ja unelmien toteuttamista nykyisessä työssä.

Tuunaus haastaa perinteisen ajattelutavan, jossa työn kehittäminen on pelkästään työnantajan vastuulla. Tuunaaja ottaa itse aktiivisen roolin innostuksensa herättelyssä ja säilyttämisessä.

Tutkimusten mukaan työn tuunaaminen vahvistaa työn imua, joka on myönteinen tunne- ja motivaatiotila työssä. Sillä taas on monia hyviä vaikutuksia sekä työntekijään että siihen organisaatioon, jossa hän työskentelee.

Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta on tutkinut työn imua lähes 20 vuotta. Hän on ollut kehittämässä Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennusta. Hakanen vastaa kymmeneen kysymykseen työn tuunaamisesta:

1. Jos omassa työssä on monenlaista tuunattavaa, niin miten pääsisi parhaiten liikkeelle?

Lähtisin liikkeelle siitä, mikä on mahdollista tässä ja nyt ja minkä lisääminen työssä eniten energisoisi itseäni.

Alkuun pääsemisessä voi auttaa sen pohtiminen, mistä kaikista tehtävistä ja sosiaalisista suhteista oma työ koostuu. Sen jälkeen on helpompi hahmottaa, mitä omassa työssään voisi ja haluaisi lisätä ja syventää. Entä voisiko jonkin asian jättää vähemmälle?

2. Kannattaako töitä tuunata työyhteisössä porukalla vai onko parempi tuunata vain omaa työtään?

Molempi parempi! Työyhteisössä voidaan kimpassa vahvistaa yhteisiä voimavaroja sekä luoda entistä parempia työtapoja ja myönteistä vuorovaikutusta. Myös esimies kannattaa ottaa mukaan.

3. Miten lähtisit tuunaamaan oman työn merkitystä?

Pohtisin, mitä kaikkea työni minulle ja muille antaa, mitä itseäni suurempaa se palvelee ja mitä tehden se tulisi vielä merkityksellisemmäksi itselleni.

4. Miten tuunaamista voi hyödyntää vuorovaikutuksen parantamisessa?

Vuorovaikutuksen laatu työtovereiden, oman esimiehen ja asiakkaiden kanssa voi olla ratkaisevan tärkeä energialähde. Ja huonoimmillaan se voi viedä motivaation koko työstä.

Työn tuunaamisen näkökulmasta voi miettiä, keiden kaikkien kanssa on töissä tekemisissä ja minkä verran aikaa käyttää eri sosiaalisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Sitten voi pohtia, kenen kanssa vuorovaikutuksen lisääminen voisi lisätä oman työn mielekkyyttä:

Olisiko itselleni hyötyä siitä, että olisin nykyistä enemmän tekemisissä työn imua kokevien ihmisten kanssa ja siten lisäisin omaakin hyvinvointiani? Vai onko työyhteisössäni joku, jolle voisin olla tärkeäksi avuksi ja iloksi? Entä voisinko piristää asiakastyön arkea jollain uudella tavalla?

Työpareja koskeva tutkimuksemme osoitti, miten työtoveri A:n ystävällisyys työtoveri B:tä kohtaan lisäsi työtoverin kokemaa työn imua. Tämä taas lisäsi työtoveri B:n ystävällisyyttä A:ta kohtaan ja se edelleen A:n työn imua. Tällaisia ovat hyvän kehät.

5. Voiko kaikenlaisia töitä tuunata, esimerkiksi tarkkaan konseptoidussa ketjuyrityksessä asiakaspalvelutyötä?

Pitää voida! Silti: mitä kontrolloivempaa johtaminen on, mitä vähemmän työntekijällä on itsenäisyyttä ja mitä kapeampi hänen toimenkuvansa on, sitä vaikeampaa työn tuunaaminen on.

6. Mikä on mielestäsi työn tuunaamisen suurin este?

Työn tuunauksen esteitä ovat rutiinien voima ja kontrolloiva johtaminen – toisin sanoen itsenäisyyden puute. Myös energian puute haittaa tuunaamista: jos työntekijä on jo uupunut tai tylsistynyt, hänellä ei välttämättä ole voimia tuunata työtään.

Tuunaukseen ryhtymistä saattaa myös haitata uskomus, ettei mitään kuitenkaan voi tehdä. Kun tuon uskomuksen ylittää, työntekijät ammatista riippumatta innostuvat ajattelemaan työtään ja itseään uudesta mahdollisuuksien näkökulmasta.

7. Voiko työn tuunaamisesta olla haittaa?

Jos työhönsä tekee sellaisia muutoksia, että ne vaikuttavat myös työtovereihin ja työssä sovittuihin tavoitteisiin, on hyvä jutella työyhteisössä ja esimiehen kanssa. Tarkoitus ei ole tehdä itselle hyvää muiden kustannuksella, vaan parhaimmillaan myös muiden iloksi.

Työn tuunaamisen tiedetään olevan myönteisessä yhteydessä hyvään työsuoritukseen. Siksi aito oman työn mielekkyyden lisääminen tuunaamalla on lähtökohtaisesti hyvä asia työn tavoitteille.

On myös hyvä miettiä työn tuunaamista omien voimavarojen näkökulmasta: kerralla ei ole pakko muuttaa kaikkea.

8. Miten työn tuunaamista voi opetella?

Olemme Työterveyslaitoksessa kehittäneet Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennuksen työpaikkojen henkilöstön käyttöön. Valmennuksessa opitaan työn tuunaamisen menetelmiä, jotka lisäävät työn imua.

9. Onko parempi tuunata työhön lisää hyvää vai vähentää jotain kuormittavaa?

On hyvä huomata, että työn tuunaaminen tapahtuu oman tehtävänkuvan ja sovittujen vastuiden puitteissa. Yleensä kaikkiin töihin kuuluu hankalia ja vähemmän motivoivia asioita.

Tutkimusten mukaan – vähän yllättäenkin – oman työn haitallisten vaatimusten vähentäminen saattaa jopa lisätä työuupumusoireita. Tämä voi johtua siitä, että tällainen toiminta onnistuu vain lykkäämään vastuita myöhempään. Tai sitten se vahvistaa riittämättömyyttä ja syyllisyyttä siitä, että asia siirtyy työtoverin vastuulle.

Varmempi tapa parantaa työn imua ja vähentää kuormittuneisuutta näyttää olevan positiivisten voimavarojen ja uusien merkityksellisten haasteiden hakeminen työlleen.

Toisin sanoen hankalien ja kuormittavien asioiden välttämistä parempi tuunaamisen tapa voi usein olla se, että kirkastaa oman työnsä ydintavoitteita ja tarkoitusta, keskustelee vastuista sekä hakee apua, palautetta tai muita voimavaroja työhönsä.

Niiden avulla on mahdollista entistä paremmin kohdata itselle ikäviä tehtäviä ja säilyttää oma työn imu korkealla.

10. Miten itse olet tuunannut omaa työtäsi?

Aloitin Työterveyslaitoksessa työuupumuksen tutkijana. Tutkin yhä työuupumusta ja muuta kärsimystä työelämässä, mutta aika nopeasti sisällytin työhöni voimavarakeskeisen näkökulman ja aloin tutkia myös työn imua.

Kun meillä Suomessa oli aiemmin vahva negatiivinen perinne puhua työhyvinvoinnista ja tutkia sitä, otin yhteyttä kansainvälisiin kollegoihini, joista monista on sittemmin tullut ystäviäni.

Tutkijamentaliteetilleni ei riitä pelkkä tutkimus. Mielekkyys syntyy siitä, että voin hyödyntää tutkittua tietoa käytännön kentillä, kuten viestinnässä ja koulutuksissa. On hienoa nähdä, että myös muut voivat soveltaa tekemiämme tutkimuksia ja hyötyä niistä.

Uskon vahvasti, että hyvän tekeminen lisää hyvää ja uusiin haasteisiin kannattaa heittäytyä aina, kun rahkeet antavat myöten.

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 31.10.2017.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Tutustu myös:
Kommentointi (3)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (3)

leena |

Pitkä ja ansiokas työura vaatii kyllä työn tuunaamista mielestäni aika ajoin.
Johtamisella on siinä määrin suuri rooli työntekijän tuunaamisajatuksissa koska
työn johtaja mahdollistaa tuunaamista tai sitten ei.

näkökulma |

Tutkitaanko työtä kokonaisuutena vai ainoastaan yksilöiden näkökulmasta? Tämä nousi mieleeni luettuani artikkelin ja lopussa olleen lauseen "Tutkin yhä työuupumusta ja muuta kärsimystä työelämässä, mutta aika nopeasti sisällytin työhöni voimavarakeskeisen näkökulman ja aloin tutkia myös työn imua". Kärsimys työpaikoilla on melko vahva ilmaisu.

niksipirkka |

Työstä voi aina löytää jotain uutta ja uusia työtapoja. Pitää vain antaa "hetki ajatuksille". Suurin työn tuunaamisen este on varmaankin rutinoituminen.

Tuoreimmat jutut

Jokin uusi asia alkaa pyöriä mielessä. Se voi olla vaikka sana, joka toistuu ihmisten puheissa ja tuntuu liittyvän tähän aikaan. Ajatukset palaavat asiaan suorastaan häiritsevästi. Pitää selvittää, mistä siinä on kyse.

Minna Toivasen tutkimusideat syntyvät tyypillisesti näin. Hän kirjoittaa muistiin pieniäkin ajatuksia, joita herää vaikkapa tutkimushaastatteluja tehdessä. Meneillään oleva tutkimus on monesti poikinut aiheen seuraavaan.

”On ihana lähteä suunnittelemaan jotain täysin uutta. Silloin saa ideoida ja temmeltää vapaasti.”

Toivanen työskentelee vanhempana asiantuntijana Työterveyslaitoksessa. Hän uppoutuu työelämän uusiin ilmiöihin usein erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitalan kanssa.

Kohti yhteiseksi koettua työelämää

Kasvatustieteilijä Minna Toivanen aloitti Työterveyslaitoksessa noin 20 vuotta sitten. Sosiologi Kirsi Yli-Kaitala on ollut talossa kymmenisen vuotta – siitä lähtien, kun heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa alkoi.

Yhteiset tutkimukset ovat liittyneet muun muassa työyhteisön monimuotoisuuteen, ajanhallintaan ja psykologiseen turvallisuuteen.

”Työelämä saisi olla nykyistä yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää. Haluamme tuottaa ihmisille uusia oivalluksia ja näkökulmia”, Toivanen sanoo.

Heillä on selkeä työnjako: Toivanen suunnittelee, koordinoi ja johtaa hankkeita ja on enemmän tutkijan roolissa. Yli-Kaitalan vahvuus on tiedon yleistajuistaminen ja levittäminen. Hän kirjoittaa käytännönläheisiä oppaita, luennoi, viestii ja valmentaa työyhteisöjä hankkeiden aiheista.

Ajanhallinta on koko työyhteisön asia

Tutkimuksista varsinkin Työsuojelurahaston rahoittamat ”AikaJärjestys asiantuntijatyössä” ja ”Yhteensattumia” ovat olleet molemmille henkilökohtaisesti tärkeitä. Niissä on saanut toteuttaa itseään.

Asiantuntijoiden ajanhallintaa tarkastellut tutkimus lähestyi aihepiiriä uudella tavalla:

“Tein hankkeessa ajanhallintaoppaan. Ajanhallinnasta oli olemassa valtavasti oma-apuoppaita, jotka oli kirjoitettu yksilön näkökulmasta. Me otimme mukaan työyhteisön näkökulman”, Kirsi Yli-Kaitala kertoo.

Hän vetää Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennusta, joka perustuu tutkimustietoon. Työn merkitys tulee esille, kun kuulee, että valmennuksesta on työpaikoilla konkreettista hyötyä.

Yhteensattumia-tutkimus nosti esiin psykologisen turvallisuuden arvon työyhteisöille. Senkin hankkeen tuotoksena julkaistiin opas – Pelotta töissä.

Työtä saa tehdä levollisin mielin

Minna Toivaselle on tärkeää, että hänen tuottamansa tieto ei mene pelkästään tutkijayhteisölle, raportteihin ja tieteellisiin artikkeleihin.

”Siksi arvostan niin paljon Kirsin työtä tiedon levittämisessä ja hänen tekemiään oppaita. Ne on tarkoitettu tavallisille työntekijöille.”

”Yhteistyö Kirsin kanssa on mutkatonta ja hauskaa. Tykkään hänen ajattelustaan todella paljon. Hän ei tee asioita niin kuin aina ennenkin, vaan lähtee etsimään uusia tapoja.”

Kirsi Yli-Kaitala kuvailee työkaveriaan mahtavaksi projektipäälliköksi. Isotkin kokonaisuudet etenevät sulavasti ja ilman hätiköintiä.

”Hankkeissa ei ole kiireen tuntua. Kun puikoissa on hyvän ajanhallinnan omaava ihminen, kaikille tulee levollinen fiilis.”

Tiivis työhuoneyhteisö antaa voimaa

Tutkijoilla on ikävä Helsingin Töölössä sijaitsevaa työhuonettaan ja erityisesti huonekavereitaan. Ennen koronaa kuuden hengen porukasta ehti muodostua tiivis yhteisö.

”Meillä oli kauhean kivaa, paljon huumoria ja pieniä rupatteluhetkiä. Kaipaan myös sitä, että saan esittää kysymyksiä muutenkin kuin kirjoittamalla viestin tai soittamalla”, Kirsi Yli-Kaitala sanoo.

Hän ja Minna Toivanen istuvat töissä selät vastakkain. Toisen mielipidettä on helppo kysyä koputtamalla olalle: Miltä tämä kuulostaa? Onko suunta oikea? Mitä tekisimme tämän asian kanssa?

”Kun minulla on jokin ajatus, joka on epäselvä vielä itsellenikin, saatan höpistä siitä Kirsille. Hän nappaa nopeasti kiinni ajatuksesta ja pääsee jyvälle. Se auttaa minua eteenpäin”, Toivanen sanoo.

Pahentaako viestintä infoähkyä?

Molempien mielestä tutkijan kuuluu viestiä tutkimuksensa tuloksista. Oikea tapa ja muoto kuitenkin mietityttävät:

”Välillä tulee epätoivoinen olo. Sosiaalinen media on täynnä kaikkea. Haluaako sinne syytää vielä lisää tavaraa? Jaksaako kukaan lukea raportteja, tiedotteita, esitteitä ja mainoksia tai katsoa videoita”, Minna Toivanen pohtii.

Tulevaisuudessa hän haluaisi selvittää työn ydintä. Esimerkiksi asiantuntijan aika voi kulua tehtäviin, jotka tuntuvat turhilta tai muille kuuluvilta. Epäsopivasta tehtävästä on kyse vaikkapa silloin, kun professori joutuu huolehtimaan kopiokoneen toimivuudesta.

Toivasta kiinnostaa, miten työn ytimen löytää ja miten sitä voi kirkastaa. Olisiko siinä seuraavan tutkimuksen aihe?

Kuva: Sirpa Levonperä

Noin vuosi sitten Jie Li aloitti uudessa työpaikassa, Työterveyslaitoksessa. Kyse oli sosiaalipsykologian yliopisto-opintoihin liittyvästä harjoittelusta. Työkaverit vinkkasivat, että heillä on talossa sählyporukka.

Pelivuoro oli tiistaisin aamukahdeksalta. Lähes tunnin matka kotoa urheiluhalliin tarkoitti, että kello piti laittaa herättämään kuudelta. Se tuntui todella aikaiselta.

”Pakko sinne on mennä verkostoitumaan”, Li ajatteli.

Vasta myöhemmin hän tunnisti, että kokemus kytkeytyi ilmiöön nimeltä FOMO. Lyhenne tulee sanoista ”fear of missing out”. Se suomennetaan yleensä paitsi jäämisen peloksi.

Nykyisin Li työskentelee Työterveyslaitoksessa väitöskirjatutkijana. Hän on mukana tutkimushankkeessa Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa. Siinä tarkastellaan varsinkin nuorten aikuisten työhyvinvointia.

Some vahvistaa ikävää tunnetta

FOMO-ilmiö yhdistetään yleensä nuoriin ihmisiin. Tunne paitsi jäämisestä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tietää kaveriensa olevan parhaillaan hauskoissa bileissä. Itse ei oikein jaksaisi lähteä kotoa.

Tietoisuus siitä, että ei ole mukana yhteisessä hauskanpidossa, tuntuu ikävältä. Tunne vain vahvistuu, kun näkee sosiaalisessa mediassa välähdyksiä illan käänteistä.

Opiskelijoille voi syntyä paitsi jäämisen kokemuksia, koska tarjolla on – normaaleina aikoina – paljon opiskelijatapahtumia ja muita rientoja. Mihin osallistua? Mitä jättää väliin? Missä tutustuisi uusiin ihmisiin? Milloin on parempi viettää ilta tenttikirjojen parissa?

Jie Lin mukaan FOMO määritellään käsitykseksi tai peloksi siitä, että jää paitsi jostain palkitsevasta kokemuksesta. Kokemuksen ei tarvitse olla aina tapahtuma, vaan se voi olla myös jokin somessa käytävä ryhmäkeskustelu. Joka tapauksessa pois jääminen stressaa.

Työkaverit saavat tietoa, minä en

Paitsi jäämisen pelko nousi ilmiönä esiin parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2013 sitä käsiteltiin psykologian alan tutkimusartikkelissa, jonka mukaan ilmiötä luonnehtivat pelko, ahdistus ja huoli.

Viime aikoina FOMOsta on alettu puhua myös työnäkökulmasta. Vuonna 2020 amerikkalaistutkijat julkaisivat sitä koskevan mittarin, jonka taustalla ovat sosiaalinen vertailu kollegoihin ja uraa edistävät tilaisuudet. He tunnistivat ilmiössä kaksi ulottuvuutta:

Ensinnäkin työntekijä on huolissaan siitä, että hän jää ilman jotain työnsä kannalta olennaista tietoa. Samaan aikaan joku työkaveri pääsee käsiksi tähän tietoon. Toinen ulottuvuus liittyy työpaikan ihmissuhteisiin. Se on huolta esimerkiksi siitä, että jää paitsi tärkeistä mahdollisuuksista verkostoitua.

”Toisin sanoen ihminen pelkää jäävänsä pois jostain tärkeästä jutusta, joka saattaisi auttaa häntä työuralla tai vahvistaa suhteita työkavereihin tai asiakkaisiin”, Li kiteyttää.

Stressi ja unettomuus on yhdistetty FOMOon

Tutkimuksissa paitsi jäämisen pelko on yhdistetty muun muassa sosiaalisen median ongelmakäyttöön, tyytymättömyyteen, stressiin ja unettomuuteen. Yhdessä tutkimuksessa löydettiin yhteys myös työuupumukseen.

”Töissä FOMO voi johtaa siihen, että käy jatkuvasti tarkistamassa sähköpostia, intraa, Teamsia ja sosiaalista mediaa. Jopa lomalla pitää varmistaa, ettei mikään tärkeä viesti tai keskustelu vain jää huomaamatta”, Jie Li sanoo.

Mielenterveyttä ja nuoria aikuisia koskevaan Työterveyslaitoksen tutkimukseen ajateltiin ensin sisällyttää hieman FOMO-näkökulmaa. Se rajautui lopulta pois.

Lin mielestä työelämää on kuitenkin hyvä tarkastella myös paitsi jäämisen pelon kautta. Vaikka tutkimustietoa ei vielä runsaasti ole, voisi ajatella, että riskiryhmässä ovat työuraansa aloittelevat nuoret.

”Nuoret ja vastavalmistuneet kokevat usein epävarmuutta. Haasteena on kiinnittyä onnistuneesti työyhteisöön ja rakentaa työura, joka vastaa omaa koulutusta ja arvoja.”

Työolot voivat lievittää tai ruokkia FOMOa

Vastalääkkeeksi FOMOlle on tarjottu JOMOa. ”Joy of missing out” tarkoittaa paitsi jäämisen riemua. Keskitytään siis käsillä olevaan hetkeen sen sijaan, että mietitään, mitä jossain muualla on tarjolla samaan aikaan.

Jie Lin mielestä ratkaisu ei silti saa jäädä vain yksittäisen ihmisen harteille. Työpaikalla merkitystä on myös työoloilla:

Kun työpaikalla viestitään sujuvasti, ilman tietoa jäämisen pelko voi lievittyä. Pakonomainen viestien selaaminen taas voi vähentyä yhteisillä pelisäännöillä. Sovitaan vaikka, ettei viestejä lähetellä enää työajan jälkeen. Silloin niitä ei tarvitse käydä tarkistamassa vapaalla.

Myös yhteisöllisen työkulttuurin kautta voidaan vaikuttaa. Luodaan sellaista ilmapiiriä, jossa omaa uraa ja menestymistä ei tarvitse verrata kollegoihin.

Jutun alussa Li kertoi esimerkin tilanteesta, jossa hän ei olisi jaksanut lähteä verkostoitumaan työpaikan sählyporukkaan. Miten sen kanssa kävi?

”Raahauduin väkisin pelaamaan. Kyllä se kannatti. Liikunta virkisti mukavasti ennen työpäivää, ja samalla tutustuin ihmisiin. En kuitenkaan usko, että nykyinen työpaikkani oli sählystä kiinni.”

Työ antaa minulle todella paljon. Olen onnellinen, kun teen työtä. Työ kannattelee minua.

Tämäntyyppiset lauseet toistuivat, kun päälle viisikymppiset yrittäjät puhuivat työstään. Erikoistutkija Sara Lindström teki havainnon vertais- ja valmennusryhmissä, joita hän työtovereineen pitää yrittäjille.

”Minua alkoi kiinnostaa, miten yrittäjät ylläpitävät arjessaan kokemusta siitä, että heidän työnsä on merkityksellistä”, Lindström sanoo.

Hän on tutkinut ja kehittänyt erityisesti pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien työtä. Nyt meneillään on EntreFox-hanke, jossa tuetaan yli 55-vuotiaiden yrittäjien uraa, työhyvinvointia ja työn tuottavuutta.

Työterveyslaitos keskittyy hankkeessa yrittäjien osaamiseen ja työhyvinvointiin. Vertais- ja valmennusryhmät liittyvät juuri niihin.

Ryhmiin on hakeutunut muun muassa sosiaali- ja terveysalan yrittäjiä, konsultteja sekä kauneusalan ja luovien alojen yrittäjiä. Useimmat ovat itsensätyöllistäjiä.

”Osallistujat ovat tosi pätevää porukkaa. He tietävät, mitä osaavat, ja kokevat työnsä mielekkääksi.”

Puhutaan iästä myönteisessä mielessä

Ennen EntreFox-hanketta Sara Lindström suhtautui hieman epäillen siihen, että kohderyhmä rajataan iän mukaan. Eikö ikä pitäisi nimenomaan unohtaa?

Projektin kuluessa hänen mielensä on muuttunut. Iästä pitää puhua – varsinkin myönteisessä mielessä. Ikään liittyy sitkeitä myyttejä, kuten se, että vanhemmat ihmiset vastustaisivat uuden oppimista.

Suomalaisista yrittäjistä reilu kolmannes on yli 55-vuotiaita, ja vanhempien ikäluokkien osuus on viime vuosina kasvanut.

Yrittäjyyteen kohdistuu meillä paljon odotuksia: sen toivotaan työllistävän ja luovan uusia työpaikkoja.

”Mitä yrittäjäksi ryhtyminen merkitsee ihmiselle, joka on tehnyt pitkän työuran jonkun muun palveluksessa? Millaisten asioiden edessä hän on? Millaisia tukikanavia on olemassa? Sen miettiminen on minusta tärkeää”, Lindström sanoo.

Yrittäjät jakavat digi- ja markkinointivinkkejä

Yrittäjien vertais- ja valmennusryhmät kokoontuvat parin kolmen viikon välein muutaman kuukauden ajan. Kullakin osallistujalla on myös henkilökohtaisia keskusteluja yhden valmentajan kanssa.

Ryhmätapaamisissa on jaettu muun muassa digityökaluihin ja markkinointiin liittyviä vinkkejä ja harjoiteltu lyhyiden esittelyvideoiden tekoa. Muilta yrittäjiltä voi pyytää kommentteja ja ideoita vaikkapa mainokseen, jota on tarkoitus jakaa sosiaalisessa mediassa.

”Sellaista apua on helppo pyytää työkavereilta, mutta nämä yrittäjät työskentelevät yleensä yksin. Ryhmä tarjoaa heille mahdollisuuden jakaa asioita”, Sara Lindström sanoo.

Tapaamisten keskeistä sisältöä on omien vahvuuksien, osaamisen ja ikään liittyvien voimavarojen tunnistaminen.

Itsetuntemus syvenee, rentous lisääntyy

Varsinkin ikään liittyvien voimavarojen pohtiminen on herättänyt vilkasta keskustelua. Yrittäjät ovat tunnistaneet esimerkiksi tällaisia voimavaroja:

  • itsetuntemuksen syveneminen
  • vapaus, levollisuus ja rentous
  • ehdottomuuden väheneminen
  • rohkeus olla oma itsensä
  • järkevyys, varmuus ja fiksu ajankäyttö
  • kokemus, näkemys ja perspektiivi asioihin
  • vakuuttavuus, kärsivällisyys ja se, että tietää selviytyvänsä

”Moni yrittäjä on pitänyt voimavarojen ja vahvuuksien listaamista hyödyllisenä. Siitä on selvästi jäänyt hyvä fiilis”, Sara Lindström sanoo.

Auttaminen luo työhön merkitystä

Kun Sara Lindström tarkasteli, miten yrittäjät säilyttävät kokemuksen työnsä merkityksellisyydestä, esiin nousi vahvimmin kolme asiaa:

Itsenäisyyttä ja oman työn hallintaa pidetään tärkeänä. Yrittäjät pystyvät päättämään ajankäytöstään ja usein siitäkin, kenen kanssa ja missä he työskentelevät.

Työssä pääsee toteuttamaan itseään ja tekemään juuri sitä, missä on hyvä. Monet arvostavat myös mahdollisuutta syventää tai laajentaa ammattiosaamistaan.

Tunne siitä, että on hyödyksi muille, tekee työstä tarpeellista ja merkityksellistä. Yrittäjä voi kokea auttavansa työllään esimerkiksi asiakkaitaan.

Kukaan yrittäjistä ei sen sijaan kokenut intohimokseen kirjanpitoa, hinnoittelua, rahoituksen suunnittelua, myyntiä tai markkinointia.

Jos tällaisia yrittäjyyteen liittyviä velvollisuuksia ja taitoja ei ole varaa ulkoistaa, ne on kuitenkin hoidettava itse.

Moni kaipaa työasioiden jakamista

Millä keinoilla yrittäjien työstä voisi tehdä vielä merkityksellisempää?

”Vaikka yrittäjäryhmiemme osallistujilla on paljon vahvuuksia, heiltä on puuttunut yksi tärkeä voimavara eli sosiaalinen tuki. He ovat kaivanneet nimenomaan työkaveruutta ja asioiden jakamista kollegojen kesken”, Sara Lindström sanoo.

”Siksi tällaiset ryhmät ovat tärkeitä. Meille on ollut aina paljon tulijoita. Ongelmana on, että hankkeiden päättyessä ryhmätoimintakin loppuu. Minun mielestäni siitä pitäisi saada pysyvää.”

Tutussa ja turvallisessa yrittäjäporukassa olisi tilaisuus jakaa myös sitä kuormaa, joka liittyy yrittäjyyden hallinnollisiin velvollisuuksiin. Silloin jokaisen yrittäjän ei tarvitsisi olla esimerkiksi kirjanpidon tai somemarkkinoinnin taitaja.

Uusi digityökalu tulossa yrittäjille

EntreFox-hankkeen henkilökohtaisissa sparrauksissa yrittäjät ovat päässeet keskustelemaan Työterveyslaitoksen valmentajien kanssa kahden kesken.

Eräs yrittäjä totesi juttutuokion jälkeen, että tämähän oli kuin hyvä kehityskeskustelu. Hän oli aiemmin tehnyt pitkän uran palkkatyössä ja toiminut sen jälkeen yrittäjänä.

Kommentti on johtanut uudenlaisen digityökalun tekemiseen:

Tämän vuoden lopussa julkaistaan kaikille maksuton ”yrittäjän kehityskeskustelu”, jossa yrittäjä ensin vastaa kysymyksiin ja miettii sen pohjalta seuraavia askeleitaan: Miten lähtisin kehittämään työtäni? Miten seuraan kehittymistäni?