Näin työpäivään saa ujutettua lisää liikettä

Työpaikalla voidaan lisätä liikkumista ottamalla käyttöön uusia rutiineja. Se voi tarkoittaa vaikkapa pidemmän reitin valintaa lounaspaikkaan tai asiointipyörän hankkimista.

Tampereen Komediateatterin väki pitää tiistaiaamun viikkopalaverinsa aina seisten. Sitä ennen heillä on kymmenen minuutin niska-hartiajumppa, jonka liikkeet tehdään YouTubesta valitun jumppavideon mukaan.

Selkää voi vetreyttää roikkumistangon avulla. Se on eri kerroksessa kuin teatterin toimisto, joten samalla tulee käveltyä portaissa. Asioiden hoitaminen kaupungilla sujuu polkupyörällä. Ja kun tuotantoryhmä miettii uusia produktioita, se saattaa lähteä ideoimaan niitä kävelylenkille.

Komediateatterissa on tarkoituksella lisätty työpäivän aikaista liikkumista. Teatterinjohtaja Panu Raipia kertoo, että he halusivat tehdä jotain jatkuvalle paikallaan olemiselle.

”Minä lähestyn viittäkymmentä, ja henkilökuntakin seuraa perässä. Emme enää pärjää nuoruuden voimalla”, Raipia sanoo.

Teatterin palveluksessa on vakituisesti 16 henkeä: toimistotyöntekijöitä sekä teknistä, hallinnollista ja taiteellista henkilökuntaa.

Uudet rutiinit saavat liikkumaan

Tampereen Komediateatteri oli mukana Liike elämään -hankkeessa. Liikunta- ja urheiluorganisaatio Valon koordinoiman hankkeen aikana 12 pienessä ja keskisuuressa yrityksessä kehitettiin omaa liikuntaohjelmaa.

”Suurin osa yrityksistä valitsi tavoitteekseen lisätä työpäivän aikaista liikkumista ja vähentää istumista”, kertoo Valon erityisasiantuntija Matleena Livson.

Vuoden lopussa päättyvään hankkeeseen liittyi Työterveyslaitoksen ja UKK-instituutin tekemä tutkimus. Alustavien tulosten mukaan päivittäinen työaikainen liikkuminen lisääntyi yrityksissä noin 30 prosenttiyksikköä ja istuminen väheni 13–22 prosenttiyksikköä.

”Istumista työpäivän aikana voidaan vähentää, kun toimitaan tavoitteellisesti, sovitaan uusista rutiineista ja noudatetaan niitä”, Livson sanoo.

Nyt tavoitteena on levittää liikunnan hyviä käytäntöjä muille työpaikoille. Niitä on koottu Henkilöstöliikunnan sähköiseen työkirjaan, joka on verkossa kaikkien saatavilla. Työpaikoilla lisätään liikkumista esimerkiksi näillä keinoilla:

  • Korkeussäädettävien sähköpöytien hankkiminen
  • Jumppapallojen hankkiminen istuimiksi kokoustiloihin
  • Seisomatyöpisteiden järjestäminen kokoustiloihin tai muihin yleisiin tiloihin
  • Taukoliikuntanurkkauksen järjestäminen
  • Asiointipyörän hankkiminen
  • Pukuhuonetilat kuntoon työmatkaliikuntaa varten
  • Kopiokoneiden sijoittelu niin, että askeleet lisääntyvät päivän aikana
  • Porraskävelyjulisteet hissien vieressä
  • Ohjattu taukoliikunta
  • Työhön valmistava yhteinen työmaatreeni heti aamulla
  • Yhdessä sovitut aktiiviset kokouskäytännöt
  • Palavereita kävellen tai seisten
  • Askelmittareiden käyttö ja tulosten analysointi yhdessä
  • Juliste istumisen haitoista yleisissä tiloissa
  • Luennot ja tietoiskut arkiaktiivisuuden merkityksestä

Peppu ylös puolen tunnin välein

Aikuiset suomalaiset istuvat, makaavat tai seisovat paikoillaan yli kolme neljäsosaa valveillaoloajastaan. Pitkät istumisjaksot ja muu paikallaanolo voivat heikentää muun muassa sydän- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelinten terveyttä.

Tiimipäällikkö Sirpa Lusa Työterveyslaitoksesta oli laatimassa tänä vuonna julkaistuja Kansallisia suosituksia istumisen vähentämiseksi. Hänestä arkea kannattaa muuttaa rutiini kerrallaan niin, että istuminen vähenee ja tauottuu.

”Seisomaan tai liikkumaan on hyvä nousta säännöllisesti, esimerkiksi puolen tunnin välein. Jo kahden minuutin mittaiset istumisen keskeytykset vaikuttavat suotuisasti elimistön toimintaan ja vireyteen”, Lusa sanoo.

Hänen oma vinkkinsä liikkumista lisääväksi rutiiniksi on kymmenen minuutin kävelylenkki lounaan jälkeen työkaverien seurassa.

 

Jaa sisältö somessa!