Palaute on työelämän pienin suuri asia

Osallistu

Parhaimmillaan palaute energisoi, synnyttää työn imua ja kannustaa kehittymään. Monella työpaikalla se on kuitenkin käyttämätön voimavara.

Paras palaute on saajalleen hyödyllistä – riippumatta siitä, onko se kiittävää vai korjaavaa. Hyödyllinen palaute vie tekemistä eteenpäin, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Hakanen näkee palautteen antamisen jatkumona. Mikropalautetta annetaan vaikkapa työpaikan käytävällä, ohimennen. Se voi olla tervehdys tai toteamus ”hyvin tehty”.

”Mikropalaute on pientä hyväksyntää. Se viestii, että olet olemassa ja okei. Se pitää yhteisen työvirran käynnissä”, Hakanen sanoo.

Jatkumon toisessa päässä palaute on työn tekemisen järjestelmällistä ja kokonaisvaltaista arviointia. Kehityskeskustelu on tästä yksi esimerkki.

Palautteen ajatellaan yleensä liittyvän lähinnä tekoihin. Hakasen mielestä palaute tai sen puute osuu kuitenkin myös saajaan ihmisenä ja työntekijänä. Se tekee asiasta hyvin merkityksellisen ja monisyisen.

Palaute vahvistaa työn imua

Palaute on merkki siitä, että ihmisen työ huomataan. Monessa organisaatiossa työntekijät kokevat puurtavansa yksin. Palaute antaa mahdollisuuden jakaa aikaansaannoksensa jonkun toisen kanssa.

Myönteinen palaute vahvistaa työntekijän halua tehdä vastedes lisää hyvää. Se energisoi sekä synnyttää työn imua ja positiivisia tunteita. Niiden taas tiedetään laajentavan ihmisen ajattelumalleja.

”Iloa, innostusta ja ammattiylpeyttä kokevat ovat muita luovempia ja sosiaalisempia. He haluavat herkemmin ideoida ja kokeilla uutta”, Jari Hakanen sanoo.

Jatkuva, kannustava palaute tukee ihmisen työidentiteettiä eli käsitystä siitä, millainen hän on työntekijänä. Se kasvattaa motivaatiota oppia ja kehittyä. Kaiken lisäksi palaute on kuin sementtiä, joka luo työpaikalle psykologisesti turvallista ilmapiiriä.

Miksi hyvää jaetaan säästöliekillä?

Jos palautetta ei saa, työntekijä ei voi olla varma, tekeekö hän oikeita asioita. Hänelle saattaa myös tulla kurja tunne siitä, ettei työllä ole mitään merkitystä. Se on huono juttu työmoraalin ja hyvinvoinnin kannalta.

”Seurauksena voi olla työn mielekkyyden katoaminen ja työhön tylsistyminen. Jopa työuupumuksen riski saattaa kasvaa”, Jari Hakanen sanoo.

Hänestä suomalaisilla työpaikoilla on iso arvostus- ja palautevaje. Epävarmuus ja kiire vain vahvistavat palautteen kaipuuta.

”Elämme pihtaamisen kulttuurissa, jossa hyvää jaetaan säästöliekillä. Sen tilalle tarvittaisiin anteliaisuuden kulttuuri, ja kaikkein helpointa anteliaisuutta on palaute. Se on käyttämätön voimavara monella työpaikalla.”

Työkaverin tai esimiehen yhdelläkin lausahduksella voi olla lähtemätön vaikutus. Myönteinen kommentti saattaa kannatella pitkään ja pysyä mielessä koko työuran ajan. Jos kyse on nuoresta ihmisestä, repliikki voi vaikuttaa jopa ammatinvalintaan.

”Ei paskempaa jälkeä!”

Jari Hakasen mielestä palautteen antamisessa tärkeintä on, että antajalla on hyvät tarkoitusperät. Ei tarvitse käyttää suuria sanoja, jos ne eivät istu omaan suuhun tai työyhteisön puhetapaan. ”Ei paskempaa jälkeä” saattaa jollain työpaikalla olla paras arvostuksen osoitus.

Palautteen antajan on hyvä pitää mielessä myös nämä asiat:

  • Muista, että palautteen tarkoitus on aina auttaa saajaa eteenpäin.
  • Ole aito ja vilpitön.
  • Puhu selkeästi ja konkreettisesti myös silloin, kun annat korjaavaa palautetta.
  • Älä anna palautetta, jos olet ärtynyt tai väsynyt.
  • Anna kriittinen palaute kahden kesken. Älä silloinkaan latista äläkä nolaa.
  • Ole valmis keskustelemaan, tarkentamaan ja vastaamaan kysymyksiin. Palaute on kaksisuuntainen tie, jossa molemmat osapuolet kohtaavat.

Palautetta kannattaa janota

Kun toisten työn myönteinen huomioiminen on työpaikalla arkipäivää, ”hyvää” tai ”huonoa” palautetta ei edes tarvitse erotella. Sellaisessa kulttuurissa korjaavankin palautteen vastaanottaminen on helpompaa.

”Meidän kaikkien on hyvä oikein janota palautetta. Sen avulla voi tulla paremmaksi omassa työssään. Ja jos palautetta ei muuten tipu, sitä voi pyytää”, Jari Hakanen vinkkaa.

Hän itse kouluttaa ja luennoi paljon. Jos yleisön joukossa näkyy joku työtovereista, Hakasella on tapana pyytää palautetta esiintymisestään: Miten meni? Mitä voisin vastedes tehdä paremmin?

”Olen kiitollinen rehellisestä palautteesta. Hienoa, jos työkaveri suostuu antamaan tarvittaessa kritiikkiä. Se tarkoittaa, että hän ottaa minut ja tekemiseni vakavasti ja tahtoo parastani.”

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös näihin:
Tuoreimmat jutut

En osaa. Ei innosta. En voi vaikuttaa mihinkään. Tällaisia ajatuksia saattaa herätä, kun oma työ on myllerryksessä.

”Työ voi muuttua niin paljon, ettei työntekijä enää tunne sitä omakseen. Silloin hän ei myöskään koe onnistumisia, jotka ovat tärkeä voimanlähde”, sanoo erikoistutkija Hilkka Ylisassi Työterveyslaitoksesta.

Ylisassi tarjoaa yhdeksi apukeinoksi kehitysvuoropuhelua. Se on menetelmä, joka auttaa tarkastelemaan työn muutosta ja työntekijän ammatillista kehitystä rinnakkain.

”Tavoitteena on löytää innostumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi työtapoihin, osaamisen kehittämiseen tai siihen, että tarttuu omiin kiinnostuksen kohteisiinsa.”

Entä jos teenkin jotain uutta?

Kehitysvuoropuheluun kuuluu työyhteisön yhteisiä ja pienryhmissä käytäviä keskusteluja. Mukana voi olla esimerkiksi työpaikan HR-asiantuntija. Ideana on vaihtaa ajatuksia siitä, miltä työ tulevaisuudessa näyttää.

Prosessiin liittyy kehittämistehtävä, jonka osallistuja valitsee itselleen. Tehtävä tukee ihmisen omaa työhyvinvointia, ammatillista uudistumista ja yhteistä työn tekemistä. Kyseessä ei ole suoritus, jota arvioidaan, vaan kokeilu: Mitä tapahtuu, jos teenkin jotain uutta ja erilaista kuin ennen?

Hilkka Ylisassi kertoo kokeneesta lähihoitajasta, joka kaipasi työhönsä uutta virtaa. Hänen kehittämistehtävänään oli ottaa vastuu osaston tyky-toiminnasta ja päihdetyöstä. Päihdetyöhön hän perehtyi koulutusten ja kirjallisuuden avulla.

”Kehittämisen ei tarvitse olla suurta ja mullistavaa. Se voi olla sitä, että pysähtyy välillä pohtimaan ammatillista polkuaan.”

Kadonnutta työn iloa etsimään

Kehitysvuoropuhelu on lanseerattu Tanskassa 1990-luvun alussa. Suomessa sitä on hyödynnetty ja kehitetty eteenpäin muun muassa työn kehittämisen hankkeissa, työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa.

Menetelmä muistuttaa kehityskeskustelua, mutta kehitysvuoropuheluun kuuluvat ”jäsennysvälineet” erottavat ne toisistaan:

”Ne ovat työkaluja, joiden avulla voi jäsentää esimerkiksi omaa työhistoriaansa, mielenkiinnon kohteitaan ja osaamistarpeitaan. Ne auttavat näkemään, mikä nykyisessä työssä innostaa ja turhauttaa”, Hilkka Ylisassi sanoo.

Hänen mielestään menetelmä sopii perinteisen kehityskeskustelun täydentäjäksi varsinkin muutostilanteissa.

”Parhaassa tapauksessa voi löytää kadonneen työn ilon, uudistua työssään ja olla mukana vaikuttamassa muutokseen.”

Toivoisin, että kaikki työttömyydestä puhuvat muistaisivat, että sen taustalla on isompia tekijöitä kuin yksittäisen ihmisen valinnat, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Unkila Työterveyslaitoksesta. Hänen mukaansa julkinen keskustelu työttömyydestä on jakautunut kahtia:

Osa suomalaisista ymmärtää työttömyyden ongelmaksi, joka liittyy yhteiskunnan rakenteisiin, työelämän muutoksiin ja vaatimuksiin.

Toisten puheessa taas korostuu, että on ikään kuin työttömän syy, ettei hän ole seurannut työelämän muutosta ja osannut vastata siihen. Työttömyyden nähdään johtuvan yksilön kyvyttömyydestä, haluttomuudesta tai valinnasta.

”Sellainen keskustelu voimistaa syyllisyyden kokemusta ja lannistaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että vahva usko työllistymiseen ja myönteinen elämänasenne auttavat samaan töitä.”

Apua oman tilanteen jäsentämiseen

Syyllisyyden kokemus nousi esiin, kun Kirsi Unkila tänä keväänä haastatteli 24:ää vaikeassa työmarkkina-asemassa olevaa henkilöä. Haastattelut liittyivät hankkeeseen, jossa kehitetään työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmää Kykyviisaria.

Se on kysely, johon voi vastata verkossa tai paperilomakkeella. Kyselyn avulla vastaaja selvittää omaa tilannettaan, vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Osa-alueita ovat muun muassa mielen hyvinvointi, arjen sujuminen, taidot, fyysinen toimintakyky sekä työ ja tulevaisuus.

Unkila sanoo, että hänen haastattelemansa Kykyviisarin käyttäjät pitivät sitä pääsääntöisesti hyvänä työkaluna. Se oli auttanut heitä tarkastelemaan elämäänsä, jäsentämään tilannettaan ja asettamaan tavoitteita. Joku oli huomannut, että hänen asiansa ovatkin monella alueella ihan hyvin.

Myös menetelmän kehittämiseen saatiin ideoita: talousasioista olisi hyvä kysyä lisää. Kun työttömyys jatkuu pitkään, ihminen köyhtyy. Siitä voi seurata velkaantumista ja ulosottoja, mikä taas syventää syrjäytymistä.

”Haja-asutusalueella esimerkiksi auton rikkoontuminen voi olla iso ongelma. Jos auton korjaamiseen ei ole rahaa, kotiin jäämisen riski kasvaa. Julkista liikennettä ei ole joka paikassa”, Unkila huomauttaa.

Hyödyttömyyden tunne vaivaa

Vaikka työttömien haastattelut keskittyivät Kykyviisari-menetelmän sisällön kehittämiseen, tapaamisissa syntyi muutakin kiinnostavaa keskustelua. Kirsi Unkilan mieleen jäivät työttömien kokemukset hyödyttömyydestä.

”Ihmisellä on kova tarve olla hyödyllinen ja arvokas yhteiskunnan jäsen, ja meillä hyödyllisyys liittyy vahvasti palkkatyön tekemiseen. Sen katkeamisen jälkeen moni kärsii hyödyttömän ihmisen leimasta ja identiteetistä.”

Työelämän ulkopuolella eläminen voi johtaa myös yksinäisyyteen. Kykyviisarissa kysytään suoraan, tunteeko vastaaja itsensä yksinäiseksi. Tämä kysymys oli koskettanut monia.

”Se on herkkä asia. Jos ihminen syrjäytyy kotiinsa, hän ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Joka haastattelussa minulle sanottiin, että tämän kysymyksen on syytä olla mukana. Se mahdollisti vaikean asian käsittelyn.”

Kykyviisari-kyselyn tuloksia on hyvä käsitellä ammattilaisen kanssa. Toistaiseksi Kykyviisaria käytetään työllisyyshankkeissa, mutta myöhemmin menetelmä on tarkoitus saada muun muassa sosiaalialan, työllisyyspalveluiden ja perusterveydenhuollon ammattilaisten asiakastyöhön.

Unen laadun ja määrän mittaamiseen on viime vuosina kehitetty useita erilaisia kotikäyttöön soveltuvia mittauslaitteita.

Niistä ensimmäisiä on edelleen käytössä oleva aktigrafia. Se on rannekellomainen laite, joka mittaa liikettä herkän kiihtyvyysanturin avulla. Aktigrafeja käytetään tutkimushankkeissa antamaan objektiivista tietoa unesta unipäiväkirjan ohella. Aktigrafialla unta mitataan epäsuorasti liikemittauksen kautta eli jos liikettä ei ole, henkilön ajatellaan olevan unessa.

Useimmat tällä hetkellä myynnissä olevat, kotikäyttöön tarkoitetut unen laadun ja määrän kuluttajamittarit perustuvat liikemittaukseen. Jos mittaria pidetään ympäri vuorokauden, niin samalla saadaan arvio myös valveajan aktiivisuudesta. Lisäksi tarjolla on muun muassa lakanan alle laitettavia vyömäisiä antureita.

Useat unen itsearviointiin tarkoitetut nykylaitteet mittaavat myös sykettä, joka yhdistettynä liikemittaukseen antaa luotettavamman kuvan unen laadusta ja määrästä kuin mittarit, jotka perustuvat vain liikemittaukseen. Rannekelloa muistuttavien laitteiden lisäksi myynnissä on samoilla periaatteilla toimivia sormuksia.

Varsinaisten unihäiriöiden diagnostiikassa nämä unen epäsuorat mittausmenetelmät eivät ole kuitenkaan riittäviä. Elimellisten unihäiriöiden, kuten uniapnean, diagnostiikan osana käytetään unipolygrafiaa, joka yhdistää aivosähkökäyrästä, silmien liikkeistä ja lihasten jänteydestä saatavaa tietoa. Niiden avulla voidaan erottaa unen erilaiset vaiheet ja saadaan kaikkein luotettavin arvio unen laadusta.

Terveen henkilön unen laadun ja määrän itsearviointi kotikäyttöön tarkoitetuilla laitteilla voi olla hyvä asia, jos henkilö motivoituu sitä kautta huolehtimaan riittävästä palautumisesta ja unesta.

Kotikäyttöön tarkoitetut laitteet antavat kuitenkin karkean kuvan nukkumisesta ja voi olla, ettei laitteiden antama tieto vastaa omaa kokemusta nukkumisesta. Jos henkilö esimerkiksi on vuoteessa valveilla ja liikkumatta, laite voi tulkita sen uneksi. Toisaalta laite voi tulkita henkilön olleen hereillä, jos hän nukkuu levottomasti asentoa vaihdellen.

Tärkeimpiä unen laadun ja määrän mittareita ovat edelleen oma kokemus unen virkistävyydestä heräämisen jälkeen ja vireystila valveaikana. Mittarin antamasta tuloksesta riippumatta kannattaa siis kuunnella itseään. Jos kokee unen laadun ja määrän jatkuvasti riittämättömäksi ja valveajan voinnin heikentyneeksi, kannattaa hakeutua esimerkiksi työterveyslääkärin arvioon.

Kuten kysyjä kertoo, niin unen mittaaminen itsearviointiin tarkoitetuilla laitteilla voi myös ahdistaa. Se saattaa jopa lisätä univaikeuksia, jos mittaaminen lisää painetta suoriutua nukkumisesta hyvin. Unen yrittäminen nimittäin nostaa vireyttä, ja sitä kautta nukahtaminen ja unessa pysyminen voivat heikentyä. On jopa esitetty, että jatkuva oman unen tarkkailu sitä mittaamalla voisi johtaa niin sanottuun kronoreksiaan eli epäterveeseen oman unen tarkkailuun ja siitä huolestumiseen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että mittauslaitteet sinänsä eivät ole ehdottomasti huonoja tai hyviä. Keskeistä on se, miten mittaustulokset tulkitaan ja millaisiin ajattelu- tai toimintatapojen muutoksiin ne johtavat.