Pelko nitistää luovuuden ja sulkee suut palaverissa

Korkean tason luovuus ja omaperäisyys voivat kukkia vasta, kun työyhteisössä ei tarvitse pelätä. Turvallisen ilmapiirin luominen on meistä jokaisen vastuulla.

Jos ei saa suutaan auki palaverissa, niin ehkä on väärässä duunissa”, ajatteli luova johtaja, yrittäjä Henkka Hyppönen nuorena esimiehenä. Hänen mielestään työskentely oli ideoiden ja ihmisten kamppailua, jossa vahvimmat voittavat.

Vuosien kuluessa hän tuli toisiin ajatuksiin. Hän näki, että hyvin pienetkin asiat saattoivat muuttaa kokoukset sotatilasta yhteistyöksi:

”Kun jokaisen ideoita käsiteltiin tasapuolisesti ja sosiaalinen peli toisen ideoiden kritisoinnilla kitkettiin, alkoi pelko omista ajatuksista tyhminä tai merkityksettöminä hälvetä”, Hyppönen kirjoittaa kirjassaan Pelon hinta.

Kun pelot vähenivät, ihmiset alkoivat ottaa palavereissa aiempaa enemmän riskejä. Siitä seurasi kiivaampia keskusteluja ja parempia ideoita. Hyppösen mukaan olennaista oli se, että ihmiset kokivat olevansa turvassa.

Loistavatko ympärilläsi olevien silmät?

Henkka Hyppönen haluaisi nähdä työelämässä nykyistä enemmän johtamistapaa, joka korostaa turvallisuutta ja pieniä edistysaskelia. Tappiokierteessä elämisestä ja pelon ilmapiiristä on tullut normi, vaikka luovuus ja omaperäisyys voivat kukkia vasta, kun ei tarvitse pelätä.Työyhteisön keinoja pelon taltuttamiseen ovat täydellisen avoimuuden periaate, ihmisten välisen luottamuksen kasvattaminen ja huomion suuntaaminen siihen, mihin voi vakuttaa. Pienet, itse päätettävät asiat vahvistavat sitä käsitystä, että asioille voi todella tehdä jotain.

Hyppösen mielestä turvallisen ilmapiirin luominen on jokaisen vastuulla. Omaa panostaan voi tutkiskella vaikkapa kysymällä itseltään: Kuka minä olen, jos ympärilläni olevien silmät eivät loista?

Saman kysymyksen voi kääntää myös toisinpäin: Kuka minä olen, jos ympärilläni olevien silmät ovat kuin ajovaloihin eksyneellä Bambilla?

 

Jutun lähteenä on käytetty Henkka Hyppösen kirjaa Pelon hinta (Tammi, 2014). Hyppönen puhuu aiheesta ”Pelolla ei paranneta työkykyä” Työterveyspäivillä Tampereella 13.9.2016.

 

Marja Sarkkinen

Jaa sisältö somessa!