Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä ei peitellä

Osallistu

Pidetäänkö hyvänä työntekijänä sitä, joka tekee mahdollisimman vähän virheitä? Vai sitä, joka oppii virheistään ja jakaa oppinsa muille? Vastaus kertoo työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta.

Salliva suhtautuminen epäonnistumisiin on yksi merkki siitä, että työyhteisö on psykologisesti turvallinen. Siellä saa siis olla turvallisin mielin oma itsensä, tuoda esiin mielipiteensä ja ajatuksensa.

”Perinteinen tapa suhtautua virheisiin on se, että niitä pitää välttää. Mokaaminen hävettää, mikä johtaa virheen peittelyyn”, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala Työterveyslaitoksesta.

Yli-Kaitalan mielestä epäonnistumisissa on kuitenkin iso mahdollisuus oppimiseen. Se jää hyödyntämättä, jos virheistä ei puhuta. Voidaanko seuraavalla kerralla onnistua paremmin, jos saatua kokemusta ei jaeta eikä pohdita?

Psykologinen turvallisuus on esillä Työterveyslaitoksen Yhteensattumia-hankkeessa, jossa tunnistetaan sattuman tuomia mahdollisuuksia asiantuntijatyöpaikoilla. Sen tuotoksena on syntynyt digiopas Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä.

Kaikenlaisia virheitä ei pidä hyväksyä

Pelon ilmapiiri johtaa vaikenemiseen. Hiljaisuuden taustalla voi olla ajatus siitä, että virhettä käytetään työyhteisössä tekijäänsä vastaan.

Virheistä puhuttaessa pitää toki muistaa, että niiden seuraukset vaihtelevat eri aloilla ja erilaisissa töissä. Esimerkiksi sairaalassa tehty virhe voi pahimmillaan vaarantaa potilaan hengen. Kokeilevaan ja uutta luovaan työhön epäonnistumiset kuuluvat väistämättä.

Psykologisen turvallisuuden tiedetään vahvistavan muun muassa oppimisen kulttuuria ja työhyvinvointia. Kaikkiin virheisiin ei silti pidä suhtautua hyväksyvästi:

”Jos joku on rikkonut työpaikan sääntöjä tai tehnyt jotain eettisesti arveluttavaa, asiaan pitää tietysti puuttua. Kun kaikki tietävät sallitun käyttäytymisen rajat, rikkomuksiin puuttuminen ei heikennä psykologista turvallisuutta”, Kirsi Yli-Kaitala korostaa.

Yllättävät käänteet kuuluvat työhön

Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä on helppo hengittää ja tehdä töitä. Sellaista ilmapiiriä ei voi kehittää irrallaan organisaation muusta toiminnasta. Työyhteisössäkin se vaatii aikaa, hyviä vuorovaikutustaitoja ja omien motiivien ymmärtämistä.

Esihenkilö voi luoda virheistä oppimisen ilmapiiriä esimerkiksi näin:

  1. Tuo esiin omia puutteitasi.
  2. Kysy tarvittaessa neuvoa ja pyydä apua.
  3. Ota vastuu tekemistäsi virheistä.
  4. Osoita, että haluat kaikkien äänen kuuluviin työyhteisössä.
  5. Tunnista tilanteita, joihin liittyy pelkoa.
  6. Sano ääneen, että virheet ja yllättävät käänteet kuuluvat työhön.
  7. Rohkaise kokeilemaan uutta ja kohtaamaan vastoinkäymisiä.
  8. Kannusta jakamaan epäonnistumisia ja oppimaan niistä yhdessä.
  9. Kiitä hyvästä yrityksestä ja ponnisteluista.

Virhe ei vie ihmisen kyvykkyyttä

Työyhteisön jokainen jäsen on osaltaan luomassa joko turvallista tai pelon ilmapiiriä. Pienilläkin ilmeillä, eleillä ja sanoilla on merkitystä. Kirsi Yli-Kaitala ehdottaa ajattelutavan muuttamista tähän suuntaan:

Hyväksyn sen, että epäonnistun välillä. Se ei vähennä ammatillista osaamistani eikä kerro siitä, mihin pystyn. Suhtaudun ymmärtäväisesti myös työkavereiden mokiin. Niissäkin on usein kyse ympäristössä tapahtuvista muutoksista ja asioista, joita on vaikea ennakoida.

Jos epäonnistumisista puhuminen tuntuu vieraalta, sitä voi kokeilla Ruusu, nuppu & piikki -menetelmällä:

  • Jokainen kertoo vuorollaan kolme asiaa esimerkiksi työviikostaan tai -kuukaudestaan.
  • Ruusu on asia, joka sujui hyvin.
  • Nuppu on asia, joka herättää toivoa tai innostaa.
  • Piikki on asia, joka ei mennyt kovin hyvin tai epäonnistui.

Tällaiseen kolmen kokonaisuuteen yksi epäonnistuminen sujahtaa helposti eikä korostu liikaa.

”Kun joku avautuu omista epävarmuuksistaan ja puutteistaan, se saa muutkin avautumaan omistaan. Jo tämän mekanismin tiedostaminen voi saada työyhteisössä jotain hyvää liikkeelle”, Yli-Kaitala sanoo.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Tutustu myös:
Kommentointi (2)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (2)

Tsiisus |

Todella kiinnostava aihe. Mutta vähän ikävältä tuntui taas se, että sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät mainittiin esimerkkinä alasta, jota tämä aihe ei koske. Me emme saa tehdä virheitä. Tämä iskostuu meihin jo opiskelijoina. Virheen pelko työssä on koko ajan taustalla. Pieniinkin mokiin suhtaudutaan todella tuomitsevasti. Vahva hierarkia elää ja voi hyvin edelleen. Itse meinasin nuorena hoitajana lamaantua syyllisyyden alle, jos olin tehnyt jotain väärin. Jälkeenpäin ajatellen moni syyllistäminen oli aivan kohtuutonta tekoon nähden. Virheitä ei käsitellä juuri muuten kuin etsimällä syyllinen ja tuomitsemalla. Johdolta on turha odottaa minkäänlaista avausta asiasta, johtaminen meillä on teknistä asioiden hoitamista. Korkeintaan virheistä huomautetaan raportilla ja kehoitetaan tarkkuuteen. Pelon ilmapiiri tekee sen, että omia virheitä voi olla lopulta vaikea myöntää. Varsinkin silloin, kun työkokemusta on jo kertynyt, silloinhan pitäisi jo osata. Tämä jos mikä voi pidemmän päälle vaarantaa potilasturvallisuuden.

Jotenkin tuntuu, että juuri meidän alalla tätä ajattelua tarvittaisiin kipeästi. Varsinkin nyt, kun työ on monella hoitajalla ollut pian vuoden entistä raskaampaa. Kukaan ei halua vaarantaa potilasturvallisuutta. Mutta mekin olemme vain ihmisiä.

Kirsi Yli-Kaitala TTL |

Kiitos kommentista ja pahoittelut, että haastattelustani jäi se vaikutelma, että virheet eivät olisi sosiaali- ja terveysalalla sallittuja. Näin ei pitäisi olla vaan kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy virheitä. Sosiaali- ja terveysalalla psykologisen turvallisuuden merkitys korostuu, eli yhteisöstä pitäisi löytyä tukea virheiden jakamiseen eikä virheistä, tai niistä kertomisesta, saisi seurata rangaistusta. Psykologista turvallisuutta mm. sairaalaympäristössä tutkinut Amy Edmondson onkin tuonut esiin, kuinka osastoilla, joissa on korkea psykologisen turvallisuuden taso (eli mm. virheiden kertomiseen on matala kynnys), virheitä raportoidaan enemmän. Tästä seuraa yhdessä oppimista, mikä taas edistää potilasturvallisuutta. Asia, mikä haastattelustani jäi puuttumaan koskien sosiaali- ja terveysalaa on, että juuri niillä psykologisen turvallisuuden kehittämiseen pitäisi erityisesti panostaa ja kehittää ilmapiiriä turvallisempaan suuntaan.

Tuoreimmat jutut

Joskus yllätykset ja sattumat ovat työssä onnenpotkuja. Niillä voi olla osansa suurissa ja pienissä ratkaisuissa, ideoissa, uudistuksissa ja keksinnöissä.

Työterveyslaitoksen Yhteensattumia-tutkimushankkeessa tunnistettiin onnekkaiden sattumien paikkoja asiantuntijatyöpaikoilla. Tutkimuskyselyyn vastanneista yli puolet arvioi kohtaavansa työssään usein hyödyllistä tietoa tai asioita, joita ei sinänsä ollut etsimässä.

Onnekkaita sattumia tapahtui erityisesti työtä tehdessä tai työpaikan epämuodollisissa kohtaamisissa. Esiin nousivat myös työpaikan ulkopuoliset tapahtumat ja tapaamiset sekä mahdollisuus hiljentää vauhtia ja pysähtyä.

Sattumia ei pysty hallitsemaan. Työpaikat ja yksittäiset työntekijät voivat kuitenkin luoda uusille oivalluksille suotuisia olosuhteita.

Nämä vinkit ovat työntekijälle:

  1. Tiedosta onnekkaiden sattumien ja mahdollisuuksien olemassaolo.
  2. Pidä mielesi avoimena, valppaana ja uteliaana.
  3. Pysähdy tarkkailemaan, mitä ympärilläsi tapahtuu ja mistä ihmiset puhuvat.
  4. Kirjaa muistiin kiinnostavat havainnot, jotka jäävät askarruttamaan sinua. Niistä voi joskus syntyä hyviä ideoita.
  5. Pyri sitomaan kiinnostavat havainnot ja oivallukset aiempiin kokemuksiisi.
  6. Irrottaudu aika ajoin rutiineista. Tee asioita uudella tavalla.
  7. Puntaroi erilaisia vaihtoehtoja.
  8. Pyri järjestämään työhösi kiireettömiä, joutilaita hetkiä vähintään kerran viikossa. Silloin mielesi saa vaeltaa vapaasti.
  9. Varaa kalenteristasi aikaa siihen, että tutustut uuteen.
  10. Järjestä tapaamisia myös muiden kuin lähityökavereidesi kanssa.
  11. Hakeudu välillä tekemään töitä eri työryhmien tai tiimien kanssa.
  12. Osallistu työpaikan ulkopuolisiin tilaisuuksiin, kuten seminaareihin, koulutuksiin, vierailuihin tai messuille.
  13. Ota kirjastosta kiinnostava, sinulle tuntematon kirja.
  14. Liiku jossain totutusta poikkeavassa paikassa – vaikkapa kaupungilla tai luonnossa.
  15. Sosiaalisesta mediasta voi löytyä hyödyllisiä kontakteja ja tietoa. Seuraa joskus myös niitä tahoja ja henkilöitä, jotka eivät ole oman työsi ytimessä, vaan reuna-alueilla.

Jutun lähteenä on käytetty raporttia “Onnekkaat sattumat ja psykologinen turvallisuus uudistumisen lähteinä työpaikoilla” (Minna Toivanen ja muut, Työterveyslaitos, 2021)

Onko minun osaamisellani kysyntää vielä 2030-luvulla? Millaisia kykyjä työntekijöiltä odotetaan? Työterveyslaitoksen asiantuntijat valottavat tulevaisuuden työelämää julkaisussaan “Hyvinvointia työstä 2030-luvulla”. Kysytään heiltä, millä ominaisuuksilla saa paikan jatkossa.

Tunne itsesi ja hallitse työuraasi

”Itsetuntemus on yleistaito, josta hyötyvät kaikki, kaikenlaista työtä tekevät”, napauttaa Työkyky ja työurat -yksikön johtaja Salla Toppinen-Tanner.

Se on vähän yllättävä vastaus. Toppinen-Tanner tarkentaa, että itsetuntemus luo vahvan pohjan työhyvinvoinnille ja työkyvylle ympäristössä, joka on täynnä kehittymisvaatimuksia ja mahdollisuuksia.

”Itsetuntemus on vahva todellisuuteen perustuva näkemys siitä, millaisia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita meillä on. Millaisia olemme ihmisenä ja suhteessa muihin?”

Itsetuntemus auttaa asettamaan tavoitteita työuralla. Kun tavoittelemme itsellemme sopivia ja tärkeitä asioita, osaamme tehdä itsellemme parhaat valinnat emmekä ole niin riippuvaisia ulkoisista asioista.

”Kun tunnistamme omat voimavaramme ja kehittymisen tarpeemme ja osaamme suhteuttaa ne työn asettamiin vaatimuksiin, selviämme myös 2030-luvun työelämässä.”

Tule ulos lokerostasi

Työelämän muutosta eri näkökulmista tarkastellut tutkimuspäällikkö Pekka Varje liputtaa verkostoitumistaitojen puolesta. Tulevaisuudessa työtä on entistä vaikeampi tehdä omassa pienessä lokerossa.

”Laajat ja monista pienistä osakokonaisuuksista muodostuvat työtehtävät edellyttävät monipuolista vuorovaikutusta paitsi oman organisaation sisällä myös organisaation ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.”

Varjen mielestä verkostoitumistaidot ovat olennaisia myös työuran kannalta. Pohja uudelle työllistymiselle luodaan jo aikaisempien työsuhteiden aikana.

”Kun työsuhteet ovat epävarmoja tai määräaikaisia, on olennaista, että henkilöllä on suhteita alan toimijoihin ja hänen osaamisensa tunnetaan verkostossa.”

Kohtaa muutokset tyynesti ja luovasti

Tutkimusprofessori Tuomo Alasoinia kiinnostavat digitaalinen murros ja sen mahdollistama työn uudelleenajattelu. Hänen tulevaisuuden työelämätaitojen listassaan on kaksi kohtaa: kokonaisuuksien hallinta ja resilienssi.

”Koska toimimme entistä kiinteämmin erilaisissa ja muuttuvissa verkostoissa, meidän on ymmärrettävä yhä laajemmaksi ja monimuotoisemmaksi muuttuvaa kokonaisuutta. Oleellisen tiedon löytäminen ja hyödyntäminen ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä taitoja.”

Monimuotoisessa ja verkostoituneessa maailmassa muutokset ovat äkillisiä ja niitä on paljon.

”Meidän on kohdattava ennakoimattomia muutoksia menestyksellisesti. Tulemme siis tarvitsemaan resilienssiä eli kykyä pärjätä muuttuneessa tilanteessa ja selviytyä siitä luovalla ja kestävällä tavalla.”

Hyödynnä muiden osaamista ja jaa omastasi

Vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho nostaa yleisistä taidoista päällimmäiseksi valmiuden oppia ja muistuttaa, että oppimaankin pitää oppia. Erityisen tärkeänä hän näkee, että opittua jaetaan yhdessä.

”Sekin on taito, että osaa liittää oman osaamisensa muiden osaamiseen ja hyödyntää muiden asiantuntemusta.”

Ala-Laurinaho on pohtinut työelämän tulevaisuutta erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

”Ilmastonmuutos on valtava oppimishaaste niin työpaikoille kuin työntekijöillekin. Elinkaariajattelu ja kiertotalouden edistäminen korostavat innovatiivisuuden ja suunnittelun merkitystä sekä yhteistyötä eri erikoisosaajien kesken.”

Päivittämiselle on luotava puitteet – ja aikaa

Tutkimusprofessori Ari Väänäsen mielestä kysymys tulevaisuuden työntekijän taidoista on näkökulmaltaan liian kapea. Osaamista pitää kuuluttaa myös organisaatioilta ja yhteiskunnalta.

Väänänen on tutkinut työelämän ajattelu- ja toimintatapojen muutosta. Hänen mielestään tulevaisuuden suurin vaara piilee eriarvoisuudessa.

”Monien työssä liikutaan innostavan haasteellisuuden ja korkean vaatimustason välimaastossa, kun taas osalla osaaminen ei kohtaa työelämän tarpeita ja töitä on satunaisesti tai ei lainkaan.”

Se, että osaaminen ja työelämän tarpeet eivät kohtaa, on yksilölle terveysriski ja yhteiskunnalle kuormitustekijä.

Jatkuva muutos tuo työntekijälle vastuuta ja myös painetta olla päivitetty ja tuloskuntoinen. Väänänen huomauttaa, ettei kaikkea voi kuitenkaan sysätä työntekijän harteille. Oppimiselle on luotava kehykset, joiden pohjalta mahdollisimman moni pystyy toimimaan mielekkäästi uudistuvassa työelämässä.

”Uuden oppimiseen tarvitaan joustavia tukirakenteita ja toimintamalleja, jotta päivittämisen tarve ei johda työttömyyteen tai synnytä psyykkistä kuormitusta. Organisaatioissa pitää myös varata aikaa uuden oppimiseen. Muutoin itsensä kehittäminen jää helposti suunnitelmaksi.”

Unta arvostetaan entistä enemmän. Muutos näkyy esimerkiksi julkisessa keskustelussa ja elintapaneuvonnassa, jossa uni on nostettu samanarvoisena ravinnon ja liikunnan rinnalle. Sinne se kuuluukin.

”Tutkimustieto unen merkityksestä on mennyt läpi, päässyt yleiseen tietoisuuteen”, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Sallinen.

Sallinen on työskennellyt Työterveyslaitoksessa 25 vuotta. Sinä aikana hän on tutkinut muun muassa unta, palautumista ja työaikoja.

”Uni on palautumisen kannalta korvaamatonta. Unen aikana tapahtuu prosesseja, joita ei voi tapahtua valveilla. Ne vaikuttavat siihen, miten ihminen pärjää hereillä ollessaan.”

Syvässä unessa elimistö rauhoittuu

Aivojen perusteellinen palautuminen onnistuu vain unessa. Kaikki unen vaiheet ovat tarpeellisia, mutta syvän unen vaihe on aivoille erityisen tärkeä.

Unen vaiheet muodostavat 90–120 minuutin syklejä. Syvän unen määrä on suurin kolmen ensimmäisen syklin aikana. Syvää unta on suunnilleen neljäs- tai viidesosa aikuisen ihmisen tavallisesta yöunesta.

”Syvän unen vaiheessa elimistö lepää kokonaisvaltaisesti. Hengitys on rauhallista, pulssi hidas ja aivosähkökäyrässä näkyy hitaita aaltoja”, Mikael Sallinen kuvailee.

Syvästä unesta on vaikea herätä. Jos ihminen herätetään siitä väkisin, hän on jonkin aikaa unenpöpperössä.

Aivojen energiavarastot täydentyvät unessa

Unen korvaamattomuus aivoille liittyy ensinnäkin niiden energiatasapainon säilymiseen.

”Aivot ovat energiasyöppö. Vaikka aivojen paino on vain pari prosenttia ihmisen painosta, niiden hapenkulutus on viidesosa ihmisen koko hapentarpeesta lepotilassa”, Mikael Sallinen sanoo.

Toimiakseen hyvin aivot siis tarvitsevat paljon energiaa. Niiden energiavarastot – eli glykokeenivarastot – täydentyvät varsinkin syvän unen aikana.

Toinen aivoille tärkeä prosessi liittyy niiden puhdistumiseen. Kun käytämme aivojamme, energiaa kuluu. Sivutuotteena syntyy kuona-aineita, jotka luovat perustaa väsymykselle.

Unen aikana niin sanottu glymfaattinen järjestelmä aktivoituu. Sen seurauksena aivo-selkäydinnestettä pääsee aivoihin veri-aivoesteen läpi. Neste huuhtoo kuona-aineita pois aivoista.

”Mekanismi on kuin aivojen viemärijärjestelmä. Se auttaa niitä pysymään terveinä ja ehkäisee dementiaa.”

Univaje aiheuttaa lievän tulehdustilan

Myös ihmisen immuunijärjestelmä vahvistuu unen aikana. Järjestelmä puolustaa elimistöämme taudinaiheuttajia vastaan. Mikael Sallinen kertoo tutkimuksista, joissa on tarkasteltu univajeen vaikutuksia:

”Univaje provosoi elimistössä lievän tulehdustilan ja aktivoi puolustusjärjestelmän. Se näkyy siinä, että tulehdusta edistävät välittäjäaineet lisääntyvät. Myös tulehdusarvo CRP on univajeessa hieman koholla.”

Tartuntatautien, kuten influenssan, yhteydessä ihminen nukkuu tavallista enemmän. Se on luonnollinen reaktio, joka pyrkii hillitsemään tulehdusta.

”On myös tutkimuksia, joissa koehenkilöitä on valvotettu ja sitten rokotettu. Heillä vasta-ainetuotanto on jäänyt vähäisemmäksi kuin normaalisti nukkuneilla ihmisillä. Sekin kertoo immuunipuolustuksen ja unen yhteydestä.”

Stressi voi tehdä unesta katkonaista

Syvään uneen pääsemistä haittaa esimerkiksi stressi. Jos on kovin jännittynyt tai hermostunut, on ylipäätään vaikea nukahtaa.

”Kun ihminen käy kierroksilla, ajatukset pelaavat ja tunteet jylläävät. Se ylläpitää vireyttä eli aktivoi valvetta tuottavaa aivomekanismia. Silloin unta tuottava aivomekanismi ei pääsekään aktivoitumaan ja vaikuttamaan”, Mikael Sallinen sanoo.

Jos menee stressaantuneena nukkumaan, elimistö voi jäädä kierroksille myös unen ajaksi. Se tekee unesta pinnallista ja katkonaista.

Kun syvää unta on nukuttu jonkin aikaa, alkaa tulla kevyempää unta ja havahtumisia. Se on normaalia ja kuuluu terveeseen uneen. Stressitilassa oleva ihminen ei havahduttuaan välttämättä nukahdakaan:

”Stressaavat asiat palautuvat mieleen välittömästi, mikä pitkittää uneen vaipumista.”

Tunnistatko illalla oman uni-ikkunasi?

Nukahtamista helpottaa sille otollisen ajan tunnistaminen. Useimmilla ihmisillä on tällainen ”aikaikkuna uneen”, jolloin he nukahtavat helpoimmin.

Paras aika nukahtaa on melko lyhyt, 15 minuutista puoleen tuntiin. Jos valvominen jatkuu illalla tämän hetken ohi, nukahtaminen on hankalampaa. Tämä on yksi syy siihen, että illalla kannattaa ottaa rauhallisesti ja rentoutua.

Oman uni-ikkunansa tunnistaa siitä, että alkaa ramaista.

”Raukeutta ei kuitenkaan huomaa, jos surffailee netissä, lukee työsähköposteja tai katselee jännää elokuvaa. Kaikki aktivoivat ja stressaavat puuhat kannattaa lopettaa viimeistään tunti tai pari ennen nukkumaanmenoa”, Mikael Sallinen sanoo.

Työajan rajattomuus uhkaa unta

Vaikka uni on ihmiselle korvaamatonta, se ei ole mikään itsenäinen saareke vuorokaudessa.

”Se, mitä me valveilla teemme, vaikuttaa uneen. Se, miten nukumme, vaikuttaa toimintakykyymme päivän aikana”, Mikael Sallinen korostaa.

Pitää huolehtia siitä, että palauttavia hetkiä on myös päivän kuluessa. Varsinkin työkuormituksesta palautuminen ja psykologinen irrottautuminen työstä ovat tärkeitä.

Sallinen on hyvillään siitä, että työajat ovat muuttuneet entistä joustavammiksi. Joustava työaika auttaa työntekijää noudattamaan itselleen luontaista vuorokausirytmiä.

Sen sijaan työajan rajattomuus on uhka hyvälle unelle. Sallinen kannattaa sitä, että työpaikalla sovitaan tavoitettavuuden pelisäännöistä: Pitääkö työajan jälkeen olla tavoitettavissa? Voiko esimerkiksi sähköpostin lukemisen jättää suosiolla seuraavaan työpäivään?

”Jos pelisääntöjä ei ole, työstä irrottautuminen jää vaillinaiseksi. Ihminen kokee olevansa vain puoliksi vapaalla, vaikka työhön liittyviä viestejä tai soittoja ei tulisikaan.”