Seitsemän digiaskelta matkalla mökille

Osallistu

Onko kesäloma huono aika miettiä, miten uudenlaiset digitaaliset palvelut muokkaavat arkea? Ei kai kukaan halua ajatella mökkilaiturilla palvelutalouden vallankumousta. Entä jos sittenkin?

Työterveyslaitoksen KUMOUS-hanke on listannut seitsemän suositusta digiarkeen. Tässä jutussa suosituksia tarkastellaan kesälomalaisten näkökulmasta, sillä digitalisaatio ei jää vain työpaikoille. Se on entistä enemmän mukana kotona ja töissä, arjessa ja lomalla, nuorilla ja vanhoilla.

1. Palveluiden käyttäjät ja työntekijät mukaan arvioimaan digikokeiluja

Juuri ennen lomalle lähtöä töissä ilmoitettiin, että kesän jälkeen otetaan käyttöön uusi resurssienhallintaälyjärjestelmä. Siihen yhdistyvät niin resurssien- ja työvuorojen hallinta, työajanseuranta, asiakaspalautteeseen vastaaminen, kahvinkeiton aikataulutus toimistolla kuin vessojen käyttöaste ja vessapaperin kulutuskin. Lomalle jäävää työntekijää ahdistaa jo ennalta monimutkainen järjestelmä, jonka hyödyistä hän ei ymmärrä mitään.

KUMOUS-hankkeen vastuullinen johtaja Eveliina Saari ehdottaa, että työntekijät ja käyttäjät otettaisiin mukaan muutokseen jo aiemmin:

”Digitaalisten palveluiden toivotaan palvelevan ihmisten arkea ja tuottavan hyvinvointia sekä työntekijöille että käyttäjille. Mitä jos siis muistettaisiin kehittämistyössä ihmislähtöisyys? Otetaan työntekijät ja käyttäjät mukaan ja arvioidaan yhdessä. Opitaan arvioinneista ja digikokeiluista.”

Työntekijä huokaisee helpottuneena ja pakkaa mökkilaukkunsa.

2. Työn muutoksen ja osaamisen ennakointi uudelle tasolle

Elokuussa toimistossa odottelee työntekijää Roosa Robotti, tiimin uusin vahvistus. Lomalle jäävä työntekijä muistaa tämän juuri heittäessään laukkuaan auton takakonttiin. Leukaperät kiristyvät. Miten käy tulevien työtehtävien ja osaakohan moisen robotin kanssa toimia?

”Digitalisaation vaikutukset näkyvät eri tavoin eri aloilla ja ammateissa. Tarvitaan tutkimusta, jotta voisimme ymmärtää, mitä työn murroksessa tapahtuu eri aloilla. Organisaatiot pidättelevät automaatioratkaisujen seurauksista viestimistä henkilöstölle, sillä niitä on vaikea hahmottaa työtehtävien ja osaamisvaatimusten tasolle”, Eveliina Saari sanoo.

Jos työtehtävät tulevat muuttumaan tai radikaalisti vähenemään, organisaatioiden tulee suunnitella, miten henkilöstön osaamista suunnataan ja tuetaan tulevaisuudessa.

Kyllä se siitä, ajattelee työntekijä ja kääntää auton kohti mökkitietä.

3. Oppimisympäristöjen laajentaminen ja perheiden tuki on tärkeää

Mökillä ei sitten katsota kännykkää eikä pelata pädillä! Minäkin leikin käpylehmillä lapsena, työntekijä jyrähtää auton ratista. Takapenkkiläisten ilmeet synkkenevät. Muutaman kilometrin kuluttua autossa on jo asemasota käynnissä. Iloinen ja rento lomatunnelma on tiessään.

Lapsilla ja nuorilla digitalisaation hyödyt ja haasteet poikkeavat muista ikäryhmistä, koska he ovat kasvaneet digitaalisten laitteiden käyttämiseen.

”Lapsille ja nuorille on luontevaa yhdistää digitaalisesti hankittava tieto ja toiminnallinen oppiminen. Digivälineet ovat osa oppimisympäristöä. Ammattilaisten motivaatio ja osaaminen tukevat lapsilähtöistä oppimista”, KUMOUS-hankkeessa hahmotellaan.

Myös perheiden ymmärrys ja tuki jälkikasvulleen ovat äärimmäisen tärkeitä.

Takapenkillä kiljaistaan riemusta: uusi sovellus auttoi tunnistamaan kauniinvärisen perhosen levähdyspaikalla.

4. Huomio nuorten arjenhallintaan digiaikana

Mökille saavuttaessa työntekijän teini-ikäinen lapsi katoaa mökin ylisille. Keskiyön auringossa on helppoa pelata aamuun asti, kun vara-akkukin tuli mukaan. Työntekijän hermot kiristyvät vuorokausirytmin haihtuessa ilmaan kuin grillinuotion savu. Päättynyt kouluvuosi oli teinille vaikea ja koulutodistuksen numerot laskivat jatkuvien aamutunneilta myöhästymisten takia.

”Älylaitteiden käyttö vaikuttaa nuorten arjenhallintaan. Nuorten vuorokausirytmi voi vääristyä liiallisen netin käytön takia. Yksi keino parantaa opiskelijoiden arjenhallintaa ja ehkäistä opintojen keskeyttämistä on vahva opiskelijoiden ohjaus. KUMOUS-hankkeessa kehiteltiin sovellusta oppilaitosten avuksi tukemaan opiskelijoiden arjenhallintaa”, Eveliina Saari kertoo.

Työntekijä lataa teinin kanssa yhteisen kalenterin, joka muistuttaa teiniä nukkuma-ajoista. Sitten hän kutsuu perheen syömään vastagrillattuja herkkuja.

5. Ikääntyneet mukaan teknologian suunnitteluun

Lasten mummo ja vaari ajavat naapuripitäjästä kylään mökille, mutta eksyvät matkalla. Navigaattori ei toiminutkaan niin kuin mummo oletti, eikä vaari nähnyt lukea liian pientä fonttia. Työntekijä huolestuu pitkään kestävästä matkasta ja unohtaa lisätä puita saunan kiukaan alle.

”KUMOUS-hankkeessa saatiin hyviä kokemuksia siitä, että ikääntyneet itse osallistuvat heille tarkoitetun teknologian suunnitteluun ja käyttöönottoon. Suositus käyttäjien osallistamisesta koskee niin laitevalmistajia, markkinoijia kuin teknologiaa hyödyntäviä palveluntuottajiakin. Ikääntymiseen liittyvien olettamusten ja ennakkoluulojen murtaminen on tärkeää. Kaikille sopiva suunnittelu (Design for All) on hyvä lähtökohta”, Eveliina Saari painottaa.

Viimein mummo ja vaari löytävät perille. Huoli helpottaa, ja saunan jälkeen mummo tilaa verkkokaupasta uudet, heitä paremmin palvelevat laitteet.

6. Palveluohjausta tarvitaan digisyrjäytymisen ehkäisemisessä

Naapurimökin vanha omistaja puksuttaa traktorilla mökkipihaan juuri parahiksi iltateelle. Kesä on hyvää aikaa, kun mökkiläiset tuovat elämää pitäjään. Syksyn tuloa vanha omistaja jo harmittelee. Yksinäisyys vaivaa, eikä mistään saa enää palvelua ihmiseltä ihmiselle.

”Pitää panostaa siihen, että ikääntyneet pääsevät mukaan tietoyhteiskuntaan. Digisyrjäytyminen on yhteydessä myös muuhun syrjäytymiseen. Digitaitoihin ohjaus pitää sisällään niin teknologian hankintaan, laitteen käyttöön kuin erilaisiin palvelukäytöntöihin liittyviä asioita. Organisaatioiden johdon ja palvelukehittäjien kannattaa tukea erilaisia vertaisoppimisen malleja työntekijöille ja ikääntyneille”, Eveliina Saari muistuttaa.

Työntekijän teini-ikäinen lapsi keksii keinon ja googlaa laitteet ja sovellukset, joilla naapurimökin vanha omistajakin autetaan kohti digiarkea. Vanha omistaja tarjoaa teinille viikoksi kesätyötä henkilökohtaisena digituutorina.

7. Teknologian käyttöönottoa ja toiminnan kehittämistä on johdettava rinnakkain

Vielä viimeinen vilkaisu työsähköposteihin, työntekijä lupaa. Pomolta on tullut viesti: Suunniteltuun uuden järjestelmän käyttöönottoon liittyy sen verran haasteita, että lomien jälkeen prosessi tehdäänkin toisella tavalla. Työntekijät pääsevät osallistumaan ja kokeilemaan toivottua järjestelmää, jota sitten kehitetään kokemuksien ja palautteen mukaan.

”Ketterä kehittäminen on hyvä tapa toteuttaa digitalisaatiokokeiluja. Siinä tuotetta kokeillaan ja testataan nopeasti ja rohkeasti sen eri kehitysvaiheissa. Samalla saadaan käyttäjäpalautetta. Henkilöstöllä tulee olla valta toimia ja tehdä päätöksiä ripeästi. Johdon on resursoitava kokeilu niin, että sitoutuneella, kehittämishenkisellä vastuuhenkilöllä ja henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää aikaa kehittämistyöhön”, Eveliina Saari sanoo.

Työntekijä sammuttaa työpuhelimensa ja kuuntelee, kuinka käki kukkuu metsässä. Itikat inisevät korvissa. Perhe käy nukkumaan. Työntekijä pulahtaa hiljaiseen järveen yöuinnille. Rentouttava kesäloma voi viimein alkaa.

Vilja Rydman Rydis

KUMOUS-hanke on edistänyt uudenlaisten arkea helpottavien digitaalisten palvelujen ja palveluyhdistelmien kehittelyä.

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut

Tavoitteet motivoivat ihmisiä eri tavoin. Yksi pitää mitattavista tavoitteista, toiselle riittävät yhdensuuntaiset arvot työnantajan kanssa. Joka tapauksessa työpaikalla ollaan toteuttamassa työn tavoitteita ja niistä on syytä puhua ääneen ja usein.

Omia tai tiimin tavoitteita kannattaa lähestyä tietoisen ratkaisukeskeisesti. Kyse ei ole omien ratkaisujen tarjoamisesta keskustelukumppanille, vaan yhteisten ideoiden, näkökulmien, tavoitteiden ja toimintatapojen hakemisesta.

Esimies voi hyödyntää ratkaisukeskeisyyden periaatteita kehittyäkseen itse ja johtaessaan työryhmäänsä.

Ratkaisukeskeisyydessä lähdetään siitä, että hankalissakin tilanteissa on mahdollista löytää päämäärä ja tavoitteita. Tarkoitus on etsiä voimavaroja, jotka auttavat pääsemään hankaluuksista eteenpäin tai kestämään niitä paremmin.

Esimerkiksi yt-neuvottelujen aikana organisaation tunnelma on yleensä ainakin jossain määrin ahdistunut. Silti jotkin työryhmät selviävät katsomalla eteenpäin, konkreettisia toimintatapoja etsien ja keskustelemalla niistä yhdessä. Toiset taas jäävät ”nuolemaan mustaa kiveä” vailla ratkaisujen ja tavoitteiden hakemista.

Keskustelukulttuuri muuttuu hitaasti

Nopeutta ja tehokkuutta arvostavassa työelämässä ratkaisukeskeinen toimintatapa vaatii hieman vaivannäköä: pysähtymistä ja aikaa. Keskeistä on keskustelukumppanien – esimerkiksi oman työryhmän jäsenten – arvostaminen, tasaveroinen keskustelu ja yhteistyön painottuminen.

Tavoitteiden saavuttamista edistää se, että ottaa lähtökohdaksi keskustelukumppanin omat tavoitteet – samalla toki huomioiden organisaation tavoitteet.

Esimiehen on hyödyllistä nähdä, että työpaikalla jokaisella on viisautta, taitoja ja kykyjä päästä eteenpäin. Voidaan sanoa, että ihminen tietää mikä hänelle on parhaaksi – hän ei vain välttämättä tiedä tietävänsä.

Siksi esimiehen kannattaa kysyä myös hiljaisten ja ujojen mielipidettä. Eikä pidä lannistua, jos joku oman työryhmän jäsenistä ei heti lämpene yhteiseen ideointiin.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat hyveitä varsinkin silloin, kun halutaan muuttaa työpaikan kulttuuria ratkaisukeskeisemmäksi. Esimerkiksi keskustelukulttuuria ei muuteta yhdessä palaverissa eikä välttämättä vielä kymmenessäkään.

Mikä sai meidät onnistumaan?

Työhön ratkaisukeskeisesti suhtautuva esimies nostaa haasteiden ohella esiin voimavaroja ja onnistumisia. Onnistumisia voi pyrkiä lisäämään ja laajentamaan:

  • Missä olemme onnistuneet viime aikoina yksilöinä tai työryhmänä?
  • Miten onnistuminen saatiin aikaan?
  • Ketkä olivat mukana? Ketkä auttoivat ja tukivat?
  • Miten ja missä tilanteessa tästä saatua oppia voisi seuraavan kerran hyödyntää?

Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja voimistuu. Tätä sanontaa voidaan pitää ratkaisukeskeisyyden kivijalkana.

Ongelmia loputtomiin vatvomalla ja muista ikävään sävyyn puhumalla voimistetaan käsitystä siitä, että oma työpaikka tai ryhmä on ongelmien kenttä. Sen sijaan kun puhutaan taidoista ja ryhmäläisten osaamisesta, vahvistetaan myönteistä identiteettiä ja yhteistä innostusta.

Aiemmat onnistumiset auttavat suunnittelemaan tulevaisuutta. Sama ajatus menee kääntäen niin, että ihmisen kykyjä ja taitoja ei ole työyhteisössä oikeastaan olemassa, jollei niistä puhuta.

Ongelmasta konkreettiseen toimintaan

Myönteisten näkökulmien esiin tuominen ei tarkoita, etteikö ongelmista pitäisi puhua avoimesti. Onnistumispuheesta voimaantumisen myötä ihmisten on helpompi ratkoa myös ongelmia.

Yksi ratkaisukeskeinen näkökulma ongelmiin on niiden tavoitteellistaminen. Kun ongelma on todettu ja riittävästi analysoitu, kannattaa yrittää kääntää se tavoitteen ja konkreettisen toiminnan muotoon.

Sen sijaan että märehdimme itse ongelmaa, keskustelemme siitä, miten toivoisimme asian olevan ja millaisilla toimenpiteillä tähän tavoitteeseen pääsemme.

Virheitä pelätään paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Siksi meiltä jää valtava potentiaali käyttämättä. Haluan rohkaista ihmisiä jakamaan epäonnistumisen kokemuksensa yhteiseksi hyväksi, sanoo Mika Sutinen.

Sutinen tunnetaan yrittäjänä ja pitkän linjan toimitusjohtajana. Viimeksi hän oli toimitusjohtaja lemmikkieläintarvikkeita myyvässä Musti ja Mirri -liikeketjussa. Sinä aikana ketju kasvoi kooltaan kymmenkertaiseksi ja samalla Suomen kansainvälisimmäksi vähittäiskauppaketjuksi.

Nykyisin hän toimii pääomasijoittaja Vaaka Partners Oy:n industrial partnerina ja hallitusammattilaisena useissa yhtiöissä. Sutinen kertoo, että kyky elää mokaamisen riskin kanssa on auttanut häntä menestymään.

”Olen opetellut kaksi taitoa, joista kumpikaan ei ole ollut minulle synnynnäinen. Ensinnäkin olen opetellut kokeilemaan ja yrittämään uutta sitkeästi, vaikka epäonnistumisen riski olisi suuri. Toiseksi olen pakottanut itseni raadollisen rehelliseksi virheistä oppimisen äärellä.”

Sutinen puhuu virheistä oppimisen kulttuurista Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Turvallisuus on tekoja, joka pidetään Kuopiossa toukokuussa 2019.

Virhe on teko, josta ei opita

Meille on luontaista selittää asiat parhain päin niin, ettei epäonnistumista tarvitse kohdata. Mokan paljastuminen hävettää. Siksi virheitä ei analysoida, vaan porskutetaan kohti mukavampia asioita.

Mika Sutisen mukaan oppiminen vaatii kuitenkin epäonnistumisten analysoimista ja saadun opin jakamista koko organisaatioon. Kannattaa luoda kulttuuri, joka rohkaisee ihmisiä tuomaan omat epäonnistumisensa muiden tietoon.

Sutinen määrittelee virheen teoksi, josta ei opita mitään. Onnistumisesta oppiminen voi olla vieläkin vaikeampaa:

Organisaatiossa on onnistuttu, mikä näkyy esimerkiksi hyvistä myyntiluvuista. Jos ei tiedetä, mistä hyvä tulos johtuu, ollaan epäonnistuttu. On toki hienoa, että menee hyvin. Jonkin ajan kuluttua ei välttämättä mene, ellei myös onnistumisten mekanismi ole tiedossa.

”Uskon, että lähes kaikissa organisaatioissa helpot asiat on jo tehty. Jäljellä on näitä vähän monimutkaisempia asioita toiminnan kehittämiseksi. Yritysten suurin kehityspotentiaali on virheistä ja onnistumisista oppimisen taidoissa.”

Yksi moka kirvelee edelleen

Mika Sutinen arvelee epäonnistuneensa vuosittain satoja tai jopa tuhansia kertoja. Joistain virheistä hän on oppinut enemmän, joistain vähemmän.

Sitten on joukko mokia, jotka ovat olleet ihan turhia – joko huolimattomuuden tai esimerkiksi väsymyksen aiheuttamia. Yksi niistä kirveltää Sutista kaikkein eniten:

Parikymmentä vuotta sitten eräässä yhtiössä jouduttiin toteuttamaan valtava henkilöstösaneeraus yhtiön pelastamiseksi. Kolmannes henkilökunnasta sai potkut. Irtisanomisten julkistamista edeltävänä iltana – tai pikemminkin yönä – tehtiin viimeisiä päätöksiä.

Sutinen oli lähettämässä perusteluja erään henkilön irtisanomisesta mielestään johtoryhmälle, mutta hän lähettikin aamuyöllä viestin irtisanottavalle itselleen.

”Se oli karmea moka, joka varmasti jätti asianomaiseen lähtemättömän jäljen. Pyysin sitä toki aikoinaan anteeksi, mutta luulen, ettei hän pysty koskaan täysin antamaan anteeksi. Tuskin hän on päässyt asian yli vieläkään. Tämä muisto nostaa yhä pienen hien pintaan.”

 

Mika Sutinen puhuu aiheesta ”Mahtava moka – matkalla systeemiseen virheistä oppimiseen” Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Kuopiossa 21.5.2019. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Sähköinen kalenteri täyttyy palaverivarauksista niin, että työpäivästä on jäljellä enää puolen tunnin rako kello 12:sta alkaen. Lopulta joku varaa senkin ajan kokoukseen. Se siitä lounaasta.

”Tilanne on tuttu monelle asiantuntijatyötä tekevälle”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen, jonka erikoisalaa ovat työaika ja ajankäyttö.

”Miksi ihminen priorisoi oman asiansa niin tärkeäksi, että hänen on varattava kollegaltaan jopa se viimeinen puolituntinen? Onhan ilmiselvää, että siihen aikaan päivästä tarvitaan ruokatauko”, Ropponen hämmästelee.

Kokouskutsun lähettäminen käy muutamalla klikkauksella. Ehkä työkaverin aikataulujen ajattelu unohtuu sen takia. Ropposen mielestä kyse on myös siitä, kunnioitammeko toistemme ajankäyttöä. Ajankäytön ongelmiin tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennus.

Kokouksia peräkkäin ja päällekkäin

Yksi sähköiseen kalenteriin liittyvä harmin aihe on, että kokousaikoja varataan päällekkäin tai tiiviisti peräkkäin: seuraava palaveri alkaa samalla kellonlyömällä kuin edellinen loppuu.

Niin tehdään, vaikka kalenterista kävisi selvästi ilmi, että osallistujan aiempi tapaaminen on toisella puolella kaupunkia. Jos tarkoitus on kohdata kasvokkain, paikasta toiseen siirtymiseen pitää varata aikaa.

Yhteisten kokousaikojen löytäminen voi olla työlästä. Annina Ropposen mukaan samalla vaivalla voisi kuitenkin huolehtia siitä, että osallistuminen on kaikille ylipäätään mahdollista.

”Päällekkäisten varausten takia osallistujat joutuvat pohtimaan, mitä tehdä, kenelle ilmoittaa tai pystyykö jostain lähtemään kesken pois. Näin kutsun lähettäjä tavallaan sälyttää työtään muille.”

Palaverikutsun saajallakin skarpattavaa

Annina Ropposen mielestä myös palaverikutsun vastaanottajilla on skarpattavaa. Kun kutsu kilahtaa sähköpostiin, kannattaa harkita tovi, ennen kuin klikkaa hyväksyvänsä sen. Esimerkiksi tällainen tilanne on kurja muille osallistujille:

Kutsu aamupalaveriin on lähetetty hyvissä ajoin ja lähettäjä on erikseen pyytänyt ilmoittamaan, jos ajankohta on jollekulle huono. Kaikki ovat hyväksyneet kutsun, mutta edellisenä iltana yksi osallistuja viestittää: Katsoin huomista kalenteriani vasta nyt. Myöhästyn alusta puoli tuntia.

”Muut ovat suunnitelleet päivänsä niin, että palaveri voi alkaa sovitusti. Yhden henkilön myöhästymisen takia kaikkia asioita ei ehkä ehditäkään käydä läpi tai ainakaan tarpeeksi perusteellisesti”, Ropponen huomauttaa.

”Ja jos myöhässä alkanut palaveri venyy, osallistujat alkavat myöhästyä taas seuraavista tapaamisistaan.”

Keskustelkaa töissä ajanhallinnasta

Annina Ropponen on pannut merkille, että palaveriajan varaaminen sähköisesti tekee siitä jollain tapaa ”anonyymiä” ja tunteetonta. Jos etsisimme sopivaa aikaa kasvokkain tai puhelimessa jutellen, toisten ajankäytön kunnioittaminen tuntuisi luonnolliselta.

”Työpaikalla kannattaa keskustella ajanhallinnasta ja luoda yhteisiä käytäntöjä palaverien varaamiseen. Pienetkin asiat voivat helpottaa elämää hurjasti.”

Yksi keino helpottaa kokousaikojen löytämistä on sähköisen kalenterin pitäminen ajan tasalla. Myös kalenterimerkinnöillään voi vaikuttaa. Ropponen itse tekee nykyisin 80-prosenttista työaikaa, ja vapaaviikot näkyvät hänen kalenterissaan. Tiistaisin ja perjantaisin siellä lukee, että hän on työpaikalla aikaisintaan kello 9.15.

”Minulla on kolmasluokkalainen poika, ja teen etätöitä niinä aamuina, jolloin hänen koulunsa alkaa yhdeksältä. Lähdemme kotoa yhtä matkaa. Olen aamuvirkku, ja muina päivinä voin tulla töihin vaikka seitsemältä.”

”Jos joku haluaa varata aamupalaverin, hän näkee kalenteristani heti, jos en pysty aloittamaan esimerkiksi kahdeksalta.”

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 3.2.2017.