Suhtaudu hyväksyvästi omaan ja toisten jännittämiseen

Osallistu
Esiintyminen jännittää.

Uusi projekti pitää esitellä työpaikan kokouksessa. Kädet vapisevat, jalat tärisevät ja pulssi kiihtyy. Jännittämisessä ei ole kyse vain jännittäjästä, vaan haaste on koko työyhteisön.

Noin 70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt joskus jotain haastavaa sosiaalista tilannetta. Työelämässä jännittämiselle altistavat erilaiset vuorovaikutustilanteet, kuten esitykset, palaverit ja puhelinkeskustelut. Ne ovat tuttuja ainakin esimies- ja asiantuntijatyötä tekeville.

Toisaalta työ saattaa vaatia yhä enemmän sosiaalisia taitoja myös sellaisissa tehtävissä, joihin ei aikaisemmin ole liittynyt vuorovaikutusta esimerkiksi asiakkaiden kanssa.

”Jännittäminen saa alkunsa, kun jännittäjä alkaa pohtia, että mitäköhän muut ajattelevat minusta. Todellisuudessa ihmisillä ei ole yleensä edes aikaa miettiä muista mitään erityistä”, sanoo psykologi Minna Martin.

Hänellä on jännittämiselle selitys: ei ole jännittämistä ilman vaativuutta. Usein jännittäjä vaatii itseltään kohtuuttoman paljon, vaikka hän ei itse tunnista vaatimuksiaan.

Työyhteisö voi lievittää jännitystä

Minna Martin tunnetaan erityisesti sosiaaliseen ahdistukseen ja jännittämiseen liittyvien ongelmien ratkaisijana. Hän on muun muassa kirjoittanut kirjan Saa jännittää – jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017).

Martin asettelee työyhteisölle suurta roolia jännittämisen hyväksymisessä: jännittämisessä ei ole kyse vain jännittäjästä, vaan haaste on koko työyhteisön. Parhaimmillaan organisaatio voi saada monien ihmisten työpanoksen aiempaa tehokkaampaan käyttöön:

”Puhumisen määrä ei korreloi älykkyyden kanssa. Jos ei mietitä, miten hiljaisten äänet saadaan kuuluviin, syntyy vinouma, jossa kuullaan vain puheliaita.”

Työyhteisön pitäisi kyseenalaistaa omia luutuneita käsityksiään ja miettiä, miksi jännittämiseen suhtaudutaan epänormaalilla tavalla, vaikka se on mitä tavallisin asia. Martin heittääkin kysymyksen: kummalla on lopulta isompi ongelma, jännittäjällä vai sillä, jolla on vääriä käsityksiä jännittämisestä?

Hän suosittelee kertomaan omasta jännittämisestään esimiehelle ja työkavereille, mutta ymmärtää hyvin, ettei se aina ole mahdollista.

Turvallisuus edistää luovuutta

Vinkkinä jännittämisen lievittämiseen Minna Martin mainitsee kokousten pilkkomisen hetkellisesti parikeskusteluiksi, jolloin jännittyneetkin ihmiset puhuvat yleensä ihan hyvin. Rohkeamman osapuolen on sitten helppo nostaa esille parikeskustelussa käsiteltyjä asioita.

Martin muistuttaa, että me kaikki työskentelemme, opimme ja saamme luovuutemme käyttöön turvallisissa oloissa. Myös eriävien mielipiteiden ilmaisemisen pitäisi olla turvallista, ja toisinaan kannattaa tarjota mahdollisuutta anonyymiin kommentointiin.

Esimiehellä on tärkeä rooli turvallisen ryhmädynamiikan luojana ja jännittämisen lievittäjänä, mutta myös työntekijällä on vastuunsa. Työntekijän olisi hyvä järjestää työtään itselleen sopivaksi siten, että kalenterissa on myös toipumisaikaa jännittävistä ja kuormittavista tehtävistä. Aina se ei tietenkään onnistu.

Martin pohtii, tarvitseeko kaikkien työntekijöiden tehdä kaikkia asioita. Tärkeintä olisi löytää jokaiselle oma rooli. Ei kai kaikkien ole pakko esimerkiksi esiintyä?

”Työyhteisöissä kannattaa miettiä, annetaanko ihmisten olla erilaisia ja voidaanko työtä sovittaa juuri yksilöille sopivaksi. Toisaalta voidaan myös miettiä, missä asioissa työntekijä voisi taitojaan kehittämällä oppia sietämään uusia tehtäviä.”

Välttely vain pahentaa ongelmaa

Jännittämiseen kannattaa hankkia apua, jos se tuottaa kohtuutonta kärsimystä, heikentää selkeästi toimintakykyä tai jos se johtaa esimerkiksi palavereiden tai esiintymisten välttelemiseen.

Sosiaalisten tilanteiden välttely pahentaa usein ongelmaa. Voi syntyä ikävä kierre, jossa jännittäminen leviää sellaisiinkin tilanteisiin, jotka eivät ole aiemmin aiheuttaneet jännittämistä.

Jännittämisestä toipumisessa pelkkä altistuminen sosiaalisesti haastaville tilanteille voi auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta sellaisenaan se ei ole kovinkaan tehokas lääke. Tarvitaan myös asennoitumisen muutosta ja omien ajatusten työstämistä vapaa-ajalla vertaistuen tai ammattilaisen avun kanssa.

”Monet jännittäjät tarvitsevat vain lempeän ravistelun sille, että heidän ajattelutapansa ovat itse asiassa aika kohtuuttomia. Kun niistä luopuu, oma olotila paranee huomattavasti”, Minna Martin kertoo.

Henkisen haban kasvatus auttaa

Jännittämisen hallitseminen ei tarkoita, etteikö ihminen enää jännittäisi. Olennaista on oppia hyväksymään, että itselle tärkeät tilanteet jännittävät ja herättävät tunteita. Niistä ei kuulukaan päästä eroon.

Enemminkin kyse on siitä, kuinka oppii rauhoittamaan itseään ja kasvattamaan henkistä habaa, jotta sietää omia tunteitaan.

Minna Martin huomauttaa, ettei kulttuurimme tue parhaalla mahdollisella tavalla jännittämisestä puhumista. Suomalaisilla ei ole tapana puhua tunteista. Työelämässä voi olla jopa niin, että stressaantunutta kollegaa pidetään tehokkaana ja ahkerana, mutta jännittyneisyys nähdään heikkouden merkkinä ja sitä pyritään peittämään.

 

Pidä mielessä nämä:

  • Jännittäminen on normaali tunnereaktio haastavassa tilanteessa.
  • Normaalista jännityksestä ei voi eikä tarvitse vapautua.
  • On tärkeä oppia sietämään omaa ja toisten jännittyneisyyttä.
  • Jännittämisen jännittämisestä sen sijaan voi vapautua, ja se on usein elämänlaadun parantamiseksi tarpeellistakin.
  • Voimakkaaseen jännittämiseen tarvitaan ammattiapua, koska se ei välttämättä mene itsellään ohi.

Joonas Heikkinen

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut

Työyhteisön monimuotoisuudella tarkoitetaan työntekijöiden keskinäistä erilaisuutta. Työntekijät voivat olla erilaisia esimerkiksi iältään, sukupuoleltaan, etniseltä taustaltaan tai koulutukseltaan.

Työyhteisön monimuotoisuuden on osoitettu olevan yhteydessä muun muassa innovatiivisuuteen ja luovuuteen:

”Kun työntekijät ovat erilaisia, heillä on myös erilaisia näkemyksiä. Erilaisten näkemysten kohdatessa syntyy uutta. Ja kun omia näkemyksiään vielä joutuu perustelemaan muille, ideat yleensä jalostuvat”, sanoo johtava asiantuntija Barbara Bergbom Työterveyslaitoksesta.

Vuoden 2020 Monimuotoisuusbarometrin mukaan lähes 80 prosenttia henkilöstöalan ammattilaisista katsoo, että heidän organisaatiossaan hyväksytään monimuotoisuuden eri ilmenemismuodot.

”Jotkut HR-ammattilaiset pitävät ongelmana, että rekrytoinneissa hakijajoukko jää monimuotoisuudeltaan kapeaksi”, Bergbom sanoo.

Rekrytointisuositukset sopivat kaikille aloille

Työterveyslaitoksen Moninaisesti parempi -hanke on laatinut työpaikoille monimuotoisuutta edistävät rekrytointisuositukset. Ne ehkäisevät työnhaussa tapahtuvaa syrjintää, joka voi usein olla myös tahatonta.

Nämä kymmenen suositusta sopivat kaikille aloille:

  1. Tarkastelkaa organisaationne monimuotoisuuden tilaa.
  2. Määritelkää haettava tehtävä ja arviointikriteerit selkeästi ja syrjimättömästi.
  3. Miettikää kielitaitoon liittyvät kysymykset etukäteen.
  4. Laatikaa työpaikkailmoitus huolellisesti.
  5. Käyttäkää monipuolisia rekrytointikanavia ja verkostoja.
  6. Varmistakaa rekrytoinnissa käytettävien järjestelmien saavutettavuus.
  7. Harkitkaa anonyymin tai osittain anonyymin rekrytoinnin käyttöä.
  8. Valmistautukaa huolellisesti haastattelutilanteeseen.
  9. Varmistakaa valinnan syrjimättömyys ja läpinäkyvyys.
  10. Tehkää selkeä ohjeistus yhdenvertaisuutta edistävistä rekrytointikäytännöistä.

Rekrytointisuosituksia esittelevällä verkkosivulla jokaista periaatetta avataan yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi työhaastattelussa rekrytoijien kannattaa keskittyä pelkästään haastattelemiseen. Arvioinnin aika on myöhemmin.

”Pyrkimys keskittyä samanaikaisesti kahteen asiaan – haastatteluun ja arviointiin – kuormittaa ajattelua. Silloin on todennäköisempää, että ennakkoluulot ja stereotypiat vaikuttavat arviointiin”, Barbara Bergbom sanoo.

Tiedostamaton syrjintä herättää keskustelua

Rekrytointisuositusten laatijat ovat saaneet työpaikoilta mukavaa palautetta. Ohjeita pidetään selkeinä ja lähestymistavaltaan rakentavina.

”Niin työnantajat kuin työntekijät kokevat hyötyvänsä siitä, että rekrytointikäytäntöjä kehitetään syrjimättömiksi”, Barbara Bergbom sanoo.

Varsinkin kaksi asiaa on herättänyt keskustelua: anonyymi rekrytointi ja tiedostamaton syrjintä.

Anonyymissa rekrytoinnissa hakemuksesta poistetaan kaikki sellaiset hakijaan liittyvät tiedot, jotka eivät liity hänen osaamiseensa tai tehtävän vaatimuksiin. Muun muassa nimi, sukupuoli, ikä, valmistumisvuosi ja hakijan kuva poistetaan.

Tutkimusten mukaan meillä on taipumusta suhtautua myönteisemmin niihin ihmisiin, joiden koemme muistuttavan meitä itseämme. Rekrytoinnissa se voi johtaa tiedostamattomaan syrjintään.

”Tämän ilmiön tunnistaminen on jo ensimmäinen askel syrjinnän vähenemiseen”, Bergbom sanoo.

Ohjeisiin liittyvät epäselvyydet ja ristiriidat ovat yleinen ongelma työpaikoilla. Se, että ohjetta ei löydy tai sen avulla ei pääse eteenpäin omassa työssään, kuormittaa.

Kehittämispäällikkö Tiina Heusala Työterveyslaitoksesta vetää työpaikoilla aivotyövalmennuksia. Ennen valmennusta tehtävissä kyselyissä ohjeiden pulmat nousevat esiin melkein aina. Ne herättävät myös paljon keskustelua.

Mikä ohjeissa sitten on pielessä?

”Usein oletetaan, että ihmiset lukevat ohjeet heti ja muistavat ne ulkoa. Kykymme muistaa yksityiskohtia on kuitenkin rajallinen. Ohjeen pitäisi olla saatavilla sillä hetkellä, kun sitä työssään tarvitsee.”

Nämä neuvot auttavat ohjeiden laatijaa välttämään tyypilliset virheet:

1. Tallenna ohjeet samaan paikkaan

Työpaikoilla ohjeita tallennetaan yleensä moniin eri paikkoihin, kuten intraan, Teamsiin ja SharePointiin. Niitä lähetetään myös sähköpostin liitteenä.

Kun työntekijä sitten tarvitsee ohjetta, hän muistelee tai arvailee, mistä kanavasta se löytyisi.

Kaikissa kanavissa ei välttämättä ole hakutoimintoa. Vaikka ohjeen hakeminen olisi mahdollista, oikeita hakusanoja voi olla vaikea keksiä.

Työpaikalla kannattaa sopia yksi paikka, johon kaikki ohjeet tallennetaan. Siinä saisi mielellään olla hakutoiminto. Ohjeiden löytämistä helpottavat selkeästi jäsennellyt ja nimetyt kansiot.

2. Suunnittele ohjeelle selkeä rakenne

Kerro heti alussa, mitä ohje koskee ja kenelle se on tarkoitettu.

Etene johdonmukaisesti: Mitä tehdään ensin? Mitä seuraavaksi? Milloin tehtävä on hoidettu? Käytä käskymuotoa ja helpota tiedon hahmottamista esimerkiksi numero- ja pallukkalistoilla.

Laadi havainnolliset väliotsikot. Tee niiden perusteella sisällysluettelo. Siitä näkee, mitä kaikkea ohjeessa käsitellään ja missä kohdassa.

Lopussa on hyvä olla lisätietojen antajan yhteystiedot: Keneltä voi kysyä, jos jokin asia jää hämäräksi? Mitä tehdä, jos ohje ei sovikaan omaan tilanteeseen? Yhteyshenkilö ei välttämättä ole sama kuin ohjeen tekijä.

3. Esitä asiat riittävän tarkasti

Hyvä ohje sisältää kaiken tärkeän mutta ei mitään ylimääräistä. Karsi turhat täytesanat.

Esitä asia tarkasti ja aukottomasti. Älä jätä pois välivaiheita, vaikka ne tuntuisivat sinusta automaattisilta ja itsestään selviltä.

Joskus ohjeen aihepiiri on osalle ihmisistä tuttu ja osalle aivan uusi. Olisiko tarpeen tehdä lyhyt pikaohje ja pidempi, yksityiskohtaisempi ohje?

4. Pyydä ohjeen käyttäjää testaajaksi

Kun ohje on mielestäsi valmis, pyydä jotakuta tulevaa käyttäjää testaamaan se. On tärkeää, ettei hän ole osallistunut ohjeen tekemiseen.

Auttaako ohje testaajaa hoitamaan tehtävän alusta loppuun asti? Testaus paljastaa epäselvyydet ja aukkopaikat.

5. Päivitä ohjetta ja kerro, mikä muuttui

Pidä ohje ajan tasalla. Kun teet päivityksiä, kerro, mikä on muuttunut. Jos olet esimerkiksi lisännyt ohjetekstiin pari lausetta, voit merkitä ne korostusvärillä.

Näin käyttäjä ei joudu kahlaamaan läpi koko ohjetta ja miettimään, mitä uutta siihen on tullut.

6. Muista perusasiat – oli ohjeen muoto mikä tahansa

Ohjeet voivat olla vaikkapa Word-tiedostoja, Powerpoint-esityksiä tai videoita. Vaikka muoto muuttuisi, ohjeen pitää olla helppokäyttöinen. Samat nyrkkisäännöt pätevät.

Esimerkiksi 20-minuuttisen ohjevideon katsoja tarvitsee tiedon siitä, mitä ohje käsittelee ja missä kohdassa häntä kiinnostava asia tulee esiin.

7. Auta ihmistä ohjetulvassa

Jos ohjeita tehdään ja päivitetään tiuhaan, työntekijän on vaikea pysyä kärryillä: mitkä ohjeet ja päivitykset koskevat hänen työtään?

Tämä on erityisen ongelmallista, jos meneillään on esimerkiksi organisaatiomuutos tai koronapandemian kaltainen poikkeustilanne.

Esihenkilö voi auttaa työntekijää ohjetulvassa. Hän voi nostaa esiin ne ohjeet ja asiat, jotka ovat oleellisia juuri hänen tiimilleen.

8. Käykää tärkeät ohjeet läpi yhdessä

Ohjeita tehdään, jotta kaikki työntekijät toimisivat tietyllä tavalla. Jos tavoitteena on tärkeä muutos, siihen liittyvät ohjeet on hyvä käydä läpi yhdessä.

Varatkaa aikaa keskusteluun. Silloin työntekijöillä on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä ja pohtia, miten ohjeen toteuttaminen onnistuu käytännössä.

Yhteinen keskustelu sitouttaa uuteen toimintatapaan ja siitä jää parempi muistijälki kuin lueskelemalla ohjetta itsekseen.

Kun työkaverin kanssa matkustaa ympäri maata, hänet oppii tuntemaan perin pohjin. Varsinkin, kun istutaan vierekkäin autossa tai junassa ja nukutaan samassa hotellihuoneessa. Tällaiset reissut tekivät Kirsi Unkilan ja Minna Savinaisen yhteistyöstä saumatonta.

Muutama vuosi sitten kaksikko kiersi Suomea esittelemässä Kykyviisaria, joka on Työterveyslaitoksen kehittämä työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä.

He pitivät luentoja, infotilaisuuksia ja työpajoja, joihin osallistui sosiaalialan ja työllisyyden hoidon ammattilaisia sekä työllistymistä tukevissa hankkeissa toimivia ihmisiä. Tavoitteena oli jakaa tietoa ja saada porukka kokeilemaan menetelmää asiakastyössään.

”Matkalla, ennen tilaisuutta, kävimme läpi puhuttavat asiat. Tilaisuuden jälkeen kävimme läpi, mikä meni hyvin ja mitä voisimme tehdä toisin seuraavalla kerralla”, Savinainen sanoo.

Työpaikkailmoituksen sanat kolahtivat

Minna Savinainen on terveystieteiden tohtori ja työfysioterapeutti, joka toimii tutkimuspäällikkönä. Hän on ollut Työterveyslaitoksessa viitisentoista vuotta ja tekee työpaikkojen kanssa tutkimus- ja kehittämistyötä.

Kirsi Unkila näki vuonna 2016 työpaikkailmoituksen, jonka sanat osuivat suoraan hänen kiinnostuksenkohteisiinsa: ”Kehitetään työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmää vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille.”

”Oli pakko hakea paikkaa, ja Minna rekrysi minut.”

Unkila työskentelee erityisasiantuntijana. Hän on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja ammatistaan ylpeä sosiaalityöntekijä. Twitterissä hän käyttää aihetunnistetta #jokapaikansossu.

”Minusta sosiaalityöntekijän osaamiselle on käyttöä ihan joka paikassa – myös työelämässä olevien ihmisten kanssa.”

Tieteilijä ja taiteilija täydentävät toisiaan

Työparin erilaisista ammattitaustoista on ollut hyötyä Kykyviisari-kiertueista lähtien. He täydentävät toisiaan muutenkin:

”Minna on tieteilijä ja minä olen tällainen taitelija. Minnalla on tutkijan työvälineet hallussaan. Hän ymmärtää, mikä on uutta ja oleellista”, Kirsi Unkila kiteyttää.

Minna Savinainen kokee itse olevansa sekoitus tutkijaa ja kehittäjää. Työkaveriaan hän kuvailee ideanikkariksi, joka on yhteiskunnallisesti valistunut.

”Kirsillä on tapana kirjoittaa muistiinpanoja kaikenlaisille lippusille ja lappusille, joita hänen kotoaan löytyy. Eteeni on ilmestynyt pakettipahviin kirjoitettuja ideoita. Niistä on syntynyt monta hyvää juttua. Kehitämme ideoita yhdessä eteenpäin.”

Taustalla on luottamus toiseen. Myös hauskanpito yhdistää. Työmatkoilla autossa on keksitty laulunsanoja ja harjoiteltu näytelmän repliikkejä. Yhteen aikaan molemmat olivat mukana harrastajateatterissa.

Jokaiselle voi löytää sopivan työn

Yhteistyötä helpottavat samanlainen arvomaailma ja halu auttaa ihmistä. Molemmat uskovat, että jokaiselle on löydettävissä työ, joka sopii hänen terveydentilaansa ja osaamiseensa. Siihen pitää tarjota mahdollisuus.

Kun Kykyviisari-menetelmän kyselylomaketta aikoinaan kehitettiin, Minna Savinainen ja Kirsi Unkila haastattelivat työttömiä.

”Monet kokivat syyllisyyttä työttömyydestään. Minusta se oli karmeaa. Suurin osa ihmisistä haluaa ihan oikeasti olla työelämässä”, Unkila sanoo.

Savinaisen mielestä suhtautuminen työttömiin on muuttunut paremmaksi viimeistään korona-aikana. Ilman töitä on jäänyt muun muassa ravintola- ja matkailualan ammattilaisia, jotka eivät aiemmin ole kokeneet työttömyyttä.

Työn tulokset näkyvät myöhemmin

Kun Kirsi Unkila aiemmin työskenteli sosiaalityöntekijänä, työstä sai välitöntä kiitosta ja palautetta. Silloin pystyi parantamaan joidenkin yksilöiden tilannetta ja auttamaan heitä uusille urille.

Työterveyslaitoksessa hän kokee tekevänsä samaa työtä, mutta laajemman joukon hyväksi. Nyt työssä voi vaikuttaa työkyvyn ja työllistymisen tuen prosesseihin ja toimintamalleihin.

”Palaute ei ole niin välitöntä ja henkilökohtaista, mutta työ palkitsee. Se sopii omiin arvoihini, mikä tukee jaksamista. Työn tulokset voivat näkyä vasta pitkän ajan kuluttua.”

Minna Savinainen nauttii siitä, että saa kehittää työelämää yhdessä työpaikkojen kanssa. Tutkijat eivät huutele mistään norsunluutornista, mitä työpaikoilla kuuluu tehdä.

Kykyviisari on löytänyt paikkansa

Nykyisin työkaverukset ovat tekemisissä aiempaa vähemmän. Minna Savinainen on toiminnallisessa esihenkilöasemassa, mikä vie aikaa.

Molemmat ovat mukana Kuura-hankkeessa, jossa luodaan työhön kytkeytyvän kuntoutuksen tietopaketti ja työn muokkauksen toimintamalli. Kirsi Unkila kuuluu edelleen Kykyviisari-porukkaan.

Mitä menetelmälle kuuluu?

”Kykyviisarille kuuluu oikein hyvää. Se on löytänyt paikkansa asiakastyössä. Menetelmää käytetään myös hallitusohjelman työllistymistä edistävissä hankkeissa eli työllisyyden kuntakokeiluissa ja Työkykyohjelmassa”, Unkila sanoo.

”Kyllä me Minnan kanssa taisimme tehdä jotain oikein silloin, kun teimme road trippejä ja juurrutimme Kykyviisaria käyttöön.”

 

Kuva: Rami Marjamäki