Petäjävedellä sijaitsevan päiväkodin työntekijät keksivät uuden tavan antaa mukavaa palautetta toisilleen. He askartelivat mitalin muotoisia kartonkipohjia, joihin voi kirjoittaa kiitokset työkaverille. Niille on kahvihuoneessa oma mitaliseinä.

Tämä on esimerkki siitä, mitä työhyvinvoinnin tutkijat kutsuvat ”työn sosiaalisten voimavarojen tuunaamiseksi”. Tuunaaminen tarkoittaa oman työn aktiivista, oma-aloitteista muokkaamista ja kehittämistä.

Kunnan työntekijöistä tuli työnsä tuunaajia kaksi vuotta sitten. Silloin koko henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus osallistua Työterveyslaitoksen kehittämään Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennukseen.

Kyse oli Työterveyslaitoksen toteuttamasta ja Työsuojelurahaston rahoittamasta tutkimuksesta, jossa selvitetään verkkovalmennuksen vaikuttavuutta.

Alustavien tulosten mukaan työn tuunaamista voi oppia verkkovalmennuksessa ja työn tuunaaminen parantaa työn imua eli työhyvinvointia. Viimeiset päätulokset julkaistaan hankkeen päättyessä kesäkuussa 2021.

Kunnan strategia kannustaa kehittämään

Petäjäveden kunnan hallintojohtaja Anni Hakala kertoo, että verkkovalmennukseen ja tutkimukseen osallistuminen väritti henkilöstön koko vuotta 2019. Valmennukseen tuli käyttää vähintään tunti viikossa, ja työntekijät osallistuivat siihen aktiivisesti.

Hallintojohtaja puolestaan piti henkilöstön ajan tasalla, teki tiivistä yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja hoiti muun muassa kyselyihin ja mittauksiin liittyviä käytännön järjestelyjä.

Petäjävesi lähti mukaan tutkimukseen, koska kunnassa haluttiin parantaa työhyvinvointia ja johtamista. Rohkeus kehittää on kirjattu myös kunnan strategiaan. Hakalan mukaan rohkeudella tarkoitetaan uskallusta olla avoin uudelle ja halua kehittää työtä.

”Aiomme jatkaa tuunaamisen parissa vastedeskin. Kyse on perusasioista, jotka eivät koskaan tule täysin valmiiksi.”

Kuinka kohdata työkaveri arvostaen?

Petäjävedellä toimii tyhy-ryhmä, jossa on parikymmentä jäsentä eri työyksiköistä. Työn tuunaamisen näkökulmaa pidetään säännöllisesti esillä työhyvinvointitaitojen vuosikellon avulla.

”Ideoimme vuosikellon sparrauksessa, jonka Työterveyslaitoksen asiantuntija piti ryhmällemme. Vuosikello on yksi tapa saada ihmiset mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen”, Anni Hakala sanoo.

Vuosikellon teemoja ovat olleet esimerkiksi työkaverin kohtaaminen, kuunteleminen, asioiden ottaminen puheeksi ja myönteisen palautteen antaminen.

Teemat vaihtuvat noin kuukausittain, ja niitä pohjustetaan sähköisessä henkilöstökirjeessä. Ideoita ja vinkkejä jaetaan, ja sitten kukin työyksikkö käsittelee aihetta omalla tavallaan.

Työn tuunaamisesta työkaluja poikkeusaikoihin

Petäjävedellä tuunaustutkimukseen osallistuminen teki aikoinaan näkyväksi, että kunnassa tehtiin jo ennestään monia työhyvinvointia edistäviä asioita.

”Verkkovalmennus vahvisti niitä osaltaan ja sai huomaamaan, että aika pienilläkin keinoilla voi vaikuttaa omaan työhönsä”, Anni Hakala sanoo.

Tutkimuksen mukaan työntekijät innostuivat tuunaamaan varsinkin työnsä sosiaalisia voimavaroja. Se tarkoitti esimerkiksi tiimityön lisäämistä, palautteen antamista ja pyytämistä, asiakkaiden huomioimista yksilöinä ja sitä, että lähtee lounaalle välillä erilaisissa pöytäseurueissa.

Tutkimusvuoden jälkeen kuntaa koetteli vesikriisi, ja koronapandemia on tietysti vaikuttanut jokaiseen työntekijään.

”Minusta työn tuunaamisesta on saatu hyviä työkaluja myös tällaisiin poikkeuksellisiin aikoihin”, Hakala sanoo.

Työhygieenikko ei ole henkilö, joka patistaa työntekijöitä käsipesulle. Hänen työsarkaansa ei ole myöskään elintarvikkeiden puhtaudesta huolehtiminen.

Erikoistutkija Milja Koponen Työterveyslaitoksesta tietää, että työhygienia-sana voi herättää vääriä mielikuvia. Hän toimii Suomen työhygienian seuran puheenjohtajana ja on omassa työssään tekemisissä kemikaaliturvallisuuden kanssa.

Tuotepäällikkö Mauri Mäkelä vastaa Työterveyslaitoksen työhygieenisistä palveluista ja tekee työhygieenisiä selvityksiä itsekin.

Esitimme Koposelle ja Mäkelälle kuusi kysymystä työhygieniasta:

1. Mitä työhygienia on?

Työhygienian avulla selvitetään fyysisen työympäristön fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia vaaroja. Fysikaalisia vaaroja ovat esimerkiksi melu ja tärinä. Kemialliset vaarat liittyvät kemikaaleihin ja pölyihin ja biologiset vaarat erilaisiin bioaerosoleihin, kuten mikrobeihin.

Selvittämisen lisäksi työhygieenikot pyrkivät myös poistamaan havaitsemansa vaarat. Tavoitteena on, etteivät fysikaaliset, kemialliset tai biologiset haitat vaaranna työntekijän terveyttä eivätkä aiheuta epämukavuutta tai vähennä työhyvinvointia.

Työhyvinvointinäkökulmasta on tullut entistä tärkeämpi. Ei ole riittävä tavoite, että työntekijät jäävät eläkkeelle ilman ammattitautia tai että haitallisten aineiden pitoisuudet pysyvät työympäristössä niukin naukin raja-arvojen alapuolella.

2. Mistä sana työhygienia on peräisin?

Se on ollut paras mahdollinen käännös englannin kielestä. Brittienglannissa puhutaan ”occupational hygienestä” ja amerikanenglannissa ”industrial hygienestä”.

3. Miksi työpaikalla tehdään työhygieeninen selvitys?

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on vastuussa siitä, että työpaikalla tehdään riskinarviointi. Työhygieenisten selvitysten avulla voidaan saada riskinarviointiin tärkeää tietoa.

Työympäristön yleinen epäsiisteys voi kertoa siitä, että työntekijät altistuvat haittaa aiheuttaville aineille. Kaikkia altisteita ei kuitenkaan pysty näkemään, haistamaan eikä muutenkaan toteamaan ilman työhygieenisiä mittauksia.

Yksi esimerkki tästä on kvartsipöly. Rakennustyömaalla voi olla paljon pölyä, mutta siellä ei ole kvartsia ollenkaan. Toisaalta kvartsia voi olla paljon sellaisella työmaalla, jossa pölyä on vähän. Asian pystyy selvittämään vain ottamalla näytteitä monesta paikasta.

4. Onko työhygieenikon työ mittausten tekemistä?

Mittaukset ovat tärkeä osa työhygieenikon työtä. Hän voi tutkia esimerkiksi hitsaajan altistumista nikkeli-, magnaani- ja kromihuuruille.

Sitä varten työhygieenikko kerää ilmanäytteitä hitsaajan hengitysvyöhykkeeltä sekä työpisteen ja hitsaushallin ilmasta. Näytteet tutkitaan Työterveyslaitoksen laboratorioissa.

Työhygieenikko käyttää mittauksia samaan tapaan kuin lääkäri hyödyntää työssään laboratoriokokeiden tuloksia. Pelkästään potilasta katselemalla lääkäri ei välttämättä pysty sanomaan, mikä paikka tältä on menossa rikki.

Mittausten tekeminen on silti vain osa työhygieenikon työtä. Jo ennen työpaikalle menoa hän paneutuu siihen, mitä yrityksessä tehdään ja miten työprosessit etenevät. Työpaikalla hän tutustuu työoloihin keskustelemalla esimerkiksi työsuojelupäällikön, työnjohtajan ja työntekijöiden kanssa.

Mittauksia tärkeämpiä ovat työhygieenikon antamat suositukset siitä, mitä työpaikalla kannattaa tehdä tilanteen parantamiseksi.

Työhygieenikon tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on työterveyshuolto.

5. Mikä on työhygieenikon tärkein työväline?

Tähän voisi vastata, että vankka osaaminen ja näytteenottopumppu. Työterveyslaitoksen työhygieenikoille tärkeitä työvälineitä ovat myös läppäri ja auto. Porukka ajaa suunnilleen 5000–10000 kilometriä vuodessa.

Työhygieenikkomme työskentelevät Oulusta, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Helsingistä, Turusta ja Tampereelta käsin. Esimerkiksi Oulun työhygieenikot liikkuvat Vaasa–Jyväskylä–Iisalmi-linjalta aina Kittilään asti.

6. Millainen koulutus työhygieenikoilla on?

Työhygieenikoilla on akateeminen tai tekninen pohjakoulutus. Heidän joukossaan on muun muassa kemistejä, fyysikoita ja insinöörejä.

Suomessa ei ole kokonaista työhygienian tutkintoa, joten ei ole mahdollista valmistua suoraan työhygieenikoksi. Työhygieniaa voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa.

Työterveyslaitoksessa uudet työhygieenikot työskentelevät alussa työparina kokeneen kollegan kanssa. Ammattitaito karttuu pikkuhiljaa. Suoraan koulunpenkiltä tehtävään ei ole vielä valmis.

Moni kokenut työhygieenikko on myös tehnyt väitöstutkimuksen ja jakaa osaamistaan työolosuhteiden tutkimushankkeissa ja uuden työhygieenikkosukupolven kouluttamisessa.

Suomen työhygienian seura edistää sitä, että maahamme saataisiin tulevaisuudessa sertifioituja työhygieenikoita, joiden ammattitaito on todennettu.

Se tulee olemaan merkittävä parannus. Vähän kärjistäen voisi sanoa, että nykyisin kuka tahansa voi kutsua itseään työhygieenikoksi.

Ari Rajamäki käveli Turun telakan pääportista sisään vuonna 1975. Hän oli 19-vuotias ylioppilas, jolle telakalla työskentelevä isä oli järjestänyt kesäpestin.

”Suunnitelmissani ei ollut jäädä telakalle töihin, mutta kesätyöni jatkui lopulta 45 vuotta.”

Rajamäki aloitti Wärtsilän omistamassa yrityksessä ja jäi tämän vuoden alussa eläkkeelle saksalaisen Meyerin omistamasta yhtiöstä.

Hän teki pitkän uran työsuojelutehtävissä – ensin työsuojeluasiamiehenä, sitten 18 vuotta työntekijöiden päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna ja lopuksi työturvallisuusasiantuntijana. Niiden vuosien aikana työsuojelussa edettiin vastakkainasettelusta yhdessä tekemiseen.

Tunnustuksena työturvallisuuden pitkäjänteisestä edistämisestä Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmä on antanut Rajamäelle Jorma Saari -palkinnon.

Työsuojelu-ura alkoi vahingossa

Nuori asentaja tempautui työsuojeluhommiin sattumalta. Kerran kun hän oli palaamassa ruokatunnilta laivaan, kolme miestä piti kokousta asentajien tukikohdassa.

”Silloinen luottamusmies huusi minut paikalle ja sanoi, että minusta tulee konevarustelun työsuojeluasiamies. Olin hidas kieltäytymään, joten työsuojelu-urani alkoi siitä”, Ari Rajamäki muistelee.

Hänen mukaansa työsuojelua leimasivat 1970-luvulla politikointi ja epäluottamus. Jotkut työnantajat pitivät työturvallisuutta ylimääräisenä kustannuseränä, ja työsuojeluvaltuutettujen työtä saatettiin jopa hankaloittaa. Myös osa työntekijöistä koki työsuojelun tarpeettomaksi.

”Telakalla oli vielä vanhoja sodan käyneitä miehiä, jotka olivat katselleet kiväärinpiippua toisesta suunnasta. Riskinotto kuului kulttuuriin. Pahimpien jäärien mielestä kovat jätkät eivät suojaimia tarvinneet.”

Toimivat henkilösuhteet tavoitteeksi

Suhtautuminen työturvallisuuteen parani hiljalleen. Ari Rajamäen mielestä siihen vaikuttivat yhteiskunnan yleisen ilmapiirin muuttuminen ja turvallisuusmääräysten tiukentuminen.

Kun suojalasien käytöstä tuli pakollista ja ne annettiin tarvitsijoille työnantajan puolesta, telakan silmätapaturmat vähenivät dramaattisesti.

Varusteiden ja suojainten kehitys on ollut huimaa:

”Aikoinaan jalassa pidettiin jotain tennareita tai linttaan astuttuja vanhoja tanssikenkiä. Turvakengätkin olivat alkuun paksuja klohjoja. Nykyiset turvajalkineet ovat kuin eri maailmasta.”

Rajamäki valittiin työntekijöiden työsuojeluvaltuutetuksi vuonna 2000. Hän asetti omaksi tavoitteekseen henkilösuhteiden palauttamisen asiallisiksi ja toimiviksi. Niihin aikoihin telakalla aloitti myös uusi työsuojelupäällikkö, ja kaksikon yhteistyö sujui alusta lähtien hyvin.

”Meillä oli yhteinen maali. Turha riitely pienistä asioista loppui.”

Kielitaitoinen valtuutettu istui hallituksessa

Vuosien varrella telakan omistajat vaihtuivat. Omistajia olivat muun muassa norjalainen Kvaerner ja korealainen STX Shipbuilding. Norjalaiset olivat työturvallisuudessa ehkä vuosikymmenen edellä suomalaisia, mikä vauhditti kehitystä Turussakin.

Työsuojeluvaltuutetulle oli eri yhteyksissä hyötyä kielitaidostaan, joka on peräisin lukion kielilinjalta. Hän istui kymmenen vuotta yhtiön hallituksessa henkilöstön edustajana.

”Siinä tuli nähtyä yritysmaailmaa, eri johtaja ja kansallisuuksia. Hallituspaikka antoi selkänojaa myös työsuojelutyölle.”

Oman työpaikkansa lisäksi Ari Rajamäki on edistänyt työturvallisuutta esimerkiksi metallialan työalatoimikunnassa ja Työterveyslaitoksen koordinoimassa Nolla tapaturmaa -foorumissa eli Nolliksessa. Verkostoon kuuluu 450 jäsentyöpaikkaa.

”Nolliksessa saa tavata ihmisiä eri toimialoilta ympäri Suomen. Sitä parempaa oppimisympäristöä ei olekaan. Jos Nollista ei olisi, se pitäisi keksiä uudelleen.”

Ihmisiin tutustuminen parasta työssä

Vaikeimmat ajat Ari Rajamäen uralla liittyvät henkilöstön isoihin irtisanomisiin ja lomautuksiin:

”Joskus 2010-luvun alussa telakalla ei ollut muuta toimintaa kuin se, että naakat ja varikset tappelivat parhaista räystäspaikoista. Meitä ei ollut töissä kovin paljon muita kuin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu.”

Parasta työssä ovat aina olleet ihmiset. Enimmillään Rajamäki toimi noin 1700 työntekijän valtuutettuna. Uusiin laivanrakentajiin pääsi tutustumaan jo heidän koulutusaikanaan:

Telakalla on oma Laivanrakennusoppilaitos, jossa työsuojeluvaltuutettu kävi puhumassa työturvallisuudesta ja työsuojelutoiminnasta. Se oli hyvä tilaisuus vaikuttaa seuraavaan sukupolveen.

Joskus Rajamäki kiinnitti huomiota nuorten tulokkaiden totisuuteen. Hänen mottonsa on ”tosissaan mutta huumorilla”: asialliset hommat tehdään tosissaan, mutta ei unohdeta huumoria.

”Minusta työelämässä on vakava tilanne, jos huumori loppuu.”

Puheet ja teot samassa linjassa

Ari Rajamäki ei ole katunut päivääkään, että tuli aikoinaan lähteneeksi työsuojelutehtäviin. Hänestä työturvallisuuden yhteinen edistäminen perustuu luottamukseen:

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Puheiden ja tekojen pitää vastata toisiaan. Jos jotain luvataan, se pidetään – tai sitten selitysten pitää olla erittäin hyvät.

Hiljattain Rajamäki käveli viimeistä kertaa ulos Turun telakan portista. Omien sanojensa mukaan hän on nyt huoltosuhteen kuluttajapuolella.

”Horisontti ei ole kadonnut, vieroitusoireita ei ole tullut, mutta ihmisiä on ikävä.”

Kuva: Lavea Media