Tunteet pinnassa töissä? Kerro meille kokemuksistasi

Osallistu
Hauska hetki palaverissa: yksi osallistujista nauraa.

Työpaikoilla tunnetaan monenlaisia tunteita: iloa, innostusta, onnea, surua, pettymystä, pelkoa, syyllisyyttä, myötätuntoa, kateutta, vihaa, ärtymystä, rakkautta, helpotusta.

Kerro meille, millaiset tunteet ovat olleet läsnä sinun työssäsi ja miten niihin työyhteisössäsi suhtaudutaan.

Voit vaikka muistella tilannetta, jossa tunteet olivat isossa roolissa. Miltä sinusta tuntui ja miksi? Tai olivatko asiakkaasi tai työkaverisi tunteet pinnassa? Mitä sitten tapahtui?

Vastaa muutamalla lauseella tai kirjoita pidemmästi.

Kirjoita alla oleviin kenttiin ja klikkaa Lähetä-nappia.
Voit lukea muiden vastauksia lomakkeen alapuolelta.

Vastaa kyselyyn

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä. Vain tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ei näy kommentissasi, tieto kerätään ainoastaan toimitusta varten.

Vastaukset

Lukijamme innostuivat kommentoimaan seuraavasti:

Myötätuntoa

Minulla oli hiljattain raskas jakso elämässäni. Vaikka en kovin paljon puhunut tilanteestani työpaikalla, työkaverit huomasivat pahan oloni. Olin yllättynyt ja liikuttunut siitä myötätunnosta, jota sain osakseni. Myötätunto näkyi ystävällisinä katseina, kysymyksinä "miten pärjäilet" ja ehdotuksina, että antaisin osan töistäni muiden hoidettavaksi. Minulle tuli vahva tunne siitä, että kelpaan töissä silloinkin, kun olen vähän alakuloinen ja työpanokseni ei ole sataprosenttinen.

Itkusilmä   |    13.11.2018 09:09

Sain tarpeeksi tunneövereistä

Aikaisemmin elämässä olen ollut työpaikoissa, joissa muutamat räiskähtelevät ihmiset ovat ottaneet oikeudekseen terrorisoida muita jatkuvilla tunteenpurskahduksillaan. Ne kokemukset riittivät, arvostan rauhallisempaa meininkiä työpaikalla. Voimakkaat purkaukset eivät kuulu työpaikalle ollenkaan eikä työkavereiden tehtävä ole terapoida näitä yksilöitä. Onneksi nykyisessä työpaikassa tunteiden näyttäminen on laimeaa ja maltillista.

Matalalla profiililla   |    13.11.2018 09:34

Ilo tarttuu

Viimeksi tänään aamulla huomasin, että ilo ja erityisesti nauru tarttuvat ihmisestä toiseen ja saavat hyvälle mielelle. Omalla työpaikalla valitettavan harvoin nykyään kaiken kiireen keskellä on aikaa yhteisiin iloisiin hetkiin.

Ilopilleri   |    13.11.2018 09:53

Silloin harmitti

Jokin aika sitten kuulin omaan työhöni ja lähitiimiini liittyvistä muutoksista eräältä kollegaltani. Hänellä tuntui olevan yksityiskohtaista tietoa tulevista muutoksista, joista minä tai muut, joita asia koski, en tiennyt mitään. Silloin minua harmitti ja olin todella vihainen. En vienyt asiaa eteenpäin, vaikka olisi varmaan pitänyt . Lähinnä kyräilin itsekseni.

Elsi   |    13.11.2018 10:02

Kiukkuinen esimies

Yhdessä ensimmäisistä työpaikoistani esimiehellä oli tapana huutaa alaisilleen. Aamupalaverit olivat yhtä piinaa, kun tämä pomo oli meihin tyytymätön ja vihainen. Keksin hyvän keinon lievittää pelkoani. Esimies oli aika pienikokoinen ja kuvittelin hänet mielessäni lapsuuden satukirjan ilkeäksi menninkäiseksi. Joskus oli vaikea olla hymyilemättä, kun näin pöydän päässä kiukkuavan menninkäisen iskemässä nyrkkiä pöytään.

Hepa   |    13.11.2018 10:15

Nöyryytys

Kun nyt oikein mietin, niin viime aikoina yleisin tunne on ollut nöyryytys ja häpeä. Tunnen olevani työpaikalla näkymätön, minut ja työni vaietaan ja sivuutetaan.

Näkymätön   |    13.11.2018 10:27

Yhteenkuuluvuudentunnetta

Meillä on työyhteisö, jonne saamme tulla kaikenlaisten tunteidemme kanssa. Ei tarvitse esittää tai teeskennellä mitään. Päällimmäinen tunteeni on työnilo ja yhteenkuuluvuudentunne, tämä on minun porukkani!

X   |    13.11.2018 11:48

Tunne se on tämäkin

Näin meidän kesken voin kertoa, että ketuttaa. Ankarasti. Usein.

-   |    13.11.2018 14:12

Tunteet pinnassa

Kyllä työpaikalla saa tunteita näyttää, sillä olemmehan ihmisiä!

Onnistumisista ja iloista toivoisin puhuttavan enemmän. Tuntuu, että meillä suomalaisilla on taipumus melankoliaan ja vähättelyyn, vaikka oikeasti välillä olisi isostikin syytä juhlaan. Yhdessä tekemistä ja naurua pitää työpaikalla olla, joten toivoisin että kiire, etätyöt ja joustot eivät kokonaan karsisi yhteistä iloittelua ja pientä hassuttelua työpaikoilta.

Kuitenkaan aivan hallitsemattomasti ei tunteita saisi päästää valloilleen, vaan käsitellä erityisesti negatiiviset tunteet sitten pienemmässä porukassa, jos on tarpeen työpaikalla aihetta käsitellä ja myös työterveyshuoltoa voi hyödyntää, sillä heillä neutraalimpi rooli. Varsinkaan kiukuttelu ei kuulu työpaikalle, vaan rakentava keskustelu paremminkin. Suruja itse kullakin tulee kohdalle, onneksi työkaverit voivat olla myös tukena ja sallitaan myös epätäydellisyys.

Inhimillisyys edellä   |    13.11.2018 15:39

Tieto vähentäisi tuskaa

Meidän työpaikallamme tunteet nousevat pintaan muutosmylläköissä. Niiden aikaan on hämmennystä, epätietoisuutta ja pelkoa tulevasta. Tiedottaminen henkilöstölle on valitettavan heikkoa ja se sitten puhututtaa pienissä porukoissa, spekulaatiot käyvät kuumina kahvihuoneessa ja käytävillä.

...   |    13.11.2018 17:34

Kieltämisestä tasapainoon

Johtoryhmässämme oli vuosia sitten valtaosa jäseniä, joiden mielestä tunteista puhuminen ei kuulunut työpaikalle. No eipä niistä sitten puhuttukaan, asialinjalla ja faktaan perustuen vaan. Ennen pitkää ryhmä ajautui kriisiin, johtaja erotettiin, muutama muu vaihtoi työpaikkaa omasta halusta. Uuden johtajan alkukausi oli patoutumien purkautumista ja yhteisen linjan yksityiskohtaista työstämistä. Nykyään tunteista puhuminen ja fiiliksenkin perustuva analysointi on arkea. Ryhmä luottaa toisiinsa ja siellä on turvallista olla omana itsenään.

Tunne = luottamus   |    13.11.2018 19:39

opettajat

Opettajan työn suuri haaste on siinä, että päivän aikana voi joutua kohtaamaan oppilaan aggressiota verbaalisesti ja/tai fyysisesti tai lapsi voi kesken päivän uskoutua opettajalleen kipeästä kotiasiasta, joka vaatii opettajalta toimenpiteitä lastensuojelun ja joskus poliisille tutkintapyynnön tekemisen muodossa. Melkeinpä kuukausittain on tällaisia tilanteita, joissa kollega on vetänyt tunnin asiallisesti ja rauhassa lasten kanssa, vaikka mikä olisi, mutta sitten toisen kollegan tai kollegoiden läsnäollessa oppilaiden silmiltä suojassa tulee itku ja vapina ulos. Rankinta on se, että koulussa ei ole resurssia lähettää luokkaan opetusta jatkamaan joku muu siksi aikaa, että luokan oma opettaja saa koottua itsensä esim. väkivaltatilanteen jälkeen tai jos oppilas on kertonut esim. jonkin raskaan asian. Välillä tuollaiset tilanteet ovat suorastaan skitsofrenisia, kun menet luokkaan reippaana ottamaan ryhmän haltuun ja askartelemaan lumihiutaleita ikkunoihin, kun oppilaasi on juuri kertonut kokeneensa kotona perheväkivaltaa. Ilman työkavereiden myötäelämistä, nuo tilanteet olisivat joskus ylivoimaisia ja usein järjestelmä alkaa korjata itse itseään siten, että jos joku tarvitsee sen hetken itkutaon, ottaa joku toinen haltuunsa kaksi luokkaa ja niin taas elämä jatkuu.

Kaveria ei jätetä   |    13.11.2018 19:57

Positiivista palautetta

Olen herkkä ihminen ja minun on vaikeaa antaa positiivista palautetta. Pelkään, että alan itkeä, koska asia on minulle merkittävä ja aiheuttaa kropassani isosti tunteita. Olen kerännyt viime viikolla rohkeuteni ja annoin esimiehelleni useampaankin otteeseen positiivista palautetta konkreettisista asioista. Koin itsekin onnistuneeni, kun sain sanottua asiani loppuun asti.

Herkkis   |    15.11.2018 07:35

Huono käytös ei kuulu työpaikalle

On ikävää joutua työpaikalla keskustelemaan epäasiallisesta käytöksestä. Kyllähän me kaikki tiedetään, että työpaikka on työpaikka ja kenties kotona ”sallittavat” käyttäytymistavat eivät kuulu työpaikalle edes haastavissa tilanteissa. Asiat ovat asioita ja niistä on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti.

Paha olo   |    15.11.2018 07:42

Ihana tunnelma tänään

Olipa jännää nähdä, mikä tunnelma työpaikalle syntyi pienestä eleestä. Ilman syytä oli kynttilöitä palamassa taukotilassa ja suklaata pöydällä.

Nautiskelija   |    15.11.2018 09:35

Kiitos tuntuu hyvältä

Kyllä se on niin, että tämä kissa elää kiitoksilla! Saan kiitoksista, hymyistä ja hyvistä palautteista virtaa työpäivään! Tuntuu mukavalta onnistua, kun tekee parhaansa.

Mirri   |    15.11.2018 12:50

Harmitusta ja kiitollisuutta

Olin olevinaan osaava uuden tietokoneohjelman käyttäjä. Kirjoitin innoissani kehittämisajatuksiani ohjelmassa ja vaivuin flow-tilaan. En välittänyt uudesta tavasta tehdä kirjauksia. Ajattelutyöni tulos katosi minulta bittiavaruuteen ja koin sen jälkeen harmitusta ja tyhjyyden tunnetta. Miten voi olla, että en muista siitä tekstistäni enää epätoivoisena mitään? Miksi ryntäsin uuden ohjelman kimppuun? Huhuilin työystäviltäni keinoa löytää tekstini jostain ja hehän auttoivat palauttamaan tekeleeni takaisin. Tähän aamuun mahtui monta eri fiilistä: intoa, pettymystä, tyhyyttä ja kiitollisuutta työystävien avusta!

Digi-kompastunut   |    15.11.2018 15:26

Tunnottomuuskin on onnellisuutta

Jäin miettimään, että olenko onnellinen, kun en työpäivän jälkeen koe oikeastaan mitään? Olen! En ole stressaantunut, minun mieltäni ei kaiherra mikään, olen tehnyt päivän työt hyvin ja olen vapaa irtautumaan töistä.

Ansku   |    15.11.2018 18:22

Tunnelukot auki

Minulla on työtoveri, joka on koskettanut syvimpiä tunteitani ja tarpeitani (tunnelukko) rakkaudella, jota hän säteilee ympärilleen. Minulta meni useampi kuukausi ymmärtää, mistä on kyse. Ajauduin elämässäni tilanteeseen, jossa aloin työstämään ja käsittelemään tunnelukkojani. Nyt ymmärrän jo, mistä on kyse, mutta työpaikalla huomaan työtoverini läsnäolon aiheuttavan minussa edelleen huomionkipeyttä ja mustasukkaisuutta. Olen jossain määrin päässyt siihen pisteeseen, että ajattelen näin vain käyneen itselleni, olen oppinut itsestäni todella paljon matkan varrella ja on kaunista, että joku ihminen onnistuu koskettamaan syvimpiä tarpeita ja tunteita toisessa. Sitä kutsutaan rakkaudeksi. ❤️

Nanna   |    18.11.2018 06:37

Sovitut asiat

Kun sovituista asioista ja tekemisistä ei työkaveri pidä kiinni ja tämä toistuu niin siinä nousee väistämättä joskus ääni.

Yöunet meni ja hermot   |    19.11.2018 15:57

Työkaverin raivonpurkaukset

Osalle työyhteisön jäsenistä on sallittua saada raivokohtauksia: karjua kokouksissa kollegoille tai esimiehelle. Olen puhunut tästä esimiehen kanssa ja sanonut hänelle, että vaikka hän itse kestäisi esim. itseensä koskevan raivon, hänen ei pidä sietää sitä, koska se ei ole samalla tavalla sallittua kaikille työyhteisön jäsenille.

Tasa-arvo kaikessa   |    23.11.2018 16:16

Nöyryyttämistä

Kun esimies karjui minulle kahdenkeskisessä palaverissa, oli vaikea olla itkemättä. Mutta hänen tarkoituksensa lienee ollutkin nöyryyttää ja saada minut romahtamaan.

Alainen   |    23.11.2018 16:19
Tutustu myös:
Tuoreimmat jutut

Tavoitteet motivoivat ihmisiä eri tavoin. Yksi pitää mitattavista tavoitteista, toiselle riittävät yhdensuuntaiset arvot työnantajan kanssa. Joka tapauksessa työpaikalla ollaan toteuttamassa työn tavoitteita ja niistä on syytä puhua ääneen ja usein.

Omia tai tiimin tavoitteita kannattaa lähestyä tietoisen ratkaisukeskeisesti. Kyse ei ole omien ratkaisujen tarjoamisesta keskustelukumppanille, vaan yhteisten ideoiden, näkökulmien, tavoitteiden ja toimintatapojen hakemisesta.

Esimies voi hyödyntää ratkaisukeskeisyyden periaatteita kehittyäkseen itse ja johtaessaan työryhmäänsä.

Ratkaisukeskeisyydessä lähdetään siitä, että hankalissakin tilanteissa on mahdollista löytää päämäärä ja tavoitteita. Tarkoitus on etsiä voimavaroja, jotka auttavat pääsemään hankaluuksista eteenpäin tai kestämään niitä paremmin.

Esimerkiksi yt-neuvottelujen aikana organisaation tunnelma on yleensä ainakin jossain määrin ahdistunut. Silti jotkin työryhmät selviävät katsomalla eteenpäin, konkreettisia toimintatapoja etsien ja keskustelemalla niistä yhdessä. Toiset taas jäävät ”nuolemaan mustaa kiveä” vailla ratkaisujen ja tavoitteiden hakemista.

Keskustelukulttuuri muuttuu hitaasti

Nopeutta ja tehokkuutta arvostavassa työelämässä ratkaisukeskeinen toimintatapa vaatii hieman vaivannäköä: pysähtymistä ja aikaa. Keskeistä on keskustelukumppanien – esimerkiksi oman työryhmän jäsenten – arvostaminen, tasaveroinen keskustelu ja yhteistyön painottuminen.

Tavoitteiden saavuttamista edistää se, että ottaa lähtökohdaksi keskustelukumppanin omat tavoitteet – samalla toki huomioiden organisaation tavoitteet.

Esimiehen on hyödyllistä nähdä, että työpaikalla jokaisella on viisautta, taitoja ja kykyjä päästä eteenpäin. Voidaan sanoa, että ihminen tietää mikä hänelle on parhaaksi – hän ei vain välttämättä tiedä tietävänsä.

Siksi esimiehen kannattaa kysyä myös hiljaisten ja ujojen mielipidettä. Eikä pidä lannistua, jos joku oman työryhmän jäsenistä ei heti lämpene yhteiseen ideointiin.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat hyveitä varsinkin silloin, kun halutaan muuttaa työpaikan kulttuuria ratkaisukeskeisemmäksi. Esimerkiksi keskustelukulttuuria ei muuteta yhdessä palaverissa eikä välttämättä vielä kymmenessäkään.

Mikä sai meidät onnistumaan?

Työhön ratkaisukeskeisesti suhtautuva esimies nostaa haasteiden ohella esiin voimavaroja ja onnistumisia. Onnistumisia voi pyrkiä lisäämään ja laajentamaan:

  • Missä olemme onnistuneet viime aikoina yksilöinä tai työryhmänä?
  • Miten onnistuminen saatiin aikaan?
  • Ketkä olivat mukana? Ketkä auttoivat ja tukivat?
  • Miten ja missä tilanteessa tästä saatua oppia voisi seuraavan kerran hyödyntää?

Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja voimistuu. Tätä sanontaa voidaan pitää ratkaisukeskeisyyden kivijalkana.

Ongelmia loputtomiin vatvomalla ja muista ikävään sävyyn puhumalla voimistetaan käsitystä siitä, että oma työpaikka tai ryhmä on ongelmien kenttä. Sen sijaan kun puhutaan taidoista ja ryhmäläisten osaamisesta, vahvistetaan myönteistä identiteettiä ja yhteistä innostusta.

Aiemmat onnistumiset auttavat suunnittelemaan tulevaisuutta. Sama ajatus menee kääntäen niin, että ihmisen kykyjä ja taitoja ei ole työyhteisössä oikeastaan olemassa, jollei niistä puhuta.

Ongelmasta konkreettiseen toimintaan

Myönteisten näkökulmien esiin tuominen ei tarkoita, etteikö ongelmista pitäisi puhua avoimesti. Onnistumispuheesta voimaantumisen myötä ihmisten on helpompi ratkoa myös ongelmia.

Yksi ratkaisukeskeinen näkökulma ongelmiin on niiden tavoitteellistaminen. Kun ongelma on todettu ja riittävästi analysoitu, kannattaa yrittää kääntää se tavoitteen ja konkreettisen toiminnan muotoon.

Sen sijaan että märehdimme itse ongelmaa, keskustelemme siitä, miten toivoisimme asian olevan ja millaisilla toimenpiteillä tähän tavoitteeseen pääsemme.

Virheitä pelätään paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Siksi meiltä jää valtava potentiaali käyttämättä. Haluan rohkaista ihmisiä jakamaan epäonnistumisen kokemuksensa yhteiseksi hyväksi, sanoo Mika Sutinen.

Sutinen tunnetaan yrittäjänä ja pitkän linjan toimitusjohtajana. Viimeksi hän oli toimitusjohtaja lemmikkieläintarvikkeita myyvässä Musti ja Mirri -liikeketjussa. Sinä aikana ketju kasvoi kooltaan kymmenkertaiseksi ja samalla Suomen kansainvälisimmäksi vähittäiskauppaketjuksi.

Nykyisin hän toimii pääomasijoittaja Vaaka Partners Oy:n industrial partnerina ja hallitusammattilaisena useissa yhtiöissä. Sutinen kertoo, että kyky elää mokaamisen riskin kanssa on auttanut häntä menestymään.

”Olen opetellut kaksi taitoa, joista kumpikaan ei ole ollut minulle synnynnäinen. Ensinnäkin olen opetellut kokeilemaan ja yrittämään uutta sitkeästi, vaikka epäonnistumisen riski olisi suuri. Toiseksi olen pakottanut itseni raadollisen rehelliseksi virheistä oppimisen äärellä.”

Sutinen puhuu virheistä oppimisen kulttuurista Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Turvallisuus on tekoja, joka pidetään Kuopiossa toukokuussa 2019.

Virhe on teko, josta ei opita

Meille on luontaista selittää asiat parhain päin niin, ettei epäonnistumista tarvitse kohdata. Mokan paljastuminen hävettää. Siksi virheitä ei analysoida, vaan porskutetaan kohti mukavampia asioita.

Mika Sutisen mukaan oppiminen vaatii kuitenkin epäonnistumisten analysoimista ja saadun opin jakamista koko organisaatioon. Kannattaa luoda kulttuuri, joka rohkaisee ihmisiä tuomaan omat epäonnistumisensa muiden tietoon.

Sutinen määrittelee virheen teoksi, josta ei opita mitään. Onnistumisesta oppiminen voi olla vieläkin vaikeampaa:

Organisaatiossa on onnistuttu, mikä näkyy esimerkiksi hyvistä myyntiluvuista. Jos ei tiedetä, mistä hyvä tulos johtuu, ollaan epäonnistuttu. On toki hienoa, että menee hyvin. Jonkin ajan kuluttua ei välttämättä mene, ellei myös onnistumisten mekanismi ole tiedossa.

”Uskon, että lähes kaikissa organisaatioissa helpot asiat on jo tehty. Jäljellä on näitä vähän monimutkaisempia asioita toiminnan kehittämiseksi. Yritysten suurin kehityspotentiaali on virheistä ja onnistumisista oppimisen taidoissa.”

Yksi moka kirvelee edelleen

Mika Sutinen arvelee epäonnistuneensa vuosittain satoja tai jopa tuhansia kertoja. Joistain virheistä hän on oppinut enemmän, joistain vähemmän.

Sitten on joukko mokia, jotka ovat olleet ihan turhia – joko huolimattomuuden tai esimerkiksi väsymyksen aiheuttamia. Yksi niistä kirveltää Sutista kaikkein eniten:

Parikymmentä vuotta sitten eräässä yhtiössä jouduttiin toteuttamaan valtava henkilöstösaneeraus yhtiön pelastamiseksi. Kolmannes henkilökunnasta sai potkut. Irtisanomisten julkistamista edeltävänä iltana – tai pikemminkin yönä – tehtiin viimeisiä päätöksiä.

Sutinen oli lähettämässä perusteluja erään henkilön irtisanomisesta mielestään johtoryhmälle, mutta hän lähettikin aamuyöllä viestin irtisanottavalle itselleen.

”Se oli karmea moka, joka varmasti jätti asianomaiseen lähtemättömän jäljen. Pyysin sitä toki aikoinaan anteeksi, mutta luulen, ettei hän pysty koskaan täysin antamaan anteeksi. Tuskin hän on päässyt asian yli vieläkään. Tämä muisto nostaa yhä pienen hien pintaan.”

 

Mika Sutinen puhuu aiheesta ”Mahtava moka – matkalla systeemiseen virheistä oppimiseen” Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Kuopiossa 21.5.2019. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Sähköinen kalenteri täyttyy palaverivarauksista niin, että työpäivästä on jäljellä enää puolen tunnin rako kello 12:sta alkaen. Lopulta joku varaa senkin ajan kokoukseen. Se siitä lounaasta.

”Tilanne on tuttu monelle asiantuntijatyötä tekevälle”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen, jonka erikoisalaa ovat työaika ja ajankäyttö.

”Miksi ihminen priorisoi oman asiansa niin tärkeäksi, että hänen on varattava kollegaltaan jopa se viimeinen puolituntinen? Onhan ilmiselvää, että siihen aikaan päivästä tarvitaan ruokatauko”, Ropponen hämmästelee.

Kokouskutsun lähettäminen käy muutamalla klikkauksella. Ehkä työkaverin aikataulujen ajattelu unohtuu sen takia. Ropposen mielestä kyse on myös siitä, kunnioitammeko toistemme ajankäyttöä. Ajankäytön ongelmiin tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennus.

Kokouksia peräkkäin ja päällekkäin

Yksi sähköiseen kalenteriin liittyvä harmin aihe on, että kokousaikoja varataan päällekkäin tai tiiviisti peräkkäin: seuraava palaveri alkaa samalla kellonlyömällä kuin edellinen loppuu.

Niin tehdään, vaikka kalenterista kävisi selvästi ilmi, että osallistujan aiempi tapaaminen on toisella puolella kaupunkia. Jos tarkoitus on kohdata kasvokkain, paikasta toiseen siirtymiseen pitää varata aikaa.

Yhteisten kokousaikojen löytäminen voi olla työlästä. Annina Ropposen mukaan samalla vaivalla voisi kuitenkin huolehtia siitä, että osallistuminen on kaikille ylipäätään mahdollista.

”Päällekkäisten varausten takia osallistujat joutuvat pohtimaan, mitä tehdä, kenelle ilmoittaa tai pystyykö jostain lähtemään kesken pois. Näin kutsun lähettäjä tavallaan sälyttää työtään muille.”

Palaverikutsun saajallakin skarpattavaa

Annina Ropposen mielestä myös palaverikutsun vastaanottajilla on skarpattavaa. Kun kutsu kilahtaa sähköpostiin, kannattaa harkita tovi, ennen kuin klikkaa hyväksyvänsä sen. Esimerkiksi tällainen tilanne on kurja muille osallistujille:

Kutsu aamupalaveriin on lähetetty hyvissä ajoin ja lähettäjä on erikseen pyytänyt ilmoittamaan, jos ajankohta on jollekulle huono. Kaikki ovat hyväksyneet kutsun, mutta edellisenä iltana yksi osallistuja viestittää: Katsoin huomista kalenteriani vasta nyt. Myöhästyn alusta puoli tuntia.

”Muut ovat suunnitelleet päivänsä niin, että palaveri voi alkaa sovitusti. Yhden henkilön myöhästymisen takia kaikkia asioita ei ehkä ehditäkään käydä läpi tai ainakaan tarpeeksi perusteellisesti”, Ropponen huomauttaa.

”Ja jos myöhässä alkanut palaveri venyy, osallistujat alkavat myöhästyä taas seuraavista tapaamisistaan.”

Keskustelkaa töissä ajanhallinnasta

Annina Ropponen on pannut merkille, että palaveriajan varaaminen sähköisesti tekee siitä jollain tapaa ”anonyymiä” ja tunteetonta. Jos etsisimme sopivaa aikaa kasvokkain tai puhelimessa jutellen, toisten ajankäytön kunnioittaminen tuntuisi luonnolliselta.

”Työpaikalla kannattaa keskustella ajanhallinnasta ja luoda yhteisiä käytäntöjä palaverien varaamiseen. Pienetkin asiat voivat helpottaa elämää hurjasti.”

Yksi keino helpottaa kokousaikojen löytämistä on sähköisen kalenterin pitäminen ajan tasalla. Myös kalenterimerkinnöillään voi vaikuttaa. Ropponen itse tekee nykyisin 80-prosenttista työaikaa, ja vapaaviikot näkyvät hänen kalenterissaan. Tiistaisin ja perjantaisin siellä lukee, että hän on työpaikalla aikaisintaan kello 9.15.

”Minulla on kolmasluokkalainen poika, ja teen etätöitä niinä aamuina, jolloin hänen koulunsa alkaa yhdeksältä. Lähdemme kotoa yhtä matkaa. Olen aamuvirkku, ja muina päivinä voin tulla töihin vaikka seitsemältä.”

”Jos joku haluaa varata aamupalaverin, hän näkee kalenteristani heti, jos en pysty aloittamaan esimerkiksi kahdeksalta.”

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 3.2.2017.